torstai 18. joulukuuta 2014

Pieni torstainen tarina

Olipa kerran jälleen yksi aivan tavallinen, varsin sateinen ja harmaa päivä. Ulkona avautuva näkymä ei antanut minkäänlaista osviittaa siitä, että nyt elettiin joulukuuta. Luontoäidin alastomaksi repimät puut näyttivät varsin karuilta ja onnettomilta ilman lumipeitettä. Ulkona oli autiota. Tyhjää. Kuollutta.

Etsin kaapista joulukoristeita, koska olin päättänyt antaa joululle vielä mahdollisuuden. Olin juuri laskenut maahan paketillisen joulupalloja, kun näen silmäkulmastani vaalean hännän heilahduksen ja kuulen sitä seuraavan kolinan. Kaikki yhdeksäntoista joulupalloa vierivät mikä minnekin ja minä niiden perässä ensin lipaston ja sitten pöydän alle. Yhtä palloista en kuitenkaan löydä mistään. Se ei ole vaatekaapin takana, eikä sängyn alla. Se ei ole karannut raollaan olevan oven taakse, eikä sitä näy missään muuallakaan. Niin kuin ei näy koiraakaan.




Koira on karannut säikähdettyään aiheuttamaansa meteliä keittiöön ja istuu siellä muina miehinä. Se ei sano mitään, mutta sen ajatukset voi melkein lukea. "En se minä ollut ja sitä paitsi se oli vahinko..." 


Harkitsen ostavani seuraavaksi jonkun viisaamman eläimen, kuten vaikkapa kilpikonnan.

6 kommenttia:

  1. Eikä, ihana stoori :---D Kirjoitat huisin hauskalla tavalla, väkisinkin alkoi naurattaa kun moista lueskeli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos! :D Pitäis vissiin koittaa kirjottaa tähän tapaan vähän useemmin. :D

      Poista
  2. Selailin vähän sun blogia ja täytyy sanoa, että kirjoitat todella hyvin!! :) Pakko jäädä seurailemaan :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kovasti ja tervetuloa :)

    VastaaPoista
  4. Haha, voi koira minkä teki. :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...