maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kolmet juhlat yhdessä illassa

Lauantaina oli sen verran huono tukkapävä, että länttäsin päähäni peruukin.
Huom! Toimii myös mainiona pipon korvikkeena!

Oon ollunna koko viime viikon kauheessa räkiksessä ja lämpö on pomppinu ees taas siihen malliin, ettei oo paljon tehnyt mieli nousta sängystä. (Oikeastaan pikemminkin sohvalta, koska makuuhuoneessa on liian kylmä nukkua.) Terapiatkin on siis jääneet viime viikolta väliin, joskin se on tuntunut ihan hyvältä. Vähän niin kuin olisi lomalla itsestään. Itsetuskiskelun sijaan olenkin töllötellyt Netflixistä pari kautta Havenia (yllättävän koukuttava) ja jotain surkeita leffoja. 

Perjantaina olis ollu kaverin synttärit, mutta koska nukuin neljään ja meinasin kuolla puolentunnin kauppareissulla päätin jättää ne kestit väliin. 

Lauantaina siskolla ja sen miehellä oli yhdistetyt tupari-synttäri-valmistujaiskestit, joista ei kehdannut jäädä pois. Pummasin porukoilta kyydin ja ajattelin, että käyn nyt ainakin kakkukahveilla, jos ei muuta. Yhtäkkiä mun käteen oli kuitenkin ilmestynyt lonkerotölkki ja jollain ihmeen kaupalla se toimi lääkkeenä flunssaan. Muutenkin tuntu pitkästä aikaa kumman hyvältä nähdä ihmisiä ja ottaa ihan rennosti.


Päätin siis jäädä kun porukat tekivät lähtöä. Jotenkin se oli ehkä arvattavissa. Mikäli päätät vaan käydä jossain, et pääsekään sieltä ihan hevin lähtemään. Niin se vain menee. Lisää vieraita alkoi virrata. Lonkero vaihtui pian väriltään pelottavasti Simanskia muistuttavaan booliin.  

Jossain vaiheessa iltaa esiin kaivettiin esite, joka oli aluksi tarkoitus liittää naapureille osoitettuun ilmoitukseen juhlia koskien, mutta todettiin, että siitä vois olla apua seuraavana aamuna itse kullekin ja päätettiin pitää se itsellämme, vai miltä nää reaktiot teidän mielestä kuulostaa?


Perus krapula-aamu, right?

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Koiramaista menoa


Tehtiin eilen siskon ja Jaskan kanssa päiväretki mökille. Iskä yritti heitellä sille tennispalloa, mutta Jasu haki sen tasan puoleen väliin ja istahti maahan sen verran tomerasti, että herran kanta tuli kyllä kerralla selväksi: hae ite pallos, minä ole mikään palvelija!

Piilotin Jasulle lihapullia metsään siinä toivossa, että se sais energiaansa edes jotenkin purettua. Jaskis on kuitenkin ihan yhtä huono etsimään, kuin noutamaan ja olikin lähinnä sitä mieltä, että mitä hittoa mä täältä metsästä mitään etin, kun emännällä on vielä lihapullia taskut täynnä! Lihapullien lisäksi se bongasi puun juurelta jonkun vanhan piilopullon. Liekö Helka neidin jemmoja. On toi mesta kyllä sellanen Bermudan kolmio, että sinne hukkuu kaikki.

Välillä musta tuntuu, ettei toi otus tunnu tajuavan olevansa koira ollenkaan, tai ehkä sillä on vaan jonkin asteinen identiteettikriisi. Noutamisen sijaan se tykkää hypellä kivillä. Mitä isompi ja korkeempi järkäle, sen parempi! Luulee kai olevansa vuoristokauris.


Ei ole kyllä ihan penaalin terävin kynä tämä koira. Ylös oli hirveen helppo hypätä, mutta miten hitossa täältä pääsee alas? Teki ihan pahaa katella, kun se lopulta loikkasi sieltä kuin mikäkin saalistaja. Muutenkin heikko nilkkainen koira. 


Kun reppanalta oltiin kielletty ylimääräinen pomppiminen se päätti kostoksi kaivaa avannon keskelle pihaa. Mitään sen kivempaahan ei voi kuvitellakaan, kuin märkä ja mutainen koira! Kyllä sisko oli iloinen, kun sai tämän mussukan taas autoonsa. Täällä kaupungissa ollessa ei meinaa tajutakkaan kuinka pimeää iltasin oikeasti on! Kahdeksan aikaa oli jo ihan säkkipimeää. Suunnista siinä sitten yhtään mihinkään kusiluikkarikumppareissa jäisellä maalla ja ilman taskaria.

Oli taas sen verran rankka reissu, että pari seuraavaa päivää menee varmaan vain lepäillessä; niin koiralla, kuin emännälläkin.





Jossain on kai vielä joulu...

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Syöpäkontrolli osa 2.

Ällötys varoitus! 
(Koskee lähinnä miehiä, koska naisillehan tää on ihan tuttua kauraa...)

Toinen syöpäkontrolli takana. Olin varustautunut oirelistalla, mutta gynenä toimikin tänään mies ja menin ihan lukkoon, eli olin taas olevinani elämäni kunnossa. Kaikki hyvin, ei mua mikään vaivaa! Eipä.


Yhteenveto josta lääkäri ei koskaan saanut tietää:

Perinteinen sisätutkimus, papa ja ultra. Poltti taas niin saatanasti, että teki mieli huutaa, kuin hyeena. "Tän ei pitäis sattua! Mä aina sanon, että jos sattuu niin se on asettajassa vika", totesi lekuri. Joo'o. Herra on hyvä ja puhuu vaan omasta puolestaan. Tässä kohtaa olis ehkä ollut hyvä mainita niistä yhdyntäkivuistakin, mutta koska MIES, niin ei voinut. Millään. Ei, vaikka se kysyi onko mulla jotain kysyttävää. Ei ollut, ei mitään. Halusin vaan äkkiä pois.

Kohtu vaikutti normaalilta. Se mittaskin sen, joskaan en tiedä miksi. Jäljellä olevat munasarjatkin löyty, joskin hyvin pikkuruiset, kuten niiden kuulemma kuuluukin olla, kun syö pillereitä. Sain  taas luennon siitä kuinka niitä kannattaakin syödä, koska ne vähentävät syöpäriskiä huomattavasti ja käskyn syödä pilsuja tasan niin kauan, että raskaus on ajankohtainen asia, eli varmaan tuun syömään niitä lopun elämääni...

Imusolmukkeita ei tunnisteltu, vaikka ois pitäny, joskaan en asiasta valittanu, joten sekin oli vähän taas oma moka. Ja kun en valittanut mistään muustakaan, niin tällä kertaa ei otettu edes verikokeita. Ajattelin, että jos olo ei tästä parane niin meen ton listani kanssa itkemään arvauskeskukseen.

Papa tulokset soitetaan mulle kolmen viikon päästä, JOS sieltä löytyy jotain poikkeavaa, mikäli ei löydy niin mulle ei ilmoteta ollenkaan. Kuulostaa varsin ahdistavalta, koska ei olis eka kerta kun ne unohtaa soittaa ja kiva sitten kuulla vasta seuraavalla kontrollikäynnillä elokuussa, että siellä olikin muuten jotain. Kyllä, oon ehdottomasti sitä mieltä, että kannattaa maalailla piruja seinille...

Mun vatsa on vieläkin ihan sika kipee. En tajuu miks niitten pitää aina runnoa niin kovaa!? Arven päältäkin paineltiin tylysti sen verta kovaa, että teki melkein mieli vähän kirota. No, ehkä tää taas tästä.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Hautajaiset 11/13

"Kuolleet vain matkaavat maailman taakse niin kuin ystävät merten; he elävät silti toisissaan. Sillä niin on pakko, jotta siinä, mikä on kaikkialla läsnä, voi rakastaa ja elää. Tässä jumalaisessa peilissä he kohtaavat kasvotusten; ja heidän välisensä suhde on vapaa ja aivan puhdas. Ystävän lohtu on, että vaikka toisten sanotaan kuolleen, heidän ystävyytensä ja seuransa parhaimmillaan on kuolemattomana olemassa aina." - William Penn

Sama paikka, samat ihmiset, samat vaatteet, samat virret, samat fiilikset. Ainoastaan vainaja oli eri. Yhdestoista kolmestatoista sisaresta - isoenoni, oli löytynyt kotoaan kuolleena muutama viikko sitten ja saatettiin nyt viimeiselle matkalle haudan lepoon. 

Asiaa oli pitkään vaikea ymmärtää ja vielä vaikeampaa käsitellä. Sisältä on tuntunut tyhjältä ja olen ollut monta viikkoa pelkkä robotti. Sängystä olen noussut lähinnä vain terapian ja koiran takia. Olen "homehtunut sängyssä kolme viikkoa", kuten mies totesi eilen vihaisesti. Sillä ei ole aavistustakaan kuinka lähellä sitä mä olen oikeasti ollut. Yhdessä vaiheessa mä lakkasin kaiken muun tekemisen ohessa syömästä. Tuntui, ettei millään ollut enää väliä. Kaikki vain kuolevat pois. Kyyneliä ei siitä huolimatta tahtonut tulla.

Viime torstaina se vasta jotenkin iski. Itkin koko matkan terapiaan. Sää tuntui pilkkaavan mielialaani, koska aurinko paistoi kirkkaammin, kuin aikoihin. Käytiin terapiassa läpi rentoutusharjoituksia ja tuntemuksiani hautajaisista. Minua ahdisti jo pelkkä kirkon ajatteleminen, saati sitten sinne meneminen. Väkisinkin tuli mieleen siellä kaikki edelliset vietetyt hautajaiset, ikään kuin yhden ihmisen suremisessa ei olisi tarpeeksi kestämistä. "Olis joskus edes häät", serkku totesi kirkkoon astellessamme varmasti kaikkien puolesta.

Onnekseni meidän suvun hautajaiset eivät ole kovinkaan haudanvakavia tilaisuuksia. Matkalla mietittiin pitäiskö mummille käydä antamassa joku kerta vähän kaljaa, kun sillä on varmasti jo jano. Kukaan tuskin oli hetkeen käynyt toimittamassa tätä velvollisuutta. 

Kirkossa odotellessa kuului hiljaisia naurunpyrskähdyksiä, kun milloin kullakin tuli joku hauska juttu mieleen. Joitakin ihmisiä ei tarvinnut kuin vilkaista, kun huulet alkoivat jo nykiä. Arkun kantajat olivat myöhässä aikataulussa ja katoilivat milloin minnekin. Arkun sisään kanto ja kukkien laskeminen olivat pahimmat kyyneleiden vuolattajat. Papin puheet lähinnä ärsyttivät, enkä ilmeisestikään ollut ainoa, joka niistä otti hiukan nokkiinsa. (Eräälläkin oli hirvilimupullo koko ajan varmuuden vuoksi ulottuvilla.) En ymmärrä miksi kaikki täytyy yleistää kristityiksi ja uskovaisiksi. "Minä uskon Jumalaan..." En muuten usko. Se Jumala on aiheuttanut niin paljon tuskaa ja kärsimystä, että olisi parempi olla vaan ihan hiljaa ja antaa kunkin uskoa mihin tahtoo.

Haudalle marssiminen oli jännää puuhaa. Kukaan ei kertonut, että juuri tänään iskisi takatalvi, joten korollisissa avokkaissa oli ihan kiva tarpoa ja liukastella. "Sieltä se tulee kuin siideripissis!" Indeed. Sattumoisin haudassa lepäsi jo mummi (ja heidän vanhempansa). Oltiin aika varmoja, että jos kuolleet voisivat puhua, oltais saatu kuulla pientä kuittailua. "Mitä te räkänokat siinä seisotte?"

"HYST! EI SAA NAURAA, TÄÄ ON VAKAVA TILAISUUS!"


Muistotilaisuudessa oli hälinää. Yksi yritti tehdä huonekalukauppaa ("aitoa tammea, vain 50€!"), osa mietti missä on jatkot ("kaikkien ois pitäny ottaa maanantai vapaaks ja lähteä Eikalle 'ruumiinvalvojaisiin'!" "Karavaanarit olis ollu ihmeissään ku viimeks siel oli vaan yks ja yhtäkkiä 50 rellestäjää!") ja eräs nimeltä mainitsematon tyyppi kertoi, kuinka oli perjantaina törmännyt salkkareista tuttuun Sebastianiin (Jarkko Nyman) niillä main, jossa Hämeenlinna kohtauksia kuvataan, eikä ilmeisesti voinut vastustaa kiusasusta, vaan oli kysynyt jotakin siihen suuntaan kuin "onko Liisa Laitela taas kateissa?" "Joo, on!", vastasi Nyman.

Pappi halusi välttämättä laulattaa taas virren. (Virsikirjoja välteltiin kuin ruttoa.) Virsi 341a ("oliko se se bussi jolla pääsee kotiin?") oli siitä hieno, että sitä saattoi laulaa papin mukaan myös syntymäpäivillä! Oli sen verran tarttuva biisi, että luvattiin laulaa se seuraavalle synttärisankarille.

Saatiin me kutsu jatkoillekin. Kyllä, meidän suvussa vietetään ihan oikeasti hautajaisjatkoja. Olin kuitenkin sen verran poikki, että näin parhaaksi tulla kotiin torkkumaan koikun kanssa ja jättää lonkerot toiseen kertaan.

Parin viikon päästä oliskin sitten tiedossa huomattavasti iloisemmat kekkerit.

Toivottavasti kukaan ei nyt pahastunut. Elämä on aivan liian tärkeä asia, jotta sen voisi ottaa vakavasti.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Ripsipidennykset


Kävin viime kuun alussa käyttämässä siskolta joululahjaksi saamani ripsipidennys-lahjakortin Salon Harlequiniin. Olen aikaisemmin harrastellut tekoripsiä lähinnä juhlissa, mutta ripsipidennykset olivat minulle ihan uusi juttu.

Pidennysten laittoa edeltävänä päivänä värjäsin omat ripseni mustiksi, mutta koska ripseni ovat luonnostaankin melko tummat, ei muutosta juurikaan huomaa, kuten alla olevista kuvista näkee.

Omat luonnolliset räpsyttimet


Värjätyt ripset


Ripsipidennykset









Kuten mainitsin, minulla ei ollut ripsipidennyksistä aiempaa kokemusta, joten kysyttäessä millaiset ripset haluaisin, olin ihan yhtä kysymysmerkkiä. Vastaukseni "näyttävät, mutta luonnolliset", kuulosti omaan korvaan lähinnä oksymoronilta, mutta henkilökunta tiesi mitä teki ja lopputulos oli juuri sellainen kuin olin ajatellutkin. Ripsipidennysten laitto kesti kaiken kaikkiaan tunnin, vaikka toimenpide tuntuikin olevan ohi hetkessä. 

Pidennysten laitto on siis nopea ja kivuton tapa tehdä silmistä huomattavasti näyttävämmät - paitsi lompakolle. Ilman lahjakorttia olisin joutunut pulittamaan räpsyttimistä kyseisessä paikassa 100€ ja pelkkä huoltaminenkin maksaisi 50€. Niin paljon, kuin uuteen peilikuvaani ihastuinkin, en kuitenkaan ole ihan niin turhamainen, että tulisin laitattamaan ripsipidennyksiä enää toista kertaa juurikin tuon korkean hinnan takia. Mikäli joku tuttu tekee halvalla, pulitan hänelle mielelläni, mutta 100€ kahden viikon räpsyripsistä on aivan älytöntä rahan tuhlausta.

Syy, miksi tein tämän postauksen vasta nyt on siinä, että halusin nähdä kuinka kauan räpsyttimet pysyisivät hyvinä ennen kuin hehkuttaisin niitä liiaksi. Ripsien kasvu ja näin ollen pidennysten pysyvyys on jokaisella yksilöllistä, mutta itselläni pidennykset näyttivät hyviltä tosiaan vain vaivaiset kaksi viikkoa. Kolmannella viikolla alkoi jo ilmestyä koloja ja nyt silmissä roikkuu enää muutama pidennys siellä täällä.

Millaisia ripsipidennys kokemuksia muilla on?


Ennen ja jälkeen


Ripsipidennysten plussat ja miinukset

+ Näyttävät ripset hetkessä
+ Meikatessa säästyy aikaa, kun ei tarvitse käyttää ripsiväriä
- Hinta
- Kestävyys








torstai 13. maaliskuuta 2014

Takaisin luontoon. Elämme vain kerran. Hiiteen velvollisuudet!

Ollaan koikun kanssa otettu ilo irti näistä keväisistä päivistä. Meikäläinen on roikottanut kameraa mukana joka lenkillä ja koira on pitänyt huolen siitä, että kaikki kuvauskohteeni ovat karanneet vähintään lähimpään puuhun.


Jaskasta oli ihan epää et sorsat sai tepastella keskellä merta, mut hän ei.
Sorsat vaan myhäili vahingonilosena ja naureskeli mennessään.



Ossi oravaakin ehkä vähän kiinnosti.




Varis sen sijaan vaan pörhisteli ja nauraa käkätti, kun Jasu yritti leikkiä sen kanssa hippaa, muttei koskaan saanu kiinni.

Ensi viikolla vissiin taas kylmenee. Olis jo kesä! Kaipaan mekkokelejä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...