Koiramaista menoa


Tehtiin eilen siskon ja Jaskan kanssa päiväretki mökille. Iskä yritti heitellä sille tennispalloa, mutta Jasu haki sen tasan puoleen väliin ja istahti maahan sen verran tomerasti, että herran kanta tuli kyllä kerralla selväksi: hae ite pallos, minä ole mikään palvelija!

Piilotin Jasulle lihapullia metsään siinä toivossa, että se sais energiaansa edes jotenkin purettua. Jaskis on kuitenkin ihan yhtä huono etsimään, kuin noutamaan ja olikin lähinnä sitä mieltä, että mitä hittoa mä täältä metsästä mitään etin, kun emännällä on vielä lihapullia taskut täynnä! Lihapullien lisäksi se bongasi puun juurelta jonkun vanhan piilopullon. Liekö Helka neidin jemmoja. On toi mesta kyllä sellanen Bermudan kolmio, että sinne hukkuu kaikki.

Välillä musta tuntuu, ettei toi otus tunnu tajuavan olevansa koira ollenkaan, tai ehkä sillä on vaan jonkin asteinen identiteettikriisi. Noutamisen sijaan se tykkää hypellä kivillä. Mitä isompi ja korkeempi järkäle, sen parempi! Luulee kai olevansa vuoristokauris.


Ei ole kyllä ihan penaalin terävin kynä tämä koira. Ylös oli hirveen helppo hypätä, mutta miten hitossa täältä pääsee alas? Teki ihan pahaa katella, kun se lopulta loikkasi sieltä kuin mikäkin saalistaja. Muutenkin heikko nilkkainen koira. 


Kun reppanalta oltiin kielletty ylimääräinen pomppiminen se päätti kostoksi kaivaa avannon keskelle pihaa. Mitään sen kivempaahan ei voi kuvitellakaan, kuin märkä ja mutainen koira! Kyllä sisko oli iloinen, kun sai tämän mussukan taas autoonsa. Täällä kaupungissa ollessa ei meinaa tajutakkaan kuinka pimeää iltasin oikeasti on! Kahdeksan aikaa oli jo ihan säkkipimeää. Suunnista siinä sitten yhtään mihinkään kusiluikkarikumppareissa jäisellä maalla ja ilman taskaria.

Oli taas sen verran rankka reissu, että pari seuraavaa päivää menee varmaan vain lepäillessä; niin koiralla, kuin emännälläkin.





Jossain on kai vielä joulu...

Kommentit

Suositut tekstit