lauantai 2. elokuuta 2014

Jälleen ojasta allikkoon...

Tasan kaks viikkoa aikaa töiden alkuun ja musta tuntuu, että oon kauempana työkunnosta, kuin ennen sairasloman alkua. Skippaan tosin heti tokan työpäivän psykiatrin tapaamisen ja syöpäkontrollin takia. Mua surettaa ja suututtaa sekin, että sovin psykiatrin kanssa ajan ysiltä aamulla ajatuksella, että voin mennä sen jälkeen kotiin vielä pariks tunniks nukkumaan. Mutta se oli silloin, kun mä asuin vielä M:n kanssa. Nyt mulla tulee olemaan monta tuntia luppoaikaa pyöriä väsyneenä kaupungilla, enkä mä pidä siitä ajatuksesta yhtään. 

BDI-pisteetkin on taas noussu taivaisiin. En tiedä miten psykiatri antaa mun ikinä mennä töihin. Tai ehkä huijaan, että voin hirveen hyvin? Tää tekemättömyys tappaa mut. Toisaalta en kyllä jaksaisi tehdäkään mitään. Mikäli mä saisin päättää viettäisin sängyssä 24/7. Mua väsyttää ihan koko ajan, mutta mä en saa nukutuksi. Itkettää, oksettaa, väsyttää. Siinä mun koko tunneskaala. Sitten, kun vihdoin hetkeksi nukahdan se on parasta. Olen taas lakannut näkemästä unia, joten nukkumalla voi kätevästi lakata hetkeksi kokonaan olemasta. Se on äärimmäisen houkuttavaa. Harmi, ettei sitä kestä loputtomiin. Toivottavasti saan jotain lääkkeitä, jotka auttaa nukkumaan, muuten oon niin loppu, että tuun vinkumaan saikkua heti ekan työviikon jälkeen.

Miksei päässä voi olla nappia jota painamalla lakkaisi ajattelemasta?

Maanantaina olis terapiaki. Sekin oksettaa ja ahdistaa valmiiksi. 

2 kommenttia:

  1. Oletko saanut asuntotarjouksia? Sit, kun saisi oman asunnon, niin varmaan alkaisi helpottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ensimmäistäkään... Jep, se kieltämättä auttais aika paljon.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...