Mieli maassa täytyy muistaa hymyillen saa päivän taasen paistamaan

Tämän kesän ensimmäiset ja näillä näkymin osaltani myös viimeiset valmistujaiset juhlittu. Tänään ois toki ollu vielä yhdet kinkerit Porvoossa, mutta koska ukkeli pääsee vasta iltaysiltä töistä, niin sinne ois pitäny jäädä yöks ja koiralle ettiä vahtia, niin meni vähän turhan vaikeeks. 

Lisäks mulla näyttää olevan taas huonompi kausi menossa. Siinä missä vielä vapun aikaan pärjäsin kahdeksan tunnin yöunilla ja olo oli muutenkin melko hyvä, nukuin viime yönä 14 tuntia ja olisin varmaan nukkunut pidempäänkin, ellen olisi herännyt kylmissäni ja hiestä likomärkänä. Alkaa taas vähän epätoivo iskeä. Mikä mua oikein vaivaa!? Olisinpa terve ja normaali!

Torstaina tosiaan juhlittiin yhtä valmistunutta kokkia. Kuvia mulla nyt ei valitettavasti ole taaskaan muuta kuin omasta lärvistä, mutta jokanen varmaan tietää miltä kinuskikakku ja ambrosiakakku näyttävät. Ne nimittäin oli mun parhaat seuralaiset, ukkelin uppouduttua tarinoimaan leipuriveljensä kanssa mm. taikinoiden sitkoista (booring...) niin, ettei niiden kahden maailmaan mahtunut muita. 

Itseäni jaksaa aina ihmetyttää miten ne kaks keskustelee AINA juhlissa, tai muuten jossakin kylässä olessa mieluummin keskenään, kuin vaihtaa kuulumisia sukulaistensa kanssa. (Varsinkin, kun niiden sukulaiset on heti omien sukulaisteni jälkeen parhaita ikinä. ♥) En toki itsekään ole mikään hirmu sosiaalinen, tai ekstrovertti yksilö ja oonkin ana mieluumin enemmän sivusta seuraajana, kuin itse äänessä, mutta siitä huolimatta tuppautumassa muiden seuraan, joten vähän ihmetyttää tuo noiden touhu. Tuolla miehellä kun ei varsinaisesti ole sitäkään ongelmaa, että olisi koskaan jäänyt sanattomaksi. En toki tuomitse, olen vain hämmentynyt.

Oli ihanaa nähdä kaikkia niitä ihmisiä pitkästä aikaa, mutta kinkerit otti sen verran kovasti voimille, että otettiin kotiin päästyämme koko perhe yhteispäikkärit. Olen pitkään laittanut sosiaalisista tilanteista väsymisen pääosin masennuksen syyksi, mutta luettuani vastikään pari juttua herkkyydestä oivalsin, että siinäkin saattaa olla yksi osasyyllinen väsymykseeni. 

Toki olen aina tiedostanut olevani herkkä, muttei minulla tullut mieleenkään, että se voisi kuormittaa ja stressata niin paljon, että siitä seuraisi mm. univaikeuksia ja pitkäaikaisempaa ahdistusta. Toisaalta ei se kyllä mikään ihmekään ole, kun on koko ajan tuntosarvet ojossa joka suuntan ja reagoi niin vahvasti kaikkiin ärsykkeisiin, kuten valoon ja meluun ja aistii ihmisten tunteet ja yrittää ennakoida kaikkien tekemiset ja sanomiset etukäteen ja ylianalysoida ja pohtia kaikkea näkemäänsä, kuulemaansa ja kokemaansa. Kuka tahansa väsyy sellaisesta. En siis ehkä olekaan niin sairas, tai outo, kuin olen ajatellut. Kenties onkin ihan normaalia kaivata loppupäivä lepoa ja omaa aikaa ihmisvilinässä oleilun jälkeen. Tähän aiheeseen pitää ehkä perehtyä myöhemmin lisää!



Alkaa muuten vähän naurattaa nää mun itsetunto-ongelmat. Juhliin piti taas panostaa niinkin paljon, että sekotin ite mekon sävyyn sopivan kynsilakan, kun mulla ei sellasta ennestään ollu ja tappelin puoltuntia hiuslisäkkeen kanssa, jotta sain sen pysymään päässä haluamallani tavalla. (Tuota kun ei ole tarkotettu ponihännäksi, vaan on perus viiden nipsun clip-in.) Ihan naurettavaa touhua siihen nähden, että todennäköisesti ainoa joka ei hyväksy mua omana itsenäni, tai on muutenkaan kiinnostunut mun ulkonäöstäni olen minä itse.

Olen myös huomannut, että mitä paremmin noin ylipäätään voin, sitä paremmin myös hyväksyn itseni. Katsellessani vanhoja valokuvia tuollaisina hyvinä päivinä, saatan todeta, että näähän on kaikki ihan hyviä ja käyttökelposia, kun kuvanottopäivänä olen haukkunut itseni jokaisessa kuvassa rumaksi ja vastenmielisen näköiseksi. Omituinen on ihmismieli.

Arkisin näytän muuten tältä:




Anonyymi oli ihan oikeessa. Ei masentuneena jaksa panostaa.

Kommentit

  1. http://www.nemokustannus.fi/kirjat/erityisherkka-ihminen/ <--- SUOSITTELEN! Älä enää pyri ajattelemaan, että mikä vika sussa on. Olet ihana ja kaunis ja hyvä juuri tuollaisenasi. Pyrit aina vaan tekemään parhaasi ja jos väsyttää - sitten väsyttää! Älä myöskään keskity siihen, mitä muut tekevät tai sanovat väärin, se vaan edesauttaa negatiiviseen oravanpyörään joutumista. Nimim. kokemusta on, en turhaan halua tämmöisistä asioista läpistä. :) Jokainen ottakoon vastuun itsestään, omasta käytöksestään ja siitä miten itseään kohdellään. <3 Itse olen suunnattoman helpottunut kuullessani käsitteestä ERITYISHERKKYYS ja sen jälkeen elämä on ollut ihan hirveen paljon helpompaa. Tsemppiä ja hymyä ja aurinkoisia päiviä. Terv. toinen melko samassa tilanteessa oleva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. t. E from lähärikoulu. ;)

      Poista
    2. Pistin ton itseasiassa just eilen tilaukseen! :D Aaw, kiitos. Tuohon ajatusmalliin olen yrittänytkin pyrkiä ja näin sairaslomalla saa varmaan ollakin väsynyt ihan luvankin kanssa, mutta pelottaa ihan hirmusti, että miten mun käy, kun pitäis palata töihin! :s Ei tietty pitäis stressata sellasia asioita etuläteen, mutta se on taas niin paljon helpommin sanottu, kuin tehty. :p Enkä mä ihan hirveesti oo muiden virheisiin keskittynytkään, lähinnä stressaan sitä omaa käytöstä ja olemista ja sitä, että muut pitää mua jotenkin huonona, tai outona ihmisenä, vaikkei silläkään pitäis tietenkään olla mitään merkitystä mitä muut musta ajattelee. No, ehkä mä vielä joku päivä opin olemaan sinut itseni kanssa. :)

      Kiitos ja aurinkoisia päiviä sinullekin! <3

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Ei tiettykään pitäis stressata asioita etukäteen, ja tiettykin on helpompi sanoa ku tehdä, etenkin sellaisilla tyypeillä, joilla ei ole mitään kokemusta asiata, tai sellaisilla, jotka tuskin yrittävät päästä eteenpäin, keskittyvät vain muiden elämään jne. Mut sun kunniakses on todellaki sanottava, että oot yrittänyt! Tiedän ehkä tunteen - itellä sama edessä ja vielä uudessa duunipaikassa, ihan uudenlaista työtä tiedossa. Sopparin kirjotusta on pitäny siirtää jo pari kertaa ku oon jänistäny, ku jännittäny niin hitosti. :D Mut ei pidä antaa lannistaa itteään, vaan yrittää antaa aina itelle uusia mahollisuuksia. On siistii, vaikka jengii lakoaa ympäriltä (kuolee siis), ystävät, joita luuli ystäviks, osottautuuki paskakasoiks, puhumattakaan omasta käytöksestä ja olotiloista, ja terveys ja työkyky menee jo ties monennetta kertaa, ni SILTI pääsee sellaseen mielentilaan, että... AND THEN I REALIZED THAT I JUST DON'T GIVE A FUCK! Ja aina myrskyn jälkeen on poutasää, nii mullaki, toivottavasti sullakin. Huomaa, että onkin korjannut polttamiaan siltoja takanaan, saanut uusia hienoja ystäviä ja elämä jatkuu erilaisena, mutta kenties parempana. Tsempit sulle Tintti! Muista, että sillä ei ole mitään väliä, mitä muut susta ajattelee, kunhan itse pidät itsestäsi. :) ("Being normal is boring." - Marilyn Monroe) Paskanhailee niistä, joiden arvoinen ET ole :P olen puhunut :D

      Ja kiitos! <3

      Poista
    5. Kiitän ja kumarran! :D Ää, uudet paikat ja hommat on aina superahdistavia! Onneks mulla on sentään tuttu paikka niin, että ainoo huolenaihe mulla taitaa tosiaan olla se, et miten pysyn hereillä ilman näitä mun vähintään 12h yöunia. :D Mut hei, toi on just se asenne mihin tähdätään! Tsempit myös sinne! :)

      Marilyn on mun idoli. <3 Ironista sinänsä. :DD

      Poista
  2. Kiva kun jaksoit tulla kemuihin oli ihana nähdä pitkästä aikaa vaikka ei ehdittykään mitään jutella.
    t.Kinuskikakun väsääjä
    P.S Havanagila oli tehnyt Ambroisakakun, hyvä jos maistui

    VastaaPoista
  3. Toivotan sulle jaksamista tuleviin kesäpäiviin! Sulla on muutes tosi kauniit silmät:)
    http://bolbettas.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit