perjantai 28. marraskuuta 2014

Melankolia ja toivo

Sain tässä eräänä päivänä kuulla olevani kamalan melankolinen ihminen. Naurahdin, koska masentuneen ei kai noin yleensäkään oleteta jatkuvasti hymyilevän, kuin naantalin aurinko. Toisekseen toteaja on itse ikuinen pessimisti, joten en tiedä onko siinä vaiheessa hirveästi varaa huomautella. Myönnän kyllä olevani melankolinen, en todellakaan väitä kuuluvani ihmisiin, jotka syövät aamiaiseksi sateenkaaria ja kakkivat perhosia. En tosin edes haluaisi olla sellainen ylipirteä ja kestohymyllä varustettu ihminen, jolle elämä on pelkkää piikittömien ruusujen päällä tanssimista ja vaaleanpunaisten lasien läpi katsomista. Minä haluan koko tunneskaalan ja rosoja elämääni. Jos kaikki olisi aina kivaa, niin lopulta mikään ei olisi.  

En tietenkään haluaisi olla myöskään melankolinen, enkä masentunut. Masentuneisuuteni, tai melankolisuuteni eivät edelleenkään ole mitään synnynnäisiä luonteenpiirteitäni, vaan sairaus. Sitäpaitsi jos en olisi näin optimistinen, näin älyttömän täynnä toivoa ja järjenvastaista uskoa paremmasta, en todennäköisesti enää olisi tässä. Se on fakta. Olisin luovuttanut ja hypännyt tästä oravanpyörästä lopullisesti jo aikoja sitten.

Ihmiset sanovat usein haluavansa jonkun olevan onnellinen, mutta eivät kuitenkaan tahdo tehdä toista onnelliseksi. Se saattaa kuulostaa karulta, mutta kenellekään ei voi antaa vastuuta toisen onnellisuudesta, sillä kukaan ei voi tehdä yksinään toista ihmistä onnelliseksi. Ihmisen on itse päätettävä olla onnellinen. Lopulta ihminen on kuitenkin juuri niin onnellinen, kuin itse päättää olla. Onnellisuus on mielentila, se on asenne. Tietenkään tunteisiinsa ei voi vaikuttaa, mutta jokainen voi itse päättää miten asioihin suhtautuu. Siksi maailmassa on olemassa iloisia köyhiä ja onnettomia rikkaita. Kaikki riippuu omasta perspektiivistä.

Minut yllätettiin yhtenä päivänä kysymällä mikä tekee elämästäni onnellisen. Sen enempää miettimättä aloin luettelemaan päivittäisiä ja lähes päivittäisiä, vallan arkisia ja yksinkertaisia asioita:
aurinko, luonto, kiireettömyys, hiljaisuus, ystävät, läheisyys, halaukset, lämpö, hymy, eläimet, pitkät aamut, huolettomuus, musiikki, terveys, rakkaus, hyvä ruoka, hyvä kirja, villasukat...

Toisinaan onnellisuus on juuri niin yksinkertaista. Toisinaan masennus pistää hanttiin. Minä kuitenkin todella uskon, että asioilla on tapana järjestyä, vaikka toisinaan siihen meneekin ikuisuus ja asioiden eteen täytyy toisinaan nähdä älyttömiä määriä vaivaa ja olla luovuttamatta, vaikka tuntuisi, ettei vaivannäkö johtaisi mihinkään.

Olen itse aina ollut jäärä ja kun olen saanut päähäni haluta jotakin, olen usein valmis taistelemaan asian puolesta loppuun asti, vaikka päämäärän saavuttaminen tuntuisi kuinka toivottomalta. Olen valmis yrittämään aina vain uudelleen, vaikka olisin ottanut turpaani kuinka monta kertaa ja vuodattanut lukemattomia määriä verta, hikeä ja kyyneleitä. Kukaan ei ole sanonut, että elämä olisi helppoa, tai että sen pitäisi olla sellaista. Mitä enemmän asioiden eteen näkee vaivaa, sitä ylpeämpi voi itsestään olla saavuttaessaan ne. Minusta olisi aika tylsää, jos elämässä saisi kaiken sormiaan napsauttamalla. Sillä tavalla ei opi arvostamaan mitään, eikä ketään.

Pessimisti ei ehkä pety, mutta tuskin saavuttaakaan mitään. Aion siis tästä eteenpäinkin ottaa riskejä ja vain toivoa parasta.

"Ollaksesi onnellinen unohda sanat "kunpa olisin" ja sano niiden sijaan "ensi kerralla". — Smiley Blanton

torstai 27. marraskuuta 2014

Alennuskoodit - ihana syy shoppailla

Rakastan nettikauppoja! Kuka nyt haluaisi lähteä saateessa ostoskeskuksen ihmistungokseen, kun ostokset voi tehdä helposti kotonakin? En minä ainakaan. Nettishoppailu on mukavaa paitsi siksi, että sitä voi harrastaa kotoa käsin yöpaidassa tukka takussa, myös siksi, että nettikaupoissa on yleensä kampanjoita ja alennuskoodeja, joita ei paikan päällä välttämättä ole.

Alennuskoodeja.fi:stä otettiin minuun yhteyttä yhteistyön merkeissä. Suostuin mielelläni, sillä olen itsekin vieraillut kyseisellä sivustolla nettiostoksia suunnittellessani. Alennuskoodeja voi olla toisinaan hankala löytää, sillä kaikki verkkokaupat eivät niitä välttämättä omilla sivuillaan aina mainosta. Alennuskoodeja.fi tekee alennuskoodien löytämisestä ja käyttämisestä kuitenkin erittäin helppoa keräämällä verkkokauppojen alennuskoodit yhdelle sivulle. Halutessaan voi myös tilata uutiskirjeen ja saada tiedot uusista alennuksista suoraan sähköpostiin. Alennuskoodien lisäksi sivusto kertoo ajankohtaisista tarjouksista. Itseäni ilahdutti mm. tieto siitä, että Nelly.com:ista sai bilemekkoja -40%. (Mekkojahan ei voi koskaan olla liikaa. Right?) 



Itse tilaan netistä lähinnä vaatteita, kirjoja ja elokuvia, mutta alennuskoodeja on saatavana myös mm. hotelleihin, autonvuokraukseen, eläintarvikkeisiin, apteekkituotteisiin ja huonekaluhin vain muutamia mainitakseni. Alennuskoodeja käyttämällä voi säästää tuotteen hinnasta useita kymmeniä prosentteja, saada ilmaisia lahjoja, tai säästää toimituskuluissa! Ennen verkkokauppaostoksia tehdessä kannattaakin aina tarkistaa, onko alennuskoodeja käytettävissä.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Testissä: Bepanthen Anti-Scar Arpigeeli

Hopottajana pääsin tällä kertaa testaamaan Bebanthen anti-Scar arpigeeliä. Arpigeeliä voi käyttää tuoreisiin, vasta umpeutuneisiin arpiin, sekä vanhempiin, korkeintaan kaksi vuotta vanhoihin arpiin. (Jos arpi on jo yli kaksi vuotta vanha ja huomaamaton, puhutaan kypsästä arvesta, jolloin arven uudelleenjärjestäytymisprosessi on päättynyt eikä arven hoitamisesta ole enää hyötyä.)


Arpigeelin säännöllinen käyttö auttaa arven kutinaan ja punoitukseen, estää muodostamasta uutta arpea, sekä tasoittaa jo olemassa olevaa arpea. Mitä aikaisemmin geelin käytön aloittaa, sitä paremmin geeli varmasti myös vaikuttaa. Geeliä suositellaan käytettäväksi vähintään kahden kuukauden ajan näkyvien tulosten saamiseksi. Parhaita tuloksia luvataan, jos geelin käyttöä jatkaa kuusi kuukautta.



Aloittaessani arpigeelin käytön oma arpeni oli iältään noin vuoden ja kaksi kuukautta vanha. Ongelmani on koko tämän ajan ollut kiusallinen ja jatkuva kutina lukuisten kosteusvoiteiden käytöstä huolimatta. Arpigeelin käyttö auttoi kutinaan kuitenkin jo parissa päivässä. Arpea ei myöskään enää kiristänyt, joka tuntui enemmän, kuin helpottavalta.

Seitsemän viikkoa kestäneen kokeilun aikana geeli ei ole mitään silmiin pistäviä tuloksia itselläni tuottanut. Arpi ei ole juurikaan laskenut, eikä tasaantunut ja punoituskin on vähentynyt vain hiukan. Uskon tämän johtuvan siitä, että arpeni on jo niin vanha. Mikäli olisin aloittanut geelin käytön heti arven umpeuduttua, tulokset voisivat olla vielä suurempia. Aion kuitenkin jatkaa geelin käyttöä suositellut kuusi kuukautta ja katsoa mitä tapahtuu.

Ennen 4.10 / Jälkeen 23.11
Vaikka tulokset eivät olekaan näkyviä, ne ovat kuitenkin todella tuntuvia! Halusin kokeilla arpigeeliä juurikin jatkuvan kutinan takia ja siihen vaivaan kyseinen geeli toimii erinomaisesti! Enää ei tarvitse kärsiä kiusallisesta kutinasta ja loputtomasta tarpeesta raapia arpea 24/7. Arvet kuuluvat elämään, mutta niiden takia ei silti tarvitse kärsiä. Olen siis tyytyväinen tuotteeseen ja tulen varmasti käyttämään tätä jatkossakin.

Lisää tuotteesta voit lukea Bebanthenin omilta sivuilta.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Red Dress

Olen useamman kerran käynyt Her Secretin verkkokaupassa ihastelemassa ja kuolaamassa jos jotain, mutten ollut vielä kertaakaan tilannut sieltä mitään. Sähköpostiin tupsahtaneen alennuskoodin ja ilmaisen toimituksen innoittamana, sekä pitkään punaista mekkoa etsineenä päätin vihdoin tehdä ratkaisevan liikkeen ja painoin ensimmäistä kertaa "tilaa nyt" painiketta. Klik!

Toimitusaika oli super nopea ja mekko tupsahti postiluukusta parissa päivässä! Ihan luksusta kun on tottunut tilailemaan ulkomailta ja odottelemaan useita viikkoja. Tuotekuvaus kertoi koon olevan "one size" ja vastaavan parhaiten kokoja S-M. Tämä on kyllä ehdottomasti lähempänä M-, kuin S-kokoa, eli mulle ihan hippusen iso. Tämän olisi toki voinut päätellä jo sivustolla olevasta mittataulukostakin, mutta hei näytänkö siltä, että hirveesti itseäni mittailisin? Parilla lisäkilolla ja/tai kutistuspesulla tää istunee kuitenkin täydellisesti. Tykkäilen kyllä kovasti! Mitäs te olette mieltä?





maanantai 10. marraskuuta 2014

Isänpäivä

Eilen vietettiin isänpäivää. Hommattiin siskon kanssa meidän iskälle kimppaan liput lätkämatsiin ja askarreltiin paskarreltiin sille valokuvakollaasi. Kuulostaa hirveän yksinkertaiselta ja helpolta hommalta, mutta sitähän se ei suinkaan ollut.

Ensteks sisko pläräs kaikki valokuvat abouttiarallaa reilu 20-vuoden ajalta, eli aika hitosti valokuvia. Kun se sitten oli saanu valittua sopivat kuvat ja jättänyt ne mulle skannattavaksi ja minä olin huomauttanut äitille, että niihin kuviin ei sitten saa koskea, niin eikös iskä ollut siivonnut ne kuvat pois. Seurauksena se, että iskä sai itte ettiä kuvat lahjaansa - asiasta tietenkään itse tietämättä.

Mä juoksin monena päivänä läpi Cittareita ja Anttiloita ettimässä sopivia kehyksiä, vaikkei mulla olis ollut yhtään aikaa sellaseen. Onneksi tarjoustalosta löyty perjantaina ihan kivat vaihtoehtokehykset.

Vastoinkäymiset eivät suinkaan loppuneet siihen. Lauantaina, kun mun oli tarkotus alkaa kuvia skannailemaan, monitoimihärveli sano sopimuksensa irti. Iskä lähti hakemaan mun vastaavaa laitetta siskolta, mutta siinä oli musteet loppu. Seuraavaks se lähti hakemaan kaupasta musteita, pari tuntia ennen sitä lätkämatsia. Harmaa muste puuttu ja mulla kesti aika kauan ennen kun sain koneen tekemään yhtään mitään ilman ko. musteen vaihtamista. Lopulta annoin sen skannata ja tulostaa silläkin uhalla, että "laite saattaa vioittua". (Miks ihmeessä siinä masiinassa ylipäätään tarttee olla mitään mustetta, sillon kun haluaa skannata!?)

No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Tyyppi oli tyytyväinen lahjaansa ja paree oli ollakin, kun oli itse nähnyt sen eteen niin hirveästi vaivaa.




sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Elämä jumissa

Elämäni junnaa paikoillaan. Terapiassa olen useamman kuukauden ajan luetellut samoja asioita mieltä painavia asioita kysyttäessä: asuminen, koira, työ ja M. Niitä seuraavat jatkokysymykset: Kauanko voin olla majoittuneena yhdessä paikassa kunnes saan asunnon? Minne voin mennä seuraavaksi ja kauanko voin viipyä siellä? Mikäli en voi ottaa koiraa mukaan, pääseekö se jonnekin hoitoon? Kenelle? Kuinka pitkäksi aikaa? Miten jaksan töissä? Mitä jos en jaksa? Joko ne on huomannut, ettei mulla ole kaikki ihan hyvin? Miksei M:stä ole kuulunut (päiviin, viikkoon, kolmeen viikkoon...)? Onkohan sillä yhtään ikävä? Olenkohan mä sille ihan yhden tekevä? Miksi mulla on niin kamala ikävä sitä? Näänkö mä sitä enää koskaan? Välittikö se musta koskaan? Rakastiko se oikeasti? Onkohan sillä jo joku toinen? Milloin mä lakkaan itkemästä sen takia?

Jos nyt jotain hyvää haetaan, niin mun huolilistalta poistuu viikon päästä työ. Huono puoli siinä on, että sitten mulla on oikeasti aikaa ajatella ja ikävöidä M:ää. Toki mulla olis myös aikaa nähdä kavereita ja tehdä kaikenlaista, mutta tekeminen maksaa ja työttömänä pitää säästää. 

BDI-pisteet 56/63. Huonomminkin siis voisi mennä. Tosin en usko, että kukaan on koskaan saanut tuosta testistä täysiä pisteitä. Todennäköisemmin ainakin itse tappaisin itseni ennen sitä. En siis ole nyt tappamassa itseäni, mutta jos olo tästä yhtään huononisi. niin ei se kyllä kaukanakaan varmaan olisi.

Terapiassa ollaan tehty taputteluharjotuksia ja opeteltu hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin on. Mun mielestä pelkkä ajatuskin on täysin absurdi. En mä pysty, enkä halua hyväksyä sitä, että mä väsyn tyhjästä, joka siis tarkoittaa epäsuorasti myös sitä, että oon koko ajan kiukkuinen, itkuinen, lähimuisti ei toimi, enkä ole henkisesti läsnä. Mä haluan olla terve ja normaali. Mä haluan kuulua ihmisiin, jotka ihmettelee miten niitä voikaan väsyttää, vaikka ne on nukkuneet "jopa" 7 tunnin yöunet. Sen sijaan mä nukun 12 tunnin yöunet, eikä sekään tunnu riittävän. 

Mikäli mä hyväksyisin sen, että mua väsyttää, mun pitäis hyväksyä se, että mun tarvitsee nukkua ja levätä enemmän kuin muiden, se etten mä jaksa juhlia, enkä elää normaalia elämää, eikä musta ole tekemään normaalia työtä ja sehän ei käy. Se ei vaan käy! Eikö idea ole nimenomaan päästä siitä väsymyksestä irti, eikä ajatella, että mä nyt vaan on tällänen, eikä sille voi mitään. Ei kai kukaan voi sellaisella asenteella parantua?

Terapeutti kysyy multa usein mitä mä murehtisin, jos mä en olis väsynyt. Tällä hetkellä murehtisin eniten sitä, ettei mulla ole asuntoa. Toisaalta, jos en olis väsynyt, jaksaisin käydä töissä normaalisti niin kuin muutkin ihmiset ja mulla vois olla vähän enempi rahaa vuokraan, jolloin olis huomattavasti helpompi löytää asunto. Ja jos en olis niin hemmetin väsynyt koko ajan, ei tarttis joka päivä miettiä mikä on se viiminen oljenkorsi, joka katkasee tän aasin selän, jolloin kroppa ja mieli pettää täysin ja mä pelkään, ettei se päivä ole kaukana.

Tämmösiä juttuja mä olen miettinyt perjantai-iltaisin viime kuukaudet. Tämän viikon perjantain kruunasi käynti apteekissa, jossa minua palveli oikein mukava herra.
"Sertralin Orionia kiitos."
"Hmm täs on 100 (kpl)." Olin yllättynyt, mutta niin oli apteekkarikin - joskin päinvastaisesta syystä.
Onks näitä tarkoituksella näin vähän?"
"No viimeks oli vaan 30..."
"Oho, jaha, no tämähän on sit ihan hyvä parannus. Haha bileet pystyyn. Sä otat varmaan nää kaikki ku tulee halvemmaks?"

Bileet? Näytänköhän mä jotenkin siltä, että lääkkeet tulee todellakin tarpeeseen, tai jotain...?  Parasta noissa apteekkireissuissa kuitenkin on ehkä se, kun ne kysyy lähes joka kerta: "ootsä tykänny?" Hei c'mon! Tietty mä tykkään kun mulle määrätään sika kalliita lääkkeitä. Tykkään niin kovasti, että syön niitä mieluumin, kuin karkkia.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Demin ja Glitterin lukijailta

Ystävyys on sitä, että lähdet pitämään kaverillesi seuraa keskustaan, vaikka nukkumaanmenoaikasi pitkittyisi usealla tunnilla. Torstaina se tarkoitti käytännössä Forumin Glitterissä järjestettävää Demin ja Glitterin lukijailtaa. Kyllä, luitte oikein. Itselleni Demi oli ajankohtainen viimeksi joskus viime vuosituhannella, mutta sehän ei ole mikään syy kieltäytyä mukavasta tapahtumasta.

Paikan päällä tarjolla oli Haribon karkkeja, Alpen-patukoita ja Raikastamon Herukka mehua. Ajatukseni oli ottaa tapahtumasta kuvia, sillä paikalla oli myös tärkeää väkeä: Demin päätoimittaja Anni Lintula, ihana Teemu Bling ja tietenkin Glitterin omaa väkeä. Tupaten täynnä oleva liike ja ahdistuspaniikki kuitenkin aiheuttivat sen, että halusin paeta paikalta mahdollisimman nopeasti, ennen kuin happi loppuisi. Harakkana valitsin kolme ensimmäisenä silmään pistävää tuotetta, sillä en voinut ohittaa 3 tuotetta kahden hinnalla - tarjousta nyt, kun olin tänne asti kerran raahautunut.

Lähtiessä mukaan sai yllärikassin,  joka sisälsi Demi-kalenterin, Outolintu-minikirjan, Natural Code By Lumene -ripsarin, Broadwayn tekokynsipakkauksen, rannekorun, United Girls Helsinki - Bonsoir sinkun, Stabilon kororstustussin ja avainnauhan.

 Kiitoksia vaan kaikille ihanasta illasta. ♥

lauantai 1. marraskuuta 2014

Rakkauden hullu pakkomielle

Elämme hulluja ja epätoivoisia aikoja mitä miehiin tulee. Tuntuu siltä, että olemme valmiita tyytymään yllättävän vähään. Oikeastaan mikä tahansa on tyhjää parempi. Tyydymme yllättävän vähään tunteaksemme olomme hyväksi edes pienen hetken. En tiedä itseni lisäksi vain yhtä, tai kahta naista, vaan lukuisia tapauksia, jotka roikkuvat toivottomina miehissä, joista ei ole oikeaan parisuhteeseen. Mikä meitä naisia oikein vaivaa? Olemme fiksuja ja itsenäisiä naisia, mutta epätoivoisesti rakastuessamme hukkaamme helposti paitsi moraalimme, myös itsemme.  Miksi me olemme valmiita mitä epätoivoisimpiin tekoihin saadaksemme miehet pitämään meistä?

Uskomme, että sodassa ja rakkaudessa kaikki keinot ovat sallittuja. Tiedän naisia, jotka ovat valmiita palaamaan suhteeseen ensimmäisestä vihellyksestä, vaikka nainen olisi vasta pari päivää sitten häväisty ja heitetty ulos yhteisestä kodista. Tiedän naisia, jotka ovat auttaneet miestä pettämään tämän nykyistä kumppania siinä toivossa, että mies kuitenkin lopulta valitsisi hänet. Tiedän naisia, jotka suostuvat harrastamaan seksiä julkisilla paikoilla vain, koska mies kaipasi elämäänsä "vähän jännitystä". 

Unohdamme helposti kaikki parisuhteessa olleet huonot puolet, selitämme ne parhain päin ja syytämme lopuista virheistä vain itseämme. Jos on kirosana, joka alkaa toistumaan mielessämme. "Jos en olisi valittanut..." ja "jos en olisi ollut niin riippuvainen" ja "jos olisin tehnyt niin, tai näin" emme olisi eronneet. Vahtaamme puhelintamme ja sen soidessa toivomme joka kerta, että soittaja olisi hän. Itkemme monta kuukautta, eikä sille tule loppua vaikka kuinka yrittäisi. Eikä itkemisestä ole edes mitään hyötyä, päin vastoin siitä saa itselleen vain kurjemman olon. Olen niin kyllästynyt itkemään pääni ja silmäni kipeiksi, mutta kyynelille ei vain näy loppua.

Miksi me roikumme näissä miehissä, vaikka tiedämme ettemme tule ikinä saamaan heiltä sitä mitä oikeasti haluamme? Vaikka mies sanoisi suoraan, ettei ole kykeneväinen parisuhteeseen, ei halua ikinä naimisiin, eikä ole valmis perustamaan perhettä - siis ainakaan sinun kanssasi - me jaksamme aina uskoa ja toivoa parasta. Vaikka mies haukkuisi ja kiroiaisi meidät alimpaan helvettiin, kuvittelemme, että kyllä se silti rakastaa. Kuten turmiollinen sanonta on meille opettanut: rakkaudesta se hevonenkin potkii.

Kyllä me tiedämme, että mahdollisuus onnelliseen loppuelämään miehen kanssa, joka on juuri puukottanut meitä selkään ja repinyt sydämemme riekalaeiksi on alle prosentin mahdollisuus, sillä emmehän me tyhmiä ole, hitto vie. Me emme vain suostu uskomaan totuutta, koska rakastamme näitä miehiä niin paljon, ettemme pysty käsitämään mikseivät miehet tuntisi samoin. 

Mitä enemmän mies pistää hanttiin, sitä kovemmin yritämme saada hänet pitämään meistä. Rakkaus on niin epätoivoista ja hyväksytyksi tulemisen tarve on niin suuri, että sitä tekee kaikkensa saadakseen edes pienen palan rakkaastaan. Niinpä roikumme löysässä hirressä, kidutamme itseämme ja toivomme, että, jos oikein tarpeeksi yritämme ja olemme tarpeeksi varovaisia ja jatkuvasti varpaillamme ja mielinkielin mies kyllä lopulta muuttaa mielensä. Elokuvissa ehkä. Tosielämässä mies muuttaa mielensä vain rakastuessaan oikeasti. Johonkin toiseen nimittäin.

Olen oikeasti kateellinen niille naisille, jotka ovat löytäneet vierelleen tasavertaisen kumppanin. Kunnioitan niitä naisia, jotka osaavat pitää rajansa, eivätkä usko toisiin mahdollisuuksiin. Suorastaan jumaloin niitä naisia, jotka voivat pistää suhteen kerrasta poikki ja olla pitämättä exäänsä yhteyttä enää ikinä. Minäkin haluaisin olla sellainen nainen.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...