Pakko painaa pitkää päivää - harva meistä onnen luokse oikaisee

Lauantaina heräsin pitkästä aikaa ennen puoltapäivää. Tarkalleen ottaen klo. 7.30. Olin mennyt nukkumaan yhdeksältä, mutta kellon soidessa tuntui, että olin vasta ehtinyt nukahtaa. Oli koulutuspäivä ja pilkkiessäni bussipysäkillä vaihtobussia odotellessa ruhtinaalliset 25 minuuttia, en voinut olla miettimättä miksi olin suostunut tähän. Se tuntui niin monella tapaa väärältä. Aurinko paistoi, oli kenties kesän viimeisiä hellepäiviä ja olin kuolemanväsynyt. Samana päivänä oli vuosittainen lentisottelu, josta jäin viime vuonna paitsi syöpäleikkauksen takia. Miksi mä menin tällaisena päivänä töihin, kun sairasloma päättyisi oikeasti vasta elokuun viimeisenä päivänä?

Olin työpaikan pihassa yhdeksältä, kiitos harvojen lauantaiaikataulujen. Työt alkoivat 9.30 ja kahdelta mua väsytti jo niin paljon, että silmiä särki ja pää paino tonnin. Kiukutti.

Olin harvinaisen tietoinen siitä, että sillä aikaa, kun mä paiskin töitä, muut otti huikkaa auringossa. Olisin niin, niin paljon mieluumin ollut katsomassa lentismatsia. On helpompi laskea vuodet jolloin en ole ollut siellä (n. 3), kuin ne joina olen ollut paikalla. Joidenkin mielestä se on liikaa, mutta mitä mä voin sanoa? Arvostan perinteitä. Eikä sillä, että olisin kovin kiinnostunut koko pelistä. Meidän joukkueella on niin hyvä harhautustekniikka, että se etsii pelaajiakin pitkin kyliä vasta tuntia ennen peliä. Hyvässä lykyssä palloon on koskettu edellisena iltana ennen matsia, todennäköisemmin viimeksi viime vuoden pelissä. Vastapuoli on arvatenkin treenannut koko kesän. (Lahjattomat treenaa!)  Ei se ole niin vakavaa, mutta se tunnelma, se fiilis, ne ihmiset ja etenkin ne matsin jälkeiset bileet. Jokin siinä vain viehättää. Ainakin mun koiralla on ollut kivaa: se oli saanut katsomosta pari huskykaveria ja sisko oli antanut sille hierontaa.

Päästiin neljältä ja koko bussimatkan kurkussa oli paha pala. Lopulta itkin. Todennäköisesti ihan vaan siks, että olin niin helvetin väsynyt. Mä niin tahtoisin ajatella, että tää on vaan alkukankeutta. Haluaisin ajatella, että tää muuttuu kyllä paremmaksi, kun saan unirytmin kuntoon ja totun aikaisin heräämiseen ja uuteen päivärytmiin. Mutta jos mua ei pidä tässä vaiheessa virkeenä reilu 10 tunnin unet, niin mikä sitten? Ja jos en meinaa selvitä 6 ja puolentunnin päivästä, miten selviän kahdeksantunin päivistä, puhumattakaan, että perjantai-iltaisin pitäisi töiden jälkeen mennä vielä terapiaan?

Ihmiset kauhistelee jo nyt, kun ilmotan meneväni nukkumaan ennen kymmentä. "Mitä, näin aikasin?" Kohta meen nukkumaan jo kuudelta. Tiedän sen, koska tässä käy aina niin ja sen enempää tunnit ei anna myöten. Kaverit kyselee oonko varmasti työkunnossa. Terapeutti yrittää vihjailla, etten voi mennä töihin. Mua ärsyttää, ettei se voi sanoa mitään suoraan. Se vaan toistelee sitä kuinka sille pitää ilmottaa, jos sairasloma jatkuukin ja varmistelee jaykuvasti aionko nyt ihan varmasti mennä tiistaina töihin ja mitä jos en meniskään? Vittu. Huomenna ois aika psykiatrille. En tiedä mitä se tykkää, että karkaan töihin kesken sairasloman varsinkin, kun BDI-pisteet on tällä hetkellä taas 56/63. Olis kuitenkin hirmukiva, jos joku kannustais edes yrittämään, koska voinhan mä aina palata saikulle, jos homma ei toimikaan. Kyse on kuitenkin vain parista kuukaudesta, mutta ei. Tuhoon tuomittu ajatus heti alun alkaenkin.

En kieltämättä kohta enää itsekään muista miksi mun on pakko päästä töihin. Ai niin, rahan takia. Ja etten jäis sänkyyn, koska sänkyyn jääminenhän on pahempaa, kuin itsensä kiduttaminen. Mussa taitaa oikeesti olla sitä masokistin vikaa.

Iltasella odottelin muiden pelin missanneiden tavoin väliaikatietoja ja pelituloksia Nörrilandiasta, vaikka lopputulos olikin jo ennalta arvattavissa.

Parempi onni ensi keralla. Kenties mäkin pääsen silloin mukaan.

Kommentit

  1. Hei. Olen lukenut sun blogia hyvän tovin. En tiedä onko joku kysynyt jo tai olitko jossakin jo kertonut, mutta olisko sulla mitään mahiksia päästä osastolle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Kyllähän ne osastolle menoa välillä ehdottelee. Tosin vain lähinnä silloin, kun leikin itsetuhosilla ajatuksilla. Oon sairaalakammonen, niin ei noi osastohommat hirveesti houkuta. Päiväsairaalaa kokeilin yhessä vaiheessa, mutta ei tuntunut kovin järkevältä maksaa siitä, että pääsen pelaamaan lautapelejä ja lenkkeilemään ryhmässä.

      Poista
  2. Kommentointi kännyllä on hankalaa, en saanut viestiin enää kirjoitettua, että sympatiani ovat puolellasi, toivon hyvää jatkoa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit