sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Munarikasta pääsiäistä!



Pääsiäisen kunniaksi kanitäytteinen kuvapostaus. Ja ei, tuo kani ei muni. Munat syymboloivat hedelmällisyyttä ja kanit... no ne on tunnetusti aika kovia lisääntymään.










perjantai 29. maaliskuuta 2013

Lapsuuteni maisemat (eli videomatskua Suvelasta)

Tänään oli sen verran hiljanen, mutta nätti päivä, että päätin pyörähtää pienellä kävelyllä. Tuntuu muuten kamalan pöllöltä käppäillä tuolla vailla määränpäätä ilman koiraa.

Mikäli jotakuta sattuu kiinnostamaan, tässä olisi lenkkimatskua, aka lapsuuteni maisemia videon muodossa.


Nappasin eilen mukaani pienen flunssanpoikasen, joten tää päivä onkin muuten mennyt lähinnä vällyjen alla leffoja tuijotellen. Katsastin mm. Miss Farkku-Suomen. Puoleen väliin asti se oli ihan jees, mutta sitten se fiilinki vähän lässähti.

MetalOrgy

Mun illan suunnitelmiin kuului töllötellä telkkua ja mennä aikasin nukkumaan. Ei mennyt ihan putkeen. V suostutteli mut seinäruusuksi Nosturiin MetalOrgyyn. En mä muuten olis menny, mutta kun nimet oli listassa ni päästiin ilmaiseksi.


Bussilla ees taas reissaaminen kustansi kyllä sen 9€ et ei tässä ihan voiton puolelle jääty kuitenkaan. Esitin mun seinäruusun hommani niinkin hyvin, että katosin taas henkisesti hetkeksi olemattomiin, enkä ees tajunnu, kun yks halus kätellä. Vähän ehkä hävetti, mutta toisaalta mitkään kättelyt ei köynöskasvien tehtäviin kuulukaan.


Ei toi örinähevi kyl oikein nappaa. Istuttiin V:n kanssan nurkassa juomassa colaa ja laskettiinm minuutteja seuraavan bändin soittoon. Nurkasta käsin oli myös oivallista arvostella ihmisiä. Siis miks kaikki hevimiehet on joko isoja ja kaljuja, tai laihoja ja pitkätukkasia!? Ainoot väriläiskät tais olla harmaakuosiset maastohousut. Kaikki muu oli miehillä mustaa. Nättejä flikkoja siellä kyllä oli ja todettiinkin, että jos sattuu olemaan ruma mies, niin täytyy ruveta hevariks saadakseen itelleen kauniin naisen. Mikä niissä miehissä oikein viehättää? No, makuasioista ei voi kiistellä. Ennen kuin joku tulee muistuttamaan, että seukkaan itsekin pitkätukan kanssa, niin voin kertoa teille salaisuuden: jos törmäisin kyseiseen tyyppiin ekaa kertaa vasta nyt, niin kävelisin vaan ohi. Meitsi tykkää niistä siististi pukeutuneista ja lyhyttukkasista kauluspaitamiehistä. Ehkä sit oon vähän pinnallinen. Syntinsä kullakin.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Normipäivä

Oon sellanen isänsä poika et ostin maton, kun halvalla sain ja dyykkasin roskiksesta toisen moisen!

Roskis 0€/Huutonet 40€

Tulin tänään Espooseen kanivahdiksi, kun porukat lähti mökkeilemään ja vei mun kultapojan mukanaan. Ehdin olla täällä jopa pari tuntia, kun jo sain palohälyttimen soimaan. Paahdoin nimittäin vähän leipää.


"Se paahtimen ajastin ei toimi." AIJAA!? En huomannukkaa...

Onneks ees jotkut asiat menee putkeen. Terapia alkaa heti pääsiäisen jälkeen tiistaina ja toinen istunto onkin sitten heti torstaina. Näillä mennään!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Hei hei psykopoli!

Viimeinen käynti psykologilla. Haikeat on fiilikset. Mieltä kuitenkin lämmitti se, että Kelalta oli vihdoin tullut tukipäätös ja se on MYÖNTÄVÄ! Parhaimmassa tapauksessa pääsen siis aloittamaan terapian heti pääsiäisen jälkeen. Alustavasti sovittiin, että mulla olis ajat ti iltapäivällä ja to aamulla, vai oliko se sittenkin juuri toisinpäin...? Anyway, pitää tänään laittaa sähköpostia terapeutille ja sopia asioista paremmin.

Psykologilla mietittiin taas kaikkea tosi tärkeetä. Lähinnä mun mieltäni tais häiritä, että miks joku olis huolissaan jonkun toisen tuloksista ja mikähän testi mahtaa olla kyseessä, kun kysyjä oli niin peloissaan. Hirveetä spekulointia käytiin, mutta kumottiin omamme ja toistemme ajatukset. Vakava sairaus? Ei, olis se mulle kertonu. Sukupuolitauti? Ei kai sentään. Kuka nyt utelis toisten testituloksista? Työjuttu? Ärsyttäviä tämmöset. Jää vaivaamaan!

Vaivaamaan tais jäädä myös eräs ihminen. Musta on aina vähän surkuhupaisaa, kun joku yrittää saada mut ja M:n eroamaan. Siinä kun käy yleensä niin, että M vaan sitoutuu muhun entistä enemmän. Kiitti siis palveluksesta! Hauskin osuus siinä kuitenkin lienee se, kun ko. Tyypit jälkikäteen ihmettelee miksei M:stä oo oikein kuulunu. Niin, miksiköhän? Huooh. En ymmärrä miten jollain riittää vuodesta toiseen aikaa ja energiaa muiden selän takana mollaamiseen, mut omapahan on ongelmansa, ei mun.

ps. Psykologi lupas pyytää lääkäriä uusimaan mun reseptin puoleksi vuodeksi-vuodeksi. Wuhuu!

Aurinkoista kevätpäivää! :)) Meitsi alkaa nyt rustaamaan sitä sähköpostia.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Pimeet oli bileet

Lauantaina oli ohjelmassa kaverin tuparit ja siskon synttärit.

Tuparilahjaksi olin ostanut söpöä ja pinkkiä (käsivoide, käsipyyhkeitä ja tuikkuja), sekä ruokalusikoita. Istuttiin kynttilänvalossa viettämässä Earth Houria ja syömässä mokkapaloja, jotka eivät sisältäneet kahvia, joten ne olivat oikeastaan vain "paloja" ja sulhaspiirakoita munavoilla, jossa oli voin sijaan raejuustoa.



Tupareista matkasin Junalla keskustaan ja seurasin kahden arviolta 40 vuotiaan - aikamoisessa huppelissa olevan - naisen joutumista vartioiden siideriratsiaan. Toinen yritti leikkiä tyhmää. Ai mikä tölkki? Ai tuolla!? Ei se kyl mun oo!  Vartioiden mentyä naikkoset alkoivat kikattaa ja päättivät yhdessä tuumin kirjoittaa tapahtuneesta facebookkiin.

"Voi damn. Raggarit liikenteessä. Juomat takavarikoitiin. Onks vähän teinimeininkii." "Hei mä laitan tähän perään viel sellasen kielihymiön!"

Keskustassa marssin kompasille odottamaan serkkua ennen kuin suunnattiin painobaariin, jossa hevikaraoke oli pahimmillaan ja talo tupaten täysi. M liittyi seuraamme päästyään töistä ja siirryttiin siitä sitten kolmisin noutamaan päivänsakari ja sen toverit William K:sta, ennen kuin siirryttiin juhlapaikalle Domiin.

Ei kyllä ollu mun mesta. Ihan ihme jumputusta ja selvinpäinkin päänsärkyä ja pahoinvointia aiheuttavia strobovaloja. Se on kyllä no thank you. Synttärisankari katosi jonnekin ikuisuudeksi ja mekin päätettiin M:n kanssa lähteä melko aikasin kotiin. Joskin siitä hyvästä saatiin istuksia puolituntia odottamassa bussia.

Sunnuntaina nukuin pitkään. Mun kauneusunien aikana M oli lähtenyt isänsä ja veljensä kanssa virpomaan. Kyllä, luitte oikein. Virpomaan, eikä missään ihan tavallisissa kuteissa, tai edes noita-akkoina, vaan puvut päällä. Olivat koristelleet oikein hienot virpomisoksat suklaakolikoilla ja virpomisloru kuului niin ikään, ei niin kovin perinteikkäästi seuraavaan tapaan: "Moro! Me ollaan kiireisiä liikemiehiä, porvariporukkaa. Kahvit tänne niinkun olis jo. Täs o kokopäivää aikaa näitten risujen kanssa seuhtoa."



perjantai 22. maaliskuuta 2013

Työnvälityksestä työtä ei saa

"Ooks sä menos tänään sinne synttäreille?"
"No en, kun (sadannen kerran) huomenna!"
"No miks sä sit laitat ittees?"

Miehet. Ne ei vaan tajuu!

Tänään ohjelmassa oli työkkärin infotilaisuus. Ei niillä kyllä hirveesti ainakaan mitään uutta asiaa ollu. Lähinnä niitä tuntu kiinnostavan kuinka moni käyttää CV-nettiä ja kuinka moni oli sen kautta työtarjouksia saanut. Paska reissu, mutta tulipa nyt käytyä ja työnhaku tarviikin tästä hyvästä uusia vasta ensvuoden puolella. Ihan jees. On niin kamalan turhauttavaa ravata siellä työkkärissä vaan toteamassa, että joo ei oo vakkarihommia vieläkään löytyny. Eikös sen työnhaun uusimisenki vois vaan tehdä netissä? Helpottuis taas monen ihmisen elämä.

Käväsin samalla reissulla hakemassa koirulille vähän tarpeita eläinkaupasta, enkä toki voinut vastustaa kiusausta käydä kurkkimassa kanivauvoja, kun meitin Leevi kanikin asustaa niin kaukana, että sitä näkee kovin harvoin. Mä niin haluun oman luppakorvan! ♥ Sisko ei oikein suosinu mun ideaa sattuneesta syystä...




Kävin myös paniikkikohtailemassa ruokakaupassa. On muuten ihan sama meneekö perjantaina kauppaan kymmeneltä aamulla, kuudelta illalla, tai mihin tahansa kellon aikaan siinä välissä, niin aina siellä on hirveen täyttä. Joku jätkä seuras ja kyttäs mua koko ajan. Teki mieli vinkkasta sille, et lähtee vaan rohkeesti sinne Omenaan shoppaileen, että siellä on niitä sinkkukoreja.

Oli sen verran huono mäihä, et kaikissa muissa kanafileissä oli vika käyttöpäivä vasta 29 päivä, mutta se mitä mä olisin halunnut (marinoitu) olis menny vanhaks jo huomenna. Aion kostoksi tukehtua pakastepitsaan.

Loppuillan omistanen lampaiden suojelulle ja koiran kanssa huilimiselle. Huomenna ois nimittäin tiedossa peräti kahdet kinkerit. Ensteksi kaverin tuparit ja sitten siskon synttärit. Saa nähdä miten tää vanhus jaksaa, vai jaksaako.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Perheleffoja parhaaseen nukkumaanmenoaikaan

Ihmettelin koko viime viikon nelosen viikonlopun leffaputkea. Lauantain ohjelmistoon kuului nimittäin Toy Story 3 ja sen esitysajaksi ilmoitettiin klo. 21.00. Perheleffa yhdeksältä illalla? Eikös niiden esitys aika ole yleensä päivällä? Siihen aikaan kun lapset televisiota yleensä katsovat, jos katsovat? Ensin ajattelin, että mainokseen oli sattunut virhe. Näin ei kuitenkaan ollut.

Kuva: IMDb
Osa ihmisistä yritti selittää myöhäistä katseluaikaa sillä, että kyseessä oli alkuperäiskielellä, eli englanniksi puhuttu versio. Minulle tämä ei mene jakeluun. Päivisin on ennenkin näytetty suomeksi dubbaamattomia perhe-elokuvia, kuten nyt vaikka Beethoven, tai Eemeli. Osa taas oli sitä mieltä, ettei Toy Story 3 oikein pienille lapsille sopisikaan. Onhan Toy Story 3 toki tunnelmaltaan painostavampi ja liikuttavampi, kuin edeltäjänsä, mutta se on siitä huolimatta lapsille suunnattu elokuva. Elokuvan ikäraja on 7 vuotta. Vertailun vuoksi, näin on myös monen Disneyn klassikon kohdalla, kuten Kaunotar ja Hirviö, Pocahontas ja Leijonakuningas, ihan näin muutamia mainitakseni. 7 vuotiaatko saavat ihan oikeasti valvoa 23.00 asti?

En tosiaankaan tiedä nykylasten nukkumaanmenoajoista, mutta meillä mentiin muistaakseni nukkumaan viimeistään kymmeneltä. Mikäli olisin lapsi, minulta olisi siis jäänyt osa elokuvasta näkemättä. Enkä kyllä antaisi omien lastenikaan valvoa yömyöhään, jos minulla lapsia olisi. Oonko mä nyt jotenkin kiree käppänä, vai mikä tässä mättää?

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Pään tyhjennystä aka psykologin juttusilla

Olin eilisessä psykologin tapaamisessa omasta mielestäni supussa kuin simpukka. Psykologi listasi kuitenkin istunnon päätteeksi liudan asioita joista olin saanut puhuttua. Olin pohtinut mm. omaa ja läheisteni alkoholinkäyttöä ja ristiriitaisia tunteitani hauskanpitoon, tuhlailuun ja töiden alkamiseen.

Alkoholi
Juttuhan on niin, että jos porukassa juodaan, niin kaikkien pitää juoda. Selvinpäin oleva on muiden mielestä jotenkin mälsä ja tylsä ja siinä on varmaan jotain vikaa, kun se ei juo. Saletisti sillä ei ole edes hauskaa. Sitten sille tuputetaan ja juotetaan puoliväkisin ja sitten sillä ei ainakaan ole kivaa.

Mulla tulee nykyään ihan hirveän paha olo jo parista lonkerosta/siideristäkin ja yksi ylimääräinen huikkakin aiheuttaa oksennusrefleksin. Ei siis ole kyse siitä, ettenkö haluaisi olla toisinaan jossain iloisessa pikku hiprakassa, tai vähän pahemmassa tuubassa, mutta kun ei pysty, niin ei pysty. Se ettei mua huvita juoda, ei tarkoita sitä, että mua jotenkin haittais, että muut juo. Eihän se ole multa pois. Sen sijaan mua ärsyttää nimenomaan se tuputtaminen. Ei on ei ja sillä sipuli. Ei ne limulinjalla olevatkaan yleensä ole helisemässä muille, ettei ne sais juoda viinaa. Miksi siis humalanhakuisten pitäisi puuttua muiden juomattomuuteen? Hauskaa voi olla ilman viinaakin (ja viinaa ilman, että olisi hauskaa). En mä miksikään täys absolutistiksi ole tässä alkamassa, mutta pitää tehdä niin kuin itsestä parhaalta kulloinkin tuntuu ja on varmaan ihan hyväkin olla ja ottaa välillä ihan hissukseen.

Ristiriitaiset tunteet
Olen ollut tässä kuussa mm. tyttöjen kanssa shoppailemassa, ulkona syömässä ja leffassa. Ulkona ollessa ja kavereita nähdessä elän hetkessä, enkä mieti, tai murehdi mitään muuta. En edes sitä, ettei tilillä ole rahaa loputtomasti. Kotiin palattuani todellisuus ja ahdistus palaavat. Samalla iskee huono omatunto siitä, että olen pitänyt hauskaa näkemättä mitään vaivaa sen eteen ja siitä, että olen tuhlaillut, vaikka pitäisi elää maltillisesti ja mahdollisimman niukasti. Kuulostaahan se nyt paljon paremmalta todeta "raskaan työviikon päätteeksi ansaitsen illan ulkona", kuin "olen ollut koko viikon kotona, ansaitsen päästä tuulettumaan". Psykologi yritti saada minut uskomaan, että saan pitää hauskaa ihan vain itseni takia. Minusta se kuulosti jotenkin kovin itsekkäältä ja epäreilulta. Minusta kaiken eteen pitää tehdä töitä ja nähdä vaivaa. Olen tällä hetkellä työtön, joten en saa nauttia elämästä. Ei sekään kyllä kuulosta kovin reilulta.

Töiden alkaminenkin ahdistaa. Toki myös odotan, että pääsen taas tekemään jotakin hyödyllistä ja teen töitä rahojeni eteen, mutta silti ahdistaa. Uusi paikka, uudet tehtävät, uudet ihmiset. Mitä jos mä en osaa sinne? Mitä jos mä en pärjää siellä? Mitä jos ne ei pidä musta? Mitä jos mä en jaksakkaan? Mitä jos mä romahdan taas?

Ensiviikolla olis näillä näkymin viimeinen kerta psykologin juttusilla. Toivottavasti kelan päätös kuntoutuspsykoterapiasta tulisi pian, jotta pääsen ensikuussa aloittamaan terapian.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Laatuaikaa

Alotin viikon taas kivasti tuhlailemalla vähäisiä ruokarahojani. Ensin tilasin koirulille vähän lisää muonaa ja sitten palkitsin itseni leffalla ja pitsalla. Käytiin meinaan kaverin kanssa päiväleffassa katsastamassa kauniita olentoja, taikka Lumoava kirous, kuten elokuvasarjan ensimmäisen osan suomenkielinen nimi kuuluu. Tajuttiin tosiaan vasta jälkeenpäin, että kyseessä on jälleen kerran kirjasarjaan perustuva pätkä. Ennustivat siitä jotain Twilightin ja Nälkäpelin suuruista spektaakkelia, mutta meihin se ei ainakaan oikein iskenyt. (Ainoa asia mikä muhun teki vaikutuksen oli iki ihana Jeremy Irons.) Elokuva tuntui lähinnä melko oudolta, eikä toimi ainakaan itsenäisenä elokuvana. Sarjana ehkä, kuka ties? Tää on ehkä taas näitä tapauksia, joissa olisi pitänyt lukea ensi kirja ja sitten vasta katsoa elokuva pysyäkseen perässä kaikista tapahtumista. Ei napannut, eikä siitä sen enempää.

Kotona odotti lähes puhdas kämppä, kun M oli innostunut vapaapäivänään siivoilemaan ja olin jälleen kerran onnistunut luistamaan asiasta. Ei kai se nyt mun vikani ole, että mulle on opetettu, että kun kotona siivotaan, niin ite pääsee viettämään laatuaikaa? No ei munkaan mielestä. (No tokihan mä olisin voinut myös siivota, jos olisin ollut kotona, tai ylipäätään tietoinen koko siivousaatteista, mutta kun en ollut.)

Asiasta kolmanteen. Syy hiljaiselooni löytyy eräästä nostalgisesta pelistä, jonka M asensi koneelleni. Kyseessä on legendaarinen Age of Empires 2, jossa olen btw. aivan surkea. Onneksi M pelasi sitä mun kanssa niin selvisin edes suhteellisen hengissä. Meidän pelitavat kun saattaa pikkasen poiketa toisistaan. Se sotii ja mä pelastan lampaita pikkusiin aitauksiin ja juoksen vihollisia karkuun tyylillä "APUA NE TAPPAA MUN HEVOSET!!! EI MUN HEVOSIA SAA TAPPAA! KARKUUUN!!!" Se on tosiaan mun yleisin taktiikka oli peli mikä hyvänsä. Mieluumin juoksen karkuun kun jään tappelemaan. Tomb Raiderissakin olis pitäny tappaa susia ja tiikereitä ja mkä pahinta: koiria! Parempi siis juosta karkuun kun tappaa elukoita. Niin ja jos joku ei tiennyt, niin ne lampaatkin on oikeesti vissiin tarkotettu teurastettaviksi, eikä suinkaan suojeltaviksi. "NE VIE MUN LAMPAAT!" "No ne lampaat nyt on sun pienin murhe..." "No eikä oo kun suurin! NE TAPPAA NE!"

Että sellasta laatuaikaa meillä vietetään... mitens teillä?

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kehysten uusiokäyttöä

Tää viikko on mennyt aikalailla sumussa. En ole saanut tehtyä oikein mitään, paitsi sotkua. En ole juuri käynyt ulkonakaan, jos ei lasketa psykologilla käyntiä ja torstaista R:ien piiirileikkiä. (Yks käy ostamassa Itiksestä takin ja toimittaa sen niin ikään Itiksessä olevalle, seuraavalle R:lle, joka taasen toimittaa sen alkuperäiselle takin haluajalle. Tällä kertaa R:iä tarvittiin sentään vain kolme. Muuan toppahousut vetivät viimeksi täyden kierroksen.)

Eilen oli tarkotus siivota, mutta sen sijaan sotkin vähän lisää. Viimeksi, kun meidän piti siskon kanssa penkoa porukoilla vanhoja tavaroita, anastin mukaani parit kehykset. Niissä ovat aikaisemmin komeilleet siskon kirpparilta haalimat Elvis ja Marilyn. Julkimot kelpasivat siskolle, mutta kehykset eivät. Ovat kuulemma ruman väriset. Niin minustakin. Siksi päätin värkätä niitä vähän uuteen uskoon.


Ensteks piti tietenkin irrottaa lasit kehyksistään ja repiä noi rumat kirpparilaput veks. Jynssäsin niitä kynsiharjalla ja saippualla. Toimii! Toivon totisesti, että ostohetkellä on eletty markka aikaa. Itse en ainakaan maksaisi tulostetusta Elviksestä yhdeksää euroa, oli se kuinka Kingi tahansa.





Päivän taikakaluina toimi meikkisieni ja helmiäisenvalkoinen akryylimaali. (Noita tarjouksia on sitten turha kytätä! Kyseessä on vanha lehti.)


Lopuksi vähän huoletonta maalin pirskottelua ympäriinsä ja valmista tuli!


Maalin kuivumista odotellessa voi vaikka allekirjoittaneen tapaan valkkailla kuva-arkistoistaan jonkun kivan pikku kuvasen, asentaa langattoman tulostimensa kolmeen kertaan ennen kuin se suostuu toimimaan oikein ja rikkoa siinä sivussa lasisen kynttilämaljan.

 Sitkun joku tulis vielä laittaan noi taulut meidän seinälle, niin olis tosi jees! Anyone?

torstai 14. maaliskuuta 2013

Urtekram - tuotteet testissä

Urtekram on peräisin Tanskasta, jossa se sai alkunsa Lisbeth Damsgaard ja Ronnie McGrailin perustamasta pienestä kivijalkamyymälästä. Yrityksen nimi juontaa juurensa tanskan kielen sanasta "urtekræmmer", joka tarkoitti ennen vanhaan maustekauppaista, tai mausteita, lääkeyrttejä ja muita rohtoja myyvää kiertokauppiasta.

Urtekram on julistautunut alkuperäisen luomun toimittajaksi ja on taistellut luomun puolesta vuodesta 1972 lähtien ollen alansa pioneereja. Urtekram on Pohjoismaiden suurin luomutuotteiden tukkukauppias ja yrityksen tuotteita myydään yli 36 maassa: Skandinaviassa, EU:ssa, Venäjällä, lähi-idässä, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa.

Suomessa tuotteita löytyy varmimmin Prisman hyllyltä. Pääkaupunkiseudulla jälleen myyjiä ovat: S-ryhmä: Prismat, S-marketit(suppeampi valikoima), Sokos tavaratalo (ainakin Helsingin seudulla). Kesko: Tällä hetkellä suppea valikoima ainoastaan muutamissa K-supermarketeissa. Helsingissä ainakin KSM Kamppi, Stockmann: Ainakin Helsinki ja Itakeskus. Erikoiskaupat: Ruohonjuuri, joistakin terveyskaupoista yms. M-ketju: M-marketit Arabia ja tullinpuomi.

Yritys markkinoi luomuelintarvikkeita, kosmetiikkaa, puhdistusaineita ja allergikoille sopivia tuotteita.


Nordic Birch

Kuva: Buzzador

Urtekramin intohimona ovat yksinkertaiset, konstailemattomat kosmetiikkatuotteet, joita ei ole testattu eläimillä. Tuotteet ovat luomusertifioituja, täysin kasviperäisiä ja ilman tarpeettomia kemiallisia aineita, kuten parabeeneja, tai muita synteettisiä säilöntäaineita. Luonto ja sen voimalliset yrtit ovat kaikkien Urtekraim kosmetiikkatuotteiden perustana.

Aikaisemmin täydelliset tuoteselosteet eivät olleet lakisääteisiä ja laki salli elintarviketuottajien jättää merkitsemättä aineosat, joita oli tuotteessa vähemmän kuin 25 %. Urtekramin mielestä jokaisella on kuitenkin oikeus tietää tuotteen täydellinen sisältö ja korostaa tätä ilmauksella ”Ei sisällä muita aineita”.

Pohjolan Koivu Käsivoide Superkosteuttava Luomu 75 ml


Urtekram on hakenut inspiraatiota Pohjolan koivumetsistä ja ruiskaunokin miedosta tuoksusta. Yrtit ovat peräisin Urtekramin omasta luomuyrttitarhasta. Superkosteuttava trio "sheavoi, iltahelokki- ja manteliöljy " tekevät käsistä yhdessä glyseriinin ja jojobaöljyn kanssa silkinpehmeät ja hyvinhoidetut.

Ainesosat: Vesi, kasvipohjaisia öljyjä, shea voi*, manteliöljy*, koivunlehtiekstrakti*, glyseriini**, helokkiöljy*, maissitärkkelys*, sinkkidirisinoleaatti, jojobaöljy*, bentoniitti, polysakkaridi, sitruunahappo, parfyymi, mangoliankuoriekstrakti, vitamiini E. Ei sisällä muita aineita. * = Luomuviljelty **= valmistettu käyttämällä luomuraaka-aineita.
Suositushinta: n. 5,29€


Omat kokemukset:

Sain Nordic Birch - käsivoiteen testattavaksi Buzzadorin kautta n. kaksi viikkoa sitten, Olen käyttänyt käsivoidetta siitä asti ja iho tuntuu todella pehmeältä. Kärsin erittäin kuivista käsistä etenkin talvisin, mutta kyseisestä tuotteesta on ollut paljon apua. Levitän voidetta käsiini myös aina ennen nukkumaan menoa, jolloin kädet ovat ihanan pehmeät ja kimmoisat heti herätessä.

Voide tuoksuu miedosti ruiskukalta. Aluksi haju tuntui hiukan pistävältä, mutta parin päivän jälkeen sitä ei enää edes huomannut. Tuoksu lievenee myös imeytyessään ihoon. Tuote on riittoisaa ja imeytyy hetkessä. Toisin kuin useita perusvoiteita, tätä ei tarvitse olla lisäilemässä jatkuvasti ja jokaisen käsienpesun jälkeen.


Tulen luultavasti käyttämään kyseistä tuotetta myös jatkossa, sillä se päihittää monet muut markettituotteet hinta-laatu suhteessa mennen tullen.


Pohjolan Koivu Päivävoide Kosteuttava Luomu 50 ml



Urtekramin uusi kosteuttava Nordic Birch- päivävoide tuoksuu miedosti ruiskukalta ja sisältää luonnon omia tehoaineita, helokki- ja oliiviöljyä, sekä koivu-uutetta, jotka yhdessä kosteuttavat ihoa tehokkaasti.

Ainesosat: Vesi, kasvipohjaisia öljyjä, glyseriini**, shea voi*, jojobaöljy*, aloe vera*, aprikoosiöljy*, manteliöljy*, maissitärkkelys*, koivunlehtiekstrakti*, helokkiöljy*, koivusokeri, polysakkaridi, bentoniiti, sitruunahappo, magnolian kuoriekstrakti, parfyymi, vitamiini E. Ei sisällä muita aineita. * = Luomuviljelty, **= valmistettu käyttämällä luomuraaka-aineita.

Suositushinta: n, 8,35€

Omat kokemukset:

Päivävoiteen sain niin ikään testattavaksi Buzzadorin kautta. Käytettyäni tuotetta nyt noin kaksi viikkoa, aikaisemmin kuiva ja kutiseva kasvojeni iho on nyt ihanan pehmeä ja kimmoisa.

Toisin kuin useat muut päivävoiteet, tämä ei ole lisännyt finnien määrää, vaan päinvastoin rauhoittanut ihoa. Kyseessä on nimenomaan päivävoide, mutta olen käyttänyt tuotetta myös yövoiteen sijaan. Toimiva ratkaisu, jos yövoiteet tuntuvat liian paksuilta herkälle iholle, kuten allekirjoittaneella.

Tuote on kätevässä pumppupullossa ja varovaisella painalluksella saa puristettua ulos juuri sopivan määrän. Tuote tuntuu erittäin riittoisalta ja oletan mekanismin olevan sellainen, että voide tulee aikanaan ulos viimeistä pisaraa myöten.

Mikäli en vaatisi päivävoiteeltani myös aurinkosuojaa, käyttäisin tätä tuotetta varmasti myös jatkossa.


Lähde: http://www.urtekram.fi

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Psykopolilla. Again.

No olipahan taas. Mulla oli kello soimassa, mutta torkku nappi ei ilmeisesti toiminutkaan oletetulla tavalla, sillä kello ei koskaan soinut toistamiseen. Jollakin onnenkantamoisella heräsin kuitenkin varttia vaille yksi ja lähdin suoraan sängystä itikseen psykologin juttusille. Kyllä hävetti ja ahdisti ja ahdisti ja hävetti. Tukka pystyssä ja vanhat meikit naamalla. Yök.

"Sitä sattuu kaikille", totesi psykologi. Eikä muuten satu. Minulle ei satu tällaista. Minä olen psykopolin vastaanotolla aina vähintään varttia aikaisemmin omaa aikaani. Minä olen aina ajoissa. Myöhästyminen on paitsi törkeää muita kohtaan, myös erittäin ahdistavaa.

Seuraavat 40minuuttia meni puidessa viikonloppua ja kyllä, nimenomaan lauantaita. Niitä kaikkia piilotettuja tunteita ja ajatuksia, jotka päästettiin ilmoille vasta, kun oltiin lähdetty.

Ei siis olla vaarin kanssa oltu kauheesti tekemisissä. Nähään parhaimmillaan, ehkä just ja just sen kaks kertaa vuodessa. Joskus lapsina oltiin Vaarilla vissiin aika useestikin.

Mulla tuli niin kamalan ikävä taas mummiakin. Harmittaa ihan kamalasti, kun en koskaan tajunnut kysyä siltä mitään sen nuoruudesta. Vaari varmasti tietäisi yhtä sun toista, mutten tiedä tuleeko se koskaan kertomaan meille mitään. Oon niin helvetin katkerakin. Vähän kaikesta.

"Tulkaa taas pian käymään, me ollaan niin vanhoja, että kuollaankin kohta". Ehkä viimeinen asia minkä mä halusin lähtiessäni kuulla. Vitsillähän noi vanhukset noita aina heittelee, mutta se ei poista sitä totuutta, että ne jäi viimisiksi sanoiksi, jotka kuulin aikoinaan mummilta. Nyt on sitten vähän niin kuin pakko mennä uudestaan. Pakko mennä pian. Ennen kuin se on liian myöhäistä.

Ahdistaa. Sekava olo. Oon vaan itkeny koko päivän, eikä mistään tule taas mitään. M ei ymmärrä, mutta ei sen tarvitsekaan. Riittää, että se tietää.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Mikä ihmeen Buzzador?

Niin kuin joku on ehkä ehtinyt huomata, on blogiin ilmestynyt BuzzadorBLOG-banneri. Liityin tosiaan tuossa jokin aika sitten ystäväni kanssa buzzadoreiksi. Hän sai testattavakseen ja jaettavakseen hammastahnoja ja minä Nordic Birch:in käsivoiteita ja kasvovoidetta. (Käyttökokemuksia ja lisätietoa tuotteista tuonnenpana!) No mikä ihme se Buzzador sitten on ja mitä se tekee? Ja miten juuri sinä voit siitä hyötyä?

MIKÄ IHMEEN BUZZADOR?

Pär Thunström perusti Buzzadorin vuonna 2005. Yrityksen perusidea on, että suosittelu on markkinoinnin tärkein menestystekijä. Visiona on lähentää kulutustavaroita tuottavat yritykset ja kuluttajat luomalla heidän välilleen suoran keskustelukanavan, jossa yritykset pääsevät kuulemaan mitä kuluttajat pitävät heidän tuotteistaan ja palveluistaan.

Buzzador on Pohjoismaiden johtava yritys Word of Mouth-markkinoinnin ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvan markkinoinnin parissa.

BUZZADORI

Buzzadorin on mahdollista päästä kokeilemaan ja kertomaan, mitä hän pitää erilaisista tuotteista ja palveluista. Jokainen saa valita itselleen sopivat kampanjat, eikä kampanjoihin ole pakko osallistua.

Buzzadorin päästessä kokeilemaan valitsemiaan tuotteita ja palveluita hänen tarvitsee vain kertoa niistä ystävilleen, joko kasvotusten, tai sosiaalisen median välityksellä ja raportoida sitten omista ja ystäviensä mielipiteistä ja kokemuksista kyseisistä tuotteista. Buzzadorina toimiminen on ilmaista.

Jos haluat tietää enemmän mitä Buzzadorina oleminnen tarkoittaa, voit lukea lisää täältä.


KIINNOSTUITKO?

Klikkaa tästä rekisteröityäksesi Buzzadoriksi. (Minun käyttäjänimeni on Tinttis.)

Voit myös lähettää sähköpostiviestin:  Finland Tinttis  osoitteeseen register@buzzador.com tai lähettämällä tekstiviestin:  Buzzador Tinttis  numeroon +4560991000 saadaksesi kirjautumistiedot välittömästi.

Ensimmäisellä kirjautumiskerralla pääset viimeistelemään käyttäjäprofiilisi, jolloin pystytään valikoimaan sinulle sopivia kampanjoita.

Neljä R:ää

Ai meette isovanhemmille? Ai sukuloimaan? Rauhallinen viikonloppu siis tiedossa?

Lauantaina käytiin tosiaan siskon ja serkusten voimin vähän Vaarilla. Bussissa otettiin jo vähän alkumaistiasia. "Ota sä mun karkkii ja laita se sun karkkiin!" Ja niin plumpsahti timanttikarkki lonkerotölkkiin. Testi oli auttamatta epäonnistunut, sillä maku ei siitä ainakaan paremmaksi muuttunut.

Saatettiin olla vähän hukassa. Tuurilla osattiin jäädä oikealla pysäkillä pois, mutta mihinkäs sitten? "Veri vetää tohon suuntaan!" Selvä, eli sinne ei ainakaan mennä. Jatkettiin matkaa päinvastaiseen suuntaan, mutta tajuttiin pian olevamme aikalailla hukassa, eivätkä navigaattoritkaan toimineet. Joku mummeli yritti meitä auttaa, muttei silti löydetty perille ennen kun soitettiin papparaiselle ja kyseltiin reittiohjeita.

Vaarin avokki tuli meitä vastaan ja itsenäisyyspäiväjuhlien tapaisen kättelyseremonian jälkeen saatiin tervetuliaissnapsit brandya. Itsehän pysyttelin lähinnä lonkerossa ja ehkä hyvä niin, koska sekin heitti pään ihan tarpeeksi sekaisin.



Syötiin vähän karjalanpiirakoita ja kinkkupiirakkaa, muisteltiin lapsuusvuosia, sekä kippisteltiin kuperkeikkaöljyä milloin milläkin verukkeella. "Sukujuhlille!" "Victorille!" 



Brandypullon kummasti tyhjennettyä, pöytään ilmestyi yllärinä kossupullo ja siinähän sitä sitten oltiin! Ja mentiin ja tehtiin ihmistorneja.

Alkuperäinen plääni oli lähteä paikalliseen laulamaan karaokea, mutta se sitten vähän jäi. Sen sijaan neiti sadisti aka tuleva hieroja kidutti meitä hengiltä hieromalla meitin hartioita. En enää yhtään ihmettele miksi urheiluhieronnassa tarvitaan suukapuloita, jos normihierontakin on tuollaista tuskaa. Tämän jälkeen ei voi kuin ihmetellä miksi hieronnan väitetään olevan rentouttava kokemus.

Ei niin rentouttavan hierontakokemuksen jälkeen alkoi vähän unettaa ja oksettaa. Ei kai sinänsä ihme, jos on kolmesta asti naukkailtu. Nää muut veti yhen aikaan vielä perunaa ja jauhelihakastiketta enneskun päästiin kyydillä kotia. Automatka olikin aikamoista jälkipyykkiä.

Sunnuntaina saattoi vähän unettaa.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Naisten kesken

Mikä olisikaan parempi tapa viettää naistenpäivää, kuin ihan vaan naisten kesken? No sitähän minäkin.

Aloitin päivän hemmottelemalla itseäni pitkällä lämpimällä suihkulla ja Posti-Paten tuomalla suklaalevyllä. (Kiitos Leeville ja porukoille!) Vähän harmitti, että ruokaostokset piti jaksaa tehdä ihan omin voimin hirveästä lumimyräkästä huolimatta, mutta illan ilot mielessä sekin sujui suhteellisen mukavasti.


Päivän väri on vissiin keltainen. Päätin, että oli sää mikä hyvänsä niin mulla on kevät fiilinki ja sen mukaan mennään! Mulla ei ollut mekon sävyyn sointuvaa luomiväriä valmiina, joten näppäränä tyttönä aattelin sekottaa sellasen ihan ite! 

Salamalla/Ilman. (Älkää turhaan kiinnittäkö huomiota viimeistelemättömiin kulmakarvoihin)
Hommahan on niinkin helppo, että valitaan niistä olemassaolevista luomiväreisestä mieluiset ja raastetaan niistä jollain tikulla sopiva annos väriä johonkin puhtaaseen kippoon. PISARA viinaa mukaan (eihän me haluta, että sitä menee hukkaan, eihän?) ja sekoitus! Tässä vaiheessa soppaan voi heittää vielä lisää väriä mikäli siltä tuntuu. Seoksen ollessa sopiva, taputtele se tasaiseksi kakuksi ja anna kuivua. Mikäli on kiirus, tai muuten vaan malttamaton yksilö, voi väriä levitellä märkänäkin, kuten allekirjoittanut. Väri kuivuu ohuesti levitettynä luomiin hetkessä!




Sovittiin Jaanan ja P:n kanssa treffit Kampin Picnicin eteen. (Joitain vissiin ärsyttää, kun kutsun osaa ihmisiä kirjaimilla, mutta se on ehkä pienempi paha kuin se, että selittäisin täällä toisiin ihmisiin liittyviä juttuja niiden koko nimillä kysymättä siihen lupaa.) Oon aika ylpee, kun olin porukasta ainoa, joka jaksoi syödä koko pitsan. Varsinkin, kun jätetään huomioimatta se tosiseikka, että muut oli syöneet jo aikaisemmin kunnon ruoan.

E tuli myös pitämään meille seuraa ja esitteli kadunmieheltä saamaansa ruusua. Harvemmin sitä tulee saatua vierailta kukkia. Varsinkaan miehiltä.

Kasilta kokoonnuttiin Forumin Vilan edessä. Ihmiset ei toki yhtään katsoneet, kun 12 naista muodosti piirin vaatekaupan eteen.

Meillä siis oli Cosmonaisten kanssa Vip-ilta Vilassa. Saatiin ensin esittely kevään trendeistä. (Raitaa, pastellisävyjä, pitsiä, nahkaa, niittejä...) Tämän jälkeen saatiin rauhassa katsella ja sovitella, henkilökunnan juostessa hakemassa meille milloin sopivaa kokoa, tai toisen väristä riepua. Itselle mukaan tarttui alesta yhdet farkut. Ne oli aikalailla pakko-ostos, sillä kuten osa teistä jo tietääkin mun vanhat housut ei vaan mene mulle enää jalkaan! Lisäksi alerekistä löytyi musta puolipitkä hame ja sen kaveriksi ruskea nahkavyö. Kevään uutuuksista nappasin mukaan vielä turvallisen oloiset mustat housut ja melkoisena heräteostoksena valkoisen pitsipaidan. Pitsissä ei siis itsessään ole mitään vikaa, mutten tiedä opinko käyttämään noin löysiä yläosia. Ehkä opinkin. Ainakin tällä nykyisellä vatsalla.



Liikkeen sulkeuduttua muilta asiakkailta saatiin vaatteiden sovitusten lomassa nauttia kuohuvaa, vaahtokarkkeja, viinirypäleitä ja suolatikkuja.



Vaatteista sai luonnollisesti alennusta ja lisäksi jokainen sai mukaansa söpskän kangaskassin, sateenvarjon, purkkaa ja IPhonen suojakuoren. En tiedä teistä, mutta mulla tulee tosta purkkapaketista mieleen jotain ihan muuta.


Shoppailut päättyivät kymmenen aikaa, joten meidät piti saattaa ulos. Oli muuten aika hurjaa kävellä muuten typötyhjässä kauppakeskuksessa.

Lähdettiin vielä osan porukan kanssa yksille. Ennen sai jännittää riittääkö ikä, mutta nyt saatiin jännätä vaan oliko tilaa. Poket oli hirveen kohteliaalla päällä. "Hyvää naistenpäivää ja henkkarit kiitos!" Kolmesti saatiin esitellä henkkareita vain todetaksemme, ettei mahduta tähänkän mestaan. Onneksi joku keksi Coloradon, josta löydettiin meille oikein kiva nurkkapaikka. Oli kyllä tosi mukavaa päästä vaihtamaan kuulumisia varsinkin, kun osaa porukasta ei ollut nähnyt melkein vuoteen.

Tänään vuorossa kuperkeikkaöljyä ja pikkusuolasta. Mitähän siitäkin taas tulee...

torstai 7. maaliskuuta 2013

Aamulenkki


Olen aurinkoisimpina päivinä ottanut tavaksi napata kameran mukaan aamulenkeille. Harvemmin sitä tulee kuvattua mitään ihmeempiä, mutta linssin läpi on kuitenkin ollut ihan kiva seurata kuinka talvi on pikkupikkuhiljaa väistymässä kevään tieltä.











Tämän päivän omistan vielä laiskottelulle ja ihmissudeoppaaseen uppoutumiselle. Jaksaa sitten paremmin viikonloppuna hemmotella itseään. Huomenna mennään kaverin kanssa ensin syömään itsemme kylläisiksi ja tämän jälkeen naisten kesken viettämään Vilaan VIP-shoppailuiltaa. Tiedossa siis alennusten lisäksi mahdollisesti pientä purtavaa ja kuplivaa. Lauantaina pääsen vastaavasti kosmetologi serkun ja tulevan hieroja-urheiluhieroja siskoni käsittelyyn. Kuulostaa melko uuvuttavalta tavalta viettää viikonloppua.

Ylikierroksilla...

Voi tätä tajunnanvirtaa. Ajatus kulkee nopeammin, kuin ehdin kirjoittaa. Voi kunpa mielikuvitukseni olisi yhtä eloisaa! Olisin varmasti saanut kirjoitettua jo kirjan, mutta ei. Sen sijaan aivoni tuputtavat turhia ajatuksia vielä turhemmista asioista. Ei toki sillä, että tarinoiden kirjoittaminenkaan olisi kovin tarpeellista, tai millään tapaa hyödyllistä. Silti tuo ikuisuusprojektini keskeneräisyys kolkuttelee omaatuntoa aina vain äänekkämmin...

Olen myös miettinyt pitäisikö minun siirtää nämä "synkemmät pohdiskeluni" kokonaan toiseen paikkaan. En halua, että tämä blogi on vain täynnä ahdistustani. Vielä vähemmän haluan, että se tarttuu teihin. Toisaalta en halua tehdä tästä blogista mitään kulissiakaan. En halua kertoa vain hyvistä ja kivoista jutuista ja hymyillä kameralle niin kuin minulla olisi kaikki hyvin, koska niin ei ole. Se voi olla osa totuutta, muttei kokonaiskuva. Mikäli tarkoitukseni olisi ollut antaa kuva hyvästä ja onnellisesta elämästä olisin nimennyt blogin toisin. Nimeksi olisi tullut Helppo elämä. Se kuulostaisi ehkä tarpeeksi ironiselta, jos tietää totuuden. Muuten se ei kuulosta oikein miltään. Paitsi massablogilta. Minä en halua kirjoittaa massablogia.

Voi tätä ristiriitojen määrää.

Sain "En tahdo kuolla, en vain jaksa elää"-kirjan päätökseen. Olen pettynyt loppuun. Se olisi ollut tyydyttävä mikäli kirjoittaja olisi oikeasti päättänyt päivänsä, mitä hän ei siis tehnyt. Ei sillä, että olisin halunnut niin käyvän. Tietenkään en halua kenenkään päättävän päiväänsä. Päin vastoin hyvä, että hän elää yhä. Vaikka kirjalta se toki syökin vaikuttavuutta. Minua häiritsee keskeneräisyys. Mitä sitten tapahtui? Mikä muutti mielesi Ann? Mikä sai sinut uskomaan taas elämään? Löysitkö elämällesi tarkoituksen Ann? En pysty nukkumaan, kun mietin tätä asiaa. Myönnän, että yritin myös googlettaa tietoa. Turhaan.

Olen silti tykästynyt ja samaistunut erityisesti muutamiin kirjan kohtiin. Ann puki monesti ajatukseni sanoiksi, kuten alla olevassa lainauksessa.

"Suututtaa saatanasti, kun ihmiset jotka todennäköisesti eivät ole koskaan kiemurrelleet kylpyhuoneen lattialla ahdistuksen jyskyttäessä palleassa, seisseet junanraiteen vieressä valmiina hyppäämään, valvoneet viittä vuorokautta putkeen, istuneet veitsi kurkullaan, maanneet siteissä suljetulla osastolla, tokaisevat ylenkatseellisesti: Täytyy hyväksyä, ettei elämässä voi aina olla kivaa. Joskus pitää kärsiä. Fuck you. Ikään kuin sauvakävely, porkkanamehu, haliminen ja kohottava kirjallisuus ratkaisisivat kaiken. Ikään kuin ahdistus, masennus ja itsemurha-ajatukset olisivat pohjimmiltaan teeskentelyä."

Ehkä voisin nyt ummistaa silmäni hetkeksi...?

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Jumissa vähättelyyn

Mulla oli tänään taas tapaaminen psykologin kanssa. En tiedä kiinnostaako teitä lukea näitä mun samoja valituksia. Ainakin tuntuu siltä, että lukijakato iskee aina kun pienen tauon jälkeen palaan ahdistusta ja masennusta käsitteleviin aiheisiin. Ei se mitään. Kyllä minä ymmärrän. En mäkään aina jaksa itseäni. (Ja onhan teitä ihania ja rakkaita lukijoita vielä vaikka kuinka ja jotkut teistä ovat jaksaneet minua alusta asti, joten ehkei ihan kaikki vika olekaan vain minussa? Vai onko?)

Päivän aiheena taisi olla itsensä syyllistäminen. Se, että vaadin itseltäni koko ajan liikaa. Suorastaan mahdottomia. Mulle tuli kamalan syyllinen olo, kun Putouksen UNICEF jaksoa katsoessani minulla ei ollut varaa ryhtyä kuukausilahjoittajaksi. Minulla on tarve auttaa kaikkia. Tarve pelastaa koko maailma. Psykologin luona tuli syyllinen olo siitä, että valitan "turhasta". Minun ongelmanihan ovat ihan mitättömiä esimerkiksi nälänhätään ja sotiin verrattuna. Ei minulla ole oikeutta olla onneton. Psykologi yritti muistuttaa, ettei se ole keltään pois, jos minä saan apua omaan pahaan olooni. Onko asia näin? Jos ensin autettaisiin niitä isommasta hädästä kärsiviä ja sitten meitä muita, niin eikö maailmassa olisi asiat edes vähän paremmin? Olisiko se mahdollista? En tiedä. Ahdistaa. Tämä syyllisyys nimittäin.

Pelkään myös jatkuvasti, että mun koira viedään multa pois. Että se saa jonkun kauhean taudin ja kuolee, tai että joku päättää etten ole tarpeeksi hyvä omistaja. Ettei sen ole tarpeeksi hyvä mun luona. Etten mä pysty hoitamaan sitä kunnolla. Psykologi oli sitä mieltä, että vaadin itseltäni liikoja. Että musta tuntuis ihan yhtä riittämättömältä vaikka me tehtäis 30kilometrin lenkkejä. Silti mä en olisi tyytyväinen itseeni. Se on oikeassa. Se on niin helvetin oikeassa.

Mua rupes taas itkettämään. Kaikki mulle tärkeät ja läheiset viedään multa pois. Ne joko kuolee, tai muuttaa kauas, tai muuten vaan muuttuu etäisiksi. (Siksi mua kai pelottaa, että menetän koirankin.) Sekin tuntuu olevan mun vika. Olen monta kertaa todennut psykologilleni olevani huolissani yhdestä ystävästäni. Häntä on vaikea tavoittaa. Hän ei halua, että hänet tavoitetaan. Pari päivää sitten törmäsin häneen internetin ihmeellisessä maailmassa. Sydämeni pakahtui onnesta siitä tiedosta, että hän on elossa. Ette arvaakaan monena yönä olen sitäkin asiaa miettinyt ja surrut. Hän ei kuitenkaan halunnut tulla löydetyksi ja katosi taas. Sekin on minun syytäni. En tiedä miten, tai miksi. Mitä minä olen tehnyt väärin? En tiedä. Tiedän vain, ettei hän halua olla minulle enää olemassa.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kuinka aivot saisi sammumaan?

Olen lukenut Ann Heberleinin kirjaa "En tahdo kuolla, en vain jaksa elää". Ostin kirjan alennusmyynneistä, sillä otsikko kiteytti sen miltä minusta aika ajoin tuntuu. Kirjailijaan voi samaistua. Hän osaa pukea tunteeni sanoiksi. Samaistun hänen ajatuksiinsa, tunteisiinsa ja tapaansa kirjoittaa. Samaistun niin helvetisti, vaikka hän kertookin lähinnä elämästään kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa. Samaistun hänen ahdistukseensa. Siihen repivään ja tukahduttavaan oloon, joka on läsnä lähes joka hetki. Siihen tunteeseen, kuin jokin repisi ja raapisi jatkuvasti sisuskaluja.

Ann kirjoittaa, ettei pysty lakata ajattelemasta, että hänen aivonsa eivät vain suostu sammumaan. Tiedän senkin tunteen. Tiedän sen niin helvetin hyvin. Sen, että on helpompaa lakata tuntemasta, kuin ajattelemasta. Niin ei vain tapahdu. Kymmenentuhatta eri ajatusta risteilee päässä edes takaisin, ne menevät solmuun, sivuuttavat toisiaan, yhdistyvät, eroavat taas, mutta eivät ikinä lopu. Ne eivät ikinä hiljene. Kymmenen eri ääntä riitelee päässäni jatkuvasti. Ne ovat kaikki eri mieltä samoista asioista ja eriasioista samaan aikaan. Ne eivät vaikene, eivät ainakaan silloin, kun pitäisi levätä. Silloin ne vasta innostuvatkin. Huutavat kilpaa toistensa suuhun. En pysty keskittymään mihinkään. En ainakaan yhteen asiaan kerralla. Voin miettiä samaan aikaan kauppalistaa, parisuhteen tilaa, tulevaa viikonlopun ohjelmaa ja miljoonia tekemättömiä tehtäviä, jotka pitäisi tehdä. Mikään ajatus ei pääse loppuun asti, kun neljä muuta tulee jo tilalle.

Pääni hajoaa. Minun täytyy pidellä siitä kiinni, jotta se ei räjähtäisi. Päätä alkaa särkeä. Liikaa ajatuksia. Liikaa kysymyksiä. Kysymyksiä joilla ei ole merkitystä. Miksi minä mietin kuinka leivänpaahdin toimii? Miksi minun pitäisi ymmärtää avaruuden loputtomuutta? Varsinkaan keskellä yötä? Minulla on tarve ymmärtää, jos en ymmärrä minä turhaudun ja ahdistun lisää. Googletan kolmelta yöllä päässä pyörivien kappaleiden sanoja ja  tietoja äänen tallentamisesta. En voi nukkua ennen kuin olen saanut mieltä vaivaavat asiat pois päästäni. Ainoa ongelma on, että yhden ratkaistun kysymyksen tilalle tulee kaksi uutta ongelmaa.

Miksei aivoissa voisi olla on/off katkaisinta? Lääkkeet auttoivat aluksi, mutta nyt niistäkään ei ole enää apua. Ajatukset eivät anna minulle hetkeäkään rauhaa. Eikä ahdistus. Se joka saa hengen lopulta salpautumaan. Kaikkialle sattuu. Päähän sattuu, rintaan sattuu, keuhkoihin sattuu. Repii ja raastaa.

Tarvitsen tekemistä. Sellaista jossa täytyy keskittyä, muttei ajatella. Sellaista, jossa ei tarvitse ajatella. Sellaista, jossa ei ehdi ajatella. Paitsi sitä mitä tekee. Sillätavoin saan ehkä hetkeksi rauhaa ajatuksiltani. Enpystyenjaksaenhalua.

Kukaan ei pysty auttamaan. Paitsi lääkkeet, mutta nekin vain rajallisesti. Kauanko ihminen jaksaa tällaista? Missä menee raja? Onko sellaista? Onko tämä tallaista aina? Ajatus katkeaa ja vaihtuu toiseen ja kolmanteen ja neljänteen, enkä saa mistään enää kiinni...

Toiminnan täyteinen weekendi

Viikonloppu alkoi taas eri mukavasti M:n noustua perjantaina väärällä jalalla ja paskottua taas parit astiat, ihan vaan koska olin erehtynyt laittamaan lasin väärälle puolelle tiskiallasta, toisen puolen jo ollessa täynnä astioita.



Onneksi Jaana tuli mut pian pelastamaan uhmaikäisen seurasta. Vedettiin välipalaksi vähän mäkkiruokaa ennen, kuin suunnattiin Kilon kautta Jaanalle ja hänen avomiehelleen Vihtiin. Mies parka joutui jäämään kahden koiran vahdiksi siksi aikaa, kun me käytiin Jaanan kanssa ostoksilla. Ei sitten tajuttu mennä suoraan sellaseen kauppaan, jossa ois oikeesti ollukin sitä mitä haettiin, joten ostettiin puolet kamoista Prismasta ja puolet Cittarista. Hyvä me.

Meikäläinen nautiskeli grillattua kanaa ja riisiä ja pariskunta piffiä ja kermaperunoita. Halloumia ei toki pidä myöskään unohtaa! Siinä juustossa on vaan se vika, että se natisee niin inhasti hampaissa. Loppuilta menikin katsellessa, kun kaks apinaa paini keskenään.

Kuvamateriaalia enemmän täällä ja täällä.  
Lauantaina oltiin melkoisen väsyneitä, koska eräs oli itkeä pillittänyt koko yön oven toisella puolella olevan kaverinsa perään. Tuo mun mussukka on niin herkkis, että sitä rupeaa heti harmittamaan jos osa porukasta on toisessa huoneessa.

Siinä missä mua ja Jaanaa väsytti, niin koirilla riitti virtaa vaikka muille jakaa. Mokomat painivat n. seittemän tuntia putkeen. Ihme epeleitä. Kyllä huomas, että kultsiherra väsähti ensimmäisenä, kun se alkoi jo vähän murista kaverilleen tämän käydessä liian päälle käyväksi.

Päästiin kotiin joskus kolmen maissa ja otin haupan kanssa pienet päikkärit, ennen kuin lähdettiin M:n kanssa yhden toverin tupareihin. Olin ihan älyväsynyt ja nukahdinkin sitten kivasti sohvalle joskus kahden jälkeen yöllä. Muuten oli kyllä tosi mainiot kinkerit! Tutustuin uusiin ihaniin ihmisiin ja illan isäntä oli tehnyt tosi herkullisia muffinseja ja boolia. Odotin sen olevan petollista tavaraa, mutta neljännen mukillisen jälkeen luovutin ja keskityin lähinnä syömiseen, kun hiprakka ei ollut millään tullakseen. Ei mikään ihmekkään, että lihoan, kuin virtahepo konsanaan.

Ei kai tässä sen kummempia. Pitsa kyllä maistuis.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...