tiistai 2. joulukuuta 2014

Se on muistutus - aina pääsee alaspäin



Mun on tehnyt mieli päivittää tätä blogia useammin, mutta pää vilisee ajatuksia, joista ei saa otetta. Yritän lohkoa niitä pienemmiksi palasiksi, mutten saa yhtäkään ajatusketjua loppuun miettimättä samalla kymmentä muuta asiaa. 

Töiden loppumisesta on kulunut reilu pari viikkoa. Kuvittelin olevani pian taas oma itseni, mutta johtuneeko sitten stressin purkautumisesta vai mistä, ovat nämä viikot vetäneet minua yhä syvemmälle ja välillä tuntuu, että tähän oloon auttaa vain se, että lakkaisi olemasta - edes hetkeksi. Osasin kyllä aavistella jotain tämän tapaista. Mitä enemmän vapaa-aikaa, sitä enemmän aikaa ajatella. 

Ensin nukuin pari viikkoa hyvin, vaikka unirytmi olikin päin persettä. Nyt en nuku enää juuri ollenkaan. Makasin toissa yönä 12 tuntia sängyssä saamatta unta. Väsytti, mutta uni ei vain suostunut tulemaan. Viime yönä nukuin sentään neljä tuntia, vaikka nekin katkonaisesti. Pitäisi ehkä pyytää jotakuta kalauttamaan paistinpannulla. Päänsärystäkään ei tarvitse huolehtia sillä päätäni särkee jo nyt niin, että pelkään sen räjähtävän.

Kroppa oireilee niin monella tavalla, että tunnen itseni luulosairaaksi. Menkat tulee joko parin päivän tuhruna viikottain koko kuukauden ajan, tai sitten niitä ei tule ollenkaan, kyljessä tuntuu puukon iskuja, päätä särkee vähän väliä, huimaa, oksettaa, rintaa pistelee ja puristaa ja mielialat heilahtelee sekunteissa nollasta sataan ja sitten on tietenkin tää loputon väsymys... Google ehdottaa diagnoosiksi syöpää ja raskautta, mutta jälkimmäistä tämä ei ainakaan ole ja se on kuulemma hyvä juttu. Toki kasvatankin sisälläni paljon mieluumin sitten vaikka sitä syöpää.

Fok_it


Synttäritkin meni sumussa ja mun olis tehnyt mieli skipata koko päivä nukkumalla. Sisko ja serkku kävi syömässä ja kahvittelemassa, mutta ei musta ollut seuraneidiksi ja se tuntu sairaan pahalta, kun ihmiset oli kuitenkin mun takia tulleet paikalle. Paskimmat synttärit ikinä. Ainoo mitä pystyin ajattelemaan koko päivänä oli se, ettei M välittänyt musta sen vertaa, että olis edes onnitellu. Oon niin helvetin riippuvainen siitä ja sen mielipiteistä edelleen.

Suurimman osan ajasta en tunne, enkä ajattele mitään ja vaikka välillä tuntuukin, että turtumus olisi parempi, kuin jatkuva tuska, en todellakaan pidä jatkuvasta tunnottomuudesta ja tyhjyydestä yhtään. Joidenkin mielestä se kuulostaa varmasti todella houkuttelevalta, mutta oikeasti on aika vaarallista elää tyhjänä kuorena välittämättä mistään tuon taivaallista. Olo on vähintään yhtä vetelä, kuin muumipeikolla tyrmääjäsienien räjähdettyä. 

"Aivan liian vaivalloista mennä sänkyyn"

M on ainoa joka saa mut tuntemaan. Sen ei tarvitse kuin vähän viheltää ja herään horroksestani. Tietenkään sen kanssa tekemisissä oleminen ei aina tarkoita hyviä ja onnellisia hetkiä, mutta toistaseksi se on ollut ainoa joka niitä positiivisa tunteita on mussa henkiin herättänyt ja oon oikeasti ihan helvetin ilonen tuntiessani edes jotain. Suru ja vihakin on yllättävän tervetulleita, kun on elänyt tarpeeksi pitkän tasaisen jakson. M:n kanssa on hirveän helppo ottaa riskejä, koska mulla ei ole enää mitään mitä menettää.

Nyt kun M:stä ei pahemmin kuulu, olen nukkunut katkonaisesti, tai vain katsellut kattoa kuunnellen Haloo Helsingin Köpis 2012:sta jatkuvalla repeatilla. En jaksa mitään, enkä ketään. Sulkisin puhelimen jos en odottaisi yhteydenottoa työkkäristä. Puhelin piippailee vähän väliä, mutta en jaksa vastata juuri kellekään. Poikkeuksena ne joiden tiedän suuttuvan, jos ingooraan heidät. Oikeastaan ei tällä hetkellä edes kiinnosta. Oikeastaan ei kiinnosta juuri mikään muukaan. Paitsi M. Terapia ajatkin menee siihen, että itken yksipuolista rakkautta ja M:n ristiriitasia ilmauksia siitä mitä se musta milloinkin haluaa, tai ei halua. Terapeutti katsoo mua säälivästi ja toteaa kerta toisensa jälkeen tilanteen olevan varmasti ikävä. Mitään tilannetta auttavia neuvoja siltä ei kuitenkaan heru. Mun täytyy itse selvittää mitä haluan. Vahinko vaan, etten voi päättää toisten puolesta mitä ne haluaa, niin että oikeastaan se kai yrittää sanoa, että mun pitäisi olla haluamatta mitä haluan.

Pessimisti ei pety. Mä sen sijaan petyn jatkuvasti, koska en osaa lakata uskomasta ja toivomasta. Toisaalta kuten sanoin, mulla ei ole mitään menetettävää. Hetkikin onnea on parempi, kuin ei onnea ollenkaan. Olen ollut viimeiset kaksi viikkoa baarissa asuva alkoholisti. Niin kauan on kivaa, kun on viinaa, joka pitää humalassa ja pään pilvissä. No, itku pitkästä ilosta. Nyt seuraa vuosisadan krapula.

Moralisoinnit sikseen. Riippuvuus on kuulemma sairaus.

Ps. BDI 59/63. Vielä pääsee alaspäin...

6 kommenttia:

  1. Moi! Kiva että linkkasit mulle sun blogin. Juuri tällaista etsin ja siksipä jäänkin lukijaksi. :) Harmillinen tuo sun tilanne.. ja toisaalta myös se, ettei terapeutti sano tunteisiisi oikein juuta, eikä jaata. Itse en ole ikinä terapeutilla käynyt, vaikka sille olisikin ollut tarvetta, joten en tiedä miten heidän kuuluisi tollaisessa tilanteessa sanoa.

    Toivottavasti saat apua unettomuuteesi ja muutenkin olosi helpommaksi! Tsemppiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Jei, kiva kuulla! :) Kaipa noita terapeuttejakin on vähän joka lähtöön. Mitään suoria neuvoja ja mielipiteitähän ne ei vissiinkään voi sanoa, mutta olishan se kieltämättä ihan kiva. jos antaisivat edes jotain vaihtoehtoja, tai esimerkkejä mitä voisi kulloinkin tehdä asioiden helpottamiseksi.

      Kiitos! <3 Eiköhän tää tästä taas ajan kanssa helpota. :) Pohjalta ei kuulemma pääse kuin ylöspäin.

      Poista
  2. oletko jo saanut asunnon? Vai missä asut?

    VastaaPoista
  3. Toi on ihan kamalaa. Mulla oli tässä jokunen aika sitten niin paha ahdistus/stressi eron takia, että rupesin menettämään yöunia ja pääkoppa hajoilee sitten sen takia. Sitten tulee näitä luulotauteja ja googlen mukaan diagnoosina on ollut kaikki syövästä skitsofreniaan ja reumaan :D Mutta mun onneksi tää porukoilla asuminen on saanut mielen ja kehon rauhottumaan, välillä ahdistaa ja sen takia on jotain fyysisiäkin kipuja, mutta eteenpäin porskutetaan ja yritän ajatella positiivisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Stressikin voi aiheuttaa niin montaa eri oiretta, ettei niitä välttämättä osaa ees siihen yhdistää. Syöpäleikkauksen jälkeen oon muutenki ollu nii luulotautinen ja jokasesta pikku oireestaki luulotauteillu itelleni uuden syövän, joka ei ainakaan hirveesti auta vähentämään sitä stressiä ja ahdistusta. :D Hyvä, että porukoilla asuminen on kuitenkin auttanu sua. Toivottavasti sun asiat järjestyy vielä parhain päin! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...