maanantai 26. toukokuuta 2014

Hei tyypit San Franciscon, Ibitsan rantadiskon, on kesä alkamassa Villissä Pohjolassa


Lauantaina lähdettiin miehekkeen kanssa Kaisaniemen puistoon juhlistamaan tämän äidin syntymäpäiviä. Sää oli ihanan aurinkoinen ja kesäinen ja sopi loistavasti ulkona oleskeluun ja auringonpalvomiseen Maailma kylässä - festivaalien välittömässä läheisyydessä.



Mahtavassa seurassa vietetyn, nestepainotteisen piknikin jälkeen siirryimme Cafe Pirittaan syömään. Olisin tähän väliin kavannut virkistävää Colaa, mutta koska tarjolla ei ollut kuin lightia, mies ylipuhui ottamaan lonkeroa. 

Valitsemani maissikana oli makoisaa, joskin maissiriisi oli makuuni vähän turhan makeaa. Ajattelin sen johtuvan siitä, että olen itse tottunut käyttämään suolaa runsaammalla kädellä, mutta kokkimieheni oli kerrankin samaa mieltä siitä, että oli ujokokki ollut ruokaa maustamassa. Pitäis ehkä mummin tapaan ruveta kantamaan omaa suolapurkkia mukana.



Vatsojen täytyttyä ruuista ja viineistä siirryttiin Molly Malone'siin nauttimaan livemusiikista. Ukkeli yritti hirveesti saada mua jäämään, mutta lähin suht aikaste kotio, notta koiruli pääsi iltalenkille, ukkelin jäädessä ihan luvan kanssa juopottelemaan.

Sunnuntaina olis ollu synttäripartyt part 2. Fiskarsissa, mutta olin niin nuutunu ja heräsin sen verran myöhään, että jäin koirulin seuraksi kotiin viettämään herkkupäivää: sipsejä ja limpparia mulle ja rustoluita koikulle.

2 kommenttia:

  1. Tota maissiriisiä ois kiva maistella :) + tuo sun banner on tosikiva, erilainen!

    http://more-than-we.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maissiriisiä ei oo kauheen hankalaa kokkailla itekin, netistä löytyy varmasti ohjeet siihenkin hommaan. :) Kiitos!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...