sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joka päivä ja jokaikinen yö sinua ajattelen

Otin tietoisen riskin uskoessani lauseita, jotka halusin kuulla, mutta jotka kuulostivat liian hyviltä ollakseen totta. Otin riskin, koska uskoin katuvani enemmän sitä, mitä jättäisin tekemättä, kuin tehtyä virhettä. Pettymystä paljon pahempaa olisi ollut, jos kaikki olisikin ollut totta ja olisin kääntänyt onnelliselle lopulle selkäni. Olisin katunut sitä varmasti lopun ikääni. Parempi rakastaa ja menettää, kuin olla koskaan rakastamatta.

Kauneimmatkin valheet ovat kuitenkin valheita. Katkeran suloisia tikareita, piikkejä lihassani. Palkkio siitä, että halusi uskoa johonkin hyvään ja kauniiseen. Kukaan tuskin haluaa tulla valetuksi täyteen turhaa toivoa ja tulla sitten jätetyksi, kuin nalli kalliolle.

Kolme viikkoa olin yrittänyt rakentaa sydämeni ympärille suojaksi kivimuuria ja opetella olemaan tuntematta. Kävi kuitenkin ilmi, ettei sydämeni halunnut tulla tukahdutetuksi. Ei sinun tarvinnut sanoa enempää kuin "moi", kun olin jo unohtanut kaiken kurjuuteni ja valmis hyppäämään tuntemattomaan ilman turvaköyttä. Pitkän tasaisen jakson jälkeen olin taas elossa. Minä olin onnellinen, minä tunsin, mutta aivan kuten sanoit: innostuessaan ihmiset muuttuvat tyhmiksi.

En odottanut mitään yhtä yötä enempää, sillä olit tehnyt selväksi, ettet tahtoisi enää enempää, mutta kolmen viikon hiljaisuuden jälkeen rakkauteni kohde sanoi olevansa minusta huolissaan. Se oli balsamia haavoille. Lupasit, ettet satuttaisi, mutta huolenpidon sijaan sain kuitenkin iskuja vasten kasvoja. Jokainen lohduksi tarkoitettu virke ja "kyllä mä olisin"-lauseella aloitettu lupaus, jotka kuulostivat kyllä kauniilta, mutta joita sinun ei tarvitsisi enää toteuttaa, olivat puukoniskuja rintaan. Kyynelten hämärtäessä näkökenttäni ja tuskan raastaessa rintaani niin kovin, ettei henki tahtonut enää kulkea, sain vihdoin viimeisen armon laukauksen pudoten suoraan huolella piilotettuun ansaan. "Muuta tänne."

Olin valmis tyytymään yhteen yöhön, sinun tarjotessa loppuelämää. Tiesin, ettei se voinut olla totta, mutta se ei estänyt minua pettymästä jälleen. Muutoksesi kesti päivän. Viikon päästä vedit maton jalkojeni alta, kuten aina. Sukellus jäiseen veteen sai henkeni jälleen salpautumaan. Totuus viiltää, mutta valheesi jättävät minuun ikuiset arvet, joita olen jatkuvasti valmis repimään auki vain, että voisit ripotella niille lisää suolaa. Rakastan draamaa ja haluan sitä elämääni, mutta tämä on vain surullista ja turhaa. Nyt olen jälleen ollut toista viikkoa yksin, enkä tiedä mitä sinulle kuuluu. Roikun edelleen löyhässä hirressä odottaen, että muuttaisit taas mielesi, tai sanoisit edes "moi".

Silti. En vaihtaisi pois päivääkään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...