torstai 11. joulukuuta 2014

Uusi entistä ehompi tukka

Pimpeli Pom. Tän päivän ohjelmaan kuului aikainen herätys. Mun kropalla ei olis ollu mikään kiire minnekään, mutta mun pään oli määrä toimia serkkulikan näyttötyönä. Suoraan sanottuna koomailin puoli päivää kampaamotuolissa, kun toinen ahersi mun takkuisen kuontaloni kanssa. Oon vähän mälsä asiakas, kun en jassa pahemmin turista.

Väriksi valittiin tommonen vaalea karamellin tapainen, jollaista olin miettinyt jo noin vuoden päivät, mutten taaskaan ollut saanut itse aikaiseksi läntätä päähän. En halunnut mitään hirveän tummaa, enkä suurta muutosta, koska en ensinkään jaksa värjäillä mitään juurikasvuja. (Ei tosin sillä, että mun tarttis noin yleensäkään juurikasvua hirveen usein korjailla, kun hiukset tuppaa kasvamaan vaivaiset puolisenttiä kuussa.) Toisekseen palaan kuitenkin aina ennemmin, tai myöhemmin takaisin vaaleaan kuontaloon ja nimenomaan jatkuva värinpoisto-värjäys ralli oli syy siihen, miksi mun tukka alunperin meni niin huonoon kuntoon. Nyt oon kuitenkin päässyt eroon hamppusista latvoista, sekä pissinkeltasista raidoista ja pää on muutenkin tasasemman värinen. Lisäksi uumoilen, että tätä väriä on hirmu helppo ylläpitää color maskilla, jota mulla näköjään sattu olemaan yksi purtilo just oikeeta sävyä jo ennestään jemmassa. (Ostin joskus, kun halvalla sain.)

Pituutta tukasta lähti ihan reippaasti. Nimimerkillä: tottunut siihen, että tukkaa leikataan ensinnäkin korkeintaan kerran vuodessa (yleensä juhannuksena pienessä sievässä) ja kerralla pituutta lähtee about sentti, tai korkeintaan pari ja siinäkin tulis varmaan itku jos ei olis pari puuduttavaa alla. Kampaajallahan mä en ole käynyt varmaan 15 vuoteen, joten tais olla jo aikakin. Vähän aikaa varmaan menee totutella tämmöseen pikkasen lyhyempään malliin, mutta onhan tää nyt todella paljon terveemmän ja eloisemman näkönen, kuin ennen!

On tää kyllä kiva! Hiukseni ovat selvästi heränneet eloon kuolleista. Hallelujaa! Hirvee tarve hiplailla näitä koko ajan, kun ovat niin pehmoset, eikä hampusta ole enää tietoakaan! Mitäs tykkäätte?


4 kommenttia:

  1. Itselläni on kans se että en uskalla leikata kuin sen parisenttiä kerralla ja ehkä kerran vuodessa. Mutta sinun tukastasi tuli kyllä aivan mahtavan näköinen ja tuo väri on upea, ei liian vaalea eikä liian tumma, sopii sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ite tykkään kans kovasti. :) On se kyllä jännä miten vaikeeta muutamastakin sentistä on luopua, kun kyse on kuitenkin _vaan_ hiuksista, jotka kasvaa kyllä ajan kanssa takasin. :D

      Poista
  2. oi tuo banneri on ihan sika cool!:o muutenkin tykkään paljon tästä ulkoasusta, ja oot tosi nätti!:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...