tiistai 13. syyskuuta 2016

Teit meistä kauniin

Kävin kaverin kanssa tänään aamupäivällä leffassa katsomassa Teit meistä kauniin. Vähän vierastin ajatusta niin aikaisesta elokuvaelämyksestä ja melkein jo halusin väsymykseni takia perua koko homman, koska yöunista ei ollut herätyskellon aiheuttaman paineen takia tullut taas yhtään mitään. Soimasin itseäni pelkästä ajatuksesta. Perumalla olisin huono masennuspotilas ja mikä pahempaa, huono ystävä. Niinpä lähdin liikkeelle väsymyksestä huolimatta ja hyvä niin! Elokuva oli hyvä. Rankkahan se tietyti oli, eikä kyyneliltä voinut välttyä, mutta se oli hyvä. Todella hyvä!

Elokuvan aiheuttaman tunnemyräkän saattelemana suunnattiin vielä Sanomataloon hakemaan toverille keikkalippuja. Nimmaripistettä lähestyessä jalat löi loukkua ja olin varma, etten saa sanaa suustani ja jos saankin, niin pelkkää siansaksaa. (Sosiaaliset tilanteet eivät ole minun juttuni ja pelkään niitä lähes kuollakseni.) Onneksi kaveri hoitikin suurimman osan puhumisesta, (vaikka epäili hänkin ehkä pyörtyvänsä,) eikä minun tarvinnut selviytyä, kuin tervehtimisestä ja omasta nimestäni.

teitmeistakauniin

Moni varmaan ajattelee, että: "näit pari tyyppiä ja sait nimmarit, joo, joo, mitä sitten. Ihmisiä ne vaan on", mutta ehkä juuri se on se juttu. Olin juuri istunut vajaa kaksi tuntia katsomassa elokuvaa bändin synnystä ja kaiken niiden kokeman paskan jälkeen ne oli kuitenkin menestyneet ja nyt ne oli siinä mun edessä. Se vaan tuntui jotenkin niin uskomattomalta ja mahtavalta. Siltä, että kaikesta voi ehkä sittenkin selvitä. Konkreettinen esimerkki.

En kykene itsekään kunnolla käsittämään miten noinkin pieni ja yksinkertainen asia voi vaikuttaa minuun noinkin suuresti. Olen aina tuntenut vahvasti, mutta tänään... Vau. Siinä missä pienikin vastoinkäyminen, kuten lusikan tippuminen lattialle voi tuntua joinakin päivinä maailman lopulta ja saamaan minut lähes itsemurhan partaalle, pieni positiivinen asia puolestaan voi nostaa mielialan vastaavasti pilviin. En oikeasti kykene muistamaan koska olisin viimeksi tuntenut positiivisia tunteita näin vahvasti, enkä tiennyt, että sellainen olisi näissä olosuhteissa edes mahdollista, mutta tänään tunsin ja oli syy mikä hyvänsä, se oli huippua. Aivan uskomatonta.

Oikein iso kiitos tästä päivästä kuuluu siis Apulannan pojille. Heillä tuskin on aavistustakaan siitä, kuinka suuri merkitys pikaisella ja heille kenties hyvinkin arkipäiväisellä kohtaamisella oli tämän pienen masennuspotilaan elämässä. <3

Huh. Huh. Vieläkin heikottaa.

5 kommenttia:

  1. Haluaisin itsekin nähdä ton leffan. Olen ollut joskus (kauan sitten) Apulannan keikallakin, ja levyjä on ostettu. Hieno bändi, jolla on mahtavat sanoitukset! Siteeraan heitä usein puhuessanikin.
    "Totuus riippuu näkökulmasta..."

    VastaaPoista
  2. olisipa mukava kuulla susta <3

    terveisin 3 vuotta blogiasi lukenut

    VastaaPoista
  3. Heippa, mitä sinulle kuuluu? Pitkä aika mennyt jo viimeisimmästä kirjoituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ollut aika huonossa hapessa, mutta yritän tässä vielä aktivoitua.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...