tiistai 26. tammikuuta 2016

Jasu 4v.

jasuvauva


Jasu täytti tänään 4 vuotta. Uskomatonta, miten nopeasti aika on mennyt! Mun pieni karvapalloni on yhtäkkiä aikuinen koira! Vastahan se oli ihan vauva! Tai no, on se edelleenkin vähän vauva. Eilenkin se säntäsi hirveällä kiireellä syliin, kun joku hirveän paha naapuri säikytti sen kolistelemalla rappukäytävässä.

jasu4

Harmi, että tänään on satanut vettä ja räntää ja lumikasoja. Hyvä, että metsässä uskalsi edes olla, kun koko ajan eteen ja taakse ja sivulle rymähti oksilta hirveitä kinoksia. Muuten oltaisiin vietetty aikaa ulkona enemmänkin. Tiedän, että tuo on vaan koira, eikä se tajua syntymäpäivistä tuon taivaallista, mutta musta on silti kiva järkätä sille aina jotain spesiaalia. Tänään herra on siis saanut paljon, paljon ekstrahemmottelua ja huomiota (ja hirvee).

luu

lauantai 23. tammikuuta 2016

Tää ei oo enää normaalia. Tää on kai komedia.

Nää on taas näitä juttuja, mitä ei kai saisi sanoa ääneen, mutten vain voi enää pitää kaikkea paskaa sisälläni. Olen tehnyt sitä aivan liian kauan. Aion täst edes olla entistä avoimempi. Minulla ei ole mitään salattavaa, eikä hävettävää. Piste.

Elämälläni on ollut ikävä tapa toistaa itseään uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. En erityisemmin välitä yllätyksistä, joten sikäli kai pitäisi olla tilanteeseen tyytyväinen, mutta joku raja saisi kyllä olla tässäkin

Ensin sain viestin prinssi Ericiltä, joka oli jo sikäli kummallista, ettei olla vaihdettu sanaakaan puoleen vuoteen. Hupaisa pikku sattuma, että tyyppi sattui kaipailemaan mua melkeinpä tasan vuoden päästä siitä, kun ollaan ekan kerran tavattu. Aavistin, että lisää toistoa olisi vielä luvassa. Tämä oli perhosen siiven isku, kohta nousisi myrksy.

Niin tapahtui. Ajallaan, vain muutaman päivän viiveellä historia toisti itseään, joskin hiukan uudella twistillä. Ensin M käski jättämään hänet rauhaan, kuten asiaan kuului ja lakata häiritsemästä häntä niinkin vähäpätöisillä asioilla, kuin olemalla huolissani sen jaksamisesta. (Se jätkä saa vielä burnoutin.)

Seuraavana päivänä, aivan yllättäen, täysin tyhjästä puhelimeeni ilmestyi kuitenkin viesti. Vai niin. Minulla ei siis ollut mitään oikeutta kysellä herran kuulumisia, mutta hän sai häiritä minun kahvipöytäkeskustelujani aivan miten lystäsi. Asia oli kuitenkin tärkeä. Hänen tyttöystävänsä vaati tietää asioita MINULTA, koska M itse tapansa mukaan valehteli suut ja korvat täyteen minkä kerkesi ja muutteli tarinaansa lennosta, kuten tällä on tapana ollut. Luulisi, että M:kin olisi oppinut jotain tuhannesta edellisestä samanlaisesta virheestä, mutta ei. Herran pelitakniikkaa näytti edelleen olevan sama vanha: valehtele alusta alkaen ja kun valhe paljastuu, keksi uusi valhe. Toista tätä kunnes et enää itsekkään muista mikä oli totta ja mikä ei. Pettämätön logiikka! Mikä voisikaan mennä pieleen?

Välillä musta tuntuu, että elämäni on oikeasti pelkkä b-luokan komedia. Nukketeatterin isäntänä toimi tälläkin kertaa M ja hänen käsikirjoituksensa oli täynnä virheitä, jotka minut pistettiin paikkaamaan vasten tahtoani.

Valmistuin ensimmäiseen näytökseen pienellä jännityksellä. Varasin ihan evästäkin, koska eihän sitä voinut tietää kuinka pitkä tästä näytelmästä lopulta tulisi.

Likka meni kainostelematta suoraan asiaan. Ihan pokkana, tuosta vain. Exäni nykyinen tahtoi tietää, koska olen viimeksi pannut tämän miestä. MITÄ!? Tapahtuuko tällaista oikeasti? Mulle näköjään tapahtuu.

Olin tukehtua mustikkapiirakkaani. En ihan oikeasti tiennyt kuuluiko tässä kohtaa itkeä, vai nauraa, mutta koska en ollut yksin yritin parhaani mukaan olla tekemättä kumpaakaan. Mun teki mieli kertoa totuus, mutta halusin kerrankin yrittää tehdä jotakin oikein. Vetosin oikeuteeni olla todistamatta exääni vastaan. Yritys oli hyvä, mutta ei auttanut, joten seuraavaksi vedottiin tunteisiin. "Jos olisit mä, haluaisit varmaan tietää totuuden." Osui. Pysyin kannassani, vaikka mun alkoi käydä sitä ihan hirveästi sääliksi. Mielessä vilahti filminauha omista vastaavista keskusteluistani. Mieleni teki soittaa M:lle ja vaatia lopettamaan tämän hulluuden. Pokerimaamani piti kuitenkin paremmin viestitellessä. Toinen jankkasi, että tahtoi tietää mitä minun ja M:n välillä oli tapahtunut ja koska ja minä intin, ettei ollut minun asiani kertoa yhtään mitään, vaan M:n.

En ollut varma mistä yhtäkkinen lojaaliuteni M:mää kohtaan kumpusi. Olihan hän antanut juuri ymmärtää, että minusta oli jälleen tullut hänelle rasite ja saisin pysyä kaukana hänen uudesta elämästään, vaikka M itse oli vasta vajaa kuukautta aikaisemmin ehdottanut tapaamista ja perunut sen vain, koska tyttis oli vahingossa saanut tietää ja vetänyt hernarit nenäänsä.

Olin tietysti myös äärimmäisen vihainen. Ensinnäkin minusta oli täyttä paskaa, että M laitto minut sellaseen asemaan. Olisin voinut jutella sen neitosen kanssa kyllä ihan mielelläni, mutta en tällä tavalla. En nurkkaan ahdistettuna. En niin, että M antoi ymmärtää minun keskustelevan kahdestaan tyttöystävänsä kanssa, vaikka oikeasti istui koko ajan vieressä ja ohjasi koko näytelmää. Oli ihan sairasta paskaa, että jätkä laittoi mut tekemään likasen työn, että vois sitten sen varjolla taas vihata mua. Melkein teki mieli vaatia lunnaita tietoja vastaan. Olisin erittäin mielelläni kuullut, mitä hauskoja pikku tarinoita M oli minusta nykyiselleen kertonut. Olinkohan tällä kertaa hullu, vai ihan muuten vaan vähän päästäni vajaa ex? 

Kaikki olisi ollut niin paljon helpompaa, mikäli se olisi itse ollut alusta asti rehellinen, niin koko keskustelua ei olisi tarvinnut koskaan käydä ja ehkä, - ehkä me voitais olla vielä jonkinlaisissa väleissä. Naurettavaa pelleilyä. En edelleenkään ymmärrä miksi se halusi, että mä kerron sen tyttöystävälle asioita, kun se siinä samalla syötti sille lisää valheita ja väänteli totuutta mielensä mukaiseksi mm. väittämällä, kuinka mun mainitsemat päivämäärät ei muka täsmänneet. Siinä vaiheessa mulla keitti yli. Mä yritin jelpata sitä parhaani mukaan samalla, kun herra yritti tehdä musta valehtelejiaa ja syntipukkia. Ei käy. Sellanen peli ei vaan käy. Mikäli se yritti tehdä musta itseään epäluotettavampaa osapuolta, se epäonnistui siinä totaalisesti.

Rakastan nykyajan teknologiaa. Olisin mielelläni nähnyt herran ilmeen, kun lopulta lätkäsin screen shotit meidän viesteistä aikaleimoineen sen ruudulle. Oho, hupsista vittu. Nykyään on vähän hankalampi valehdella, kun lähes kaiken voi tallentaa puhelimen muistiin.

Totuus paljastui. Game over. The end. Esiriippu laskeutuu. Nyt on kaikki muut taas happily ever after yhessä ja minä en mitään.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Hairahduksia

Yhtenä viikonloppuna luulin olevani hetken elossa. Olin sen verran energinen, että jaksoin siivota kunnolla. Olin hetken aikaa jopa - no jos en nyt iloinen, niin ainakin toiveikas.

Oikeasti olen taas hitusen lähempänä pohjaa ja silti pelkään, että tämä voi muuttua tästä vain pahemmaksi. On olemassa asioita, joita ei halua myöntää itselleen, eikä varsinkaan sanoa ääneen, koska silloin niistä tulee todellisimpia ja tämä on  ehdottomasti yksi niistä asioista, jonka en haluaisi pitävän paikkansa. Minua suorastaan hävettää myöntää tätä. No niin. Valmiina, tai ei, tässä se tulee...

Tuntuu, että tässä maailmassa on edelleen vain yksi ainoa asia, vain yksi ainoa ihminen, joka tähän masennukseen auttaa. Hän ainoa ihminen, joka antaa minulle lähes loputtomasti energiaa ja elinvoimaa tekemättä mitään sen ihmeellisempää, kuin sanomalla minulle "moi".

Ikäväkseni minun on myönnettävä, etten taidakkaan olla niin kuivilla, kuin kesällä kuvittelin. Yksi pieni hairahdus ja huomaan taas olevani syöksykierteessä henkilökohtaiseen helvettiin. Ensimmäisellä kerralla sitä yrittää vielä puhua itselleen järkeä, mutta toisella kerralla järki on jo tipotiessään, Joka kerta itsensä pettämisestä tulee yhä helpompaa ja helpompaa. Houkutus niin kaunista ja niin pirun helppoo. Sanotaanhan, että kerran alkoholisti, aina alkoholisti ja sinä olet minun huumeeni. 

Voi miksi, miksi minun täytyy olla näin heikko ja hyväuskoinen ja hölmö? Toisaalta ymmärrän miksi annoin tämän tapahtua, mutta toisaalta taas en. Vanhaan ystävään on vaarallisen helppo turvautua, kun kaikki menee muutenkin päin helvettiä, pieni takaisku ei tunnu enää missään. Hetkellinen helpotus tuntuu vain niin helpolta ratkaisulta. Toisinaan sitä on valmis tekemään mitä tahansa, että paha olo loppuisi edes sekunneiksi. Jotkut tarttuvat pulloon, toiset veitseen, mutta minä - minä takerrun sinuun.

Hetken aikaa kuvittelin olevani sujut asian kanssa, mutta kai minun on myönnettävä, että asiat vaikuttivat minuun paljon enemmän, kuin halusin myöntää. Myönnettävä, että vaikka kuinka teeskentelin, ettei se merkitse mitään, se kuitenkin merkitsi. Kunpa hän vain tietäisi, kuinka suuresti hän minuun yhä vaikuttaa, - kuinka helposti hän saa minut puoli kuolleesta takaisin elävien kirjoihin ja kuinka nopeasti hän palauttaa minut mätänemään hautaani, kun ei minua enää tarvitse.

Sanovat, että asioilla on tapana järjestyä. Asioille on annettava aikaa. Juuri nyt on vain kestettävä vieroitusoireita. Juuri nyt ikävöin kausia, jolloin mikään ei tuntunut miltään.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...