Päivämeikki

Aloitin tänään harjoittelemaan aikaisin heräämistä, notta jaksan ensi viikolla mennä töihin. Kuudelta herääminen oli vaikeampaa, kuin olin kuvitellut - varsinkin, kun olin varmistanut nukahtamiseni nappaamalla ketipinoria ja tenoxia. Musta tuntuu, ettei ne oikein sovi yhteen. Plussaa siitä, etten kertaakaan herännyt yön aikana, miinusta siitä, että päässä on koko päivän pyörinyt, kuin karusellissa. Huimaa, väsyttää, oksettaa. Nyt jumalauta!

Bussissa torkkuen matkustin entisille kotinurkille Espooseen Lehtimäen Omniaan, jossa Nano Nano loihti mulle asiakastyönään päivämeikin. Mulla on itellä hyvin usein meikatessa periaate, että liikaa on parempi, kuin liian vähän, eikä tuo serkkukaan varsinaisesti mistään luonnollisesta nudemeikistä yleensä ole tunnettu. Meikin pitää näkyä, eihän siitä muuten mitään iloa ole. Mikäli haluaa meikin, joka ei näytä meikiltä, niin sitten kantsii ehkä olla kokonaan meikkaamatta. Capish? Nyt pyrittin kuitenkin noudattamaan ohjeita ja pysyttelelemään mahdollisimman kevyessä meikissä. Ei kyllä menny taas ihan niin kun Strömsössä, kun varttia ennen ajan loppumista hutastiin ripsaria pitkin silmää ja luomia. Tuli siinä sivussa sitten loihdittua sellanen pikanen aamuyön meikki. Hups!

Tykästyin kyllä lopputulokseen sen verran, että voisin tämän meikin melkein kopioida arkimeikikseni. Sillä erolla tosin, että ripsaria pitää olla runsaasti ja meikkivoiteen on oltava peittävämpää, sillä ärsyynnyn yleensä jokaiseen näppylään, joka paistaa meikin läpi. (Noille mun huulille täytyy kyllä kans tehdä jotain. Nehän on kuivemmat, kuin korppujauho.)


Ps. Lakkasin asusteisiin sopivat kynnet.





Kommentit

  1. Ootko koskaan kokeillut irtoripsiä ? Sulle ne vois sopia kuin nenä päähän kun sulla on tollaset ihanat bambisilmät. Tokihan sulla ainakin näyttäis olevan omatkin ripset aikas pitkät ja tuuheat joten enempi ripsivärikin varmasti korostais niistä sellaset Audrey Hepburn tyyliset :)

    ps. Toi meikki on kyllä ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä oon juhlameikissä käyttäny tekoripsiä. Mulla vaan menee hermot niiden kanssa, kun en oo vaivautunu kunnolla opettelemaan niiden laittoa, niin ne ei koskaan joko tartu kunnolla, puolet jää repsottamaan, tai jämähtää väärään kohtaan. Ne ripsitupsut vois ehkä olla helpommat, mutta tuntuu että nekin vie hirveesti aikaa ja mulla on laittautuessa aina muka hirveä kiire. :DD

      Niin ja oonhan mä tässä jo pari vuotta harkinnu ripsipidennystenkin ottoa, mutten oo sitäkään saanu aikaiseksi. :D

      Poista
    2. Ite laitoin joskus ne irtoripset niin, että leikkasin sen "nauhan" keskeltä kahtia ja sitten asettelin ne vierekkäin :)

      Poista
  2. Ihana banneri ja tosi hieno meikki:)!

    ja niistä neutrogenan puhdistus jutuista: ei oo hirveesti auttanu mut vähän ehkä näppylät pienentyny. Tosi riippuu ihan ihosta että mite auttaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Niinhän se vähän taitaa mennä, että se mikä ei toimi yhdellä, toimii toisella.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit