En haluaisi taas valittaa, MUTTA...

Kello on 1.24 ja olet erityisen tietoinen siitä tosiasiasta, että herätyskellosi soi klo. 10.30. Tässä kohtaa aikaisemmin nauttimasi neljän tunnin päiväunet eivät tunnukaan enää niin hyvältä idealta. Eivät varsinkaan siksi, että herätessäsi kello näytti puoli yhdeksää. Siis illalla. Se, että olet ollut koko päivän paitsi väsynyt, myös pahoinvoiva ja kärsinyt sähköiskuista päässäsi pitkin päivää ovat varsin toissijaisia tekosyitä liialliselle nukkumiselle. Joudut muistuttamaan itseäsi, ettei aamulääkkeitä kannata jättää välistä, vaikka joutuisi nauttimaan ne vasta kolmelta iltapäivällä. Vieroitusoireet eivät ole sen arvoisia.

Kello on jo reippaasti lähempänä kahta. Alle yhdeksän tuntia aikaa nukkua. Päässä myllää ukkonen ja taas olisi pissahätä. Millään ei viitsisi nousta. Sitä paitsi jos käyn tarpeilla jokaisen pikkuhädän yllättäessä kärsin pian myös pissataudista.

Koira kuorsaa tyytyväisenä sängyn alla. Mokoma varasti minun uneni. Nyt minulla on aikaa katua ja murehtia kaikkia tekemättömiä asioita. Tänään piti siivota. Kesäkuu piti omistaa keskeneräisen teoksen kirjoittamiselle, mutten ole avannutkaan koko tiedostoa. On olevinaan niin helvetin kiire. Tehdä mitä? No nukkua!

EHPS (= En Halua Puhua Siitä)

Tänään oli taas terapiaa. Puhuminen ja ylipäätään suun avaaminen tuntuu niin vastenmieliseltä ja vaikealta ajatukselta, että päätin puhumisen sijaan kirjoittaa. Harrastin näitä kirjeitä enemmänkin psykologin kanssa, mutta nyt vasta rohkenin näyttää ylös kirjattuja ajatuksia terapeutille. Joku saattaisi ajatella, ettei sillä ole väliä millä tavalla asiansa ilmaisee, mutta on sillä. Puhuessa minulla jää noin 9/10 osaa sanomatta ja teksti on muutenkin usein paljon karkeampaa ja tylympää, kuin ääneen lausutut asiat olisivat. Minulla on välillä turhankin hyvä itsesensuuri. Myönnän toki, ettei se aina toimi ja saatan yhtkkiä räjähtää pitkin seiniä, kuin tarpeeksi kauan aikaa purkissa muhinut hiusväri.

Tottakai ymmärrän, että ihmiset ovat huolissaan. Se tarkoittaa, että he välittävät, että TE välitätte. Tottakai minusta tuntuu hyvältä lukea tsemppaus viestejänne. Ette uskokaan kuinka paljon tukenne minulle merkitsee. Olette ihania, oikeasti!

Se mistä minä en pidä on hössötys ja jos ihan totta puhutaan, niin eniten mua varmaan vituttaa minä itse. Oikeasti. Ei aikuinen ihminen voi ruveta angstailemaan jonkun tyhmän kasvaimen takia, eikä ainakaan lakata sen varjolla huolehtimasta itsestään (koira saa yhä kuninkaallista kohtelua!) ja nukkua 16 tuntia vuorokaudesta vain siksi, että vähän oksettaa ja huimaa. Kavereitakin kohtelen kun paskaa lyömällä luuria korvaan vaikka ne haluaa vaan auttaa, mutta kun mä en osaa auttaa niitä. En mä voi ruveta väittämään, ettei mulla mitään hätää ole, kun en mä sitä itsekään tiedä. Kämppä on yks helvetin kaatopaikka, tiskit tiskaamatta, mökkikamat purkamatta, enkä oo itteänikään pessy sitten perjantain. Saatanan lapsellista touhua.

Älä ämmä märise, ELÄ!

Kas vain, sanoi kasvain ja kasvoi vain

Tänään oli tosiaan lääkäriaika klo: 9.20. Turha reissu sinällään, että sain vain kuulla sen minkä jo osittain tiesinkin: vatsassani on kasvain. (MITÄ MÄ SANOIN!) Se, onko kyseessä hyvä-, vai huonolaatuinen kaveri saadaan tietää vasta leikkauspöydällä. Lääkäri sanoi verikokeiden mukaan kaikkien arvojen olevan perfecto, joten tällä haavaa liputetaan hyvälaatuisen möllykän puolesta. Toki ikuisena pessimistinä ja luulotautisena googlettelin vatsan kasvaimia ja se tarjosi vaihtoehdoiksi lähes oireettomia maha- ja munuaissyöpiä. Meikäläisen oireitahan on väsymys, epämääräiset vatsavaivat, närästys ja tarve pissiä tunnin välein. Toki noi kaikki oireet voi liittää ihan muihinkin juttuihin, kuka tietää...

Anygay, tässä nyt sitten vain odotellaan kutsua naistenklinikalle. Lekuri laitto lähetteen kiireisenä, mutta mulla ei ole hajuakaan miten tämä kiireinen määritellään. Puhutaanko nyt päivistä, viikoista, vai kuukausista? Ei noin muuten, mutta mua ei kyllä yhtään huvittais olla töistä pois jonkun tyhmän kasvaimen takia. Eikä kyllä oikein hotsita sekään, jos se turpoaa sen verran, että littaa kaikki sisäelimet.

Menen takaisin sänkyyn rypemään itsesäälissä ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. Nauttikaa te sillä välin kesästä.

Poika lauloi, lauloi ja joi

Juhannuksen yhteenveto

Mistä on juhannus tehty? Synttäreistä, karaokesta, tuhkimokänneistä, yöllisistä vesileikeistä ja sekalaisen sairaasta porukasta. (Oli käsi- ja jalkavammoja, maksatulehduksia, määrittelemättömiä sairauksia ja lopuilla viirasi muuten vaan.) 

Hukkuneita: muutama puhelin, parit kalsarit ja housut, kanootti ja määrä x kenkiä. Tiättävästi kaikki puhelimet löytyivät mikä mistäkin. Yksi kukkapenkistä ja toinen teltan alta. Osa kengistä on löytänyt oikeille omistajilleen, osa seikkailee vielä jossakin. Siskon housut sentään löytyivät kaverin autosta.

Torstaina suunnattiin nokka kohti Nörrilandiaa. Piti olla kenraaliharjotukset, mutta meikäläisen aamupäiväinen lääkärireissu oli vienyt sen verran voimia, että uni tuli melko nopskasti silmään. Juodakaan ei voinut, kun närästi niin pirusti. (Btw. Ultrassa näkyi koteloitunutta nestettä pienen jalkapallon verran. Huomenna taas aamusta lääkäriin...)

Perjantaina oli tiedossa yhdet 50-kestit. Ensteksi pidettiin vähän allasbileitä, joskin se homma vähän viivästy kun altaaseen oli eksynyt hauki... siis miks joku on sinne sellasen laittanu!? Saunomista, säätämistä, valmistautumista ja lisää säätämistä. M:n kavereita oli myös meidän möksällä juhannusta viettämässä, eikä niiden ensin ollut tarkoitus lähteä synttärikesteille mukaan ollenkaan, mutta lähtivätpä lopulta kuitenkin.

Konkkaronkka pääsi juhapaikalle ehjin nahoin. Syötiin ja juotiin. Pelattiin huojuvaa tornia ja ihasteltiin pallinraaputinta. Jossain vaiheessa iltaa iski pieni känkkis ja jotain draamailin M:n kanssa niin, että pikkuserkkukin oli ritarillisesti puuttunut asiaan. (Tämän suvun naisiahan ei itketetä. Perkele!) Ilmeisesti homma oli sitten karannut käsistä sen verran, että kinastelijat (jotka sattuivat olemaan meidän porukkaa) lähetettiin meidän mökille rauhoittumaan ja M kävi vielä setvimässä tilannetta ja pyytelemässä anteeksi tovereidensa puolesta. Kummitätikin kävi M:ää jututtelemassa ja keskusteltiin vielä vähän kolmisin. Tuumasi, ettei me toisistamme eroon päästä kuitenkaan, kun rakastetaan toisiamme niin paljon. Oikeassahan se oli mokoma ja kyse oli jokatapauksessa vain väärinkäsityksistä. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Karaokea, viinaa ja lisää karaokea. Ei kai siinä sitten sen kummempia tapahtunut. Lähdettiin melko aikasin pienellä porukalla omalle mökille muiden jatkaessa vielä juhlintaa. Mikromakkaraa ja unta palloon.

Lauantaina oli melko hiljasta ja rauhallista. Vähän piti kuitenkin jotain keksiä, joten serkku piti pojille kynsistudiota. Illalla likat leikki vähän ambulanssia, mutta se oli mukamas liian vaarallinen leikki maksapotilaalle. Ei kun uimaan! Tyypit pomppi altaassa vaatteet päällä ja yks makas vedessä pitkin pituttaan. Niin ja olihan meillä alkuillasta pieni romanttinen välikohtauskin, kun M päätti kavereidensa yllyttämänä mennä ja kosaista. Hupsista saatana.

Oli kaiken kaikkiaan hirveen tylsä juhannus verrattuna edellisvuosiin, kun missään välissä ei oikein tapahtunut yhtään mitään. Oon melko pettynyt. Kenties loppukesän lentismatsissa olis enemmän meininkiä?

Juhannus kuvina 

Juhannuksena on luettu lehtiä...

...kasattu Nuuskamuikkusen telttaa...

...liputettu...

 ...käytetty hassuja hattuja...

..juhlittu viiskymppisiä...

...lakattu poikien kynsiä...

ja juhlistettu Uuttavuotta!

Ollaan oltu cooleja...

...ja Ransuja!

On leikitty luontokuvaajia...

...ja ihmetelty öttiäisiä...

... ja on juotu kuoharia.

On saatu kukkia...

...kalastettu haukea uima-altaasta...

...harastettu vesileikkejä keskellä yötä...

...pelattu huojuvaa tornia...

...ja oltu melko luovia MacGyvereita.

Negaa, negaa, negaa, mistä löytyy vikaa?

Heipä hei ja terveisiä Diacorista. Uskaltauduin tänään vihdoin ja viimein pienellä painostuksella lääkärin puheille tämän vatsan turvotukseni takia. Heti ekana pääsin verikokeisiin, jotta saatiin suljettua raskauden mahdollisuus pois. Negaahan se näytti, vaikka lääkärikin oli sitä mieltä, että näytän niin selvästi olevan raskaana. Merkillistä tosiaan.

Lihomista tämä ei kuulemma ole, eikä myöskään nesteen kertymistä, koska silloin vatsan pitäisi löllyä, eikä olla kiinteä, kuten minun tapauksessani. Sitäpaitsi jos kyse olisi lihavuudesta, olisi sitä läskiä kertynyt vähän muuallekin, kuin vatsaan. Lääkäri ei osannut arpoa mitään syytä merkilliselle tilanteelleni, mutta oli sitä mieltä, ettei tämmöinen pullataikinamainen turpoaminen missään tapaukseesa ollut normaalia, joten se lähetti mut uudestaan labraan. Tällä kertaa otettiin verenkuvaa ja testailtiin munuais ja maksa-arvoja.

Labratäti oli hyvin huolehtivainen ja ihana. Se laitto tuuletusta, availi ikkunaa ja tarjoili mehua, kun ilmoitin, että saatan pökrätä. En pökränny, mutta sen verran kuitenkin heikotti, ettei täti päästäny mua pois ennen kun mulla oli hyvä olo, etten vahingossakaan pyörtyisi matkalla kotiin. Tuli vähän huono omatunto siitä, että mä vaan loikoilen siellä juomassa mehua, kun muut odottelee vuoroaan. Ei siellä kyllä hiveesti porukkaa ollu, mutta jos yksikin ihminen odotti vuoroaan, niin mä viivästytin sitä ihan turhan päiten.

Mikäli jotain hälyyttävää löytyy, (lääkäri epäili vahvasti, ettei löydy, kun ei mulla kerran mitään kipuja, tai muita oireitakaan ole,) lääkäri lupasi soitella tänään, tai huomenna, muussa tapauksessa varaan samalle lääkärille ajan ensi viikon alkuun ja otetaan lisää kokeita. Huomenna olis aika vielä koko vatsan ultraan, toivottavasti sieltä nyt joku syy löytyis, ettei tarvis koko juhannusta asiaa murehtia.

Jotenkin musta tuntuu, ettei ne kuitenkaan löydä mitään ja oon taas turhaan maksanu itteni kipeäksi. Toi reissuhan kustansi sellaset vaatimattomat 216€ ja huominen ultra 245€. Jei.

Jos nyt jotain positiivista haetaan, niin ainakin tiedän mistä tänään puhutaan terapiassa...

Vaatekaapin täytettä

Tykään vaatekaappien siivouksesta. Siis siitä, kun muut siivoavat omansa ja lahjoittavat mulle kasan vaatteita! Viikonloppuna kävin kaverin luona haalimassa itselleni lisää vaatekaapin täytettä, ikään kuin se ei jo nyt pursuaisi ylimääräisistä vaatteista. Mitään vaan ei voi heittää pois, kun niitä voi vielä joskus tarvita!

Toi korsetti on vaan niin ihana! Harmi, että se on mulle ihan liian iso.

Tänään kävin hakemassa toiselta kaverilta lisää vaatteita ja kaikkea muuta kivaa. Katotaan saanko aikaseks esitellä niitä, vaiko en ja onko mulla edes kameraa jolla kuvata. Eilen sattui nimittäin vähän niin hassusti, etten heti huomannut koiran kaataneen kynsiliimaa olohuoneen pöydälle ja siinä vaiheessa, kun tämän huomasn oli jo vähän liian myöhäistä. Muun muassa kameran muistikortti/akku paikka oli liimautunut kiinni. Onneksi tuolla yhdellä riitti hermot avata se paskomatta koko kameraa, toisin kuin minulla. (Mulla meni jo hermot kun revin sitä liimaa sormista ja kämmenistä saatuani jonkun strömssimäisen kuningasidean pyyhkiä pahimmat liimat pöydästä pois käsillä.) Olohuoneen pöytään on myös harmillisesti liimautunut 2,50€. En ole vielä keksinyt millä ne saisi revittyä irti. Kynsilakanpoistoaine ei toiminut. Ehdotuksia otetaan vastaan.

Testissä: Veet täsmävaha (Precision Wax & Care)

Sain testattavaksi Veetin uuden täsmävahan, kun kaverilla ei itsellään ollut sille käyttöä. Ei kyllä ollut minullakaan. Tuote lupaa pitkäkestoiset tulokset kuivattamatta ihoa. Yeah right. En tiedä onko vika minussa, vai tuotteissa, mutta aikaisemmilla vahauskokemuksillani en ole onnistunut irrottamaan ihosta karvan karvaa. Yrittänyttä ei laitea.

Tuote lupaa:

"Uusi Veet® Precision Wax & Care takaa pitkäkestoiset tulokset kuivattamatta ihoa. Se on kehitetty ihokarvojen poistoon erityisesti kasvoista. Helppokäyttöisestä putkilosta voi annostella täsmälleen sopivan määrän vahaa kulmakarvoihin, ylähuulen päälle ja leukaan."

Tuote tekee:

No ei yhtikäs mitään.

Toimin juuri kuten ohjeissa sanottiin. Lämmitin vahaa minuutin juuri kiehautetussa vedessä, mutta levitin vahaa kuinka ohuelti, tai paksulti tahansa, hinkkasin vahaliuskaa kiinni kuinka varovasti, tai kovakouraisesti tahansa, repäisin mistä kulmasta ja millä nopeudella tahansa, vaha vain oli ja pysyi kulmakarvoissa sen sijaan, että olisi tarrautunut vahaliuskaan ja repinyt karvat mennessään. Paska mikä paska. En suosittele.

Kokeilukokemus videomuodossa:

Linnanmäelle, Linnanmäellee!

Tänään on ollut siitä erikoinen sunnuntai, että olen ollut hereillä jo ennen seitsemää ja liikkellä ennen ysiä. Sattuipa nimittän niin, että Jaana pyys mut porukoittensa kanssa viettämään lintsipäivää. En ole ollut lintsillä ainakaan pariin vuoteen ja edellisellä käynnilläkin vierailu linnanmäellä rajoittui lähinnä vessakäynteihin, sillä pidettiin lähimaastossa piknikkiä, joten olin ihan intopinkeenä. Toki vähän pelotti, että kuinka nopsasti sitä alkaa voimaan pahoin, kun tuntuu, että nykyään pihakeinussakin huippaa, vaikka jalat olisivat maassa.

Tänään tosiaan päästiin klo 9.00-13.00 ajalla hurjastelemaan laitteissa ilmatteeks ja kummastelemaan mereneläviä puoleen hintaan. Oltais toki voitu ostaa rannekkeetkin loppupäiväksi puoleen hintaan, mutta jollakin saattoi olla krapula ja sääkin näytti sen verta sateiselta, ettei sitten jääty kuluttamaan enempää rahojamme.

Vähän harmittaa, ettei ehditty käymään mun lempparilaitteissa Kehrässä ja vanhassa kunnon Vuoristoradassa. Meidän oli tarkotus tsekata myös kummitusjunan tilalle tupsahtanut uutuus: Kyöpelivuoren hotelli, mutta jäi nyt sekin kokemati piiitkän, pitkän jonon takia. Sen sijaan meille ennestään vieraaseen Salamaan - jossa siinäkin on totuttu näkemään ylipitkiä jonoja - kerettiin käymään jopa kahdesti. Vatsanpohjassa kutitteli mukavasti, mutta pahoinvoinnilta vältyttiin. Jes!

Torstaina lähdetäänkin sitten vähän erilaiseen huvittelukeskukseen ja perjantaina puuhamäelle (ei Puuhamäkeen, kuten joku saattaisi luulla) viettämään eräitä 50-v kinkereitä. Pakatakin kai pitäis...

Tuli muuten mieleen, et lintsi lienee tämän maan ainoita huvipuistoja, jota ei telkkarissa mainosteta, eikä täten omaa ärsyttävää tunnarirenkutusta, kuten muut huvittelukeskukset.

"Särkänniemeen, Särkänniemeen!"

"Visulahti, Visulahti, siinä on kesäloman tahti, ota suunnaksi Visulahti!"

"Tykkimäkeen, mennään Tykkimäkeen...." 

Masennus asuu meissä, viisaus ei

Sain blogistani aikoinaan arvostelun, jossa miinuksena huomautettiin, etten kirjoita itse sairaudesta (masennus,) vaan ainoastaan sen oireista. Lisäksi pidettiin huonona asiana sitä, että olen enemmän huolissani masennuksen oireista, kuin itse masennuksesta. En koskaan oikein ymmärtänyt mitä sillä tarkoitettiin. Tämä on minun blogini, kai minä nyt käsittelen täällä sairauttani juuri niin kuin minä sen koen ja kuinka se minuun vaikuttaa, enkä sitä mitä naapurin "Pena" ja "Tomppa" masennuksesta ajattelevat. Toki voisin kirjoittaa masennuksesta noin yleiselläkin tasolla, mutta kertokaa minulle miten yhdestäkään sairaudesta ylipäätään puhutaan mainitsematta samalla sen oireita? Mulla on oireeton masennus! Ei kun hetkinen, eihän se ole mikään masennus, vaan terve ihminen! Olenko minä nyt vain hiukan tyhmä, vai mikä tässä mättää?

Oli sairaus mikä hyvänsä, itse ainakin puhun usein juurikin sen oireista. Enkö silloin puhu itse sairaudesta? "Hirveä flunssa! Nenä vuotaa ja kurkku on ihan tukossa!" "Nilkka nyrjähti ja nyt se on ihan saatanan kipee ja turvonnu!" Onko edes mahdollista määritellä sairautta listaamatta sen oireita? Se olisikin hienoa. Lääkäriin vois mennä ja todeta, että joo ei mulla mitään oireita oo, mutta kyllä mä ihan varmasti sairas olen! Ja ennen kuin joku tulee viilaamaan pilkkua, niin tiedän kyllä, että jotkut sairaudet voivat olla oireettomia, mutta tietääkseni masennus ei kuulu siihen joukkoon.

Joskus mietin näitä juttuja ehkä vähän liikaa...

Tänään oli tosiaan taas terapiapäivä. Tuttavapariskunta asuu siinä lähellä, joten kävin viemässä koirulin niille terapian ajaksi hoitoon. Tänään taidettiin keskittyä taas sen verran paljon mun turvonneeseen vatsaan, että lupasin mennä juttelemaan psykiatrin kanssa mahdollisesta lääkevaihdosta. Tosin jo pelkkä ajatuksesta puhuminen sai mut tärisemään ja oksennuksen nousemaan kurkkuun. Ihanata. Mietittiin, josko mun oloani helpottaisi jos raahaan taas jonkun kaverin mukaani, mutta ensin pitäis uskaltautua mennä varaamaan sitä aikaa. En ees tiedä kuka mun lääkäri nykyään tuolla psykiatrisella on, kun edellinen lähti samaan aikaan, kun itse lopetin siellä hoitoni. Ahdistaa, ahdistaa... Koska kyse on oikeastaan vain ulkonäöllisestä seikasta, voin taas tapani mukaan pitkittää tätäkin lääkärireissua vaikka kuinka pitkälle. Toisaalta tälle mun älyttömälle väsymykselle pitäis varmaankin löytää myös joku syy. Ei vissiinkään ole ihan normia nukkua 16 tuntia vuorokaudessa.

Mitä vain yhden kuvan tähden

Käytiin eilen piipahtamassa M:n äiteen luona. "Ootko varma, ettei tuolla vatsassa ole ketään?" No ei ainakaan minun tietääkseni... Sain taas kuulla kauhutarinoita siitä, kuinka yksikin oli saanut tietää olevansa raskaana vasta viidennellä kuulla, kun testit olivat näyttäneet negaa ja toisella oli ollut vatsassaan kysta. Huih! Pitäis kuulemma mennä lääkäriin, mut en mä jaksa (enkä uskalla).

Niille jotka eivät tienneet, mun vatsani muistuttaa siis lähinnä vappupalloa. (Kuva täällä.) Mun syömättömyys kokeilut johti vaan siihen, että kylkiluut paistaa selvemmin, mutta vatsa se vaan pömpöttää entiseen malliin. On kai pakko kokeilla sitä runsasta juomista, josko elimistöni tosiaan kuvittelee kuivuvansa kasaan ja kerää siksi talteen kaiken nesteen.

Mua jäi hirmusti harmittamaan, ettei mulla ollut laivalla kunnon kameraa mukana ja että aivan upea auringonlasku jäi merellä ikuistamatta. Täällä maan kamarallahan auringonlaskut ei ikinä yllä kauneudellaan samaan luokkaan, kuin merellä. Yritin silti vähentää karvasta pettymystäni jahtaamalla koiran kanssa auringonlaskua pitkin herttoniemeä. (Kaikkea sitä ihminen tekeekin vain yhden valokuvan tähden!) Ei oikein onnannu. Askelia tuli kyllä mittariin senkin edestä.

Joutsenet on vittupäitä

Huomenta päivää! Eilen illalla yöllä koiraa lenkittäessä harmitti taas hirmuisesti, kun kamera oli jättäytynyt eteisen hattuhyllylle. Meidän lenkkipolun vieressä, ihan rantavedessä nukkui nimittäin noin 20 sorsaa ja nelisenkymmentä kanadanhanhea poikasineen.

Onneksemme samaiset hanhet olivat kuitenkin rannikossa vielä aamulenkin aikaan. Hanhien epäonneksi paikalle lipui kuitenkin vittupää joutsen, joka halusi omia koko rannan ja ajoi kaikki hanhet tiehensä.

"Se on Suomen kansallislintu ja kuvastaa kyllä hyvin suomalaisia. Heti kun ottaa vähänkin viinaa, niin pitää ruveta öykkäröimään!"

Ps. Huonona liikunnanharrastajana latasin puhelimeen motivaattoriksi askelmittarin. Se tietää kertoa, että olen tänään kävellyt 7658 askelta 1,25 tunnin aikana. Toki askelia on kertynyt todellisuudessa enemmänkin, sillä minulla ei ole tapana kanniskella puhelinta mukanani kotona ollessa. Askelmittari antaa kuintenkin jonkinlaista osviittaa päivittäisestä liikkumisesta, joka minun kohdallani on usein surullisen vähäistä.

Jokaisen olisi hyvä kävellä 10000 askelta päivässä, sillä se auttaa ylläpitämään terveyttä. Mikäli taas haluaa pudottaa painoaan kävelyn avulla, olisi syytä kävellä vähintään 12000 askelta päivässä.

Kohta voisikin lähteä päivälenkille keräämään lisäaskelia...

Masentuneen maanantaitilitys

Tämä ei ole angstipostaus. Tällä ei haeta sääliä. Tämä on vain ihan tavallisen masentuneen ihmisen, ihan tavallinen maanantaipostaus.

Maanantai ei ole paras päivä terapialle. Oikeastaan maanantai ei ole paras päivä yhtään millekään. Mulla on taas vähän huonompi kausi menossa mitä tulee itsetuntoon. Jo parin viikon ajan on tehnyt mieli kävellä paperipussi päässä, kun peilistä ja valokuvista on mulkoillut ruma ja läski, kasvoiltaankin pöhöttynyt ja näppyläinen rumilus. Yleensä meikki auttaa tuntemaan itsensä edes jotenkuten siedettävän näköiseltä, mutta ei nyt. "Hei vammanen kusipää! Miksi sä olet päästänyt mut tähän kuntoon?" Peilikuva vaatii tietää, mutta ei mulla ole sille vastausta.

Tässä kohtaa kaverit alkavat vakuutella, että näytän hyvältä ja olen kaunis jne. Ei auta, itseasiassa melkeinpä vaan pahentaa. Kun näkee itsensä rumana alkaa pitää kohteliaisuuksiakin kettuiluna. Niin se vain menee.

Tämä todistettiin myös terapiassa, kun terapeutti kehotti kurkkaamaan peiliin. Tein sen vastahakoisesti, koska mua kuvotti. Sitten piti vielä kertoa mitä näkee. Hirveää kidutusta. "Ruman ja väsyneen ihmisen. Mustat silmänaluset, näppylöitä, punainen naama, arpia..." Terapeutti väitti ettei se nää mitään arpia ja että mun iho näyttää terveeltä ja heleältä. En uskonut.

"NO ON SIINÄ! Hanki silmälasit!" Huusi tyyppi mun päässäni. Suusta sen sijaan kuului "mulla on silti sellainen olo, että sanoit niin vaan, että mulle tulis parempi olo." Sitten mietittiin ja ihmeteltiin miksi mun itsetuntoni on niin huono. En mä osannut sanoa. Ei mua kukaan ollu mun itseni lisäksi rumaksi haukkunut, vai oliko? En muistanu. Tyhmäksi oltiin kyllä haukuttu, mutta se nyt on vain totuus.

Olen ollut viikon syömättä mitään kunnollista. Menu sisältää lähinnä leipää ja jogurttia. Tiedän ettei vatsani turvotuksella ole mitään tekemistä syömisen, vaan juomisen kanssa, mutta yrittänyttä ei laiteta. On paljon helpompaa unohtaa syödä, kuin muistaa juoda. Sitä paitsi vesi on pahaa.

Syömättömyys tosin väsyttää ja koko ajan on nälkä. Nukun, jotten tuntisi mitään ja nukun, koska väsyttää. Muitakin väsyttää. En osaa sanoa niille muuta, kuin neuvoa nukkumaan enemmän. Kuuden tunnin yöunet kuulostavat varsin riittämättömiltä omiin 12 tunnin uniin verattuina. Sekin on jännä, että ihmisiä väsyttää niin, ettei ne jaksa tehdä töitä, mutta jaksaa kukkua baarissa kahteen asti. Minä en jaksa mitään, paitsi nukkua. Teen silti asioita, koska on "pakko". Pakko käydä terapiassa, pakko tehdä välillä töitä, pakko syödä, pakko jaksaa.

En tiedä kummat on laiskempia ja kummat ihan oikeasti väsyneitä, ne baarissa kukkujat vai sellaiset "suorittajat", kuin minä. Sen kuitenkin tiedän, etten halua sellaisten ihmisten (jotka ei jaksa käydä töissä, mutta jaksaa juhlia) huomauttelevan minulle et "ei sua voi väsyttää!"

Paratiisi on tallinnan laivalla (ja ei hävetä yhtään)

Meidän oli tosiaan Jaanan kanssa perjantaina tarkotus mennä kattomaan AVICII:ta, mutta ei me oikein jaksettu ja sääkin oli mitä oli. Laiskoteltiin meillä kattomalla ennalta-arvattavaa hömppäleffaa, jossa siis oli mitä perinteisin juoni: nainen vihaa miestä, sitten ne kuitenkin rakastuu, sitten tulee hirveä riita ja lopulta eletään onnellisina elämänsä loppuun asti. Uuno Turhapuron aviokriisi oli huomattavasti vihdyttävämpi katseluelämys vielä näin kymmenennen kerran jälkeenkin. Lisäksi viihdytettiin itseämme kuvaamalla vesipisaroita tähän tyyliiin...

Saako sapuskaa, jos esitän temppuja, itken ja haukun kuin hyeena

Lauantaina lähdettiin matkaan hiukan turhan aikaisin, joten käytiin tappamassa aikaa ja palkitsemassa vatsoja pikaruolla mäkkärissä. Ja hyvä olikin, että oltiin ajoissa. 9 ratikka nimittäin tyssäsi heti ekoihin liikennevaloihin, kun edessä oleva ratikka oli päättänyt lähteä ajelemaan väärinpäin.

Pienten kommellusten jälkeen päästiin laivaan ja hyttiinkin löydettiin ihanan charmantin homomiehen avustuksella, kun me blondit ei itse löydetty. Jaana oli järkänny ylläriksi hedelmäkorin! Hedelmiä tosin nautittiin sinä iltana lähinnä drinkkilaseista.

Vaihtoehtoinen "jääkaappi"

Laittautumisen jälkeen vietettiin aikaa hytissä katsellen jotain tosi laadukasta kotimaista tv-sarjaa, niin että lopulta meistä tais tulla vähän hyttihöperöitä...

Tultiin Tallinnan laivalle kattelee telkkua!

Haloo!? Kuuluuko...?

Joku toinen vain tahtoisi tanssia...

Pienessä sievässä uskaltauduttiin ulos hytistä ja lähdettiin maistelemaan laivan drinkkitarjontaa. Mun drinksu maistu lähinnä omenapiirakalta ja oli muutenkin vähän turhan imelä mun makuun. Sen sijaan illan karaokeisäntä oli meidän mielestä aika herkku.

Valitettavasti karaokeisäntä tuskin vilkaisi meihin, mutta muut miehet kylläkin. Joku vanhempi (yhtä hyvin se olis voinu olla mun isä) ja iso kokosempi (ei lihava, vaan roteva) setä tuli pyytämään mua tanssimaan. En lähteny, mutta sedän yritys oli kova. "No lähetkö mun moottoripyörän selkään?" En suostunu siihenkään, mutta setä ei antanut periksi, vaan kyseli tanssimaan koko illan ja vielä seuraavanakin päivänä. Niin ja omistihan se mulle karaokebiisinkin "mä hukun". Hiukka pelottavaa ehkä.

Luksuslukaalimme näkymät yläpediltä

Paratiisi on tallinnan laivalla, sieltä raahataan suurella vaivalla

Kori tolkulla kaljaa ja koskista ja ei hävetään yhtään...

Meillä oli suuret suunnitelmat herätä aamulla seitsemäksi aamiaiselle, mutta eihän me jaksettu herätä kun vasta joskus lähempänä kahdeksaa ja silloinkin hyvin vastahakoisesti. Itsehän menin kilttinä tyttönä nukkumaan jo kahdentoista maissa, kun Jaana jäi vielä pyörimään miesten kiusattavaksi ja nautiskeli raakaa kalaa, yön esiintyjänä toimiessa Mr. Sushi. (Oikeesti se joutu kyllä ensin saattamaan mut hyttiin, koska en koskaan oppinut sitä reittiä.)

Tallinnan puolella oli niinkin jännää, että käytiin vaan nopsasti noutamassa viinakset ja painuttiin takasin laivaan mököttämään päikkäreille. Toki me ehdittiin silläkin reissulla törmätä siihen mua ahdistelleeseen setään, joka esitti jonkun sooloesityksen intopinkeenä oleville japanilaisturisteille.

On se eesti keel vaan jännä

Jätkä kattelee ihan intona Muumipeikkoa ja pyrstötähteä / ja yrittää ottaa kuvia kattoikkunaan paskovista lokeista

Todettiin, että laivaan on huomattavasti helpompi päästä sisälle, kuin sieltä ulos. Jonotettiin hissiin varmaan vartin verran, kunnes hoksattiin, että kukaan ei olisi menossa enää ylöspäin. Näinpä tilattiin hissi ylös, mahduttiin kyytiin, vilkuteltiin alas mennessä taas oman kerroksen väelle ja päästiin kuin päästiinkiin letkan mukana ulos laivasta! 

Iloinen kotimatkalainen oppi käsimerkin turisteilta.

Mikä oliskaan parempi tapa lopettaa risteily viikonloppu, kuin käkättämällä salkkareiden Nightmare elokuvalle. En varmaan ikinä tule ymmärtämään miksi se on luokiteltu trilleriksi ja kauhuksi. Minusta se oli lähinnä huono läppä.