sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Ei mikään tavallinen Tuhkimotarina


Olipa kerran muuan neito, joka tavallaan tapaili erästä Prinssi Ericiä. Eräänä päivänä sattui niin mukavasti, että Prinssi Eric kutsui neidon kanssaan hienoihin juhliin. Koska neito oli köyhä rääsyläinen ei hän omistanut sen enempää iltapukua, kuin korujakaan, iltalaukusta puhumattakaan. Neidolle iski paniikki, jonka takia hän meinasi kieltäytyä koko kunniasta. Toisaalta, kuinka usein sitä pääsee leikkimään "prinsessaa"? Ei todennäköisesti kovinkaan usein.

Kuten muilla prinsessoiksi aikovilla, tällä neidolla ei valitettavasti ollut ystävinään hiiriä, jotka olisivat voineet ommella puvun hänen puolestaan, tai Haltiakummeja, jotka olisivat yhdellä sauvan heilautuksella voineet muuttaa hänet rääsyläisestä prinsessaksi. Onneksi sosiaalisen median ihmeellisenen voima oli kuitenkin niin mahtava, että neito tavoitti erään Hyvän Haltijattaren, joka lähetti neidolle oman pukunsa lainaan - postimaksua vastaan tietenkin, kuten asiaan kuuluu.

Seuraavat päivät menivät epätoivon vallassa kaupungilla juosten, kun mistään ei tuntunut löytyvän kaikkea sitä mitä neito tarvitsi ja juhliin oli aikaa vain muutama päivä. Onneksi neito sattui eksymään Glitterin alennusmyynteihin ja niin toinen Hyvä Haltijatar (joka myös Niko Saarisena tunnetaan) myi neidolle kauniit korvakorut 75% alennuksella. Iltalaukun hän puolestaan osti 10€:lla huonosti suomea puhuvalta korealaiselta naiselta, eräästä nimeltä mainitsemattomasta outlet myymälästä.

Neito oli pelännyt juhlia etukäteen ihan hirveästi, koska ei ollut koskaan aikaisemmin ollut vastaavanlaisessa tilaisuudessa. Osaisiko hän käyttäytyä? Osaisiko hän käyttää kulloinkin oikeaa ruokailuvälinettä? (Onneksi hän olisi kuitenkin sen verran viisaampi kuin kilpasiskonsa Ariel ja tunnistaisi haarukan ruokailuvälineeksi sellaisen nähdessään.) Mitä jos taika raukeaisi keskiyöllä ja Prinssi Eric tajuaisi, ettei neito ollutkaan niin hyvää seuraa, kuin tämä oli ajatellut? Kävi ilmi, että neito oli huolehtinut näitä asioita aivan turhaan ja unohtanut murehtia sitä mitä hänen olisi ehkä pitänyt. On nimittäin olemassa kaksi lakia, jotka pätivät hänen kohdallaan aina ja ne olivat Murphyn laki ja se, että odotetuimmat asiat peruuntuivat aina. Vain pari päivää ennen juhlia - kun neito oli juuri saanut viimeisetkin tarpeelliset asiat hankittua ja kykeni vihdoinkin huokaisemaan helpotuksesta, sillä oli kuluttanut kaiken aikansa ja energiansa juhliin valmistatumiseen - tuli ilmoitus, että juhlat oli peruttu.

Myöhemmin korvauksena pettymyksestä ja neidon näkemästä vaivannäöstä, neito lahjottiin tyytyväiseksi hyvällä ravintolaillallisella ja täyteläisellä suklaakakulla. Sen pituinen se.

Tarinan opetus: älä stressaa etukäteen mitään sellaista, mikä kuitenkin peruuntuu viime minuuteilla. Opetus numero kaksi: mikään ei siitä huolimatta estä pukeutumasta lainaamaasi juhlapukuun vaikka sitten huvin vuoksi ennen sen palauttamista.




4 kommenttia:

  1. Oii, ootpa upea ! <3 Kaunis mekko ja oot ihan ku prinsessa. Tää tarina oli myös kiva :)

    VastaaPoista
  2. Mitää - miksi juhlat peruuntuivat!? Onneksi kuitenkin silti pukeuduit - olet tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osallistujia olisi ollut niin vähän, ettei ollut järkeä järjestää, harmi... Kiitos. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...