lauantai 31. elokuuta 2013

Kamalat kalsarit

Toisinaan tuppaan tappamaan aikaani selailemalla keskustelupalstojen ns. ongelma osioita. Sitä tuntee elämänsä kovin helpoksi, kun lueskelee hetken aikaa muiden ongelmia.

Yksi keskustelu koski kalsareita. Naisella oli hirveä huoli, koska hänen poikaystävänsä saattoi pitää samoja kalsareita muutaman päivää peräkkäin! Suorastaan järkyttävää. Ei se naista tietenkään varsinaisesti häirinnyt, mitä nyt piti julistaa asia koko maailmalle. Tästähän nousi tietenkin ihan hirveä haloo. - Kyllähän alusvaatteet on vaihdettava päivittäin! Säestivät naiset. Siis järkyttävän epähygieenistä!

Toisaalla taas yksi tyyppi ihmetteli, kuinka hänen ystävänsä saattoi olla niinkin häikäilemätön ja vaihtaa alushousunsa aina iltaisin! Siis aivan kamalaa! Jokin laki ilmeisesti velvoittaa vaihtamaan pikkuhousut nimenomaan aamuisin. Mitenköhän se toimii, jos käy illalla suihkussa? Pitääkö laittaa ne likaset takasin jalkaan ja vaihtaa vasta aamulla, vai laitetaanko yöksi puhtaat ja vaihdetaan sitten taas aamulla uudet!?

Asiaa lisää tutkittuani sain selville, että pikkuhousujen pitäminen yöpuvun alla tekee sinusta friikin. Öisin kuuluukin siis nukkua ilman alusvaatteita. En edes halua ajatella miten nämä ihmiset selviävät menkoista. Toisaalta, jos alapääsi vuotaa on alushousut ehdottomasti vaihdettava kaksi-kolme kertaa päivässä! Näille ihmisille vois ehkä pitää jotain terveysside ja pikkuhousunsuoja valistusta. Ei varmaan tullut kenellekään mieleen, ettei alkkarit juurikaan pääse siitä likaantumaan, kun käyttää siteitä ja että niitten siteiden vaihto on huomattavasti helpompaa, kuin pikkuhousujen vaihtaminen 21 kertaa viikossa?

Nyt seuraa tunnustus. Minä olen ilmeisesti järkyttävän epähygieeninen, koska vaihdan alusvaatteeni vain käytyäni suihkussa. Tämä saattaa järkyttää jotakuta, mutta toisinaan saatan käydä suihkussa vain kolmen päivän välein. Enkä luultavasti edes omista, kuin kuudet pikkarit. Olenpa ällöttävä!

perjantai 30. elokuuta 2013

Elämänmeno

Tää on niin tätä! Juuri kun aloin voimaan paremmin, alkoi alamäki. Kuvittelin jatkuvan väsymyksen, lievän lämmön nousun, (mittari näytti jatkuvasti 37,5,)  päänsäryn ja tukkoisen, kuumeisen olon johtuvan Teuvosta, koska oireet katosivat heti leikkauksen jälkeen. Kaksi viikkoa myöhemmin oireet kuitenkin palasivat vaivihkaa ja koska mikään kasvain tuskin uusii näin nopeasti (ainakaan toivonmukaan) syyn on oltava jossain muualla.

Perkele, kun olisi edes nuha, niin voisi syyttää perus flunssaa! Nuhan sijaan keuhko mörkö on kyllä herännyt rohisemaan ja erittämään sitkeää limaa. Se saattaisi selittää väsymyksen, muttei päänsärkyä. Lisäksi olen taas alkanut unohtelemaan asioita ja olen älyttömän itkuherkkä, koska koko ajan sattuu ja väsyttää. Silloin kun sattuu ja väsyttää ei voi muuta kuin nukkua ja sitten menee koko päivä hukkaan ja pahimmassa tapauksessa pää tulee vain entistä kipeämmäksi.

Kaveri ehdotti syyksi kylmiä öitä ja heinän pöllyttämistä ja myrkyttämistä. Voihan tämä johtua siitäkin. Mistä sitä tietää. Se kai siinä onkin, kun ei tiedä. On vain olo, että jokin on pahasti vialla.

Voisinko mä mitenkään olla edes yhden päivän terve? Olisko se tosiaan ihan liikaa vaadittu?

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Red dress


Neiti V kävi tänään leikkimässä mun hovikuvaajaa. Ei tällä postauksella siis mitään pointtia ole. Piti vaan ottaa vähän itsetunnon-kohotus-kuvia, koska "ton näkösenä se vaan pomppii täällä, vaikka on just leikattu!"






Tämä viimeinen kuva on tässä lähinnä edistämässä mun tukkakriisiä. En tiedä antaisinko nykyisen värin vain vaalentua entisestään, vai värjäisinkö taas tummaksi. Vaikeaa tämä elämä.

tiistai 27. elokuuta 2013

Let's menox Annie Lennox, ota Tenox!


Nyt on vasta tiistai ja silti olen ehtinyt hoitelemaan hirmusti asioita ja nähnyt ihmisiä. Ainakin se tuntuu kovin paljolta, kun on menneet kaksi viikkoa vain maannut paikallaan. Eilen aamusta käväsin psykiatrin juttusilla. Se viis veisasi, että essitalopraamilla on vähemmän vaikutusta, kuin kaupan kurkkupastilleilla, tai siitä, että ketipinorit tuppaa väsyttämän lähinnä aamuisin, kun pitäisi jo olla pirtsakkana. Lekurin ratkaisu kaikkeen: unilääkkeet! Jotenkin musta tuntuu, ettei ne auta tähän väsymykseen.

Sain uuden ajan kuukauden päähän, koska tyyppi oli sitä mieltä, etten ehkä kuitenkaan jaksaisi töissä, enkä varsinkaan terapiaa siihen päälle. "Miten sä luulet jaksavas?" Mua vähän huvitti. Se on kuule sellanen juttu, että se on vähän niin kun vaan jaksettava!

Apteekista 20mg Tenoxia nukkumiseen ja Bacibactia märkivään haavaan. Sen jälkeen reippailin vielä saippuakauppaan serkkua moikkaamaan ja hamppuvoide varastoa täydentämään. Voin kertoa, että sen kahden tunnin reissun jälkeen olin aika naatti.

Nytkin olisin ihan valmis nukkumaan. Ihanainen ystäväni kävi noutamassa mut tänään ihmisten ilmoille. Tarjosi Mariossa pitsaa ja jälkkäriksi vielä softista. Luksusta! Kyllä meikäläistä on taas hemmoteltu. Nyt on massu täynnä, päivän pakolliset liikkumiset suoritettu ja kuulumiset vaihdettu. Kohta voikin hyvillä mielin kömpiä sänkyyn peiton alle koira raasun kaveriksi. (Tyyppi on nukkunut koko päivän.) Veikkaanpa, ettei tänä iltana paljon unettavia tarvita.

maanantai 26. elokuuta 2013

Loppulausunto

Sain tänään mun loppulausunnon. Luonnollisestikaan en ymmärtänyt siitä hölkäsenpöläystä. Mikäli jollakin on jotain aavistusta siitä mitä tarkoittaa esimerkiksi "M 14 P 28 D 2-7 G 0", niin kertokaa ihmeessä. On se kiva, että loppulausunnossani pelataan laivanupotusta. I 5! Osu ja uppos!

Miksei näistä lausunnoista voisi tehdä suomenkielistä versiota taviksille? Luulin, että latina on kuollut kieli. Erkkikään ymmärrä noin hienoja termejä. "Poistetaan vasen adnex", kas kun ei samantien Rednex, sekin aikansa elänyt. "Appendix poistetaan", no perkules! Mä kun luulin, että multa piti poistaa umpilisäke, mutta ilmeisesti sisälläni on asustanut kasvaimen lisäksi porilainen punk-yhtye! Ilmankos päässä on soinut ihan ihme sävellyksiä.




No nyt tais mennä vähän  pläskiksi.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Hypokondria - APUA NYT MÄ KUALEN!

Tämä on ihan hirveää. Olen varmasti kuoleman sairas. Kutsukaa ambulanssi! Kaikki viittaa siihen, että minussa on oltava jotakin pahasti vialla. Kroppa prakaa, elimistö tuhoutuu. Tehkää nyt joku jotakin, täällä tehdään kuolemaa! Yskittää, joten sen on oltava keuhkosyöpä. Mitä muutakaan se voisi olla? Päässä tuntuu pistävää kipua, jalkeilla huimaa ja vähän oksettaakin. Aivoverenvuoto. Ihan varmasti on. Rintaa puristaa. Nyt se on sydänkohtaus. Nyt mä kuolen!

Luulosairaus on siitä mahtava tauti, että joka päivä voi olla kuolemassa johonkin uuteen tautiin, tai oireeseen. Luottamukseni itseeni ja lääkäreihin on mennyt. Se, ettei ole oireita, ei ilmeisesti tarkoita sitä etteikö voisi olla sairas. Se, että lääkäri sanoo "kyse ei ole mistään vakavasta", voi tarkoittaa, että sisälläsi on syöpä. Miten ihmeessä tässä voi kuvitella enää hetkeäkään olevansa terve? Oireettomana on ihan tarpeeksi hankalaa, mutta jos pienin ja huomaamattominkin oire voi kertoa jostain vakavammasta, ihminen menee pian paniikkiin jo pelkästä aivastuksesta.

Housen katsominen ei välttämättä ole sairasloman parasta viihdettä. Mikäli et ollut tarpeeksi luulotautinen ennen sen katsomista, sen jälkeen varmasti olet. Toisaalta onko se mikään ihme. Nykyään sairauksista löytyy tietoa parilla likkauksella. Ei tarvitse naputella googleen, kuin päänsärky ja heti saat listan mitä pelottavimmista syistä ja sairauksista, kuten aivokasvain, aivoverenvuoto, tai aivokalvontulehdus. Toki todennäköisempää on kärsiä esimerkiksi jännityspäänsärystä, tai migreenistä, mutta miksi ottaa riskiä. Moni ei ota. Tiesittekö, että arviolta noin joka kymmenes terveyskeskuksen potilaista kärsii vain ja ainoastaan luulosairaudesta?

lauantai 24. elokuuta 2013

Lauantai on herkkupäivä

Kaveri kävi eilen ruokkimassa ja käyttämässä mut apteekissa ja kaupassa. (Miten mä pärjäisinkään ilman noin ihania ystäviä! ♥) Oli aika hurjaa käydä välillä ulkona. Siellä oli vielä ihan kesäkin, vaikka joku väitti syksyn alkaneen jo elokuun ensimmäisenä. Oli aika nopea keikka, mutta ehdin mä silläkin reissulla jonkun flunssanpoikasen napata mukaani. Atsiu!

Valvon viime yönä taas kolmeen odotellessani miestä kotiin. Oon niin riippuvainen, etten osaa nukkua ilman sitä. Odotellessani järkkäsin myös mun vaatekaapin, mut ei kerrota kellekään. Joku vois vetää herneen nokkaansa siitä, että oon riehunu täällä itekseni. Uskaltauduin testaamaan myös mun farkkuja ja niin kiva kun olikin syyttää vatsaa siitä, ettei vaattet mahdu päälle, nyt oli pakko myöntää että vikaa on oltava jossain muuallakin. Mun perse on levinnyt. Tavatonta!

Tänään heräsin yhdeltätoista siihen, että ovikello soi. Tiesin, että miehekkeen porukat on tulossa vierailulle, mutta oletin, että M olis itse edes ollut paikalla. No eipä näkynyt, eikä kuulunut miestä ja kauheessa unenpöpperössä sitten ettimään jotain, mitä tahansa päälle pantavaa. Kylpytakki niskaan ja ovea avaamaan. Tervetuloa vaan!

Sillä aikaa, kun M:n veli kävi heittämässä pyöränsä kellariin mä sain puettua jotain oikeetakin vaatetta. No eipä mennyt kuin pari minuuttia, kun loputkin perheestä odottelee sisään pääsyä. Juoksutin M:n veljeä, koska enhän mä nyt saa rasittaa itseäni.

Sain ihania kukkia ja yllätys, yllätys lisää suklaata. (Mulla on vielä edellisetkin kolme levyä syömättä.) Lisäksi sain kasvonaamion ja öljyä, jonka pitäisi kuulemma vaalentaa arpia. Tähän mennessä oon sivellyt arpiini vain haavavoide Vetramilia - "sopii kaikille eläimille".

Nuo toivat mukanaan myös jättiläisviinereitä ja M toi kaupasta daimkeksejä, joita sitten vetelin tyytyväisenä, koska aamiainenhan on päivän tärkein ateria. Pyöräytti M joutessaan myös yhden sitruuna-marenkipiirakan, mutta sitä ei olla vielä ehditty korkata, koska ainakin mun vatsa on vielä ihan täynnä viineriä.

Mitäs teidän viikonloppuun?

torstai 22. elokuuta 2013

Tuliaisia Turkista!

Ihanainen Jaana kävi piristämässä mua eilen. Suoraan sanottuna se tuli syömään mun pitaleipälastut, mutta toi se myös mukanaan ihania tuliaisia!

Ensteks mahtavin, ihanin (ja feikein) juttu on tietysti "Valentino Garavanin" laukku.


Laukku ei tosin sinällään ollut yllätys, sillä olin antanut vartavasten rahaa laukun ostoa varten, joskin annoin ystävälleni vapaat kädet valita millaista veskaa tulisin mukanani täst edes töissä kantamaan.

Laukun lisäksi sain myös todellisia ylläreitä, jotka osoittautuivat topeiksi. Vaaleankeltainen, söpön tyttömäinen perhostoppi on sen verran pitkä, että voinen käyttää sitä vaikka mekkona pahimman ikäkriisin iskiessä. Harmi, että kesä on jo melkein ohi ja toppi rukka joutuu luultavimmin kaapin perälle odottelemaan seuraavaa kevättä. (Tai sitten vaan hillun siinä osan sairaslomasta.)

Mulla olis hirveä halu käydä koko vaatekaappi lävitse ja karsia sieltä pois kaikki turha, mutta enhän mä voi sitäkään tehdä, kun hengästyn jo pukemisesta, saati, että pitäis vuoronperään pukea ja riisua kokonainen vaatekaapillinen. Ajatuksestakin tuli hiki.



keskiviikko 21. elokuuta 2013

Testissä Fazer Crisp Pita Bread

Osallistuin Hopottajien kautta Fazer Crisp Pita Bread - kampanjaan. Ai mitä oli? No minäpä kerron!
Fazer Crisp Pita Bread -pitaleipälastut ovat rapean herkullinen uutuus aikuiseen makuun. Lastuissa on jopa 40 % vähemmän rasvaa, kuin tavallisissa perunalastuissa, sillä ne on paistettu rapeiksi auringonkukkaöljyssä uppopaistamisen sijaan.

Pitaleipälastut ovat täydellisen makuinen ja kokoinen tuote pieneen naposteluun, illanistujaisiin, lomamatkalle, tai välipalaksi. Lastut voi nauttia sellaisinaan, mutta ne maistuvat myös esimerkiksi raikkaan kermaviilidipin, guacamolen, tai salsan kanssa.

Valittavana on kolme makua. Pohjimmiltaanhan nuo maistuvat kaikki toki samalta, eli lähinnä mauttomalta ja kuivatulta vehnäleivältä. No ihanko tosissaan? Miltähän muulta paistetun vehnäleivän voi odottaa maistuvan. Torvi... Mausteissa siis maun salaisuus ja kolme makuvaihtoehtoa tulevat tässä: Sourcream & Ruohosipuli, Merisuola & Mustapippuri, sekä mausteisen kipakka Chili.

Mikäli olet tulisen ruoan ja mausteiden ystävä kokeile näitä. Mikäli et, poltat todennäköisesti ensin kielesi, kuten allekirjoittanut. Näiden kaveriksi voisikin sopia esimerksi jonkinlainen kurkku-jogurttikastike tulisuutta lieventämään. Hyviä ovat, mutta ei näitä tosiaan montaa pysty kerralla syömään.





Ajattelin ensin, että nää olis mun lemppareita, mutta kuten tavallista olin väärässä. Ruohosipulia on minun makuuni liikaa. (Liikaa = sitä ylipäätään on siinä.) Maistuu alkukesältä, vähän niin kuin uudet perunat ja tilli, muttei kuitenkaan. Näitä voisi melkein syödä nälkäänsä. Siis mikäli niissä ei olis niin paljon ruohosipulia.



On myönnettävä, että pelkäsin inhoavani näitä, mutta lopulta juuri tämä makuyhdistelmä osoittautuikin mun lemppariksi. Mustapippuria on valitettavasti sen verran reippaasti, ettei merisuola erotu juuri ollenkaan, joka on melko harmillista.

Yhteenvetona mainittakoot, ettei näitä turhaan suositella aikuiseen makuun. En laske itseäni aikuiseksi, varsinkaan makutottumusteni suhteen, joten ei mikään ihmekkään, etten näistä niin kovasti innostunut. Maistuvat mielestäni lähinnä maustetuilta, kuivuneilta leiviltä. Vähän niin kuin korppuja, mutta suolaisessa muodossa. Jätän nämä herkut toistaiseksi terveysintoilijoille ja nautin vastakin tavallisista perunalastuista, tai voileivistä tilanteen mukaan. Mikäli joku lukijoista kuitenkin kiinnostui, kyseisiä pitaleipälastuja löytyy kauppojen näkkäri-, tai sipsiosastolta.

Fazer Crisp Pita Bread - kampanjasivuille pääset tästä.

Hopottajat suosittelumedia

Heipsan! Olen mukana hopottajissa. Hopottajat®- suosittelumediassa suosittelijoiksi, eli hopottajiksi ryhtyneet henkilöt pääsevät testaamaan ja suosittelemaan laadukkaita tuotteita ja palveluita ilmaiseksi, joskus jopa ennen niiden tuloa kauppaan.

Suosittelun voi tehdä itselleen luontevalla ja sopivalla tavalla, niin netissä, sosiaalisessa mediassa, kuin kasvotustenkin. Suosittelusta saa pisteitä, joilla voi ansaita pieniä palkintoja, kuten elokuvalippuja, tai S-ryhmän lahjakortteja.

Hopottajaksi pääset liittymään tästäSuosittelukoodini on: HOP10636

tiistai 20. elokuuta 2013

"Hurja muodonmuutos"

Home sweet home! Kotiinpaluun kunniaksi saatte vähän masukuvia. Herkimpien kannattaa jättää tää postaus suosiolla väliin. Otsikosta huolimatta tämä ei ole mikään pikalaihduttajan opas, vaikkei moni varmaan panisikaan pahakseen, mikäli laihtuisi meikäläisen tavoin kuutisen kiloa muutamassa tunnissa.

Tältä masu näytti vielä reilu viikko sitten...



...tänä päivänä taas ollaan huomattavasti hoikemmassa kunnossa!



Nyt mulla on joku hirvee tarve kiinteyttää toi jäljellä oleva... niin mikä? Nahkako? Istuessa tulee pari ylimäärästä lenkkimakkaraa, jotka haluisin veks. Tietysti innostun tästä nyt, kun kaikki rehkiminen on kiellettyä. Surkuhupaisaa. Melkein.

perjantai 16. elokuuta 2013

Lääkärin logiikkaa

Sairaalaan pitää mennä heti, jos nousee kuume.
- Tarkkaile, ettei lämpö nouse samalla, kun vedät päivässä 3 kertaa kuumetta alentavaa 600mg buranaa ja 1g para-tabsia. Niin missä vaiheessa se kuume ehtii näkyä?

Sairaalaan pitää mennä heti, jos ilmenee sisäistä verenvuotoa.
- Sisäinen verenvuoto ilmenee mustana ulosteena. Samaan aikaan vedät rautatabletteja, jotka yllätys yllätys värjäävät ulosteen mustaksi. (Klexane myös lisää sisäisten verenvuotojen riskiä.) Vuodanko mä nyt vai en!?

Sairaalaan pitää mennä heti, jos ilmenee kovia menkkamaisia kipuja, tai pahanhajuista vuotoa.
- Mulla pitäis alkaa kohta menkat, mistä mä muka erotan mihin se kipu liittyy!?

Piikitä klexanea, käytä tukisukkia, venyttele jalkoja ja kävele mahdollisimman paljon välttääksesi veritulpan muodostumista.
- Voit kuitenkin jatkaa veritulpan riskiä lisäävien lääkkeidesi syöntiä ihan normaalisti. Pakko myös mainita, että mua kiinnostais kovasti mitenkä se edistää haavan paranemista, jos veri pidetään jatkuvasti ohuena..?

Älä missään tapauksessa jännitä vatsalihaksia.
- Kertokaa yksikin asia mitä voi tehdä käyttämättä vatsalihaksia? Tietääkö kukaan?


torstai 15. elokuuta 2013

"Älä pillitä"

Lupasin viime yönä itelleni, että lopetan tän paskan kirjottamisen ja palaan myönteisimpiin asioihin. Tässä sitä kuitenkin taas ollaan, vajaa viisi tuntia unta takana, syvällä siellä jossain.

Minun on häpeäkseni myönnettävä, että olen ajoittain ajatellut itsetuhoisia aatteita, enkä puhu nyt siitä, että kuolisin mieluummin, kuin itse piikittäisin itseäni. Välillä kipujen ollessa sietämättömät, aamulääkkeiden (masennus) jäädessä väliin, nälkäisenä, yksinäisenä, itsensä pelkkänä paskakasana tuntevana taakkana, parvekkeelta hyppääminen alkaa tuntua varsin kiehtovalta ajatukselta.

Olen aikaisemminkin sanonut, että maailmani saattaa välillä romahtaa mitättömästä pikku asiasta. Kynän putoaminen lattialle saattaa olla maailmanloppu ja syy vetää ranteet auki. Pahimpina masennusjaksoina saatan olla varsinainen drama queen, mutta se ei tee itsetuhoisista ajatuksistani sen vähempää tosia, tai vähemmän vakavastiotettavia. En minä huvikseni ja lämpimikseni kaipaa ja ajattele kuolemaa. Välillä janoan sitä niin, etten uskalla olla yksin. Elämällähän saattaisi olla vielä jotain annettavaa. Joo, niin varmaan. Kenties keuhkosyöpä?

Yhtenä tällaisena maailmanlopun hetkenäni soitin iskälle, kun siskolta herui myötätunnon sijaan vain äkäisiä kommentteja. Isä käski olla itkemättä. Ääni oli sellainen, että 15-vuotta sitten olisin ottanut pahasti turpiini. Tässä asunnossa ei ole koskaan saanut itkeä. Löin luurin korvaan ja suunnittelin hyppyä parvekkeelta. Aivan varmasti neljännestä kerroksesta mätkähtäessä kuolisi samantien. Kuolisihan? En ollut 100% varma, joten tyydyin taas vetämään ketipinor överit. Mun annoksilla olis varmaan ollu hyödyllisempää vetää pari ylimääräistä para-tabsia. 

Sain perään vielä viestin etten arvosta siskoni apua. HAISTA PASKA! Mulla on vähän ikävä diapamia. Mulla on myös vähän ikävä sairaalaa. Siellä hoitajat sentään oli aidosti kiinnostuneita mun voinnista ja ne hymyili, eikä kohdelleeet kuin riippakiveä, jolle on pakko tarjota välillä hampaat irvessä vähän jogurttia ihan vaan, että pysyisin elossa.

Yhtä asiaa tässä vain mietin. Miten ihmeessä yksikään itsekeskeinen ja tunnevammainen kusipää edes kehtaa sanoa vakavasti masentuneelle, vasta leikkauksesta toipuvalle ja juuri omasta syövästään kuullelle, että ÄLÄ PILLITÄ!?

Toipuminen on tylsää

Onpas pitkästyttävää... Sain tänään ensimmäistä kertaa kuukausiin vatsani oikeasti täyteen, kummitädin tarjoillessa jauhelihapizzaa tuplatäytteellä. Luksusta!

Aikaisemmin en siis pystynyt syömään, kun ei mahtunut, sairaalan sapuskat ei maistunu ja nuudeliannos päivässä nyt ei hirveesti painoa nosta. (On vaikeeta keksiä ruokaa mitä sisko jaksais kokata.)

Mua vähän pelottaa, että painan porukoilta lähtiessä vähemmän, kun tänne tullessa, eikä mulla olis varaa laihtua, kun painoindeksi killuu jo nyt alipainon ja normaalipainon rajoilla.

Oon vielä loppuviikon siskon hoivissa. Tosin sillon, kun se nukkuu, tai on poissa riehun täällä itekseni. En sais kuulemma nostaa ees täyttä limupulloa, mutku ei se sieltä itekseenkään nouse. Oon myös mm. kurkotellu kuumemittaria, pessy sukkia, penkonu kaappeja ja raahannu tikkaita, et voin istua niissä, kun käyn suihkussa. (Pökrään jos seison siellä.) Oikeesti mun kai pitäis levätä ja kävellä ilman, että kanniskelen mitään, mutta ei sellanen systeemi vaan kertakaikkiaan toimi. Todennäkösemmin mun vatsa sitä paitsi repee siitä, että yskin keuhkoni pellolle.

Maanantaina pitäis mennä poistattaa hakaset. Googletin, että se nipistää. Hyi helvetti. Kerroinko muuten, että mua piikitetään joka päivä napapiikeillä? Ne estää vissiin veren hyytymistä, mut mä kyl mieluummin ottaisin sen veritulpan riskin. Mä kuitenkin kävelen melko paljon, et ei kai se riski nyt niin iso voi olla!? Sattuu nimittäin ihan saatanasti ja kirvelee ihan vitusti. Mikäli jotakuta on joskus pistäny ampiainen ni voitte tehdä mielikuvaharjotuksen: kuvitelkaa et 20 päivän ajan teitä pistää joka päivä ampiainen - joka toinen päivä navan vasemmalle - ja joka toinen päivä navan oikealle puolelle. Jep. voin kertoo et jo muutaman päivän jälkeen tuntuu ku ampaispesä on hyökänny. Ja mikä helvetin järki siinäkin sitten on, että saan kuitenkin muka syödä veritulpan riskiä kasvattavia lääkkeitä, jos kerran oon niin riskialtis tapaus? Ei niin mitään!

Kipulääkkeitä menee enää kaks kertaa päivässä. Aluks siis meni 600mg buranaa ja 1g para-tabsia 3x päivässä. Nyt nappaan aamusin yhen para-tabsin ja illalla yhen buranan. (Sen para-tabsinkin otan yleensä vaan koska toivon, ettei se napapiikki tuntuis niin inhalta, mut ei se siihen juuri vaikuta.) Mut siis noin yleisesti yllättävän hyvä olo ja vähillä kivuilla oon selvinny. Yskiminen ja nauraminen ei toki tunnu kivoilta ja joissakin asennoissa niitit puristaa ja kiristää. Jotain huimausta ja pahoinvointiaki mulla on aina sillon tällön, mut ne nyt on melko pieniä murheita. Pieni epäluulosuus mua edelleen vaivaa sen suhteen, että ne sai koko syövän pois noinkin "helpolla".

Voi kun pääsisi ees koneelle, ettei tarttis tätä puhelinta räplätä. Ois myös kiva jos ois jotain muutakin tekemistä kun töllön tollottelu varsinkin kun sieltä ei mitään järkevää ikinä tuu. Eilen katoin esim. Maija mehiläistä. Voin kertoo, ettei ollu yhtään niin hyvä kuin kakarana.

Onnee jos jaksoitte lukee koko sekavan ja pomppivan sepustuksen ja anteeksi et mä vaan valitan koko ajan. En malta odottaa et pystyn istumaan ja taipumaan normaalisti  ja että pääsen omalle koneelle, niin vois välillä kirjoitella jostain muustakin, kun tästä paskasta.

Ps. Mulla on ihan hiiiiiiiiirveeeee ikävä mun kultamussukkaa. Sitä karvasta.

perjantai 9. elokuuta 2013

Sisällä syntyy syöpä

Torstaina jouduin odottamaan leikkausta melkein yhteen. Aika tuntui matelevan tekemlsen puuteessa, mutta onneksi kaverit juttelivat ja tsemppasivat sen aikaa, joskaan se ei estänyt tekemästä minusta hermorauniota. Onneksi mulla on tosi ihana hoitaja, joka kävi juttelemassa ja tarjoilemassa diapamia pahimpaan jännitykseen.

Kävely leikkaussaliin sujui paremmin, kuin olin kuvitellut, joskin asiaa saattoi auttaa lievä tokkuraisuus. Pahin osuus taisi olla epiduraalin pistäminen. "Harjoitellaan vähän synnytystä", vitsaili anestesialääkäri. Mua ei naurattanut, mua itketti, koska kipu oli ihan sietämätöntä ja mun selkä oli ollut jo valmiiksi kipeä, koska skolioosi. Onneksi nukutus vaikutti nopeasti ja nukahdin sekunneissa, naps vain.

Heräämössä olin yhä väsynyt, mutten lainkaan pöhnäinen ja M odotteli käytävällä kun pääsin osastolle. Sain lisää suklaata ja karkkia. Iltapalaks oli jäätelöä. Muuten sairaalan sapuskoissa ei sitten kauheesti ookaan ollu kehumista.



Lääkäri kävi perjantai aamuna antamassa uutisia. Ensin hyvät: toisen munasarjoista ja kohdun sain pitää. Sitten huonot: kyseessä oli syöpä. Se saatiin leikattua pois, mutta kontrollissa joudun joka tapauksessa sen takia käymään. (Nyt mua pelottaa miljoona kertaa enemmän mun hoitamaton keuhkomörkökin.)

Kummitäti kävi kertomassa uusimmat juorut ja äippä ja iskä kävi noutamassa multa avaimet. Veivät koiran pariksi viikoksi mökille peuhaamaan. Onnen pekka! Yks kaveri kävi kanssa kääntymässä. Niin ja M, joskin mua ärsytti, ettei se reagoinut syöpäuutiseen mitenkään. Ei toki auta murehtia ollutta ja mennyttä, mutta kyllä se mulle ainakin oli ihan hirveä shokki! Eikä sitä tiedä vaikka se vielä uusisi, tai jos jostain löytyy jotain etäpesäkkeitä... Ei voi tietää!

Muuten oonki sit aikalailla vaan nukkunu ja pyörtyilly. Eka mut saatiin kärrätä vessasta sängyllä takasin huoneeseen ja sitten pyörätuolilla pois suihkusta. Luksusta.

Eilen pääsin pois! Sisko on virittäny videot! Kyllä, pääsen kattelee vanhoja kunnon VHS:iä. Harmi että Rokkikukko on kuollu, mut ehkä Tarzan pelais vielä!

Ps. Aika huvittavaa, että ihmiset valittaa mulle niiden vatsakivuista. Kostoksi järkytän niitä mun tikkikuvilla. Ei meinaan oo mikään pieni haava ja särkylääkkeitäkin saa napsia vain kuuden tunnin välein.

torstai 8. elokuuta 2013

Väliaikapäivitys osastolta

Kello 6.40 ilmottaudun osastolle. Kello 7.40 minut ohjataan vihdoin kolmen hengen huoneeseen. Huonetoverinani on kaksi mummoa, toisella niistä on mies mukanaan. Puhuvat keskenään ruotsia. Nainen esittäytyy, sanomme oikein käsi päivää, mutta nimi unohtuu samantien.

Leikkaava lääkäri tulee kertomaan leikkaussuunnitelmasta. Toinen munasarja ja munanjohdin lähtevät varmasti. Minun annetaan ymmärtää, että  toinenkin saattaa olla vioittunut. Minulta kysytään mitä sille tehdään, mutta sehän on selvä. Poishan sekin on silloin otettava. En ole koskaan erityisemmin halunnut lapsia, mutta tieto siitä, etten ehkä voi saada niitä, tieto siitä, ettei minulla välttämättä ole vapautta itse valita on kauhistuttava. Melkein yhtä kauhistuttava, kuin tieto siitä, että kyseessä saattaa olla syöpä. 

Nyt jo vähän itkettää. Puoleen päivään asti pitäisi odotella leikkausta. Aika tuntuu menevän kamalan hitaasti...

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Leikkaukseen valmistautuminen



Tää päivä on menny lähinnä huomista jännittäessä ja pakkaillessa. Oon maailman huonoin pakkaamaan varsinkin, jos ei ole varmaa tietoa siitä montako päivää tulen reissussa olemaan. Sairaalareissun jälkeen meen vielä pariksi päiväksi Espooseen, joten pitää ottaa sekin huomioon.

Sairaalakutsun ohjeistuksessa neuvottiin ottamaan mukaan vain kutsu, kelakortti, lääkkeet ja halutessaan omat hygieniavarusteet ja aamutossut. Aamutossut olis kieltämättä kivat, mutta löysin vaan toisen tohveleistani ja senkin vahingossa. Parvekkeelta. Mitä tekemistä tohvelilla on parvekkeella? Mulla on pieni aavistus siitä, että sen kaveri saattaa löytyä kellarista, mutten jaksa lähteä sitä sieltä penkomaan. Tohveleiden sijaan olen saanut pakattua kaikkea muuta vähintään yhtä "tärkeetä".

Tällä hetkellä pakattuna ovat seuraavat asiat:
On taas sellanen fiilis, että olen unohtanut jotakin olennaista. Mikäli joku keksii mitä se "jotakin" saattaisi olla, niin saa hihkaista! Muussa tapauksessa palaillaan leikkauksen jälkeen.








tiistai 6. elokuuta 2013

Tintti ja tallentajat

Työhön perehdytys. Pahoinvointia ennen ja jälkeen ja jatkuvasti siinä välissä.

En ehtinyt kunnolla edes miettimään missä vaiheessa asiani ilmaisen, kun jo oksensin sanat suustani. "Mulla on kasvain, se leikataan ylihuomenna. Sairaslomaa tulee noin neljä viikkoa".

Tilanne oli kaikinpuolin ikävä. Ikävää oli erityisesti se, että oon kuulemma niin hyvä ja nopea ja mut olis haluttu töihin heti alkuunsa, mutta minkäs sille voi. Näitähän sattuu.

Mun aivot oli puuroa, joten ennen kuin olin edes ehtinyt jäsentämään mitä minulta kysyttiin olin jo vastannut kyllä. Mun palkannaksuni siis alkaa vasta siitä päivästä kun meen töihin. Sinällään kai ihan reilua ja järkeenkäypää. Sinällään.

Pomo tuntui suhtautuvan sairaslomaani muuten ihan hyvin, joskaan en ollut varma oliko se enemmän huolissaan musta, vai mun työkyvystä varmistellessaan, että kai se on sitten leikkauksella sillä selvä ja eihän se vaan ole mitään vakavaa. Vakuutteli myös, että saan kyllä tulla töihin sitten heti kun siltä tuntuu. Vaan kun se ei taida mennä ihan niin. Oma asianihan se toki on jos haluan mennä sairaslomalla töihin, ei se ole kiellettyä, muttei kyllä kovin kannattavaakaan. Ei sitä sairaslomaa kuitenkaan ihan turhanpäiten anneta. 

Tuntuu siltä kuin ihmiset ajattelisivat, että paranen kuin taikaiskusta sillä sekunnilla, kun leikkaus on ohi. Ei se leikkaus vielä mitään, mutta se palautuminen. Se vie aikaa ja vaikka se olisikin hyvälsatuinen se voi vallan hyvin esimerkiksi tulehtua. Ei mikään leikin asia.

En oikein tiedä mikä tuon perehdytyksen pointti taas ylipäätään oli. Uusille se on toki tarpeellinen, mutta kun puolet porukasta osasi hommat jo ennestään. Okei opetin kuvakäsittelijälle mun duunia, mutta noin muuten oli aika yhtä tyhjän kanssa. Toki ajattelin ensin itsekin, etten muista enkä osaa enää mitään, mutta kummasti se muisti palautui, kun pääsi koneen ääreen. Tuttua huttua. Uutta oli vain pari ennestään vierasta tallentajaa. Kaikki poikia, kuinkas muutenkaan.



maanantai 5. elokuuta 2013

Uusi psykiatri

Kävin tänään uuden psykiatrini luona. Kyllä, minulla on taas uusi lekuri, kuten tavallista. Tämän kanssa tosin tulen todennäköisesti asioimaan vielä uudemmankin kerran, sillä sain soittokäskyn leikkauksen jälkeiselle viikolle. Uusissa lekureissa on se mälsä puoli, että saat selittää koko elämän tapahtumat kerta toisensa jälkeen uudelleen, ikään kuin ne ei vois katsoa potilastiedoista mitä oon edelliselle lääkärille kertonut.

Toivoin uudistusta lääkekokoelmalleni, mutta lääkkeiden vaihtoa ei tässä vaiheessa edes harkittu koska TEUVO. Ei auttanut, vaikka valitin väsymystä ja 20tunnin unentarvetta, koska sehän voi johtua Teuvosta. Mitä sen on väliä, että olen ennen Teuvoakin kärsinyt suurista unitarpeista. Silläkään ei ollut väliä, että lääkitykseni lisää veritulpan riskiä. Niin pienillä määrillä ei kuulemma ole mitään merkitystä. Ei vaikka makaisin seuraavat neljä viikkoa, jota en tosin saa tehdä. Mun pitää nimittäin kävellä paljon, ettei tule sitä veritulppaa. Oliko tässä kenenkään muun mielestä mitään outoa?

Tehtiin taas vaihteeksi perinteinen BDI-kyselykin. (= Beckin depressioasteikko, mikäli joku ei vielä tiennyt.) Ihan vaan, koska tyyppi oli niin huolestunut mun väsymyksestä ja ruokahaluttomuudesta. HEI HALOO! Teuvo painaa mun vatsalaukkuni kasaan suolistosta puhumattakaan, ei sillä ole mitään tekemistä masennuksen kanssa.

En muistanut mikä masennustestin tulos oli ollut viime kerralla, mutta ensimmäisellä kerralla se oli 34pistettä. Nyt tulokseksi tuli täydet 40pistettä, vaikka oloni on tietyllä tapaa paljon parempi kuin masennusta diagnosoidessa. Toisaalta kun kyse on ruokahalun muutoksista, kiinnostuksesta sukupuolielämään ja siitä kuinka kovasti terveyttään tarkkailee ei liene ihmekään, että pistemäärä on korkea. Pistetään (sekin) Teuvon piikkiin.
Toisin, kuin useilla muilla lääkäreillä, tällä oli tarve vihjailla useampaan otteeseen mun työkunnosta. Yleensä riittää, että kysytään kerran oonko omasta mielestäni työkykyinen ja yleensä lääkärit on olleet kanssani sitä mieltä, että lyhyt työjakso vois tehdä mulle ihan hyvääkin ja ainakin kannattaa kokeilla sen sijaan, että heti antaisi periksi. Tää sen sijaan kyseli ja varmisteli asiaa moneen otteeseen niin, että aloin itsekin epäillä asiaa. Tokihan mua aina vähän epäilyttää, että jaksanko, mutta ainoa oikea vastaus kysymykseen on, että se on vain jaksettava. Sitä paitsi miten mä voin etukäteen tietää mikä mun vointini on leikkauksen jälkeen? 

Olen joka tapauksessa saikulla n. kuukauden päivät, joten miten ihmeessä mä voin tietää, mikä mun jaksamiseni syyskuussa on? En mitenkään niin. Enkä usko, että tiedän sitä yhtään paremmin vielä ensi viikollakaan, jolloin mun pitäis lekurille soittaa. En tiedä miksi se haluaa mun soittavan heti kun oon kotiutunut sairaalasta, mutta veikkaan vahvasti sen liittyvän työkuntoon ja toivonmukaan ehkä mun lääkitykseen. En silti käsitä miten tollasia asioita voi määritellä toipilaana yhtään sen paremmin, kuin nytkään. Tuskin mun vointini kuitenkaan kohoaa rakettimaisesti sillä sekuntilla kun Teuvo on poissa. 

Kaikenkaikkiaan reissu tuntui melko turhalta. Sen verran lekuri oli mun tietoja katsellut, että tiesi mun elävän avoliitossa ja käyvän psykoterapiassa. Sen kenties tärkeimmän asian se oli kuitenkin jättänyt huomioimatta, tai kenties olin itse varomaton sanavalinnoissani. Halusin vielä varmistaa, ettei minulla ole veritulpan riskiä, vaikka sitä oli esiintynyt lähisuvussa, kun mä hajosin taas sirpaleiksi.

"Mikä sun mummin tila on nyt?"

Se oli puukonisku suoraan rintaan.

perjantai 2. elokuuta 2013

Halpaa rihkamaa

Olen taaa viime päivinä kärsinyt omituisesta olosta ja pahoinvoinnnista, jota voisi verrata alkavan vatsataudin oireisiin, joskin mun "vatsatautini" on ollut alkamassa jo toista kuukautta. En nyt ihan hirmusti viihdy koneella tän oloni kanssa, mutta sen verran kuitenkin, että olen ehtinyt lohtushoppailemaan. Meikäläinen kun ei nyt oikein pääse oikeisiin kauppoihin ja oon jäänyt kokonaan paitsi kaikista alennusmyynneistä, joten olen viettänyt yön pikkutunteja rakkaani ebayn parissa. Yleensä tutkiskelen vain heti ostettavia tuotteita, mutta nyt huusin nämä ihanaiset n. 20€:n yhteishintaan. Halvin taisi irrota alle eurolla. Voisihan sitä toki käyttää rahansa järkevämminkin, mutta lohtu se on laihakin lohtu ja tää harakka nyt vaan tykkää kaikesta kiiltävästä.






Tekis mieli ihan hirmusti kirjottaa paljon enemmän ja useemmin, mutta kaikki aiheet tuntuu niin turhanpäiväsiltä (tämä mukaan lukien). Turhauttavaa. Ensi viikko pelottaa... Olis psykiatrilla käyntiä, työhön perehdyttämistä ja sitten se isoin ja pelottavin juttu, eli leikkaus. Toivon mukaan palaudun sen jälkeen entiselleni.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...