Lauantaina käytiin serkkujen, siskon ja sen avokin kanssa juhlistamassa Vaarin syntymäpäiviä. Ns. normaalien ihmisen mielikuva vaarin syntymäpäivistä käsittänee kakkukahvit hartaassa seurassa. Meidän suvussa ei sellasta käsitettä kuitenkaan tunneta. Edellisellä kerralla vedettiin viinashotteja ja tehtiin ihmispyramideja. Mitens muut yleensä viettää aikaa isovanhempiensa kanssa?
SKORPIONI 24.10.–22.11.
Jos tunnet uupumuksen merkkejä, niin hylkää viikonlopun suunnitelmasi ja keskity omaan itseesi. Pienikin hyväntekeväisyys itseäsi kohtaa auttaa.
Viikonlopun horoskooppia olisi ollut hyvä totella, vaan enpä totellut, vaikka ankara väsymys vaivasi jo kolmelta iltapäivällä. Fiilis ei varsinaisesti noussut, kun seistiin keskellä Haagaa ihmettelemässä missä meidän etsimämme talo oikein on, eikä kukaan meinannut ensin vastata puhelimeen. Salaliitto.
"Salee ne naureskelee tuolta ikkunasta kun ei osata perille!"
Saatuamme vihdoin reittiohjeet hoksattiin, että oltiin hyvän aikaa seisty etsimämme talon edessä. Niin meidän tuuria. Ennätettiin tuskin istua, kun kouraan jo tungettiin lasilliset turhan tujua kossu-campari-tuoremehua. Isäntä varmisteli, että kaikki pysyy messissä nostelemalla maljoja vähän väliä. "No niin ja otetaas taas!"
Pelastus koitti ja juhlat loppuivat tällä kertaa lyhyeen. Sain siskolta kyydin pitäjänmäkeen ja ikuisuudelta tuntuneen bussimatkan päätteeksi olin vähän jälkeen yhdeksän "kotona" ja onnellisesti sammunut kymmeneen mennessä. En vaan jaksa ja sekös kiukuttaa ja itkettää ja ketuttaa. Töitä olisi jäljellä kaksi ja puoli viikkoa ja kroppa yrittää yhä kovemmin pistää hanttiin.
Ulkona on alkanut pakastaa. Auringosta on tullut väsyneempi kuin minusta, enkä perjantaisin ehdi nähdä sitä kuin vilaukselta töiden jälkeen ennen terapiaa. On ihan epäreilua joutua heräämään ennen aurinkoa ja mennä nukkumaan vasta auringonlaskun jälkeen. Mikä etuoikeus sillä on levätä pidempään? Kenties ehkä vielä epäreilummalta tuntuu se, että saan nukuttua kainalossa ilman lääkkeitä, mutten yksin edes lääkkeiden kanssa ja yksinhän mä joudun yöni suurimmaksi osaksi viettämään. Universumi näköjään rankaisee mua mun huonoista ihmissuhteista.
Töitä olis jäljellä vielä neljä viikkoa, koska suostuin taas jatkamaan hommia pari viikkoa pidempään. Raha se on näköjään edelleen se, joka ratkaisee. Katsotaan, kuinka kauan selviän nukkumatta. Viime vuonna sinnittelin paljon pidempään, joten ehkä tää neljä viikkoa menee kuitenkin suhteellisen kivuttomasti. Kunpa vaan ehtis oikeasti vaan olemaan ja lepäämään edes yhden viikonlopun ajan!
Mun kroppa on kyllä muutenkin niin sekasin, ettei yks viikonloppu taida paljon vaikuttaa. Muisti ei pelaa, selkää särkee, kylkeä pistelee ja koska unohdin sen yhden e-pillerin niin olen onnistunut kärsimään kuukauden sisään jo kolme vuotoa, joskin kaksi viimeisintä ovat olleet lähinnä parin-kolmen päivän tuhrua. Silti ei tunnu hirveen normaalilta vuotaa noin viikon välein. Ens viikolla ois taukoviikko, notta pääsen nauttimaan taas oikeistakin menkoista oikeaan aikaan. Ens viikolla pitäis myös juhlistaa vaarin syntymäpäiviä. Saa nähdä mitä siitäkin taas tulee. Hormonihirmuus ja alkoholi kun ovat harvoin kovin kaunis yhdistelmä.
Koiruli lähti perjantaina viettämään reilu viikon mittaista syyslomaa mökille, joten se helpottanee toivottavasti mun arkea ainakin hetkellisesti. Toisaalta tuntuu tosi orvolta, kun se ei ole täällä hösöttämässä ja kuorsaamassa korvan juuressa. Mitään sosiaalista elämäähän mulla ei varsinaisesti ole, kun en jaksa, enkä ehdi töiden jälkeen ketään nähdä ja viikonloputkin on vähän hiinä ja hiinä, joten se karvakuono on oikeestaan ainoa, joka on pitänyt mulle seuraa. Lisäksi se on ainoa jonka seurassa jaksan olla, koska sille ei tarvitse esittää mitään ja se on vallan tyytyväinen, eikä tuomitse vaikka sille mököttäisi, tai olisin puolikuollut ja istuisin sen kanssa vaan ihan hiljaa.
Kuten kuvista voi päätellä, käväsin kaverin kanssa Lintsin valokarnevaaleilla. Aikasemmin ajattelin, etten tänä vuonna jaksa mennä sinne ollenkaan, kun esiintyjätkään eivät hirveästi mielenkiintoa herättäneet, mutta koska nyt satuin olemaan jo valmiiksi helsingissä, lähdin seuraksi napsimaan parit tekotaiteelliset kuvat.
Kaveria odotellessani viereeni parkkeerasi äiti kahden lapsensa kanssa. Rattaissa istuva tyttö ei millään olisi halunnut laittaa pipoa päähänsä. Minä taas olisin mieluusti antanut mitä vain, jos olisin saanut itselleni pipon ja hanskat, joita minulla ei siis ollut mukana, koska mun alkuperäsenä suunnitelmana ei ollut viettää aikaa ulkona palelemassa, vaan sohvalla vällyjen alla suklaalevyn kanssa.
- Kaikilla on pipo! Äidillä on pipo, veljelläsi on pipo, sullakin täytyy olla pipo! Tyttöä eivät muiden pipot paljoa hetkauttaneet. Tämä katseli hetken ympärilleen ja osoitti sitten minua.
-Tollakaan ei oo! Äiti näytti melko neuvottomalta, eivätkä uhkavaatimuksetkaan oikein tehonneet.
- Me ei mennä tonne sisälle, jos sulla ei ole pipoa!
Sattumoisin olin juuri niistämässä nenääni, koska sairastan jotain kuukausitolkulla kestävää kestoflunssaa, joten tulin sanoneeksi ajatukseni myös ääneen. -Siksi mä oonkin kipeä, kun mulla ei ole pipoa. Kannattaa laittaa pipo päähän, ettet sinäkin tule kipeäksi!
Lasten äitiä nauratti.
-Just niin! Pipo päähän, ettet tuu kipeeks!
Sehän tepsi. Kiva huomata, että musta on joskus jotain hyötyäkin.
En oo taas ehtinyt kauheesti kirjotella, koska mun elämä on töitä ja nukkumista. Lisäks mua stressas viime viikolla pari päivää hänen-joka-jääköön-nimeämättä pitämä mykkäkoulu, niin, että oon vollottanut vuorokauden ympäri ja ollut hermorauniona kunnes keksin tehdä vanhanaikasen ja juttelin parille naikkoselle. Mukavia tyyppejä muuten.
Lauantaina juhlistettiin kaverin synttäreitä ja päivänsankari oli päättänyt tehdä kaikki tarjottavat itse. Tarjolla oli munariisi-, lihariisi-, feta-pinaatti-, ja feta-aurinkokuivattu tomaatti pasteijoita, sömpylöitä, salaattia, juustokakkua, kääretorttua ja mustikkapiirakkaa. (Joku vois ehkä opettaa mulle vähän yhdyssanoja, en ymmärrä niiden logiikkaa...) Päivänsankarista kuoritui kyllä sellanen leipuri Hiiva, että pasteijoita ja kakkua on tullut syötyä sen verta, ettei varmasti hetkeen tee mieli.
Oon ehkä maailman huonoin keksimään lahjoja ja vielä huonompi juoksemaan kaupoissa niitä hakemassa, joten satsasin säästöistä vähän erilaisempaan lahjaan ja tilasin siskon perjantaina kotikäynnille hierontapöytänsä kanssa. Aika hyvä, vaikka itse sanonkin! Vaikein osuus oli ehkä saada kaveri pysymään kotona ja olemaan koskematta siivousolueen paljastamatta lahjaa, koska halusin pitää sen salaisuutena.
Olin perjantaina skipannu taas terapian, jotta voin olla mestoilla kun sisko saapuu, mutta koska en edelleenkään saa nukutuksi ilman lääkkeitä, olin lauantaina sen verta väsynyt, että oli pakko karata päikkäreille ennen vieraiden tuloa. Olisin vissiin ehtiny torkkua pidempäänkin, koska malttamattomina odoteltiin vieraita sen verta, että meinattiin jo alkaa pelaamaan Simsiä. Kellohan oli siinä vaiheessa ehkä about kahta minuuttia yli ilmoitetun alkamisajan... Odottaminen ei ole koskaan ollut mun parhaimpia puolia, oli kyse mistä asiasta hyvänsä. Odotellessa ehti kuitenkin vallan mainiosti korkata vodkapullon. Hitto mikä kuningasidea taas. Vodkaa tyhjään vatsaan, kun ei ole juonut yhtä lonkeroa enempää pariin kuukauteen. No tuli ainakin helvetin halvat kännit, kun ei tarvinnut, kuin kolme paukkua ollakseen siinä kunnossa, ettei osannut laittaa enää edes kenkiä jalkaan. Hupsista saatana. Tarttisin ilmeisesti myös alkolukon Tinderiin, koska sunnuntain matchit oli vähintäänkin mielenkiintosia... No, oppia ikä kaikki. Hyvät oli bileet. Kiitän!
Tää viikko onkin sitten alkanut kivasti menkoilla, koska unohdin välistä YHDEN e-pillerin. YHDEN! Eihän se nyt muuten niin haittais, mutta vastahan mä viikko sitten alotin ton uuden liuskan, eli oon vastikään jo kärsiny tästä vaivasta. Toivottavasti mulla on vaan hemmetin huono säkä, eikä joku yritä tuhota mun munasarjoja. Oon ehkä pikkasen vainoharhanen, mutta kun kylkeenkin on pistelly vähän tavallista enemmän... No, paha saa palkkansa, tai jotain?
