maanantai 30. kesäkuuta 2014

Samaa pirun ympyrää 24/7, johan tässä lähtee järki



Sain eilen kuulla taas mielenkiintoisia faktoja herra M:sta. Faktoja, jotka motivoivat pakkaamaan aika tavalla ja mikäli sama puhti jatkuu, oon tänään saanu kaiken pakattua!

M tuli illalla kotiin ja moikkas taas tuttuun tapaan koiraa ja piti mulle jotain hirmu järjellistä mykkäkoulua. Siinä vaiheessa kun oltiin mennossa nukkumaan ja juttelin yhden tutun kanssa fb:ssä, se avasi suunsa. 
"Siellä se viestittelee miehille". Huokasin syvään. Mikähän ongelma tässä nyt taas oli?

En tiedä oliko sillä joku tarve vaan alistaa mua niin paljon kuin mahollista ennen kuin mä lähen, vai mikä siillä oli siinä pointtina, mutta ihan hirveä syyllistämisen tarve sillä oli. Sen mielestä se ei tosin ollut syyllistämistä lainkaan, vaan ihan vaan "tosiasioita" ja "korrekteja esimerkkejä".

Homma lähti siitä, että se rupes valittaan kuinka koiralla tulee sitä niin kamala ikävä. Hetken aikaa mä sitä voivottelua kuuntelin ennen kuin tartuin syöttiin.
"Miks se ikävöis sua, kun eihän sullakaan tuu ikävä mua ja ollaan tunnettu huomattavasti kauemmin". Kyllä sillä kuulemma tulis ikävä. Oli mukamas ikävä tänäkin vkl. kumma vaan kun se ei osottanu sitä mitenkään. Huomautin sille mm. siitä, että se oli vkl. juomassa kahdesti, vaikka sen jatkuva juominen on ollut pitkään yks tän suhteen ongelmista, että ei nyt kyllä ihan hirveesti vaikuta siltä, että se haluais mun jäävän, tai että se tulis mua hirveesti ikävöimään. Miehen mielestä oli ihan okei argumentoida syyllistämällä mua siitä, että olin joka vuotisella terassikierroksella vetämässä sen puolitoista lonkeroa ja yhden mansikkamargaritan, muttei selvästikään nähnyt mitään ongelmaa siinä, että herra itse tulee kotiin vähintään kerran viikkoon ympäri päissään ja vähintään joka toinen päivä muuten vaan oluelta löyhkäten. 

Toisekseen sen mielestä oli ihan ok nimitellä ja paiskoa tavaroita, jos en siivoa. OK! Yritin siltä kysyä, että mikähän sen pointti nyt oli tässä hommassa, mutta ei se varmaan itekään tienny. Mä olen lähtemässä pois, eli en ole täällä enää sotkemassa, joten mikä helvetin ongelma tässä siis enää on? En ymmärrä. Mikäli se yritti saada mut vittuuntumaan ja lähtemään pois nopeammin, niin siinä se kyllä onnistu ja sanoinkin sille asiasta. "En mä oo sanonu et mä haluun et sä lähet..." No ei oo ei, mutta eipä oo sanonu paljon muutakaan, saati tehnyt. 

"Ei tässä nyt enää kannata mitään yrittää, ettei tuu isompi soppa!"
Anteeksi, mikä? Siitä että yrittää tehdä kaikkensa, jotta sais rakastamansa ihmisen jäämään, syntyy soppa? Tämä selvä! Parempi siis antaa mennä vaan.

"No mitä tässä muka enää voi tehdä..."
"Hmm.. mietitääns! Mulle valitetaan että juon liikaa... mitä jos vähentäisin juomista? No mut eihän se käy... Mulle valitetaan kun en ota sua mukaan, mitä jos ottaisin? No eihän sekään käy koska sit se vaan kyttäis mua... Mitä jos ees ilmottasin aina kun oon menossa jonnekin..? Eiih, ei sekään oo hyvä..."
"Parisuhteessa ja taistelussa on yks yhdistävä tekijä. Molempiin tarvitaan kaks osapuolta"
Niin tarvitaan joo. Mun välinpitämättömyys ja rakkaudettomuus tässä onkin ollu ongelmana...

Kysyin siltä jälleen kerran, että minkä helvetin takia se mua kosi ja sain taas kuulla sellaset kootut selitykset, että ihmettelen jos se itekään usko niitä. Mun ilmeisesti olis kuitenki pitäny. Ensin se sano, ettei se ollut puhunut häistä kertaakaan, koska se ei ollut ajankohtasta. Sitten se väitti, ettei ollu ostanu sormuksia koska ei vaan oo ollu aikaa. Kysyin, että miten sillä on vapaapäivinä ollu aikaa juosta baarissa ja istua koneella 24/7 pelaamassa, muttei ostaa paria sormusta. "Ei oo kerenny. Ne on mun rentoutumiskeinoja". No tämähän selittääkin toki kaiken! Tivasin siltä, miksei se voinu kerranki olla rehellinen, kun sillä ei oikeesti ollu enää mitään hävittävää, mut ei auttanu. "Mähän kerroin jo totuuden". Aivan. Erittäin uskottava ja pätevä syy. Ei ollu aikaa. Munkin ois varmaan pitäny käyttää tota... "En mä siivonnu, kun ei ollu aikaa".

Paras oli ehkä se, kun kyllästyin kuulemaan syyllistäämistä ja kysyin olisko sillä vaihteeks kertoa tästä suhteesta ees jotain hyvää. Se keksi hirveen kivoja juttuja, kuten "me molemmat rakastetaan toisiamme, me pidetään huolta toisistamme, me molemmat välitetään toisistamme". Just. Missähän tää kaikki herran osalta näkyy, kysyn vaan? Yhdessä asiassa se oli kyllä oikeassa. Nimittäin siinä, että "me osataan väitellä".

Keskustelun kruunasi se, ettei M näyttänyt vieläkään olevan kärryillä siitä miksi mä olen lähdössä. Piinallisen pohdinnan jälkeen se tuli siihen tulokseen, että kyse on sormuksesta.

Antakaa mun kaikki kestää!

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Leppävaaran terassikierros 2014

Eilen käytiin pyörähtämässä jokavuotinen leppävaaran terassikierros, joka oli laskujen mukaan jo kuudes laatuaan. Olin odottanut tapahtumaa pitkään, koska viime vuonna kierros jäi kokonaan välistä syystä syöpä. Suunnattiin koikun kanssa epsooseen jo perjantaina, notta mulla olis lauantaina tarpeeks aikaa valmistautua - tai niinhän mä luulin.

En nukkunut nimeksikään. Ensin naapurissa möykättiin neljään asti. Siten kun vihdoin tuli hiljasta kaapit narahteli ja ovet kolahteli taas siihen malliin, että olin varma sekoamisestani. Mun tarvii kyllä olla muutenkin hullu, kun haluan muuttaa takasin tähän helvettiin. Enkä muuten tiedä yhtään mihin mun pitäis tunkea kaikki omaisuuteni, koska mun tuleva lukaalini näyttää jo valmiiksi tältä:

Siskon hylätty omaisuus



Aamulla paisto aurinko ja päätin, että tästä päivästä tulee hyvä! Koikun kanssa aamulenkkiä, meikkailua ja alottelua. 



Olin heränny luovuttanu ja noussu ylös jo yhdeksältä, joten ois voinu luulla, että ehin lepuskiin ihan simppelisti neljäksi. Kadotin kokonaan ajan tajun ja lähin pää kolmantena jalkana viemään koikkua kaverille hoitoon. Matkalla piti kaivaa laukusta inhalaattori ja miettiä kertaalleen, että mitähän helvettiä mä taas touhuan.

Saavuin lähtöruutuun, eli Basen terassille vähän ennen viittä. Muu seurue oli ehtinyt jo alotella ja yks sankari oli istunut siellä jo ennen kolmea. Mansikkamargaritaa, jonka sivumakuna oli savuke. (En tajua mikä mua vaivaa, mutta oon koko viikonlopun haistanu ja maistanu röökin joka paikassa, vaikken ite ees polta.) Oli ihana nähdä ihania ihmisiä pitkästä aikaa! Välistä tuntu vähän oudolta olla liikkellä parin perheellisen pariskunnan kanssa, kun ite on niin kaukana siitä kaikesta. Voi tätä katkeruuden määrää...

Kakkos ruutuna toimi tällä kertaa Benessere, joka ollaan normisti skipattu. Lonkeroa ja varjoa. Juttua käytettyjen alusvaatteiden myymisestä japanilaisille ja politiikkaa.

Kolmas ja mun terdekierroksen vika piste oli William K. Lonkero, jota en voinut juoda loppuun, koska olin ollut jo edellisellä pisteellä niin jäässä, että olisin kaivannu toppatakkia, unohtamatta päänsärkyä ja pahoinvointia. Sen siitä saa, kun ei ehdi syömään. Tällä iällä ei enää juoda tyhjään vatsaan.

Loikkasin serkkujen mukaan. Stadin kebabista safkaa ja yritys uuteen nousuun Albergan espalla. Serkku tarjosi lonkeroa, jonka meinasin oksentaa jo ekalla hörpyllä. Ei saatana. Muut jatko vielä fenniaan, muta mun oli pakko luovuttaa ja lähteä nukkumaan. Kreivin aikaan lähdinkin. Hain koikun ja porukoille päästessä iski ihan hirveä tärinä, kun olis horkassa ollu. Buranaa ja kolmen peiton alle palelemaan.

Tänään ollaanki sit vaan kateltu leffoja ja masisteltu sadetta. Kohta pitäis kai lähteä kotia päin, notta mäkin saisin tänään syötyä jotain.


ps. koska oon mainonnan uhri rekkasin viimein instagramiin. Meitsiä (ja koikkua) voitte seurata täältä.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Sä laitat kahvin tippumaan, vaikka näet tavaroitani pakkaan

Silloin, kun mä vasta mietin lähtöä, oli mulla selvä suunnitelma. Mä halusin pakata ja lähteä silloin kun M on jossain muualla, niin että tilanne selviäis sille vasta kun se tulee tyhjään asuntoon. Se olis kieltämättä ollut se helpoin tapa lähteä. Kerrasta poikki. Elämä ei kuitenkaan mene juuri koskaan niin kuin on suunnitellut.

Mä pakkaan mun tavaroita ja saatan pussata sitä ohi mennessäni poskelle niin kuin ei mitään. Se puolestaan silittelee mua millon mistäkin sattuu yltämään ja sitten mä taas jatkan pakkausta kyynelehtien vähän väliä, koska mä en haluaisi lähteä. Yhtään. Mutta mä tiedän, että mun on pakko ja se suututtaa ja tekee mut surulliseks. Silloin kun kyyneleet vaihtuvat lohduttomaan itkuun, M halaa ja lohduttaa. Sen mielestä mä olen pönttö, kun rakastan sitä kaikesta huolimatta ja se on siinä ihan oikeassa.


Eilen me katottiin yhessä kauhuleffaa, koska en uskalla kattoa niitä yksin ja mulla on joku sairas pakkomielle katella niitä, vaikka ne on karseita ja pelottavia ja tulen niistä useammaksi päiväksi ihan vainoharhaiseksi. Mä piilouduin sen suojiin vähän väliä ja voi luoja kun se tuoksu hyvältä! (Kuka anto sille luvan käyttää maailman hullaannuttavinta hajuvettä just nyt!?) Illalla se muisteli lapsuuttaan ja kerto juttuja joita se ei oo ennen kertonu. Me mentiin pitkästä aikaa samaan aikaan nukkumaan ja noustiinkin samaan aikaan. Mä nukuin viime yön sen kainalossa ja viiminen ajatus ennen kun mä nukahdin oli, että miksei tää voinu olla aina tämmöstä?


Aamulla se laski mun taulun seinältä ripustaakseen siihen omansa. Mä puolestani ilmotin, että se voi halutessaan pitää ruokailuryhmän ennen kun löydän oman kämpän. Musta tuntuu että oon maailman paskin eroaja.


keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Antakaa nyt joku mulle voimaa taistella ja valita oikein

Tiistaipäivän vietin niinkin mukavasti, kuin istumalla kolmisen tuntia Herttoniemen sairaalassa. Kävin ensin kuvauttamassa posket ja keuhkot ja sen jälkeen luovuttamassa 11 putkiloa verta mm. borrelioosi- ja kilpparikokeita varten. Ilmaisin huoleni mahdollisesta pyörtymisestä, joten hoitsu jutteli hirveen mukavia punkeista. Ei ihan hirveesti auttanut, kun olin siihen mennessä ollut melkein 16 tuntia ravinnotta ja sairaala itsessään sai mut voimaan pahoin. Hengissä kuitenkin selvittiin, mitä nyt päähän jäi yksi luulosairaus borrelioosista. 

Olin ajatellut, että labraan ja röntgeniin olis jonoa huomattavasti enempi, joten mulle jäi 45 minuuttia aikaa hengailla ennen spirometriatutkimuksia. Sairaala ei vältsyyn oo kyllä mun lemppari hengailupaikka, ei toki varmasti kenenkään muunkaan, mutta ite saan siellä herkästi jos jonkinnäkösiä kohtauksia. Yritin keksiä jotain aktiviteettia ja leikin tinderillä, mutta se tilttasi heti, kun olin skipannut vastapäätä istuvan aulapojan. Paska. Poistin ja latasin sovelluksen pariin kertaan uudelleen ihan yhtä huonolla menestyksellä: se tilttasi viimisen kerran just kun olin saanu ekan matchin. Ihan paskaa. Ehkä joku ylempi taho yrittää kertoa mulle jotain. Tai ehkä ei.

Tuohtuneena puhaltelemaan putkeen. Ihan hullu toimenpide. Kerran kun puhkut ja puhallat hyvin niin samantien vaaditaan vetämään yhtä hyvin uudestaan. En vetäny, vaikka kuinka monta kertaa puhkuin ja puhalsin. Rupes vaan ahdistamaan enempi mitä enemmän yritti puhaltaa. 6 sekuntia on muuten yllättävän pitkä aika. Musta tuntu että mun keuhkot oli tyhjät jo 3 ensimmäisen sekunnin kohdalla, mutta aina vaan käskettiin puhaltamaan vielä vähän. Ihme hommaa.



AVAUTUMIS VAROITUS - AVAUTUMIS VAROITUS - AVAUTUMIS VAROITUS

Jotakuta saattaa kummastuttaa miksi ylipäätään leikin tinderillä. No, tää niin sanottu parisuhdehan on ollu kuollu ja kuopattu jo useamman kuukauden. M menee ja tulee miten lystää, ei ilmota mistään, ei vastaa puhelimeen, eikä viesteihin, ei ota mua mihinkään mukaan jne. tuttua kauraa.

Viiminen niitti oli kuitenkin se, kun tulin sunnuntaina meidän vuosipäivänä kotiin ja näky on seuraava: mun kukka on tapettu ja kamoja viskelty pitkin ja poikin. Miestä ei näy missään, eikä se vastaa puhelimeen. No siivoilin siinä sitten, pyyhin pölyjä ja imuroin sillä oletuksella, että se on kuitenkin tulossa kotiin. Ihan hölmöä edes kuvitella sellaista, mutta niin naiivi mä olen. Kun vihdoin saan miehen kiinni se ilmottaa olleensa "muutamalla". 

Olin jo edellisyönä anellut sen kaverilta jotain  viimistä oljenkortta, edes jotain PIKKIRIIKKISTÄ syytä jäädä tähän niin sanottuun suhteeseen, mutta ei siltäkään ironnut niin mitään, joten ollaan kavereiden kanssa nyt pari päivää pohdittu mihin mut majotetaan, jos mä lähden täältä.

Kotona M on ehkä joskus kahdeksan jälkeen illalla. Koiraa se moikkaa, mua se ei huomioi mitenkään. Lopulta se sammuu tietokoneelle ja mä päätän viettää yöni sohvalla. Maanantaina miestä ei näy, eikä kuulu. Tiistaina se lojuu sohvalla kun tuun kotiin sairaalasta. Edelleenkään se ei puhu mitään. Ei yhtään mitään. Paitsi koiralle.

Illalla kun olin asettumassa sohvalle nukkumaan se vihdoin avaa suunsa. 
"Miks sä siinä nukut? Mikset sä nuku sängyssä?" 
"Miks ihmeessä mä haluaisin nukkua siellä?" 
"Eiks se oo niinku parisuhteen tarkotus?"
Mua nauratti. Minkä ihmeen parisuhteen? Mua ei todellakaan kiinnostanu enää leikkiä parisuhdetta, jossa mä itken yksin kotona ja äijä riekkuu oluella ties missä ja kenen kanssa ja katoilee päiviksi mitään ilmoittamatta. Ilmotin lähteväni kun saan tavarat kasaan. 
"Mamma mököttää", se tokasi koiralle ja niksautteli mulle niskojaan.
"Mä en mökötä. Mä olen vaan kyllästynyt tähän paskaan. Muut menee minilomille ja syömään ja teatteriin ja vaikka ja mitä, mut sun käsitys vuosiäivästä on se, et vedetään jätkien kans perseet ja sammutaan koneelle. Ei kuulosta kovin hehkeeltä tulevaisuudelta."



Sen mielestä oli ihan tyhmää vetää herneet nenään yhden vuosipäivän takia.  Musta oli äärimmäisen turhauttavaa, että mun piti oikein selittää sille, ettei kyse ollut siitä, ettei me oltu yhessä vuosipäivänä, vaan siitä ettei me oltu yhdessä EDES vuosipäivänä. Me kun ei koskaan tehä mitään yhessä, että jos ees kerran vuodessa ois vähän panostettu, mutta ilmeisesti sekin on liikaa. Se "keskustelu" kesti melkein kolme tuntia.

"En mä ees tienny koska sä tuut kotiin", se vänkäsi. Ei varmaan tienny niin. Mun vitutuskäyräni nousi nousemistaan.
"Mietitääns. Sullahan on puhelin! Olisit voinu vaikka soittaa!"
"Oisit iteki voinu", se sano. Joo oisin, mut oisin saanu soittaa sen kymmenen kertaa ennenku se vastaa ja sit kuulla et ei voida tehä mitään yhessä koska hän menee kaljalle. Et miksköhän ihmeessä mä en soittanu? 

"Mikset sä oo sanonu mitään?" Se kysyi ja alkoi syyllistämään mua siitä, etten ollu ilmottanu sille lähteväni torstaina porukoille. Mun teki mieli lyödä sitä. Mä olen jättämässä sitä ja se alkaa syyllistämään? Mä olin sille aika selväks tehny ja aika helvetin moneen kertaan, että lähen jussiks mökille to tai pe kuten joka ikinen vuos tätä ennen, enkä todellakaan olettanu, että sillä pitäis erikseen ilmottaa et nyt mä lähen, kun se ei ensinkään ollu kotona, eikä sekään ilmota mistään omista menoistaan. Toisekseen se oli tehny erittäin selväks et sitä ei mun juhannuksen viettoni kiinnosta.

"Mitä mun olis pitäny sanoa?" Mä kysyin, enkä oikeasti yhtään tiennyt miksi tästä olis pitäny enää ees keskustella. Miten joku voi olla niin tyhmä, että kuvittelee kenenkään jaksavan toisen sylkykuppina olemista vuodesta toiseen. Nyt kun oikein ajattelen, niin välillä tuntuu että se on mun kanssa vaan siks, että olis joku jota alistaa. Joku joka ei pistä vastaan, vaikka kuinka lyttäis maan rakoon, vaan pysyis vierellä uskollisesti kuin koira.

"Mikä sulla on tässä nyt ongelmana? Miks tästä pitää edes keskustella? Pääset musta eroon. Mähän olen pelkkä loiseläin, joka vaan paskoo täällä. Ite oot monta kertaa sanonu et mun pitäis lähtee. Nyt mä olen lähdössä, joten mikä mättää?" Se oli ikuisuuden hiljaa eikä osannu vastata. Mua turhautti ja raivostutti. 

"No et sä nyt niin kauheen vaativa oo", se sai lopulta sanottua.
"Aha?"
"Kyllä mä sua rakastan", se sano niin apaattisesti, että olis yhtä hyvin voinu ilmottaa maidon olevan loppu.
"Missä se rakkaus näkyy?"
"Taas sä alotat ton", se huokas syvään ja pyöritteli silmiään kohti kattoa.
"Voin mäki sanoa, että uskon yksisarvisiin, mutta ei se tee niistä totta! Missä se rakkaus näkyy? Siinä että sä ryyppäät ja tuut kännissä kotiin? Siinä kun sä et ikinä ota mua mihinkään mukaan koska oon sun mielestä niin helvetin vaikee ihminen? Siinä, että ainoot hetket, kun sulta saa huomioo on ne kun sä haukut mua loiseks!?" Seuras taas niin pitkä hiljaisuus et teki mieli tirvasta. Mun kärsivällisyys oli helvetin vähissä.

"Eikö sulla ole kymmenen vuoden jälkeen oikeesti mitään sanottavaa!?" Ei, ei sillä ollu.
"Mitä mä voin sanoo? Sä oot päätökses tehny, tätähän sä olet aina halunnu", se sano taas huokaillen äärimmäisen pitkäveteisesti.
"Ei. En ole aina halunnu! Enkä yhtään haluais nytkään, mutta mun on pakko, jos en halua vielä 50-vuotiaana olla suhteessa, jossa mulla ei ole lapsia, mä olen onneton ja mies on joka päivä päissään. Mä olen toivonut ja odottanut aika helvetin kauan, että sua alkais kiinnostaa. Mä olen takertunut jokaseen oljenkorteen ja hymyyn ja teeskennellyt, että kyllä se vielä tästä. Kuvitteletko sä tosiaan, että mä olisin tässä suhteessa vielä, jos mä olisin aina halunnut pois?" Kyllä se vaan kuvitteli ja sitten se vietti taas ikuisuuden hiljaa ja vaan tuijotti mua huoneen toisesta päästä niin, että mulla meinasi mennä hermot totaalisesti.
"Oikeesti nyt jos on jotain sanottavaa niin olis se hetki kertoo. Toki voit olla ihan niin koppava ja ylpee ku haluut ja pysyä siellä muurin takana mut ei sit kantsi ihmetellä, ku ihmissuhteet menee päin persettä!"

Ei vieläkään mitään. Ei yhtään mitään! Tunnin verran varmaan houkuttelin kertomaan ees, että miltä siitä tuntuu ennen kun se sano olevansa hämmentyny ja alakuloinen. HÄMMENTYNYT!? Tuliko sille oikeesti yllärinä, että jossain vaiheessa mulle riittää. Me oltiin "keskusteltu" varmaan kaks tuntia eikä se kertaakaan ollu sanonu mitään minkä takia olis kannattanu edes harkita jäämistä. EI MITÄÄN. En tiedä miten tää homma oikeessa elämässä toimii, mutta jos elämän rakkaus on lähdössä niin eikö silloin yritetä saada toinen kaikin keinoin jäämään? No, ei ainakaan tässä suhteessa. Ja silti se ihmettelee miks en oo tyytyväinen tähän suhteeseen.

"Mutku et sä oo sanonu mitään", se intti pokkana. Voi vittu. Ollaan käyty sama keskustelu ainakin sata kertaa ja joka kerta se olen minä joka kertoo miltä musta tuntuu ja mitä mä tältä suhteelta haluan, eikä se sano ite ikinä mitään. Paitsi että rakastaa mua. Niinpä niin. Sit se väittää ettei voi tietää mitä mä tältä suhteelta haluan, kun en oo koskaan kertonu. En oo niin, paitsi sen sata kertaa ja vielä tän kerran siihen päälle, niin että aloin todella kuulostaa rikkinäiseltä levyltä. Mä haluan suhteen, jossa tehdään juttuja yhdessä, jossa vastataan puhelimeen ja jossa ikävöidään, kun toinen on pois. Suhteen, jossa oikeesti välitetään ja arvostetaan toista. Vaadinko mä tosiaan ihan liikoja, vai mikä tässä mättää?

Mun oli pakko kysyä miksi se ees kosi mua. Halus kuulemma tehä mut onnelliseks. Joo, olin mä alkuun tosi onnellinen kun kuvittelin, että aletaan suunnitella häitä ja mennään naimisiin, mut nyt mä tunnen itteni vaan helvetin tyhmäksi, koska sillä ei ollu aikomustakaan mennä naimisiin mun kanssa. Kysyin siltä, että eikö sitä ees hävetä, kun sen sukulaiset onnittelee sitä, eikä sillä ole oikeasti mitään aikeita viedä mua alttarille, koska musta se on ainakin tosi noloa.  Jätkä vaan pyöritteli silmiään ja totes: "kuka sitä kenenkään suunnitelmista tietää..." Ihan oikeesti. VOI VITTU! HERMOT MENEE!

"Sä et saanu vuoden aikana hankittua edes yhtä vaivasta sormusta!"
"Se sormusko tekee sut onnelliseks?" Se sano ja katto mua taas niin omahyväsesti, että mua oksetti.
"No ei, mutta se ois kertonu, että sä olet tosissas. Ja jos sä halusit että oon onnellinen, nii ei sun ois tarvonnu kosia. Olis riittäny, että sanot moi, kun tuut kotiin, tai lähet töihin ja kysyt miten mulla meni lääkärissä ja olet mun kanssa. Mä tiedän, että mä tyydyn helvetin vähään, mutta kun sulta ei saa edes sitä!"
"Mitä sä oikein haluut et mä sanon?" Se kysy varmaan kolmatta kertaa. Huokaus. Silmien pyöräytys.
"EI OLE KYSE SIITÄ MITÄ MÄ HALUAN, VAAN SIITÄ MITÄ SÄ HALUAT, ETTÄ VOISITKO VIHDOIN JA VIIMEIN KERTOA?"
"Miks sua kiinnostaa?" Mua vituttaa aina kun se kysyy ton kysymyksen. Miks helvetissä mua ei kiinnostais?
NO KOSKA MÄ RAKASTAN SUA! Mä olen jo nyt katkera ja mä tulen todennäkösesti ikävöimään sua lopun eläämääni, totta kai mua kiinnostaa!" Siinä vaiheessa mä jo itkin, vaikka mun ei todellakaan pitäny näyttää sille mun heikkouksia.
Ja arvatkaa mikä sen vastaus oli? "En mä tiedä" ja "mitä sen on väliä". Mun teki mieli huutaa ja repiä hiukset päästä koska mua turhautti niiiin paljon! Mä yritin saada siitä näkyviin edes jotain tunteita, mut ei mitään. Koiraa se vähän silitteli ja sillon se hymyili, mutta muuten se oli yks helvetin kivipatsas.

"Eikö sulla oikeasti ole MITÄÄN sanottavaa?" Mä yritin vielä kerran, vaikka tiesin, että se yritys oli tuhoon tuomittu. "Näytä edes joku tunne, ihan mikä vaan!" Ei mitään. Hiljasta vaan. Pitkän ajan jälkeen se tuli sohvalle silittämään koiraa. Mä annoin vihdoin periksi ja käänsin kylkeä.
Nyt mä vihaan itseäni. Vihaan, koska mä rakastan sitä niin paljon, että mun sunnuntaisesta ehdottomuudestani on ehtinyt tulla jos ja ehkä. Mä tiedän, että mun pitää lähteä, mutta mä en tiedä haluanko mä. Eikä tässä ole mitään järkeä, koska en saanuu minkäännäköstä vastakaikua. En mitään. Miks mä siis haluan jäädä? Miks mä olen niin tyhmä, että kuvittelen, että tapahtuu joku ihme ja se alkaa välittämään musta oikeasti? Terapeutti sano tänään ettei mun tartte heti päättä. Ei kai. Vastahan tätä on tässä taas muutaman vuoden soudettu ja huovattu. Ehkä mut on parempi viedä väkisin. Viekää vaikka pakkopaidassa. Hulluhan mä olen.


ps. Oon niin kiukkunen, etten jaksanu oikolukea. Kiitos ja anteeksi.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Pääjärven juhannusfestarit

Juhannus oli tänä vuonna paljon normaalia rauhallisempi. Liekö ihmisistä tullut vanhoja, vai mikä mättää, kun porukka meni kovin aikasin nukkumaan, kukaan ei tapellu, mitään ei hävinnyt, kertaakaan ei käyny poliisit, eikä tapahtunut paljon mitään muutakaan erityisen mainittavaa. Ei ees karavaanarit käyneet valittamassa. Melkein hirvittää, että ollaan oltu niin normaaleja. Meikäläisen juhannus jäi tällä kertaa myös tavallista lyhyemmäksi, sillä pääsin lähtemään matkaan vasta perjantaina, muiden aloittaessa festarit jo tuttuun tapaan torstaina.

Porukka oli vasta alotteluasemissa, kun päästiin puoliltapäivin perille. Alkupään ohjelma oli perinteinen: tukanleikkuuta ja saunomista. Puolet porukasta otti jotain päikkäreitä. Mitä ihmettä!?

Perinteiselle kokkopaikalle suunnattiin kahdeksaksi. Alunperin kokon piti olla jo kuudelta, mutta sitä piti siirtää, koska se lähteminen taas ihan vähän kesti. Ennen lähtöä mittailtiin itse kunkin kisakuntoa. Kolme eri alkometriä. Kolme eri tulosta. "Yli neljä promillea!? Tän täytyy olla rikki!"



Kokolta siirryttiin pienen väittelyn riidan neuvottelun pohdinnan jälkeen takasin meidän tontille, kun oli ne koirat ja kaikkea. Osa porukasta ei jaksanutkaan enää kävellä takasin, joten siellä lainailtiin sitten erinäisiä kulkupelejä, kuten polkupyöriä ja kottikärryjä.

Lopuyö karaokea mm. Ihaan ja lohikäärmeen kanssa. Vähän joitakuita tais epäilyttää mahtuuko puoli sukua yhteen pieneen mökkiin, vai nou. Tunnelma oli ahdas kuin Tokion metrossa ja yhtä lämmiin kuin tropiikissa, mutta hyvät oli bileet!

Meil on sangriaa ja karnevaalit 

meil on tequilaa ja kasvomaalit


Lauantai lähti käyntiin jotenkin todella hitaasti. Ensinnäkin taidettiin herätä aika myöhään ja syötiin vasta aamupalaa, kun kaverin vanhemmat tuli puolilta päivin päiväkahville. Pidettiin pientä piknikkiä Mallorcalla (mittari näytti 30°C) ja herkuteltiin marjoja notskilla. Yritettiin me siinä jotain juomapeliäkin, mutta ei oikein lähteny...

"Paljon kello?"
"Seittemän"
"Nyt sais olla jo kännissä..."


"Tiettekö mikä toi ritilä on alunperin? Se on muuten uimahallin alin paskavesiritilä mis ihmiset grillaa lihojaan. Maukasta!" 
Leevikin oli vähän ryytynyt
Kesäheilat rivissä

Serkun kesäheila <3
Koiraa ulkoiluttamassa








Herkkukori

"Nyt on käyny sellanen tapahtumaketju et viinat on loppu!"
"Ootteks te adoptoinu ton lapsen?"
Jossain vaiheessa iltaa tuli komennus kylille. Avasin vihdoin edellisiltana puoliksi jääneen vodkapullon ja polkaisin päivän/illan/yön vihdoin käyntiin. Viina joka ei maistu viinalta on kyllä melkoisen petollista tavaraa. Pitää varmaan ensi jussiksi varata sitä kaksi pulloa. Eipä muuten menny montaa vuotta ennen kun opin, että kannattaa alotella viinalla ja pitää humalaa yllä lonkerolla, eikä päinvastoin.

"Pysähdytään tohon Rottishoville, huudetaan Teeoo ja mennään sinne mistä kuuluu vastaus!"

Ei oikein osattu päättää minne mentäis, joten tehtiin kunnon kyläkierros. Voisin tässä selittää missä kaikkialla käytiin, mutta koska se ei kuitenkaan sanois suurimmalle osalle porukasta yhtään mitään, niin jätetään väliin. 

Käveltyä tuli kuitenkin ihan kiitettävästi ja puskapissalla piti reissun aikana käydä pariinkin otteeseen. Toki ois voinu olla fiksu ja etukäteen soittaa missä porukat on, koska kierrettiin turhan päiten taas puoli pitäjää ja suunniteltiin sinne jo metrolinjaa, jossa vois vaan ilmottaa missä päin haluaa jäädä pois, jotta joku sitten herättäis oikeella pysäkillä ja koko matkan ajan tarjoiltaisiin virvokkeita.

Löydettiin mulle uus kämppäkin. Vähän se on vetosa ja siellä kummittelee, mutta muuten ihan kiva!

"Ei mitään vauvoja ja seurapelejä tänään!"

Päädyttiin lopulta sinne, minne meidän ei ainakaan pitänyt mennä. Tuntui nimittäin vähän kyseenalaiselta mennä rellestämään paikkaan, jossa majaili pikkuihminen, mutta uskallettiin kuitenkin paikan päälle kovaäänisen "TEEOO" -kutsuäänen saattelemana ja siellähän ne illan parhaimmat bileet sitten olikin. Illan polttavimmat puheenaiheet tais olla erään herran nuoruusaikojen vaalea permanentti ja naisten ryppypallit.


Sunnuntai menikin sitten haukotellessa ja pakatessa. Pikkuserkku kävi vielä noutamassa nimiä nimpparikorttiin ennen kuin lähettiin ajelemaan kotio päin. Olipa taas reissu, onneksi juhannus on vain kerran vuodessa.





















keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Blogin osoitteen muutos!

Osa teistä on ehkä huomannutkin, että blogiin saapuessanne osoitekenttään vaihtuu tutun lady-and-the-trampin tilalle www.ranninen.fi. Kyseinen domain on alunperin hankittu kotisivujani varten, mutta suljettuani kotisivuni tuossa jokin aika sitten tarpeettomina, päätin ottaa kyseisen verkkotunnuksen käyttöön täällä blogin puolella, jottei se jää vallan käyttämättä. Osoitteen muutokselle ei siis ole mitään sen mystisempiä tai syvällisempiä syitä ja blogi pysyy sisältöineen ja aihepiireineen täysin ennallaan osoitetta (ja uutta banneria ) lukuunottamatta.

Osoitteen muutos ei vaadi kävijöiltä mitään toiminpiteitä, sillä ohjaudutte automaattisesti vanhasta osoitteesta uuteen.

Hei hei vanha banneri!


En tuota banneria olekaan turhan usein päivitellyt. Toisaalta siksi, että tykkäsin sen erilaisuudesta ja toisaalta siksi, että uuden tekeminen on niin työlästä. Otin taas valehtelematta 300 kuvaa ja arvatkaa moniko onnistu? No YKS! Oon oikeesti niin hemmetin kateellinen kaikile niille bloggaajille, joilla on oma hovikujaava. Mulla oli apurina vaan yks kämänen kynttilänjalka ja jaloissa pyörivä koira.

Kuvien onnistumista ois toki voinu helpottaa, jos en olis välttämättä halunnu pukeutua mekkoon, jonka keplottelin takaa kiinni rintaneulalla, koska vetskari oli rikki. Luonnollisesti jouduin siis tämän tästä nykimään valuvaa ja hunosti istuvaa rättiä ylöspäin. Toiseks jos aikoo laittaa koruja, kannattais valkata lukolliset, ettei tartte niitäkin olla nostelemassa ja asettelemassa jatkuvasti. Kolmanneks ei välttämättä kannattais väenvängällä kuvata vastavaloon. Mitä tästä opimme? Emme yhtikäs mitään.

 Tässäpä vielä muutama epäonninen otos päivää piristämään.

Mekko valuu ja ritut kurkkii, notta terve!

Kuollut, ylivaloittunut lumppu
Tuumaus tauko. Mitähän mä taas kuvittelen tekeväni?

Vilaus virityksestä
Jotain kättä pidempää laukaisinta painamaan, jottei tarvitse jatkuvasti pomppia kameran takana
Muuten vaan ruma ja läski





maanantai 16. kesäkuuta 2014

Maanantai ei ollut taaskaan kaikkein armeliain

Tää on ollu taas niitä päiviä kun toivoo, ettei olis ollenkaan tarvinnu nousta sängystä. Aamu alko  taas järkyllä hedarilla ja niskakivulla. Ei kun särkylääkettä naaamariin ja koikkua pika pissittämään ennen lekuriin lähtöä.

Jaskis jäi taas tien viereen mussuttamaan heinää ja heti joku täti tuli mäkättämään, etten muka kerää Jaskan jätöksiä. "Mä oon nähny et ootte monta kertaa tässä!" Aijaa, ihanko tosi? Mitähän se sitten todistaa? Koiraa kuitenkin tulee ulkoilutettua vähintään se kolme kertaa päivässä ja joka kerta toi jää samaan kohtaan laiduntamaan. Jos se täti ois oikein kytänny se olis ehkä huomannu senkin, että Jaska toimittaa siinä paikassa vaan pikasimmat aamu ja iltapissat, sekä jo tavaksi tulleen laiduntuamisen ja paskoo päivälenkin aikaan ihan jonnekin muualle. Huomautin sille niin ystävälliseen sävyyn, kuin siinä mielentilassa pystyin, että oon kyllä koikun jätökset asianmukasesti siivonnu ja ettei sillä edes ole tapana tähän kohti isoja tarpeitaan tehdä. Siinä vaiheessa, kun naikkonen vastas virnistellen että "niin kun se ei oo päässy ulos", teki mieli tirvasta sitä turpaan. Tiedän, ettei tollasista tyypeistä pitäis välittää, mut oikeasti, mitä helvettiä!?

Koira sisään ja täysii terveysasemalle. Mulla oli klo. 11.00 aika lääkärille. Klo 11.15 lekuria ei vieläkään näkyny. Infon täti ties kertoa, että mun olis pitäny mennä käytävän päähän, eikä odotella odotustilassa. Ilmeisesti tässä olis taas pitäny olla joku meedio, koska hoitaja ei aikaa antaessaan ollu antanu huoneen numeroa saati minkäänlaista ohjeistusta siitä missä mun pitäis odottaa, joten oletin että lääkäri tulee mut siitä odotustilasta noutamaan, kuten muutkin lekurit näytti potilaittensa kohdalla tekevän. Typerä minä.

Sain uuden ajan klo 13.10 ja mun oli vähän niin kun pakko ottaa se, koska ties millon olisin seuraavan kerran saanu aikaseks mitään aikaa varailla. Mulla olis ollu terapiaa klo 13.30, mutta piti nyt TAAS perua sekin aika, koska tää lekuri reissu oli ehkä hitusen tärkeempi.

Terveyskeskuksesta pompin itikseen ajatuksena käydä työkkärissä, koska työnhaku pitäis näköjään uusia viimistään huomenna. Hupsista. No vuoronumerot pelkästään infotiskille mateli jossain 470 tienoilla ja seuraava vapaa numero olis ollu 520, joten jätin väliin. Ehkä käyn siellä sit huomenna heti kun se aukee, tai sit annan vaan olla. Mitä siitä menemättömyydestä ja työnhaun uusimattomuudesta muka vois seurata? Etten saa tyttömyyskorvausta? No en saa muutenkaan kun oon saikulla ja saikun jälkeen meen töihin, joten kai se on se ja sama uusiiko sen työnhaun nyt, vai ilmottautuuko uudestaan työttömäks työnhakijaksi sitten lokakuussa. (Jos sittenkään, koska saatan olla taas saikulla)

Ketutus käyrä oli jo aika korkeella. Kaks paskaa reissua tehty turhanpäiten, mutta kolmannella onneks tärppäsi. Terveysasemalla ei homma toiminu, työkkäristä ei homma toiminu, mut alkossa palvelu pelaa aina! Se on jännä se. Oli niin mukavaa ja auttavaista tätiä että. Sit ihmetellään, kun ihmiset on sairaita ja työttömiä ja juo viinaa. Vähän hymyilytti kun miietin, että kuinkakohan moni muu on tehny saman kierroksen kun minä. Tässä kohtaa on varmaan ihan hyvä ilmottaa, et ensinnäkään en aatellu juoda niitä viinoja ja toisekseen ne ei oo ees mulle, vaan juhannus juomiksi siskolle. Ja jotta vältytään siltä toiseltakin väärinkäsitykseltä mainittakoot, että sisko on täysi-ikäinen, mutta helvetin kiireinen nainen, joten siksi sen puolesta alkoilin.

Viinat kotiin ja taas pää kolmantena jalkana terveysasemalle. Lääkäri oli tosi mukava ja sille oli helppo puhua. Se oli heti vähän sitä mieltä, että ei tää mitään allergiaa varmaankaan ole, kerran on ihan ajasta ja paikasta riippumatonta köhää. Se kyseli, kuten kaikki aina että oonko muuten perusterve. Musta se on hämmentävä kysymys, enkä oikeasti tiedä mitä se tarkottaa. Kerroin, ettei mulla oo todettu ku masennus, mut en mä tiedä että jos on just lykänny lekurille n. 20 oireen listan, voiko sitä sanoa olevansa perusterve? Kai sitä sitten voi.

Sain lähetteen röntgeniin ja labraan, jotta voidaan sulkea pois kaikki kilpparin vajaatoiminnasta hinkuyskään ja mykoplasmaan ja mitä näitä nyt on. Pitäis myös varata aika spinometriaan, josko mulla sit oiskin se astma. Voisin soitella sinne heti huomenna mikäli en jaksa raahautua sinne työkkäriin. Näin ensihätään sain hakea reseptillä itelleni inhalaattorin. Menee varmaan hetki, ennen kuin opin sitä käyttämään, koska pelkkä ajatuskin jauheen vetämisestä henkeen yskittää.


lauantai 14. kesäkuuta 2014

Testissä: Del Monte Smoothie


Se ei ole jäätelö, se ei ole mehujää, se on smoothie!

Pääsin jälleen Hopottajien kautta testailemaan uutuustuotteita, jotka olivat tällä kertaa Del Monten Smoothiet. Makuja on tarjolla kaksi: vadelma ja mango.

Jäätelöaltaasta löytyvät Del Monte Smoothiet ovat ns. terveellisempi ja kevyempi vaihtoehto perinteisille jäätelöille ja sopivatkin varmasti erityisesti aikuiseen makuun. Suutuntuma on pehmeä ja jäätelömäinen, eikä hileinen ja jäinen kuten perinteisissä mehujäissä. Smoothiet sisältävät jopa 25-30% aitoa marjaa, tai hedelmää, eivätkä ne sisällä keinotekoisia värejä, aromeja, tai lisäaineita. Lisäksi ne ovat täysin laktoosittomia.




Raikkaan vadelmasmoothien valmistukseen on kelpuutettu vain laadukkaimmat marjat. Täydellinen kevyt ja rasvaton välipala tai jälkiruoka, jonka voit nauttia hyvällä omallatunnolla!

Ainesosat: vesi, vadelmasose (25 %), sokeri, glukoosisiirappi, mustaherukkasose (3,7 %), värit (antosyaanit, punajuuriväri, kurkumiini), sitruunatäysmehutiiviste), stabilointiaineet (metyyliselluloosa, guarkumi, johanneksenleipäpuujauhe, karboksimetyyliselluloosa, pektiini, natriumalginaatti), happo (sitruunahappo), limetäysmehutiiviste, aromi. Eivät sisällä keinotekoisia värejä, aromeja eikä lisäaineita. Laktoositon.


Vaihtoehto vadelma maistui ainakin omaan makuun sen verran makealta, ettei tällaisen puikon jälkeen jää sokerihammasta enää kolottamaan. Kyseinen smoothie sopiikin hyvin taltuttamaan pientä makeannälkää ja on sen verta täyttävä, että se toimii myös hyvin viilentävänä välipalana etenkin kesähelteellä.

Ainoa miinus mitä näin äkkiseltään tulee mieleen on se, että tuotetta voi ostaa vain 3kpl pakkauksessa, joten smoothieta ei voi jäädä extemporeen ulkosalle nautiskelemaan, ellei sitten tarjoa kavereille kanssa.

Lisää tietoa Del Monte Smoothien kampnajasivulla. Klik!

Mikäli sinäkin haluat päästä kokeilemaan herkullisia uutuuksia ja muita uutuustuotteita ilmaiseksi ja ensimmäisenä muiden joukossa, liity sinäkin hopottajaksi. Se on täysin ilmaista ja todella helppoa ilman mitään jippoja! Liittymään pääset tästä. Käytä rekisteröityessäsi suosittelukoodia: HOP10636






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...