sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kulttuuriryhmä Korkeasaaressa

Leopardi

Toissa viikolla oli ensimmäinen kulttuuriryhmän tapaaminen. Muut käynnit tulevat olemaan eri museoissa, mutta ensimmäisellä kerralla poikkesimme Korkeasaareen ihastelemaan eläimiä. Päivä oli aurinkoinen ja tunnollisena masennuspotilaana olin ajoissa tapaamispaikalla voimistuvasta väsymyksestä ja ahdistuksesta huolimatta. 

Päästyämme perille suurin ahdistus onneksi väistyi. Eläinten katselu tuntui rauhoittavalta. Suurin osa niistä nukkui. Minusta se oli hiukan epäreilua. Minäkin olisin mielelläni jäänyt nukkumaan.

Pikkupanda




Kävimme tervehtimässä muun muassa laiskiaisnaaras Cocoa, joka muistutti nukkuessaan lähinnä hengittävää karvahattua. Meille kerrottiin, että laiskiaiset nukkuvat päivät pitkät, syövät sen verran mihin paikaltaan yltävät ja laskeutuvat puusta noin kerran viikossa. Kuinka sopivaa. Juuri tuollaisia me jotkut masennusotilaatkin olemme, ajattelin. Toisinaan olen melko varma, että minun oli tarkoitus syntyä laiskiaiseksi, mutta jonkun erehdyksen kautta päädyin viettämään laiskiaiselämää väärään kehoon.

Karhut eivät olleet juurikaan laiskiaista virkeämpiä. Ensimmäisellä kierroksella ne vetivät molemmat sikeitä. Toisella kerralla toinen könysi vaivalloisen näköisesti istumaan ja läähätti jalkaa venytellessään, kuin olisi juuri suorittanu vaativankin urheilusuorituksen. Samaistuin melko vahvasti siihenkin.

Karhu
Linnut

Korkeasaaren kohokohta ovat omasta mielestäni kuitenkin kissaeläimet. Lumileopardi lienee oma lempparini, mutta sekään ei välittänyt sitä katselemaan tulleista ihmisistä, vaan nautiskeli auringonlämmöstä päiväunien muodossa selkä yleisöön päin. Ilveksestä ei näkynyt senkään vertaa. Ei se mitään. Tänään olin liikkeellä lähinnä tiikerinpentujen takia. Parin ensimmäisen kierroksen aikana pennuista, eikä niiden emosta näkynyt jälkeäkään. Urostiikeri sen sijaan loikoili viereisessä häkissään maailman herran elkein sille mittatilaustyönä tehdyssä sängyssä.

Urostiikeri


Jalkojani särki ja väsymys alkoi painaa päälle, mutten halunnut lähteä ennen kuin olisin nähnyt tiikerinpennuista edes vilauksen. Muuten katuisin ja murehtisin niiden näkemättä jättämistäkin taas viikko tolkulla. Lopulta pitkän ja piinallisen odotuksen jälkeen minut palkittiin ja myöhemmin iltapäivästä tiikerinpennut kömpivät vihdoin näkyville. Kuvia en harmikseni saanut liian lyhyen putkeni takia niin montaa, kuin olisin halunnut, mutta kyllähän pelkästään niiden näkeminen livenä lämmitti sydäntä. On kai myönnettävä, että toisinaan hyvää on vain jaksettava odottaa.

Tiikerit
Tiikerit 2

2 kommenttia:

  1. Oijoi, miten mainioita nuo tiikerinpennut ovatkaan! Tulee myös aina hyvä fiilis, kun tietää uhanalaisen eläimen saaneen menestyksekkäästi perheenlisäystä. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...