perjantai 30. elokuuta 2013

Elämänmeno

Tää on niin tätä! Juuri kun aloin voimaan paremmin, alkoi alamäki. Kuvittelin jatkuvan väsymyksen, lievän lämmön nousun, (mittari näytti jatkuvasti 37,5,)  päänsäryn ja tukkoisen, kuumeisen olon johtuvan Teuvosta, koska oireet katosivat heti leikkauksen jälkeen. Kaksi viikkoa myöhemmin oireet kuitenkin palasivat vaivihkaa ja koska mikään kasvain tuskin uusii näin nopeasti (ainakaan toivonmukaan) syyn on oltava jossain muualla.

Perkele, kun olisi edes nuha, niin voisi syyttää perus flunssaa! Nuhan sijaan keuhko mörkö on kyllä herännyt rohisemaan ja erittämään sitkeää limaa. Se saattaisi selittää väsymyksen, muttei päänsärkyä. Lisäksi olen taas alkanut unohtelemaan asioita ja olen älyttömän itkuherkkä, koska koko ajan sattuu ja väsyttää. Silloin kun sattuu ja väsyttää ei voi muuta kuin nukkua ja sitten menee koko päivä hukkaan ja pahimmassa tapauksessa pää tulee vain entistä kipeämmäksi.

Kaveri ehdotti syyksi kylmiä öitä ja heinän pöllyttämistä ja myrkyttämistä. Voihan tämä johtua siitäkin. Mistä sitä tietää. Se kai siinä onkin, kun ei tiedä. On vain olo, että jokin on pahasti vialla.

Voisinko mä mitenkään olla edes yhden päivän terve? Olisko se tosiaan ihan liikaa vaadittu?

10 kommenttia:

  1. Kyllä sun kannattaa käydä vaikka perusterkkarissa verikokeissa, ei jatkuva 37.5 ole normaalia, voihan olla, että leikkauksesta jäi jokin tulehdus muhimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan verikokeet paljon auta, kaikki verikokeet oli ok jo ennen leikkausta. Epäilen vahvasti, että ne näyttäis mitään nytkään. :/

      Poista
  2. onko asunnossanne sisäilmaongelmia, kosteutta tai peräti hometta? tunnetko noin kun olet pois kodistanne esim. yön ajan tai siis oireiletko myös muualla? home aiheuttaa tuollaista ja se ei välttämättä ole näkyvää hometta/kosteutta vaan voi muhia pahastikin jossain päin asuntoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kun alan asiaa ajattelemaan, niin meillä homehtuu leivät pöydälle parissa päivässä. Merkki kosteudesta? Toisaalta oireilen kyllä paikasta riippumatta, vaikka olisin poissa kotoa viikonlopun yli.

      Poista
    2. entäs kun olit sairaalassa+toipumassa eli pidemmän ajan pois, vaivasiko oireet? suosittelisin kuitekin pyytämään lääkärilta homealtistuskokeet, sillä se selviää. homealtus nimittäis aiheuttaa uskomattomia oireita (melkein mitä vain), googlee vaikka.

      Poista
    3. Sen ajan kun vedin särkylääkkeitä niin ei vaivannu, mutta kun lopetin ne niin oireetkin palaili pikkuhiljaa. Eli kotona ehin olemaan noin viikon ennen, kun oireet palas. Pitää kokeilla... noi meidän arvauskeskuslääkärit kun ei ite kokeita tee, niin tarttis lähetteen sairaalaan.

      Poista
  3. Kyllähän tuo sun leikkaus oli iso, että siitä toipuminen kestää aikansa ja vaikuttaa myös psyykkeeseen, mutta oletko ajatellut, onko sun ravinto ok? Tuli vaan mieleen, kun lukee sun blogeja, niin pizza, suklaa, sipsit ja muut herkut on näytillä, että syötkö oikeaa ruokaa ollenkaan, jos et niin vitamiinit on saatava purkista, vastustuskyvylle ehdoton esim. D-vitamiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun vastustuskyvyssä ei liene häikkää, vaikkei ruokavalioni minkään terveysoppaan mukainen olekaan. Nim. mä olen perheessä se joka välttyy yleensä kaikilta flunssilta ja vatsataudeilta ja sairastuessani sairastun sitten kunnolla. Voipi olla, että lääkkeilläkin on jotain tekemistä asiaan, tiedä häntä.

      Poista
  4. Veriarvothan voi muuttua päivässä ja tulehdus iskeä tunneissa, ettei se kerro mitään, jos pari viikkoa sitten on ollut kaikki ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toki, mutta kuulostaa epätodennäköiseltä, että sen kuukauden ajan, kun multa verikokeita otettiin ties kuinka paljon näillä samoilla oireilla kaikki tulokset oli jatkuvasti ihanteellisia ja nyt samoilla oireilla sitten näkyiskin jotain... sama juttu pari vuotta takaperin, samat oireet, tulokset ihanteellisia. Välttelen turhaa piikittelyä. :DD

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...