Sairaslomalaisen päiväkirja

Moikka moi. Ajattelin jaksaa vähän päivitellä sairasloman kuulumisia. Olen kirjoitellut tätä pätkissä aina kun olen jaksanut, joten pahoittelen, jos on vähän sekavaa sepustusta...

Sairaslomani alkoi sillä, että pesin pari koneellista pyykkiä ja yritin vähän raivata makuuhuonetta, mutta siihen se sitten jäi.

Torstaina oli terapiaa. Puhuttiin ensin mun miellyttämishalusta, mun pelosta ihmisiä ja etenkin miehiä kohtaan ja siitä mitä tekemistä niillä on keskenään, kun keskustelu ajautui yhtäkkiä paljon synkimmille vesille. En ollut mitenkään suunnitellut puhuvani asiasta, enkä oikeastaan puhunutkaan. Terapeutti joutui  pakottamaan möykyn ulos minusta kysymällä kysymyksiä, joihin minun ei tarvinnut vastata kuin kyllä, tai ei. Sekin oli tarpeeksi vaikeaa. (Avaan tätä teille ehkä enemmän sitten, kun ollaan käyty asiaa läpi ensin enemmän terapiassa.)

Loppu päivän oksetti, väsytti ja hävetti ja oksetti ja hävetti ja väsytti. Meillä kävi vieraitakin, mutta piileksin niitä raukkamaisesti makuuhuoneessa, koska en vain yksinkertaisesti pystynyt kohtaamaan yhtään ihmistä.

En edelleenkään ymmärrä mitä itua on puhua ikävistä asioista, joille ei yksinkertaisesti voi tehdä enää mitään. Ei menneisyyttä voi muuttaa.

Lauantaina käytiin koko porukka (minä, M ja koira) siskolla kylässä. M pisti mut kävelemään pasilasta käpylään ja olin ihan kuollu, koska eihän mulla ole minkäänlaista kuntoa nimeksikään. Sain siskolta kasan vaatteita ja yhden mekon lainaan M:n äidin 20-luvun teemahäitä varten.

Sunnuntaina oli koirulin 2v synttärit ja annoin sen valita lenkin suunnan. Se kuljetti mut oikopäätä koirapuistoon, jossa se jaksoi peuhata tunnin verran, joten aattelin, että se varmaan nukkuu kotona ihan tyytyväisenä sillä aikaa, kun käyn kaupassa. No ei. Jätkä oli vetänyt pussillisen turkinippureita ja seuraavat kaks päivää se voi pahoin ja ripuloi verta. Olin jo ihan varma, että nyt se kuolee. Ei se kuitenkaan ihan niin sairas ollutkaan, kun antoi ymmärtää: heti kun soitin iskälle, josko sillä olis jotain neuvoja, niin jätkä piristy kuin taikaiskusta, ihan niin kuin sairaat lapset, kun niille mainitsee sanan lääkäri.

Kiitos cymbaltan ja terapian muuten oonki viime päivät lähinnä ollut ihan sairaan väsynyt, vatsa kuralla ja pahoinvoivana. On inhottavaa, kun koko ajan väsyttää, mutten kuitenkaan pysty nukkumaan pitkiä aikoja putkeen, vaan heräilen yölläkin tasan kolmen tunnin välein. Älytöntä.

Syömisestä on tullut vaikeaa ja vastenmielistä. Kun on koko ajan paha olla ja jokaisen suupalan jälkeen meinaa tulla oksennusrefleksi, ei oikein tee mieli syödä väkisinkään. Pari päivää syömättä menee kevyesti ilman ongelmia, sitten alkaa tulla paha olo senkin takia, ettei syö ja sitten kun syö tulee siitäkin paha olo. Hankalaa. En syönyt viikkoon oikeaa ruokaa. Ihan järkyttävää, vaikka kyseessä olen minä, joka olen muutenkin huono syömään. On hankalaa, kun ei tunne edes nälkää. Sitten sitä helposti unohtaakin syödä. Eilen sain kuitenkin pidettyä vatsassa vähän kanaa ja riisiä ja toissa päivänä söin pari M:n tekemää amerikkalaista pannukakkua. Ehkä se taas tästä.

CityShoppari 2014

Pääsin jälleen osallistumaan Hopottajien kampanjaan. (Mitkä ihmeen Hopottajat? Lue lisää täältä.) Tällä kertaa pääsin testaamaan tämän vuoden CityShopparia.

CityShoppari-pakettiin sisältyy 416 sivuinen etukirja, CityShoppari etukortti ja kaikki edut sisältävä minivihko.

Mikä ihmeen CityShoppari?

CityShoppari on shoppailun ystäville suunnattu etukortti, joka on voimassa koko vuoden. Etukortilla saa yli 1000 etua ympäri Suomen, mutta erityisesti etuja löytyy pääkaupunkiseudulta, Turusta ja Tampereelta. 

CityShoppari tarjoaa etuja mm. ravintoloihin, vaatekauppoihin, merkkiliikkeisiin, elokuvateattereihin, kampaamoihin, erilaisiin terveyspalveluihin ja hotelleihin. Kaikki CityShopparin edut löydät täältä. Säästöjä korttia käyttämällä kertyy huimasti, kunhan etuja muistaa hyödyntää vuoden ympäri.

Miten se toimii?

CityShopparin käyttö on helppoa ja vaivatonta. Sinun tarvitsee vain muistaa pitää CityShoppari ja etuvihkonen aina mukanasi ja vilauttaa CityShopparia aina ennen tilauksen tekemistä. CityShoppari pitää sisällään kolmen tyyppisiä etuja: kertaedut, jatkuvat edut ja kuponkiedut. 

Kertaedut ovat nimensä mukaisesti vain kerran käytettäviä etuja. Edut on numeroitu ja niiden käytöstä yritys tekee merkinnän kortin kääntöpuolen, tai etulistan sisäkannen numerokenttään.

Jatkuvat edut ovat hyödynnettävissäsi jatkuvasti, vaikka ihan joka päivä. Edun saaminen edellyttää kortin esittämistä ENNEN tilausta, tai ostoa.

Kuponkiedut ovat kertakäyttöisiä CityShoppari-oppaasta irti leikattavia kuponkeja.

KesäExtra
Lisäksi toukokuussa ilmestyy noin 200 lisäetua sisältävä KesäExtra -vihkonen, jonka CityShoppari -tilaaja saa veloituksetta. KesäExtran etunumerot löydät myös etulistan sisäkannesta. Jatkuvat edut toimivat normaalisti CityShoppari korttia näyttämällä.

Mistä sen saa?

Cityshopparin voi helposti tilata itselleen CityShopparin omilta sivuilta vuodeksi hintaan 27€ + 5€ toimituskulut, kestotilauksena hintaan 24€ + 5€ toimituskulut, tai myyntipisteistä hintaan 29€. Uutuutena on myös Cityshopparin mobiiliversio, jonka saa vuodeksi käyttöönsä 24€:lla.

Kiinnostuitko? Tutustu lisää aiheeseen Cityshopparin omilla sivuilla: www.cityshoppari.fi

F33.2

Mulla on ollut vaikeuksia kirjoittaa tätä postausta, vaikka tämä on ollut mielessä jo tiistaista asti. Jotenkin en ole vain pysynyt. Niin kuin en ole pystynyt tekemään paljon mitään muutakaan.

Sain tiistaiksi ajan psykiatrille. Varasin ajan oikeastaan  kelalle tarvittavan b-lausunnon takia (terapiaa varten). Sain kuitenkin kouraani Cymbalta reseptin ja kuukauden sairasloman. Kuukauden. Ihan kiva takaraja masennuksesta toipumiseen. Siis ihan oikeasti. En ole lainkaan vakuuttunut, että ehdin kuukaudessa edes ns. palautua, niin että minulla olisi oikeasti energiaa tehdäkin jotakin. Kahdessa kuukaudessa voisin ehtiäkin, mutta kun sen jälkeen on joka tapauksessa samantien hypättävä taas oravanpyörään ja tehtävä töitä 8tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa - olen aika varma, että olen yhtä huonossa jamassa jo ensimmäisen viikon päätyttyä, kuin olin ennen sairaslomaa.

Sairaslomalle mulle ei suinkaan määräty lepoa, vaan terapiaa kahdesti viikossa. Ei sillä, niinhän mun terapia käynnit suunniteltiin alun alkaenkin, mutta voin kertoa, että terapia ei ole mitenkään omiaan lisäämään energiaa, vaan syömään sitä. Mitä vaikeimmista aiheista puhutaan, sitä enemmän menee energiaa ja sitä pahempi olo tulee. Toisaalta on terapiassa käyminen paljon mukavampi vaihtoehto, kuin se, että psykiatri yritti ensin saada mua menemään osastolle, tai päiväsairaalaan. Säikähdin sen ehdotusta niin, että lakkasin itkemästä. Osasto on vihoviiminen paikka mihin mä haluan joutua. Mieluumin hyppään vaikka sillalta.

En oikeasti ihan ymmärrä sen lekurin ajatuksen juoksua. Se pitää mua niin sairaana, että mun pitäis mennä osastolle, mutta ajattelee mun kuitenkin olevan kuukauden päästä taas työkuntonen. Ja toi päiväsairaala!? Missäköhän vaiheessa se ajatteli mun ehtiä levätä, kun tarvitsen sairaslomaa nimenomaan siksi, että olen työskennellyt liiaksi ja polttanut itseni loppuun? Päiväsairaala on ihan kiva siinä vaiheessa, kun on saikulla useamman kuukauden ja uhkaa erakoitua ja lukkitua kotiin. Se auttaa pitämään jonkilaisen päivärytmin ja lähtemään pois kotoa, mutta muuten se on vähän niin kuin tötä tekis, paitsi että sulle ei makseta siitä palkkaa, vaan sä joudut maksamaan niille siitä, että saat käydä ryhmän kanssa lenkillä ja pelata lautapelejä.

Apteekissa luvattiin, että uusi lääkitys tulee väsyttämään ainakin kuukauden verran. Tulkitsen tän niin, että mulle on annettu sairaslomaa toipuakseni lääkityksen alkuoireista.

Joo, joo. Kuukaus on parempi kuin ei mitään. Yritän olla tyytyväinen siitä.

BDI 55/62

Missä menee raja?

Anteeksi, ettei minusta ole kuulunut ja anteeksi, että taas valitan. Olen kuitenkin hengissä. Ainakin toistaiseksi.

Työviikko on alkanut raskaasti, eivätkä 12 tunnin yöunet tahdo enää riittää. Enempää minulla ei kuitenkaan ole aikaa, kun nytkin jää vaivaiset puolitoistatuntia (tunti, jos käytän koiran) vapaata hereillä olo aikaa, eli aikaa tehdä ruokaa ja syödä se ja valita käykö kaupassa, vai suihkussa, koska molempia ei samana päivänä ehdi.

Elämässäni ei siis tällä hetkellä tapahdu mitään jännittävää, tai kertomisen arvoista. Jokainen päivä on samanlainen, paitsi, että joka päivä on vähän vaikeampi nousta sängystä. Väsyttää ja oksettaa ja itkettää ja kaikkialle sattuu ja kolottaa.

Ajatuksenjuoksu päivästä toiseen on samaa ympyrää: jos suostuis ottamaan sitä saikkua -> jos kysyis voisko tehdä lyhyempää päivää -> saisinkohan mä ees yhden päivän palkatonta? -> jos sittenkin sitä saikkua jne...

Ei tämä ole mitään oikeaa elämää. Ihmisen pitäisi tehdä töitä elääkseen, eikä elää työlle. Sitähän minä nyt teen. Ensin poistin ajan puutteen vuoksi kaikki harrastukset, sitten ystävät, kotityöt, kaiken "ylimääräisen", niin että jäljelle jäi vain työ, uni ja syöminen. Ja tottapuhuakseni tekisi mieli nipistää syömisestäkin, ihan vaan että voisi nukkua vähän pidempään.

En voi nähdä kavereita, koska pitää nukkua, että jaksaa tehdä töitä. En jaksa edes puhua kellekään. Huomaan ajattelevani, etten voi käyttää joululahjaksi saatua ripsipidennyslahjakorttia, koska silloin pitäisi olla töistä pois (mutten voi jättää sitä käyttämättäkään, eli ongelma on SUURI). Joudun ehkä jättämään erinäisiä juhlia juhlimatta (häät, syntymäpäivät) koska työt vievät kaikki voimat. En jaksa mitään, enkä ketään.

Toivon, että sairastuisin. Ei siis mihinkään flunssaan, vaan johonkin vakavaan, joka pakottaisi sairaslomalle. Välillä toivon, että liukastun ja katkaisen jalkani. Se on ihan älytöntä, mutta niin epätoivoinen minä olen.

Tiedän, että sairasloma on vain yhden puhelun päässä, mutten tiedä onko minulla oikeutta siihen. Ja miten käy töiden? Tarjoaako vuokrafirma enää ikinä töitä, jos ne saavat tietää masennuksesta. Ajatteleeko ne, ettei tota kannata palkata, kun se voi jäädä saikulle koska vaan? Sitäpaitsi en mä nyt voi jäädä saikulle. Iskä käski liittymään työttömyyskassaan. Sekin on tyhmää, koska en voi ikimaailmassa saada sieltä rahaa, jos jään sairaslomalle. Mulla on sellanen olo, että jos jään saikulle olen luovuttaja. Sairas ja laiska paska.

Kauanko pitää yrittää, ennen kuin saa antaa periksi?
Kaikki on niin kamalan vaikeaa.

BDI 54/62

ps. en jaksa edes vaivautua vastaamaan anonyymeille, jotka tulee tähän nyt jotain ulisemaan. Sorry jo etukäteen.

Masennus on sairaus

Masennus, eli depressio on mielialahäiriöiden (ICD-10 F3) ryhmään kuuluva psykiatrinen SAIRAUS.

Aivan turhan usein masentunut saa kuitenkin kuulla olevansa vain laiska. Sen lisäksi masentuneet saavat kuulla päivästä toiseen samoja neuvoja. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. Pitäisi ajatella positiivisesti, liikkua, syödä terveellisesti ja nukkua hyvin. Kiitos tiedosta! Kaikki maailman masentuneet ovat juuri parantuneet ja masennus on poistunut maailmasta!

Tottakai masentunut ihminen tietää, ettei "vellominen", auta mitään. Masennus pitää siitä kuitenkin kiinni. Se on itse, itseään ruokkiva noidankehä. Mitä masentuneempi olet, sitä enemmän tulee lisää syitä olla masentunut. Ei masennus ole mikään tietoinen valinta, eikä siitä pääse eroon "ryhdistäytymällä". Kuka nyt vapaaehtoisesti haluaisi olla sairas?

Jo lievästi masentuneilla on joukko monenkirjavia oireita, jotka haittaavat jokapäiväistä elämää. Mieli on jatkuvasti maassa. Asiat jotka tekivät ennen iloiseksi, eivät tunnu enää miltään. Ruoka ei maistu, tai syö liikaa lohdukseen, koko ajan väsyttää unen määrästä riippumatta, tai unta ei saa ollenkaan. Mieli ja liikkeet hidastuvat, tai kiihtyvät, sitten ovat vielä arvottomuuden ja/tai kohtuuttomat syyllisyyden tunteet, vaikeudet ajatella, keskittyä, tai tehdä päätöksiä. Mitä pidemmälle mennään sitä vaikeammaksi menee. Syyllisyys omasta voimattomuudestaan kasvaa, tulee muistivaikeuksia ja muita erinäisiä oireita.

Jokainen pienikin arkipäiväinen asia voi olla masentuneelle suuri ponnistus, joka vie kaikki voimat. Mitä vaikeammasta masennuksesta puhutaan, sitä vaikeampia ovat myös oireet. Vaikeasti masentuneelle voi olla suuri saavutus jo se, että nousee sängystä. Mikäli jaksaa tehdä kotitöitä on jaksanut jo paljon ja masentunut saattaa olla itsestään jopa ylpeä, vaikka samalla syyllistääkin itseään jatkuvasti siitä, kuinka pitäisi jaksaa tehdä enemmän. Sitten lähes aina tulee joku kusipää ja sanoo, ettei masentunut ole tehnyt MITÄÄN. Siinäpä oiva motivaattori. 

Jokainen masentunut tietää, että päivittäiset rutiinit ovat tärkeitä. Siitä ei tarvitse heitä erikseen jatkuvasti muistuttaa. Kyllä jokainen masentunut tietää, että riittävä uni, terveellinen ruokavalio ja liikunta auttavat, mutta toisin, kuin monet masennuksesta mitään tietämättömät tuntuvat ajattelevan, ne eivät yksinään paranna ketään. Mikäli kaurapuuro ja aamulenkki parantaisivat masennuksen meillä ei olisi lääkkeitä ja psykoterapiaa. Voi mennä vuosiakin, että itselle sopiva lääkitys ja hoitomuoto löytyvät, puhumattakaan vaikeuksista ylipäätään saada hoitoa.

Miksi ihmisillä on ylipäätään tarve neuvoa masentuneita? Neuvovatko nämä ihmiset myös fyysisesti sairaita? Sanovatko he syöpää sairastavalle, että ryhdistäydy ja käy sädehoidossa, kyllä se siitä! Eivät. Miksikö? Koska se on hyvin ajattelematonta ja törkeää. Fyysisesti sairaat saavat sympatiaa, purkivat he pahaa oloaan kuinka paljon tahansa. Miksi masentunut saa niskaansa vain turhanpäiväisiä neuvoja ja syytöksiä, jotka yleensä vain pahentavat masennusta, eivät suinkaan auta asiaa? Sairauksista ei parannuta pelkällä tahdonvoimalla. Ei sen paremmin fyysistä, kuin henkisistäkään sairauksista.

Jokaisen olisi syytä miettiä hetki millaisia neuvoja itse vastaavassa tilanteessa haluaisivat, ennen kuin lausuvat ajatuksensa ääneen. Tuskin kukaan haluaa tulla tarkoituksella loukatuksi.

Alkuvuosi on aina pahin

Nukuin melkein viikon verran 16 tuntia yössä ja välillä vielä päikkärit päälle. Ei auttanut. Väsymys on ihan sietämätöntä. Toki asiaa ei auta se, että kesken unien pitää herätä vessaan monta kertaa yössä.

Viime yönä nukuin 12 tuntia, koska enempään ei ollut aikaa. Tuntuu, kuin en olisi nukkunut yhtään.

Olen jatkuvasti väsynyt, joten olen jatkuvasti myös kiukkuinen ja itkuinen. Tähän päälle kun lisätään vielä jatkuva pahoinvointi, jota on kestänyt nyt yli viikon verran, niin ei paljon naurata. Ensin ajattelin syöneeni jotain epäsopivaa, sitten ajattelin pahoinvoinnin johtuvan liiallisesta herkuttelusta, mutta enää en keksi mitään. En ole vielä onnistunut oksentamaan, mutta voimakkaat yökkäysrefleksit ovat saaneet rukoilemaan pöntön äärellä ihan vain varmuuden vuoksi.

Vihaan näitä kausia. Vihaan.