torstai 13. helmikuuta 2014

Yhdet juhlat, paljon lepoa

Sairasloma lähenee loppuaan. Vielä olis ensi viikko jäljellä ja sitten pitäisi jaksaa mennä taas töihin. Tällä hetkellä ajatus tuntuu ihan mahdottomalta. Terapia, kauppareissut ja muut aktivititeetkin menevät tällä hetkellä työstä. Jotain energiatasostani kertonee myös se, että olin vielä pari tuntia sitten viime lauantain meikit naamassa. Ei vaan jaksa. Mitään.

Viime lauantaina vietettiin siis eräitä 50-vuotisjuhlia. Mulla oli jo aamulla herätessä sellanen olo, että tästä ei tule mitään. Päättäväisesti kuitenkin suunnistin ensin vanhemmille kolmeksi ja sieltä sitten konkkaronkalla kuudeksi tapahtumapaikalle. Tässä kohtaa olin ollut valveilla kahdeksan tuntia. Vertailun vuoksi mainittakoot, että parin viikon aikana mun maksimi hereillä olo aika on rajoittunut lähinnä neljään tuntiin, jonka jälkeen on ollut pakko ottaa päiväunet. Tsemppi oli siis kova.

Alkuilta meni ihan kivasti. Tarjolla oli pitsaa ja boolia, sekä tietysti perinteiset kakkukahvit. Juhlijat saivat myös kukin 3kpl drinkkilippuja. Meininki oli melko perinteistä. Ihmiset juopuivat ja minä vain väsyin väsymistäni. Älkää ymmärtäkö väärin, oli mulla kivaakin ja oli tosi ihanaa nähdä tuttuja ihmisiä. Cymbalta ja lonkero ei vaan ollut toimiva yhdistelmä. Kahdentoista jälkeen alkoi pilkkiminen. Ihmiset kävi käskemässä piristyä. En piristyny. Poiskaan ei päässyt, koska äiti oli päättänyyt, että ollaan paikalla pilkkuun asti ja mä olin kuulemma tienny sen. Ei kukaan kyllä ollu mulle sitä kertonut. Jännä, että, jos oon kavereiden kanssa baarissa ja joku alkaa väsymään, tai muusta syystä haluaa lähteä, niin lähdetään saattamaan sitä kotiin, mutta kun kyseessä on sairas ihminen ja tytär, niin sitä voi istuttaa baarissa aamuyöhön asti. Ei kai siinä. Tiedänpä, etten mene enää minnekään mistä ei omin voimin pääse sänkyyn. Viimisen tunnin aikana olin henkisesti jossain ihan muualla.

Sunnuntaina puhuttiin erään nimeltä mainitsematton henkilön kanssa henkeviä. En tiedä näkykö se musta, vai oliko sillä itsellä tarve puhua, mutta se sanoi pari itsestäänselvää asiaa, jotka meiltä kaikilta välillä unohtuvat. Meidän pitäisi nauttia elämästä. "Elämä on meille annettu, miksi me haluaisimme ottaa sen pois?" Itsemurha on tunnetusti helppo pakotie. Mitään muuta se ei oikeastaan olekaan, kuin helppo ratkaisu sille, kun ei enää jaksa. Mutta ei elämän pidäkkään olla helppoa, eikä aina voi mennä sieltä mistä aita on matalin. Jippo on se, että on sinut itsensä kanssa. Moniko meistä on?

Tämän viikon olen lähinnä nukkunut ja toipunut viikonlopusta, koska ihmisten, varsinkin useiden näkeminen samaan aikaan käy sekin työstä. Huomenna olis yhdet häät. Ensi viikko meneekin sitten varmaan niistä toipumiseen. Pitäis varmaan käydä myös lääkärissä tän yskän takia. Nään jo painajaisia, että kuolen milloin mihinkin keuhkotautiin.

Hymy on helpoin naamio

8 kommenttia:

  1. Niin kauniiden kasvojen ja valloittavan hymyn taakse on helppo katkea tuskansa,
    muut sanovat , ei ikinä uskoisi että olet jollain tavalla sairas , kun olet noin noin viehättävä.
    Niimpä niin.
    Isosti voimia sinulle.
    Hyvää ystävänpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin. Arvaa vaan montako kertaa totakin on kuultu... jännä miten osa ihmisistä tuntuu olettavan, että ulkonäöllä on mitään tekemistä terveyden kanssa. "Ei noin kaunis voi olla masentunut" jne... o.O

      Kiitos ♥ Ja myöhästyneet ystävänpäivä toivotukset sinnekin! (Ystävänpäivähän on kuitenkin joka päivä.)

      Poista
  2. se on jännä, ettei ihmisistä päälle päin näy mitä he tuntevat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja joissakin tapauksissa se on oikein hyvä niin!

      Poista
  3. Sulla on aivan ihanat silmät! :3 Tsemii arkeen! :--)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...