Yhden miehen komediashow

Kävin tuossa taannoin treffeillä. Oikeastaan ne eivät olleet treffit, vaan yhden miehen komediashow, johon olin suostunut, koska tyyppi sai mut nauramaan ja ehdotti tapaamista vartin keskustelun jälkeen sen sijaan, että olisi jäänyt jahkailemaan. Siinä mies minun makuuni: tietää mitä haluaa ja tekee kaikkensa saadakseen sen. (Sitäpaitsi tarvitsin jotain korvaavaa tekemistä puhelinkompleksilleni.)

"... ja öisin oot kissanainen?"
"Joo jotain sellasta"
"I know it, because i'm Batman!"

Tiedän, että on ihan liian aikaista minkäänlaisille suhteille, joten en odottanut tapaamiselta yhtään mitään, enkä ottanut aivan niin valtavia paineita, kuin normaalisti ottaisin uuden ihmisen tapaamisesta, koska minulla ei ollut tarvetta tehdä vaikutusta tuohon ihmiseen. Mikäli en kelpaisi sellaisena kuin olen, saisin olla kelpaamatta. Mikäli en näkisi tuota ihmistä tämän illan jälkeen enää ikinä niin so what? Olin avoin, mutta toisin kuin yleensä, hankalat ihmissuhdekuviot ja masennus eivät karkoittaneet tätä miestä, päinvastoin se tuntui kiinnostuvan vain lisää. Kenties tunnuin helpolta saaliilta, kuka sen tietää?

Tavattiin ahtaalla terdellä, jossa herra tarjosi ensimmäisen lonkeron. Istumapaikkoja ei ollut, mutta tyyppi oli varannut meille näkymättömän pöydän naisten vessan vierestä. Keskustelu alkoi niinkin kepeästi, että herra Koomikko ilmoitti varanneensa meille kuumailmapallolennon ja puoli sukua odottaisi meitä tennispalatsissa, joten ei mitään paineita. Juteltiin kirjoittamisesta, siitä miten matkustelu on ihan yliarvostettua, töistä ja erityisherkkyydestä. Mainittuani, että melu ja ihmiset imevät minusta paljon energiaa, herra ehdotti paikan vaihtoa heti paikalla. Tuntui virkistävältä vaihtelulta, että mun tunteet otettiin huomioon.

Mietittiin pussikaljailua, mutta päädyttiin rauhallisemmalle terassille. Matkalla multa kysyttiin kysymyksiä joita olin pelännyt. Milloin olin eronnut, millainen ero oli, miksi erottiin ja ehkä kaikista pahin: olinko päässyt siitä yli? Vastasin polittiisesti ymmärtäneeni vihdoin miksi ystäväni ovat olleet eron kannalla jo useamman vuoden. 

Listattiin omia paheitamme ja outouksiamme, puhuttiin siitä millainen olis mun ihannemies ja sen ihannenainen. Kerroin kuinka mua oli ärsyttänyt, että M oli koko ajan menossa eikä ottanut mua mihinkään mukaan, kun Koomikko murjaisi taas vitsin. "Mäkin jouduin lukitsemaan mun tyttöystävän kerran komeroon, että pääsin livahtamaan ulos. Jostain syystä se ei oikein pitänyt siitä".

Keskustelu keskeytyi, kun terassille tanssahteli boheemi miestaiteilija juuri ja juuri paikat peittävässä mekossa. ("Mulla on tommonen kotona sinisenä.") Tyyppi kaupitteli runojaan ja mä yritin yliväsyneenä ja lonkerohiprakassani olla tirskumatta, mutta kun Koomikonkaan pokka ei meinannut pitää oli aika vaihtaa paikkaa. Se paikka oli niin sanotusti pilalla.

Käveltiin käsikädessä, eikä meillä ollut mikään kiire mihinkään. M:n kanssa ei ollut ikinä sellaista. Liikennevaloissa se pussasi mua. Sekin oli jotain mitä M ei olisi ikinä tehnyt. Se oli sammakko, mutta tuntui silti hyvältä, joten annoin tyypille mahdollisuuden.

Kolmas terassi, kolmas ilmainen lonkero. Tiesin mihin tämä oli menossa, mutten tiennyt mitä halusin, joten otin riskejä ja heitin pöytään masennuskortin. Yleensä siinä vaiheessa ihmiset on joko ymmärtäväisiä, tai kaikkoaa kokonaan. Tämän reaktio yllätti mut kuitenkin täysin. "Kerro lisää!"

Mun itsetuntoni oli noussut sen illan aikana takaisin maanpinnalle ja siinä vaiheessa, kun Koomikko totesi vähän ihastuneensa muhun olin imarreltu ja janosin lisää. Jokin siinä tyypissä mua kiehtoi. Siinä vaiheessa kun tyyppi oli valmiina varaamaan vaikka hotellihuonetta (sillä oli joku kaveri kylässä ja mulla ei ole asuntoa) olin ihan valmis lähtemään sen mukaan. Huomasin noudattavani tuttua erokaavaa. Olin sekaisin, mulla ei ollut mitään moraalia, eikä estoja ja olin valmis lähtemään ensimmäisen miehen matkaan joka osoitti mulle vähänkään huomiota.

Ei menty hotelliin. Sen sijaan mentiin taksilla espooseen. Herra koomikko kun ei kuulemma käytä julkisia. Mikäpä siinä, kyllä mulle ilmanen taksikyyti kelpasi.

Yhtäkkiä musta oli jo tullut "kulta". Se särähti mun korvaan, mutten antanut sen häiritä. Se kertoi olleensa renttu, muttei enää jaksanut olla sellainen. Arvasin sen. Enhän mä mihinkään kilttiin mieheen olis tykästynytkään.  Yön päätteeksi se tunnusti olevansa allerginen koirille.

Nyt se lähettelee mulle tekstiviestejä ja kyselee kuulumisia ja haluaa yökylään. Mä en edes lue niitä viestejä heti ja menee monta tuntia ennen kuin vastaan sille, jos vastaan ollenkaan. Mun pitäis nauttia huomiosta, koska sitähän mä olen kaivannut, mutta mä olen tän olemattoman ihmissuhteen M ja se on ihan niin kuin minä. Elämä on välillä melko ironista.

Kommentit

  1. Hienoa, upeeta, että olet alkanut elää! Anna palaa, kyllä se oikea vielä köytyy, mutta pidä samalla huolta itsestäsi, kun olet herkillä, älä anna jallittaa itseäsi, tuo koiraallergia kuulostaa pahalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, luulen. Eiköhän se joskus löydy, toivon mukaan. Todennäkösesti sitten, kun sitä lakkaa etsimästä. Koira-allergikon kanssa voi pitää hauskaa, jos siltä tuntuu, mutta ei mulla olis fiiliksiä sen kummempaan sen kanssa ollutkaan.

      Poista
  2. Onhan niitä miehiä sun kaltaiselle upealle naiselle, mut älä lähde ensimmäisen kelkkaan, katsele rauhassa, mutta hienoa, kun jaksat jo nauraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kun vaan löytyis sellanen mukava tyyppi, joka olis valmis oikeeseen suhteeseen. Jotenkin kerään ympärilleni vaan renttuja. Mulla on kai huono miesmaku. : D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit