perjantai 20. joulukuuta 2013

Hei nyt mua väsyttää, mä en jaksa selittää


Ensimmäinen työviikko uudessa työpaikassa takana. Mun kaikki päivät on alkaneet samalla tavalla. Herätys klo: 6.30. Vaatteet päälle, aamupalaksi huuhdon vitamiinicocktailin alas appelsiinimehulla, meikkaan ja kiirehdin bussiin. Tämä aamu poikkesi muista vain sillä, että taivaalta tippui jotakin, joka yritti kovasti teeskennellä olevansa räntää, mutta läsähteli maahan nyrkin kokoisina lätäköinä. Kaikille muille näytti olevan itsestään selvää, että joulukuussa sataa vettä, kuin saavista kaatamalla ja sateenvarjoja käveli vastaan, kuin sieniä sateella. Minä sen sijaan leikin mieluummin uitettua rottaa. Ihana tämä Suomen talvi.

Olin jotenkin kuvitellut, että kun tekee töitä vain kuusi tuntia päivässä, olisi töiden jälkeen pirteä ja halukas tekemään jos jotain, kun aikaakin kerrankin olisi. Vielä mitä. Olen entistä väsyneempi. Haukottelen koko päivän ja kotiin päästessä olisin jo ihan valmis sänkyyn. Siis puoli kolmelta. Pitäisi kai mennä lääkäriin, mutta koska en tiedä onko tämä enemmän henkistä, vai fyysistä väsymystä - en tiedä pitäisikö mennä psykiatrille, vai terveyskeskuslääkärille. Mitä jos tällä onkin jotain tekemistä edes menneen Teuvon kanssa? Silloin taas pitäisi olla yhteydessä syöpäosastolle. En tiedä mitä pitäisi tehdä, joten en tee mitään. Yksinkertaista. Sitäpaitsi antaisivat kuitenkin sairaslomaa. Mikäli sattuisi vielä niin kehnosti, että sairasloman syy olisi f32.2, voisi sanoa hyvästit työpaikalle. Kukaan ei halua palkata masentunutta. Masentuneet ovat epäluotettavia. Voivat ruveta laiskottelemaan koska tahansa, kun vähän sattuu väsyttämään. 

Ihan tosissaan. Toisin kuin useampien fyysisten sairauksien kohdalla, on masennuksen kohdalla aika hankalaa lähteä arvioimaan milloin sitä sitten olisi taas tarpeeksi hyvässä kunnossa palatakseen töihin. Siihen voi mennä viikkoja, kuukausia, jopa vuosia. Jotkut eivät palaa töihin enää ollenkaan.

Tänään oli terapiaa. Itkin glögiini, että väsyttää, enkä tiedä mitä tehdä. Perus. Kovasti terapeutti yritti keksiä mulle jotain positiivista mantraa tähän tapaan: "vaikka minua väsyttää hyvin paljon, hyväksyn itseni sellaisena kuin olen" ja "vaikka olen väsynyt ymmärrän itseäni". No en todellakaan hyväksy, enkä ymmärrä. Väsymys vaan pahenee koko ajan. Pari vuotta sitten riitti päikkärit. Sitten se, että meni vähän aikaisemmin nukkumaan. Nyt pitäis päästä petiin jo kolmelta. Tätä menoa nukun pian koko päivän. Ketä mä yritän huijata? Jos mulla olis vapaata niin varmaan nukkuisinkin.

Maanantaina vielä töihin ja sitten pieni loma. Toivottavasti ensi vuonna olen pirteämpi.

1 kommentti:

  1. kuulostaa niin tutulta täällä päin tuo.. vuos saikulla eikä loppua näy:S

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...