sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Eckerö Line - Päiväristeily Tallinnaan


laivalla
Perjantaina suunnattiin Jaanan, Jaanan miehen, Jaanan äidin ja Jaanan "pahan kummitädin" kanssa Eckerö Linellä Tallinnaan. Sen piti olla irtiotto arjesta, ahdistuksesta ja ikävistä ajatuksista. Alkuperäinen suunnitelma oli, että mennään ihan naisten kesken, joten olin pikkasen näreissäni, kun yhtäkkiä ilmoitettiin, että Jaanan mieskin on tulossa. En kuitenkaan sanonut mitään, koska omapahan on ongelmani. Ei ole heidän vikansa, että olen varsin tietoisesti vältellyt pariskuntien näkemistä, koska tiedän, ettei siitä toisten lääppimisen katselemisesta tule itselle kuin paha mieli.
 
Allekirjoittaneen alkuperäinen suunnitelma oli vetää muun porukan tavoin "hillityt perseet", mutta suunnitelmien muutoksen takia ja edellisen yön vaivaisilla kahden tunnin unilla olin valmiiksi sen verran herkillä, etten uskaltanut ottaa sitä riskiä. Lisäksi epäilin vahvasti, ettei masennuslääke + matkapahoinvointilääke + alkoholi olisi mikään hirmu hyvä kombo varsinkaan, kun päässä huippasi jo valmiiksi.
 
Porukka oli vähän huolissaan siitä miten kestän niitä selvinpäin, mutta yritin vakuutella, ettei mua haittaa ollenkaan. Muutama humalainen ei paljon paina, kun on tottunut seuraamaan selvinpäin puolta sukua. En oikein muutenkaan ymmärrä sitä hössötystä. Olen itse paljon mieluummin selvinpäin ja tunnen itseni edes jotenkuten tasapainoiseksi, kuin itken ja oksentelen kännissä, koska siihen itkemiseen se olisi taatusti johtanut. Ihmisiltä usein unohtuu, että ilman viinaakin voi olla hauskaa ja ilman hauskaakin voi olla viinaa. Niinpä tuhlasin rahani mieluummin hajuveteen.
 
Tallinnaan saapuessamme porukka oli jo melko hilpeissä tunnelmissa ja ensimmäinen ajatus taisikin olla, "mistä saa juotavaa?" Tiemme vei johonkin baariin, jonka nimeä kukaan ei tunnu enää muistavan. Pariskunta pelasi keskenään pari erää biljardia, meikäläisen toimiessa paparazzina. Pahimpaan nälkäämme syötiin pari lautasellista älyhalpoja ranskalaisia. (Annokset alle euron!) Sitten vielä toiseen paikkaan syömään ja viinaostoksille ennen laivaan paluuta.
 
bilis2
bilis
kasipallo
Kaikki oli vallan hyvin ja allekirjoittaneellakin suhteellisen hauskaa siihen asti, että laiva saapui satamaan. Ihmiset jonottivat jo ulos laivasta, kun me oltiin vasta menossa hyttiin keräämään tavaroita. Vilkaisin jonossa seisovia ihmisiä, kun yhtäkkiä minut valtasi aivan järkyttävä ahdistus. Meni hetki, ennen kuin tajusin mistä se johtui. Katsoin suoraan silmiin naista, joka muistutti turhan paljon M:n nykyistä. Vilkaisin vielä taakseni tarkistaakseni olinko vain kuvitellut omiani, mutta katseeni tavoitti vain tämän kaverin, joka tuijotti minua siihen malliin, että koin parhaaksi vain jatkaa matkaani.  Yritin järkeillä, että kuvittelin näkeväni hänet vain siksi, että olin pelännyt törmääväni häneen siitä lähtien, kun kävin tapaamassa M:ää jokin aika sitten ja möläyttäisin tälle jotakin todella tyhmää. Oli oikeastaan erittäin epätodennäköistä, että kyseinen nainen olisi ollut juuri M:n nykyinen, mutta ahdistus ei silti hellittänyt. Sen sijaan se vain paheni ja sai minut lähes hysteeriseksi.
 
Odoteltiin hytissä, että pahin ryysis olisi ohitse, mutta ihmismassa aiheutti minussa siitä huolimatta ahdistusta ja tunsin kuinka hengittämisestä tuli hetki hetkeltä vaikeampaa. Heikotti, oksetti, tärisytti. Yritin rauhoitella itseäni. Tässä ei ole mitään hätää. Minä en saa paniikkikohtausta. Nyt ei ole aikaa sellaiseen.
 
Olo helpotti hiukan, kun pääsin ulos, mutta ei hävinnyt kokonaan. Mun oli pakko päästä kokonaan pois sieltä. Minua yritettiin saada takaisin sisälle hakemaan muiden tavaroita. Siinä kohtaa mulla keitti yli. Olin pitkästä aikaa itsekäs ja kieltäydyin menemästä, kun kerran olin sieltä pois päässyt, minua ei sinne takaisin vapaaehtoisesti saisi. Musta on muutenkin ihan paskaa, että porukka ostaa tavaraa enemmän, kuin saa itse kannettua (eri asia toki, jos on esim. käsi kipsissä tms. terveydellisiä syitä) ja sitten olettaa, että muut kyllä kantaa. Sorry, ei onnistu. Mulla oli omia tavaroita just sen verran, että niiden kantaminen ei sattunut. Nim. selkä- ja rannevammainen. 

Bussimatkalla Espooseen romahdin. Itkin valehtemelatta varmaan kolme tuntia putkeen, enkä ollut varma edes miksi. Ikävääni kai.

Kiitokset kaikille matkakumppaneille ja pahoittelut, mikäli allekirjoittanut aiheutti ahdistuksissaan jollekin mielipahaa.

4 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...