Kaaoksen keskellä

Olen taas onnistunut uuvuttamaan itseni. Olen yrittänyt pitää kalenterin mahdollisimman tyhjänä ja sopia menoja korkeintaan kahdelle päivälle viikossa. Joka toinen viikko tämä tarkoittaa lähinnä hoidollisia kontakteja: pitkäaikaisen masennuksen ryhmää ja kulttuuriryhmää. Samalla reissulla tulee käytyä kaupassa, jos voimat ovat riittävät.

Muut päivät menevät pääasiassa vuodelevossa. Ylös nousen vain käydäkseni vessassa, jääkaapilla, tai ulkoiluttamassa koiran. Suihkuun selviän 1-2kertaa viikossa, jos istun suihkun ajan. Näin kroppani ehtii yleensä palautua sen verran, että jaksan parin päivän päästä hoitaa seuraavan asian. Liian monta kertaa olen kuitenkin sopinut asioita vielä kolmannelle päivälle, tai muuten päätynyt suorittamaan liikaa ja se näkyy. Kotityöt jäävät usein tekemättä ja jouduin jo kerran pyytämään siskon hätiin, kun en ollut saanut mitään aikaiseksi useaan kuukauteen.

Myöskään olematon unirytmini ja maanantaisin ennen kahdeksaa herääminen eivät ole juurikaan helpottaneet oloa. Aivosumu on jotain aivan jäätävää ja on erittäin hankala keskittyä mihinkään, kun pää vain suhisee tyhjyyttään. Nykyään joudun aivan turhan usein googlettelemaan sanoja varmistaakseni ovatko ne ylipäätään oikeita sanoja ja kuinka ne kirjoitetaan oikein. Keskustellessa muiden kanssa on äärimmäisen vaivaannuttavaa, kun yhtäkkiä sitä vain unohtaa jonkin arkipäiväisen sanan, ei löydä sille edes synonyymia ja lopulta menee niin paniikkiin, että jäätyy totaalisesti ja saa hävetä itseään ja dementiaansa loppupäivän. Olen myös onnistunnut lukitsemaan itseni ulos ja unohtanut ostokseni kassalle useammin, kuin kerran. Ja nyt psykiatrini suunnittelee minulle uudelleen koulutusta, tai työkokeilua. En ymmärrä miten tulen selviämään siitä, kun selviän hädin tuskin arjesta.

Olen myös jälleen sortunut syyllistämään itseäni, vaikka tiedän, ettei se auta mitään ja nyt itseänikin on alkanut ärsyttämään, että kaikkien muiden kalenterit ovat täynnä ihan oikeaa tekemistä, enkä minä ehdi ikinä tekemään mitään, koska minun täytyy levätä, enkä minä halua levätä! Olen väsynyt lepäämään, mutten voi oikein muutakaan, koska toistaiseksi lepääminen tuntuu olevan ainoa tapa hillitä tätä paskatautia edes jotenkin.

Enkä ole kyennyt moneen kuukauteen enää nukkumaan kunnolla muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tenoxit pitävät minut unessa kaksi tuntia. Välttelen nukkumaan menemistä viimeiseen asti, koska jos en nukahda samantien alan ajatella. Ajatella kaikkea sitä mistä olen jäänyt ja tulen jäämään paitsi. Ja sitten ajattelen M:ää. Näissä vajaassa kahdessa vuodessa ei ole tapahtunut juurikaan edistystä. Kaipaan ja ajattelen häntä edelleen jatkuvasti. Epämääräiset ihmissuhdekokeiluni eivät ole auttaneet asiaa. Muut ovat kyllä olleet iloisia, että olen löytänyt jonkun, mutta minä olen vain ikävöinyt M:ää kahta kauheammin ja niin paljon kuin ihmiset haluaisivatkin etten tekisi niin, en pysty vaikuttamaan asiaan. (Kaikkeni olen kyllä yrittänyt, koska ei tämä minustakaan ole erityisen hauskaa.) Sen sijaan voin kyllä olla hiljaa ja leikkiä ihmisten mieliksi, ettei koko ihmistä ole edes olemassa. Pelkään vain, että hukkaan siinä samalla taas itseni.

Muistuttaakseni itseäni niistä syistä miksi alunperin erosimme olen jatkuvasti käynyt aina vain uudelleen ja uudelleen läpi muistoja, vanhoja blogipostauksia, viestejä, sähköposteja, runoja ja kaikkea muuta sitä paskaa, josta olen viimeiset kaksi vuotta yrittänyt pyristellä irti niin itsekseni, ystävien, sukulaisten, terapeutin, kuin psykologinkin kanssa - turhaan. Kaiken sen paskan uudelleen läpi käyminenkään ei ole viisastuttanut minua yhtään. Ei yhtään, koska mielessäni kummitelee edelleen jatkuvasti jos. Mitä jos...

Helvetin jos! Voi luoja, ota minut jo pois täältä...

Silti minulla menee kai ihan hyvin. Ironista kyllä, vaikka kroppani uupuu vuosi vuodelta enemmän ja vaikka pääni on enemmän sekaisin, kuin aiemmin voin kaikesta huolimatta ihmeen hyvin. Sairauksistani huolimatta minulla on asiat aika hyvin. Joinakin päivinä voisin melkein väittää olevani hetkittäin jopa onnellinen. Ikään kuin olisin pitkästä aikaa herännyt taas henkiin.

Kommentit

Suositut tekstit