Kävin tänään uuden psykiatrini luona. Kyllä, minulla on taas uusi lekuri, kuten tavallista. Tämän kanssa tosin tulen todennäköisesti asioimaan vielä uudemmankin kerran, sillä sain soittokäskyn leikkauksen jälkeiselle viikolle. Uusissa lekureissa on se mälsä puoli, että saat selittää koko elämän tapahtumat kerta toisensa jälkeen uudelleen, ikään kuin ne ei vois katsoa potilastiedoista mitä oon edelliselle lääkärille kertonut.
Toivoin uudistusta lääkekokoelmalleni, mutta lääkkeiden vaihtoa ei tässä vaiheessa edes harkittu koska
TEUVO. Ei auttanut, vaikka valitin väsymystä ja 20tunnin unentarvetta, koska sehän voi johtua Teuvosta. Mitä sen on väliä, että olen ennen Teuvoakin kärsinyt suurista unitarpeista. Silläkään ei ollut väliä, että lääkitykseni lisää veritulpan riskiä. Niin pienillä määrillä ei kuulemma ole mitään merkitystä. Ei vaikka makaisin seuraavat neljä viikkoa, jota en tosin saa tehdä. Mun pitää nimittäin kävellä paljon, ettei tule sitä veritulppaa.
Oliko tässä kenenkään muun mielestä mitään outoa?
Tehtiin taas vaihteeksi perinteinen BDI-kyselykin. (= Beckin depressioasteikko, mikäli joku ei vielä tiennyt.) Ihan vaan, koska tyyppi oli niin huolestunut mun väsymyksestä ja ruokahaluttomuudesta. HEI HALOO! Teuvo painaa mun vatsalaukkuni kasaan suolistosta puhumattakaan, ei sillä ole mitään tekemistä masennuksen kanssa.
En muistanut mikä masennustestin tulos oli ollut viime kerralla, mutta ensimmäisellä kerralla se oli 34pistettä. Nyt tulokseksi tuli täydet 40pistettä, vaikka oloni on tietyllä tapaa paljon parempi kuin masennusta diagnosoidessa. Toisaalta kun kyse on ruokahalun muutoksista, kiinnostuksesta sukupuolielämään ja siitä kuinka kovasti terveyttään tarkkailee ei liene ihmekään, että pistemäärä on korkea. Pistetään (sekin) Teuvon piikkiin.
Toisin, kuin useilla muilla lääkäreillä, tällä oli tarve vihjailla useampaan otteeseen mun työkunnosta. Yleensä riittää, että kysytään kerran oonko omasta mielestäni työkykyinen ja yleensä lääkärit on olleet kanssani sitä mieltä, että lyhyt työjakso vois tehdä mulle ihan hyvääkin ja ainakin kannattaa kokeilla sen sijaan, että heti antaisi periksi. Tää sen sijaan kyseli ja varmisteli asiaa moneen otteeseen niin, että aloin itsekin epäillä asiaa. Tokihan mua aina vähän epäilyttää, että jaksanko, mutta ainoa oikea vastaus kysymykseen on, että se on vain jaksettava. Sitä paitsi miten mä voin etukäteen tietää mikä mun vointini on leikkauksen jälkeen?
Olen joka tapauksessa saikulla n. kuukauden päivät, joten miten ihmeessä mä voin tietää, mikä mun jaksamiseni syyskuussa on? En mitenkään niin. Enkä usko, että tiedän sitä yhtään paremmin vielä ensi viikollakaan, jolloin mun pitäis lekurille soittaa. En tiedä miksi se haluaa mun soittavan heti kun oon kotiutunut sairaalasta, mutta veikkaan vahvasti sen liittyvän työkuntoon ja toivonmukaan ehkä mun lääkitykseen. En silti käsitä miten tollasia asioita voi määritellä toipilaana yhtään sen paremmin, kuin nytkään. Tuskin mun vointini kuitenkaan kohoaa rakettimaisesti sillä sekuntilla kun Teuvo on poissa.
Kaikenkaikkiaan reissu tuntui melko turhalta. Sen verran lekuri oli mun tietoja katsellut, että tiesi mun elävän avoliitossa ja käyvän psykoterapiassa. Sen kenties tärkeimmän asian se oli kuitenkin jättänyt huomioimatta, tai kenties olin itse varomaton sanavalinnoissani. Halusin vielä varmistaa, ettei minulla ole veritulpan riskiä, vaikka sitä oli esiintynyt lähisuvussa, kun mä hajosin taas sirpaleiksi.
"Mikä sun mummin tila on nyt?"
Se oli puukonisku suoraan rintaan.
