Täällä vain idiootit neuvoo mua

Olen ollut viime viikot tavallista stressaantuneempi ja ahdistus on ollut hengityksen kanssa tasoa kala kuivalla maalla.

Mulla piti olla aika psykiatrille jo viime kuussa, mutta aika peruuntui yllättäen psykiatrin poissaolon takia. Toimistosta ilmoitettiin vain, että psykiatrini ilmoittaisi minulle uuden ajan palattuaan. Meni kaksi viikkoa, eikä kuulunut mitään. Maanantaina soitin ja sain psykiatrille puhelinajan seuraavaksi päiväksi. Onneksi hänellä oli tapaamisaikoja vielä tälle päivälle.

Käynnin pääasiallinen syy oli B-lausunnon saaminen terapian kolmatta vuotta varten. Tämä vuosi päättyy tämän kuun lopussa, joten asialla oli tosiaan hippusen kiire!

Toinen tärkeä asia oli tämä asunnottomuuteni. Kerroin jo aikaisemmin, kuinka olin hakenut sosiaalityöntekijältä apua nuorten pitkäaikaisasuntojen hakemiseen ja kuinka psykiatrini oli tälle sanonut, että haettaisiin mulle mielenterveyskuntoutujille tarkoitettuja asuntoja, joten hakemusta nuorten asuntoihin ei tehtäisi ollenkaan.

Tänään asunnottomuuteni tullessa puheeksi psykiatri kuitenkin ilmoitti, että voi voi, hän ei voi auttaa asiassa mitenkään! Eli ensin hän eväsi mahdollisuuteni nuorille tarkoitettuihin asuntoihin ja nyt tämä! Tarttisin jonkun jämäkän tukihenkilön hoitamaan mun asioita ja pitämään mun puolia, kun en itse siihen ole kykenevä.

Kaupanpäällisiksi lääkeannostani nostettiin kolminkertaiseksi ja sain sairaslomaa toukokuun loppuun (mutten sairasloma todistusta), joka tietää jo valmiiksi olemattien tulojeni tippumista alle puoleen ja paperisotaa työkkärin ja kelan kanssa. Nyt täytyy vaan toivoa, että sekä sairaslomahakemus, että terapiaa varten kirjoitettu lausunto todella päätyvät kelaan. On nimittäin käynyt niinkin, että tämä "pikku seikka" on tohtorilta pariin kertaan unohtunut. Laskun hän on kyllä kivasti muistanut toimittaa tekemättömästä työstä. Lisäksi täytynee toivoa, että mun sairaslomapäivät riittää, niitä kun ei liene, kuin lähemmäs 100 päivää jäljellä.

Nyt mulla on ehkä mahdollisuus jatkaa terapiaa vielä kolmannen vuoden, mikäli Kela niin sallii, mutta minulla ei vaan ole enää varaa siihen. Ironista tämä elämä.

Sitten psykiatrini vielä ihmettelee miksi koen halua hypätä junan alle. Saatana.

Kommentit

Suositut tekstit