Marilyn, Marilyn, milloin riisut jumpperin


Vihdoin on joulukuu, vaikkei sitä ulos katsoessa uskoisi. Joulun odotuksessa parasta lienee joulukalenteri (ja pahinta lahjojen metsästäminen ruuhkaisessa ostoskeskuksessa). Pitkästä aikaa minullakin on käytössä perinteinen suklaakalenteri, jonka sain tuliaisiksi kaveriltani. 


Tottahan toki lapsellakin pitää olla oma joulukalenteri ja kuten useimmat lapset koirakin olisi halunnut hotkaista koko kalenterinsa sisällön kerralla suihinsa.




Ystävälläni olisi ollut eilen pikkujoulut, mutta olin niin väsynyt ja pahoinvoiva, etten saanut puettua kunnolla edes päälle, saati että olisin jaksanut lähteä mihinkään. Niinpä vietin lauantain kotisohvalla telkkua töllötellen ja piirrellen. Mun olis tehny mieli viettää teemailtaa ja piirtää Uuno, mutta ei siitä löytynyt hyvää mallia. Kaija Koon kanssa koin perinteiset vittuperkelesaatanahelvettitästämitääntule-fiilikset, joten tyydyin tällä kertaa Marilyniin. Mun keskittyminen ei todellakaan ole edeleenkään parhaimmillaan, joten innostus loppui ennen kuin pääsin kunnolla edes alkuun ja jälki on vähän sen mukaista.


Väritetty versio. Läppärin tasohiiri ja jumittava photari ei edelleenkään ole mun parhaita kavereita näissä hommissa. 

Kommentit

  1. Vau vähänkö ihana toi Marilyni. Pitäis taas itekki alkaa pitkän tauon jälkeen piirtelee, mut mun kaikki vehkeet taitaa olla äitin varastossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ei sit muutaku äidille soittoa ja tarvikkeita penkomaan! :D

      Poista
  2. Vau, oot kyllä tosi hyvä piirtäää!! :) ja ihanat kalenterit !

    VastaaPoista
  3. hyvin piirretty toi marilyn :) hieno on !

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit