Traumaterapiaa

Uskaltaudin perjantaina antamaan kirjoittamani kirjeen terapeutille, eikä siitä näyttänyt olevan hänelle mitään ylimääräistä vaivaa. Kymmenessä minuutissa hän oli lukenut sen ensin itsekseen ja sitten toistamiseen ääneen. Voisi siis kuvitella, että lääkärinkin ajan pitäisi riittää kirjeen lukemiseen ja jonkinlaisten päätelmien tekemiseen, vaikkei jäisikään aikaa sen seikkaperäisempään perehtymiseen. (En minä mitään tarkkaa diagnoosia kaipaa, vaan edes jonkinlaisen selityksen oireilleni, jotta osaisin hoitaa ja hankkitua niistä sitten eroon oikeilla tavoilla.)

Onneksi terapeutilla sen sijaan on minulle aikaa joka viikko 45 minuuttia. Perjantain ajan omistimme kokonaan kirjeeni läpi käymiseen. Terapeutti esitti tarkentavia kysymyksiä, teki kovasti muistiinpanoja ja keksi ehdottaa montaa eri lomaketta, joita voitaisiin tulevilla käynneillä täytellä. Tuli pitkästä aikaa sellainen olo, että minua oikeasti kuunnellaan. Terapeutti osasi myös selittää, mistä uskoo oireiluni johtuvan. Lapsuuden traumaattiset kokemukset, myöhemmällä iällä koettu henkinen ja fyysinen väkivalta, läheisen ihmisen menetys ja syöpäni kuulostivat paljon järkevimmältä selityksiltä, kuin lääkärin toteama hajamielisyys ja mekaaninen työ. Eikä kuulemma ole edes kovin harvinaista, että käsittelemättömät traumat alkavat vaivaamaan pahemmin vasta aikuisiällä ja että oireita saattaa ajan kuluessa ilmetä yhä herkemmin.

Sain myös tehtäväkseni piirtää tai maalata kohtauksieni aikana kadotetun ajan. Siirsin tehtävän suosiolla toiselle kerralle, koska en keksinyt siihen hätään mitään, millä kuvata sitä tyhjyyttä ja olemattomuutta. Miten piirretään tyhjää? Terapeutin tarkentaessa, että kuva voisi olla vain jonkinlainen symboli, tiesin mikä se olisi. Saippuakupla. Sen parempaan en nyt pysty. Niin hento ja kaunis, mutta kuitenkin sisältä täysin tyhjä. Itsekseen poispäin leijaileva kupla.

Nyt kun kissa on nostettu pöydälle, ehkä tämä vyyhtikin alkaa tästä pikkuhiljaa purkautumaan.

Kommentit

  1. Hienoa että siitä kirjeestä oli apua!:) Toivottavasti tämä hyvä suunta jatkuu! Kovasti sinne stemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää varmaan useamminkin harrastaa noita kirjeitä, kun ei tuo puhuminen tahdo niin hyvin sujua. Kiitos! :)

      Poista
  2. Iha mahtavaa, että kirjeestä oli apua ja sua kuunnellaan! :) oon jonkun aikaa seurannu sua ja seuraan jatkossakin! Tsemppiä kovasti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Nyt tosin taitaa alkaa se vaikein osuus kun pitäisi saada kerrottua varsinaisista traumoista ja tähän asti olen vain kaikin voimin yrittänyt unohtaa ja olla ajattelematta niitä. :s Kiitos, kiitos oikein kovasti! :)

      Poista
  3. Nyt vaan uusi kirje ensi kerraksi!

    VastaaPoista
  4. vasta kun traumat avaa, voi päästä eteenpäin. Mielenkiintoista (ehkä huono sanavalinta tässä...) kuulla, mistä traumoista on kyse...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on! Voipi olla, että niin suurella mielenkiinnolla, kun te varmasti traumoistani lukisittekin, taitavat ne ainakin toistaiseksi jäädä ihan vaan itseni ja terapeutin tietoon. Jotain pientä vihiä ja mainintaa olen toki teksteissä niistä välillä maininnut.

      Poista
  5. Tosi hienoa, että kirje teki tehtävänsä ja psyko otti jutun vakavasti. Kannattaa varmasti jatkossakin kokeilla kirjoitella mieleentulevia juttuja ylös niin tulee ainakin käytyä läpi ja ehkä jonain päivänä se juttu luistaa ihan ilman kirjoittamistakin. Terapia ei ole mikään helppo juttu ja niiden vaikeiden asioiden läpikäyminen on välillä todella ahdistavaa, mutta ne oivallukset ja se helpotus, ettei niitä tarvitse enää yksin kantaa on kyllä sen arvoista :) -peach-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen itsekin ajatellut. Kirjeillä mennään, kunnes puhuminen alkaa luonnistua. Eiköhän se siitä pikkuhiljaa, kun olen ensin kunnolla lämmennyt ja luottamusta on kertynyt tarpeeksi. (Ei siis sillä, että minulla olisi mitään syytä olla luottamatta terapeuttiin, en vain ylipäätään luota ihmisiin kovinkaan helposti.) Terapia on kieltämättä yksi rankimmista työmuodoista, jos sitä sellaiseksi voi sanoa. Siinä kun pitäisi tehdä töitä kirjaimellisesti itsensä kanssa ja niiden vaikeiden asioiden läpikäyminen on tosiaan todella ahdistavaa ja vaikeaa, mutta kuten totesitkin, on se kyllä palkitsevaakin. :)

      Poista
  6. Terapiassa se hiljaisuuskin puhuu, mutta sulla varmaan tuo kirjoittaminen kannattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin, tulee vaan aika kalliiksi se hiljaisuus. Kirjoittaminen on tällä hetkellä tosiaan se ns. toimivin vaihtoehto ilmaista itseään.

      Poista
  7. Kiitos, kun jaoit tämän täällä blogissa! Tästä on itsellenikin apua. Omiin avunhuutoihini ei vastattu, vaikka kävin lääkärillä ja (huonolla) psykiatrillakin juttelemassa. En päässyt terapiaan, kun en kuulemma ole sen arvoinen. Mutta traumani ja kohtaukseni ovat onneksi jo hieman helpompia, kun olen kirjoitellut blogiini siitä. Onko bloggaaminen auttanut sinuakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tästä on apua muillekin! Tuttu tunne, nykyinen psykiatrini tuskin edes suosittelisi terapiaa ja pelkäänkin mitä sen lausunto tulee olemaan, kun pitää kelalta taas hakea tukea terapiaan... Enkä varmaan olisi saanut minkäänlaista hoitoa alunalkaenkaan, jos lääkärikseni olisi tuolloin osunut joku perus terveyskeskuslekuri, eikä lääkintäneuvos.

      Mukava kuulla, että kirjoittaminen on auttanut sinuakin! Kannattaa myös kokeilla ajan varaamista terveyskeskuksen psykologille, tai jos vaan on varaa, niin ihan yksityisen puolen psykiatrille tai terapeutille. Minulle blogista on tullut melkein elinehto. Kirjoittaminen on aina ollut minulle luonteva tapa purkaa tunteita ja ajatuksia ja tuntuu huojentavalta, kun saa purettua edes joitakin asioita pois mielestä. (Välillä tulee sellainen tunneryöppy, että melkein unohdan, että tätä lukee muutkin. :D)

      Poista
    2. On apua kyllä! Minulla on huomenna on uusi lääkäriaika, yritän vielä päästä sinne terapiaan. Minulle taas blogin kirjoittaminen on tuntunut pelottavalta, kun en ole uskaltanut puhua avoimesti mistään omista jutuistani tai ajatuksistani, kun mm. koulukiusaamisen jäljiltä kaikestä mistä oikeasti pidin tuli salaisuus, ettei siitä tulisi uutta kiusaamisen kohdetta. Nyt olen blogin avulla päässyt onneksi vähän yli tuosta. On hienoa nähdä, että sinä uskallat kirjoittaa noin rohkeasti!

      Poista
    3. Hyvä! Toivottavasti lääkäri kuuntelee ja saat kunnollista ja tarvittavaa hoitoa! :) Blogia aloitellessa ajattelin, että kirjoitan blogiin vain hyviä ja suht pinnallisia juttuja. Samoihin aikoihin musta kuitenkin leviteltiin selän takana ihan ihme juttuja, joten päätin, että tästä lähin kerron itse asioiden oikean laidan ennen kuin mitään sontaa aletaan musta edes puhumaan. Nykyään sitten kirjotan melkeen mistä vaan ajatuksella ihan sama mitä muut ajattelee, mä oon tämmönen kun oon ja jos ei kelpaa niin ei tartte lukea. :D Tiedän kyllä tuon tunteen. Itse sorrun toisinaan vielä nykyäänkin myötäilemään mieluumin muiden mielipiteitä, sen sijaan, että sanoisin mistä oikeasti pidän. En myöskään uskalla näyttää omia taitojani, koska pelkään, että joku tulee ja lyttää onnistumisen riemuni kuitenkin maan tasalle. Vielä kun rohkaistuisin sanomaan samat asiat ääneen, kun kykenen kirjoittamaan, niin elämä olisi taas hitusen helpompaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit