lauantai 2. tammikuuta 2016

Hairahduksia

Yhtenä viikonloppuna luulin olevani hetken elossa. Olin sen verran energinen, että jaksoin siivota kunnolla. Olin hetken aikaa jopa - no jos en nyt iloinen, niin ainakin toiveikas.

Oikeasti olen taas hitusen lähempänä pohjaa ja silti pelkään, että tämä voi muuttua tästä vain pahemmaksi. On olemassa asioita, joita ei halua myöntää itselleen, eikä varsinkaan sanoa ääneen, koska silloin niistä tulee todellisimpia ja tämä on  ehdottomasti yksi niistä asioista, jonka en haluaisi pitävän paikkansa. Minua suorastaan hävettää myöntää tätä. No niin. Valmiina, tai ei, tässä se tulee...

Tuntuu, että tässä maailmassa on edelleen vain yksi ainoa asia, vain yksi ainoa ihminen, joka tähän masennukseen auttaa. Hän ainoa ihminen, joka antaa minulle lähes loputtomasti energiaa ja elinvoimaa tekemättä mitään sen ihmeellisempää, kuin sanomalla minulle "moi".

Ikäväkseni minun on myönnettävä, etten taidakkaan olla niin kuivilla, kuin kesällä kuvittelin. Yksi pieni hairahdus ja huomaan taas olevani syöksykierteessä henkilökohtaiseen helvettiin. Ensimmäisellä kerralla sitä yrittää vielä puhua itselleen järkeä, mutta toisella kerralla järki on jo tipotiessään, Joka kerta itsensä pettämisestä tulee yhä helpompaa ja helpompaa. Houkutus niin kaunista ja niin pirun helppoo. Sanotaanhan, että kerran alkoholisti, aina alkoholisti ja sinä olet minun huumeeni. 

Voi miksi, miksi minun täytyy olla näin heikko ja hyväuskoinen ja hölmö? Toisaalta ymmärrän miksi annoin tämän tapahtua, mutta toisaalta taas en. Vanhaan ystävään on vaarallisen helppo turvautua, kun kaikki menee muutenkin päin helvettiä, pieni takaisku ei tunnu enää missään. Hetkellinen helpotus tuntuu vain niin helpolta ratkaisulta. Toisinaan sitä on valmis tekemään mitä tahansa, että paha olo loppuisi edes sekunneiksi. Jotkut tarttuvat pulloon, toiset veitseen, mutta minä - minä takerrun sinuun.

Hetken aikaa kuvittelin olevani sujut asian kanssa, mutta kai minun on myönnettävä, että asiat vaikuttivat minuun paljon enemmän, kuin halusin myöntää. Myönnettävä, että vaikka kuinka teeskentelin, ettei se merkitse mitään, se kuitenkin merkitsi. Kunpa hän vain tietäisi, kuinka suuresti hän minuun yhä vaikuttaa, - kuinka helposti hän saa minut puoli kuolleesta takaisin elävien kirjoihin ja kuinka nopeasti hän palauttaa minut mätänemään hautaani, kun ei minua enää tarvitse.

Sanovat, että asioilla on tapana järjestyä. Asioille on annettava aikaa. Juuri nyt on vain kestettävä vieroitusoireita. Juuri nyt ikävöin kausia, jolloin mikään ei tuntunut miltään.

2 kommenttia:

  1. Moi! Et tunne mua, enkä mä sua. Mutta upeeta miten avoimesti puhut. Itselläni on kans vaikeita aikoja takana ja vielä edessäkin, ja oon välillä päätynyt huonoihin ratkaisuihin. Törmäsin blogiisi kun googlettelin arpien häivytyksestä, ja tuli sun bepanthen anti-scar kokeilu vastaan. Miten se päättyi? Auttoiko? Jatka kirjottelua, tsemppiä alkuvuoteen! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitos kovasti!

      Anti-scar ei valitettavasti tuottanut huomattavaa tulosta. Kutinaan auttoi kyllä, joka oli suuri helpotus toki jo sekin. Mikäli olisi tuoreempiin arpiin testannut, niin kenties olisi myös auttanut häivyttämään arpia. Koholle taitavat siis omani jäädä. Seuraavaksi ajattelin kokeilla sinkkipastaa, josko ainakin vaalenisivat.

      Voimia ja tsemppiä sinullekin! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...