perjantai 6. helmikuuta 2015

Lusikkateoria

Sairaana, varsinkin psyykkisten ja sellaisten sairauksien kanssa, jotka eivät välttämättä näy päällepäin joutuu jatkuvasti tilanteisiin, jossa huomaa selittelevänsä muille sairauttaan. Masennuksesta puhuttaessa ihmisten on usein käsittämättömän vaikea ymmärtää, että masentuneet eivät ole tekemättä asioita, koska olisivat jotenkin laiskoja, vaan siksi, ettei heillä yksinkertaisesti ole energiaa. Toivon, että tämä kirjoitus auttaa ymmärtämään asiaa edes jotenkin.

Oletteko kuulleet lusikkateoriasta? Se on käsite, jonka Christine Miserandino keksi selittääkseen ystävälleen millaista on sairastaa lupusta. Lusikkateoria on kuitenkin erinomaisesti sovellettavissa myös muihin sairauksiin, kuten masennukseen.

Kyseisessä teoriassa lusikat kuvaavat ihmisen energiamäärää. Terveillä ihmisillä on käytettävissään lähes rajattomasti lusikoita (=energiaa). Toki jokainen ihminen väsyy kovasta rasituksesta, mutta pääsääntöisesti energia riittää kuitekin koko päiväksi ilman, että terveen ihmisen tarvitsisi herätessään miettiä mitään "lusikoita". Ero terveen ja sairaan ihmisen välillä on siis se, että sairas joutuu jatkuvasti tekemään valintoja, kun taas terveillä on vapaus olla valitsematta. Kuten Christine sanoo, se on lahja jota monet pitävät itsestäänselvyytenä.

Sairailla ihmisillä on käytössään vain rajallinen määrä lusikoita. Lusikoiden määrä ei myöskään ole vakio, vaan se voi vaihdella päivästä toiseen. Hyvinä päivinä lusikoita on enemmän ja huonoina vähemmän, joten seuraavan päivän aikataulua voi olla hankala suunnitella etukäteen. Saati, että pitäisi pystyä tekemään suunnitelmia pidemmällä tähtäimellä. 



Esimerkissä käytettävien lusikoiden määrä oli kaksitoista ja jokainen askare vaatii vähintään yhden lusikan. On siis mietittävä tarkasti mihin lusikkansa käyttää.

Sairaana ei voi vain nousta sängystä ja valmistautua päivän rientoihin. Sängystä nouseminen vaatii yhden lusikan, hampaiden peseminen vaatii yhden lusikan, suihkussa käyminen vaatii taas yhden lusikan, samoin pukeutuminen ja aamiainen. Tämän jälkeen 12 lusikasta jäljellä on enää seitsemän, eikä vielä olla päästy edes ovesta ulos. Ulkona käyminen ja asioiden hoitaminen vaativat muutaman lusikan lisää. Kotiin raahautuminen vie taas yhden lusikan. Kotiin päästessä huomaat, että sinulla on jäljellä enää kaksi lusikkaa. Nyt voit esimerkiksi siivota asuntosi, maksaa laskut, tai tehdä esimerkiksi jotakin hauskaa, muttet voi millään tehdä kaikkea. Viimeinen lusikka kuluu joka tapauksessa siihen, että riisut vaatteesi ja kaadut sänkyyn. On siis valittava viisaasti mihin lusikkansa käyttää, koska kun ne ovat loppu, ne todellakin ovat loppu.


Tiedän kuinka vaikeaa terveiden on hyväksyä se, etteivät sairaat jaksa yhtä paljon kuin he, mutta vielä vaikeampaa se on sairaalle itselleen. Minä suorastaan kahdehdin ihmisiä, jotka jaksavat töiden jälkeen käydä salilla ja nähdä kavereita. Kahdehdin sitä kuinka ihmiset voivat vain tehdä asioita ilman, että heidän täytyy miettiä koko päivän ohjelma etukäteen, jotta energia varmasti riittäisi kaikkeen suunniteltuun. On inhottavaa joutua kieltäytymään hauskanpidosta, koska lusikat ovat loppu. On äärimmäisen turhauttavaa joutua joka päivä tekemään valintoja siitä mitä tekee, tai jättää tekemättä. Jos tekee ruokaa, ei välttämättä jaksa enää tiskata, tai jos siivoaa ei jaksa välttämättä tehdä enää ruokaa, vaikka kuinka nälkä kurnisi. Minun itseni on äärimmäisen vaikeaa hyväksyä se tosiasia, että tarvitsen normaalia enemmän lepoa ja varsinkin se, että minulla on silloin oikeus levätä.

Aina ei pysty ennustamaan kuinka monta lusikkaa mikäkin askare vie. Sen verran olen oppinut, että terapiapäivinä minun on turha yrittääkään jaksaa mitään muuta. Mikäli terapia on ollut erityisen rankka, seuraavalle päivälle ei ole välttämättä ainoatakaan lusikkaa. Ihmisten tapaaminen vie myös paljon energiaa, joten sellaisina päivinä, kun näen ystäviäni, yritän ottaa mahdollisimman rennosti, jotta olisin parhaimmillani heidän seurassaan. Olisi siis hienoa jos voisin käyttää tämän ajan heidän kanssaan johonkin mukavaan sen sijaan, että he tivaisivat miksi olen jatkuvasti niin väsynyt. Olenhan kuitenkin päättänyt käyttää lusikkani juuri heihin.

Alkuperäisen, Christine Miserandinon kirjoituksen lusikkateorian synnystä voit lukea täältä ja suomennoksen täältä.

10 kommenttia:

  1. Tosi hyvin kirjoitettu! Niin tutulta kyllä kuulostaa, mutta en ollut koskaan osannut ajatella tätä juttua näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En minäkään varmaan olis osannut ennen kuin tähän teoriaan törmäsin.

      Poista
  2. Tää on kyllä mielenkiintoinen teoria. Vaikka olen toipunut masennuksesta ja ahdistuksesta, niin kyllä mulla edelleen noita lusikoita on... En jaksa millään kaikkea tehdä ja mun on pakko myös valita ja näin edelleenki.. Mulla on ainaki sillee, että töiden jälkeen en jaksa liikkua, mutta koulun jälkeen kyllä. Jos istuu koko päivän, niin jaksaa mennä liikkumaan ja nähdä kavereita, jos raataa koko päivän ja seisoo, ei joteki jaksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Näinhän se menee, että mitä enemmän jokin asia vie energiaa, sitä vähemmän sitä jää sitten mihinkään muuhun. Omalla kohalla oon huomannu, että jo pelkkä seisominen vie paaljon enemmän energiaa, kuin istuminen.

      Poista
  3. tää on niin totta!!!!

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä teksti! Just tällaista oon kaivannutkin, millä saisin läheiseni paremmin ymmärtämään tilannettani. Kiitos sinulle, että olet kirjoittanut tämän!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Kiva jos tästä oli apua. :)

      Poista
  5. Ja minä luulin olevani ainoa ♡

    VastaaPoista
  6. Kiitos. Tämän kautta saan varalusikoita elämääni. Ihana leikki lusikoitten avulla ymmärtää jaksamista.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...