Ylikierroksilla...

Voi tätä tajunnanvirtaa. Ajatus kulkee nopeammin, kuin ehdin kirjoittaa. Voi kunpa mielikuvitukseni olisi yhtä eloisaa! Olisin varmasti saanut kirjoitettua jo kirjan, mutta ei. Sen sijaan aivoni tuputtavat turhia ajatuksia vielä turhemmista asioista. Ei toki sillä, että tarinoiden kirjoittaminenkaan olisi kovin tarpeellista, tai millään tapaa hyödyllistä. Silti tuo ikuisuusprojektini keskeneräisyys kolkuttelee omaatuntoa aina vain äänekkämmin...

Olen myös miettinyt pitäisikö minun siirtää nämä "synkemmät pohdiskeluni" kokonaan toiseen paikkaan. En halua, että tämä blogi on vain täynnä ahdistustani. Vielä vähemmän haluan, että se tarttuu teihin. Toisaalta en halua tehdä tästä blogista mitään kulissiakaan. En halua kertoa vain hyvistä ja kivoista jutuista ja hymyillä kameralle niin kuin minulla olisi kaikki hyvin, koska niin ei ole. Se voi olla osa totuutta, muttei kokonaiskuva. Mikäli tarkoitukseni olisi ollut antaa kuva hyvästä ja onnellisesta elämästä olisin nimennyt blogin toisin. Nimeksi olisi tullut Helppo elämä. Se kuulostaisi ehkä tarpeeksi ironiselta, jos tietää totuuden. Muuten se ei kuulosta oikein miltään. Paitsi massablogilta. Minä en halua kirjoittaa massablogia.

Voi tätä ristiriitojen määrää.

Sain "En tahdo kuolla, en vain jaksa elää"-kirjan päätökseen. Olen pettynyt loppuun. Se olisi ollut tyydyttävä mikäli kirjoittaja olisi oikeasti päättänyt päivänsä, mitä hän ei siis tehnyt. Ei sillä, että olisin halunnut niin käyvän. Tietenkään en halua kenenkään päättävän päiväänsä. Päin vastoin hyvä, että hän elää yhä. Vaikka kirjalta se toki syökin vaikuttavuutta. Minua häiritsee keskeneräisyys. Mitä sitten tapahtui? Mikä muutti mielesi Ann? Mikä sai sinut uskomaan taas elämään? Löysitkö elämällesi tarkoituksen Ann? En pysty nukkumaan, kun mietin tätä asiaa. Myönnän, että yritin myös googlettaa tietoa. Turhaan.

Olen silti tykästynyt ja samaistunut erityisesti muutamiin kirjan kohtiin. Ann puki monesti ajatukseni sanoiksi, kuten alla olevassa lainauksessa.

"Suututtaa saatanasti, kun ihmiset jotka todennäköisesti eivät ole koskaan kiemurrelleet kylpyhuoneen lattialla ahdistuksen jyskyttäessä palleassa, seisseet junanraiteen vieressä valmiina hyppäämään, valvoneet viittä vuorokautta putkeen, istuneet veitsi kurkullaan, maanneet siteissä suljetulla osastolla, tokaisevat ylenkatseellisesti: Täytyy hyväksyä, ettei elämässä voi aina olla kivaa. Joskus pitää kärsiä. Fuck you. Ikään kuin sauvakävely, porkkanamehu, haliminen ja kohottava kirjallisuus ratkaisisivat kaiken. Ikään kuin ahdistus, masennus ja itsemurha-ajatukset olisivat pohjimmiltaan teeskentelyä."

Ehkä voisin nyt ummistaa silmäni hetkeksi...?

Kommentit

Suositut tekstit