Paratiisi on tallinnan laivalla (ja ei hävetä yhtään)

Meidän oli tosiaan Jaanan kanssa perjantaina tarkotus mennä kattomaan AVICII:ta, mutta ei me oikein jaksettu ja sääkin oli mitä oli. Laiskoteltiin meillä kattomalla ennalta-arvattavaa hömppäleffaa, jossa siis oli mitä perinteisin juoni: nainen vihaa miestä, sitten ne kuitenkin rakastuu, sitten tulee hirveä riita ja lopulta eletään onnellisina elämänsä loppuun asti. Uuno Turhapuron aviokriisi oli huomattavasti vihdyttävämpi katseluelämys vielä näin kymmenennen kerran jälkeenkin. Lisäksi viihdytettiin itseämme kuvaamalla vesipisaroita tähän tyyliiin...



Saako sapuskaa, jos esitän temppuja, itken ja haukun kuin hyeena


Lauantaina lähdettiin matkaan hiukan turhan aikaisin, joten käytiin tappamassa aikaa ja palkitsemassa vatsoja pikaruolla mäkkärissä. Ja hyvä olikin, että oltiin ajoissa. 9 ratikka nimittäin tyssäsi heti ekoihin liikennevaloihin, kun edessä oleva ratikka oli päättänyt lähteä ajelemaan väärinpäin.


Pienten kommellusten jälkeen päästiin laivaan ja hyttiinkin löydettiin ihanan charmantin homomiehen avustuksella, kun me blondit ei itse löydetty. Jaana oli järkänny ylläriksi hedelmäkorin! Hedelmiä tosin nautittiin sinä iltana lähinnä drinkkilaseista.



Vaihtoehtoinen "jääkaappi"


Laittautumisen jälkeen vietettiin aikaa hytissä katsellen jotain tosi laadukasta kotimaista tv-sarjaa, niin että lopulta meistä tais tulla vähän hyttihöperöitä...

Tultiin Tallinnan laivalle kattelee telkkua!
Haloo!? Kuuluuko...?

Joku toinen vain tahtoisi tanssia...


Pienessä sievässä uskaltauduttiin ulos hytistä ja lähdettiin maistelemaan laivan drinkkitarjontaa. Mun drinksu maistu lähinnä omenapiirakalta ja oli muutenkin vähän turhan imelä mun makuun. Sen sijaan illan karaokeisäntä oli meidän mielestä aika herkku.

Valitettavasti karaokeisäntä tuskin vilkaisi meihin, mutta muut miehet kylläkin. Joku vanhempi (yhtä hyvin se olis voinu olla mun isä) ja iso kokosempi (ei lihava, vaan roteva) setä tuli pyytämään mua tanssimaan. En lähteny, mutta sedän yritys oli kova. "No lähetkö mun moottoripyörän selkään?" En suostunu siihenkään, mutta setä ei antanut periksi, vaan kyseli tanssimaan koko illan ja vielä seuraavanakin päivänä. Niin ja omistihan se mulle karaokebiisinkin "mä hukun". Hiukka pelottavaa ehkä.



Luksuslukaalimme näkymät yläpediltä

Paratiisi on tallinnan laivalla, sieltä raahataan suurella vaivalla

Kori tolkulla kaljaa ja koskista ja ei hävetään yhtään...

Meillä oli suuret suunnitelmat herätä aamulla seitsemäksi aamiaiselle, mutta eihän me jaksettu herätä kun vasta joskus lähempänä kahdeksaa ja silloinkin hyvin vastahakoisesti. Itsehän menin kilttinä tyttönä nukkumaan jo kahdentoista maissa, kun Jaana jäi vielä pyörimään miesten kiusattavaksi ja nautiskeli raakaa kalaa, yön esiintyjänä toimiessa Mr. Sushi. (Oikeesti se joutu kyllä ensin saattamaan mut hyttiin, koska en koskaan oppinut sitä reittiä.)


Tallinnan puolella oli niinkin jännää, että käytiin vaan nopsasti noutamassa viinakset ja painuttiin takasin laivaan mököttämään päikkäreille. Toki me ehdittiin silläkin reissulla törmätä siihen mua ahdistelleeseen setään, joka esitti jonkun sooloesityksen intopinkeenä oleville japanilaisturisteille.


On se eesti keel vaan jännä
Jätkä kattelee ihan intona Muumipeikkoa ja pyrstötähteä / ja yrittää ottaa kuvia kattoikkunaan paskovista lokeista


Todettiin, että laivaan on huomattavasti helpompi päästä sisälle, kuin sieltä ulos. Jonotettiin hissiin varmaan vartin verran, kunnes hoksattiin, että kukaan ei olisi menossa enää ylöspäin. Näinpä tilattiin hissi ylös, mahduttiin kyytiin, vilkuteltiin alas mennessä taas oman kerroksen väelle ja päästiin kuin päästiinkiin letkan mukana ulos laivasta! 
Iloinen kotimatkalainen oppi käsimerkin turisteilta.
Mikä oliskaan parempi tapa lopettaa risteily viikonloppu, kuin käkättämällä salkkareiden Nightmare elokuvalle. En varmaan ikinä tule ymmärtämään miksi se on luokiteltu trilleriksi ja kauhuksi. Minusta se oli lähinnä huono läppä.

Kommentit

  1. Arvostelua pukkaa:

    +Siisti ulkoasu
    +Hieno banneri joka varmasti kuvaa kirjoittajaa hyvin
    +Melko hyvälaatuiset kuvat

    -Kuvien välit heiritsevät
    -Kuvat hieman sekalaisia

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit