Hirvittää, hävettää, väsyttää

En ole taas pitkään aikaan tullut päivitelleeksi blogia kolmesta syystä:
1. Haluaisin kertoa ikävien asioiden sijaan välillä mukaviakin juttuja, mutta niitä ei ole, tai ne ovat sellaisia joista en voi julkisesti puhua. (Mälsää.)
2. Elämässäni ei tapahdu mitään kertomisen arvoista.
3. Kirjoittamisesta on tullut haastavaa, koska kirjoitus- ja ajatusvirheitä sattuu jatkuvasti ja sanojen hakeminen on kovin työlästä. Kirjoittaminen ei vain suju niin jouhevasti, kuin joskus ennen ja se saa minut turhautumaan. 

Ajattelin nyt kuitenkin kertoa kuluneiden kuukausien kuulumisia siltä osin kuin pystyn, koska te lukijat olette sitä pyytäneet ja koska psykiatrini neuvoi minua kirjoittamaan tajunnanvirtaa välittämättä virheistä, tai tekstin järkevyydestä. 

Kuukaudet ovat taas kuluneet vauhdilla. Suurimmaksi osaksi varmasti siksi, että olen nukkunut niistä suurimman osan. Hereilläoloajasta olen ollut yli puolet niin sumussa, etten muista juuri mitään.  Fyysisesti olen voinut huonosti, tai todella huonosti. Huonoina jaksoina pääsen kauppaan ja suihkuun kerran viikossa, todella huonoina kerran kahdessa viikossa. Henkisesti sen sijaan on ollut hyviä ja huonoja päiviä. Päiviä, jolloin olen voinut nauttia hetkestä ja unohtaa kaiken muun ja päiviä, jolloin on tehnyt mieli vain luovuttaa. Turhauttaa, kun mikään ei auta.

Arki on edelleen aikalailla samaa. Suurimmilta osin päiväohjelma on seuraava:
Herään reilusti puolenpäivän jälkeen ja käytän koiran ulkona. Lepään, ehkä jopa nukun vähän. Pesen hampaat ja annan koiralle ruokaa. Lepään. Katson ehkä jotakin sarjaa tajuamatta siitä mitään ja yritän syödä jotakin. Lepään. Käytän koiran ulkona ja lepään. Otan todennäköisesti "päiväunet". Kello on tässä kohtaa yleensä n. Viisi.

Herään katsomaan salkkareita sivusilmällä. Samalla teen ruokaa. Annan koiralle ruoan, syön ja katson taas jotakin sarjaa. Öisin tajuankin niistä jotain. Silloin olen virkeimmilläni. Harmi, etten voi käyttää sitä juurikaan hyödyksi hiljaisuuden takia. Niinpä tyydyn katselemaan niitä sarjoja. Voinnista riippuen käytän koiran ulkona joskus keskiyön ja neljän väliltä ja menen nukkumaan.

Joinakin päivinä joutuu tekemään muutakin. Kuten tiskaamaan, käymään suihkussa, tai mikä haastavinta käymään kaupassa. Niitä seuraavina päivinä katson vähemmän telkkaria ja nukun enemmän. Haastavinta on kuitenkin nähdä ihmisiä. Parasta on sellainen seura jonka seurassa voi vain olla. Sellainen jossa ei tarvitse sanoa, tai tehdä mitään erityistä. Harva kuitenkaan jaksaa sellaista. Varsinkaan keskellä yötä. 

Uupumus ja kivut ovat toki arkipäivääni, mutta nyt minua on vaivannut helmikuussa alkanut pahoinvointi ja etovaolo. Luulin sitä ensin tavan vatsataudiksi, koska pari ensimmäistä päivää mikään ei pysynyt sisällä, mutta sittemmin en ole enää oksentanut. Pahoinvointi on toki ollut läsnä aikaisemminkin, mutta lähinnä aaltoilevana ja lyhytkestoisena. Nyt inhottava vellova olo on kestänyt päivittäin  aamusta iltaan, mutta ehkä se on vain ahdistusta, tai sitten minulla on refluksitauti. Mitä muutakaan se olisi?

Tammikuussa loppui pitkittyneen masennuksen ryhmäterapia. Psykologi käyntien piti jatkua ryhmän jälkeen normaalisti, mutta psykologini vaihtui ja tapaan uuden vasta huhtikuun toisella viikolla, joten en ole päässyt puhumaankaan kahden kesken kenenkään kanssa sitten alkusyksyn. Pelottaa, etten osaa enää edes puhua. Vieraalle ihmiselle nyt en ainakaan.

Koira on ollut maalla viimeiset kaksi viikkoa. Toisaalta on ihanaa, kun saa vain levätä, mutta toisaalta olen kaivannut terapiakaveriani. On jotenkin omituista, kun ei ole ketään, jota silitellä ja rapsutella. Nyt vasta tajuan kuinka paljon niinkin yksinkertainen asia lievittää stressiä. Ja ikävä on tietysti muutenkin ollut kova.

Kommentit

  1. Mukavaa Tintti, että sait vähän jotain puristettua ulos! :)

    En havainnut tässä tekstissä mahdollisista ajatusvirheistä aiheutuneita epäloogisuuksia, joten sen suhteen pystyt näemmä tuottamaan täysin luettavaa ja ymmärrettävää sisältöä tuossakin tilassa, jossa olet.

    Vai jouduitko käyttämään tähän erityisen paljon resurssejasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä niin. Itsehän en tietenkään ole tyytyväinen tuottamani tekstin tasoon, mutta hyvä, että siitä saa sentään selvää. :D

      Tää oli mun lauantain ainoa "askare" ja taisin saada kulutettua tähän yhteensä useamman tunnin sisältäen oikoluvun ja korjaukset. (Se niistä psykiatrin neuvoista sitten. ) ^^'

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit