lauantai 16. helmikuuta 2013

Tyhjiö

Minulla oli eilen psykologitapaaminen psykopolilla. Sen sijaan, että minulla olisi kyseisiä psykologilla käyntejä ennen terapian aloittamista vielä kaksi kertaa, kuten aiemmin oli sovittu, kertoja tuleekin olemaan vielä kuusi. Onkohan tämä nyt hyvä, vai huono uutinen? Toki olen iloinen siitä, että pääsen juttelemaan psykologin kanssa kerran viikossa, mutta toisaalta minusta tuntuu, että se johtuu vain siitä, että psykologi on minusta entistä huolestuneenpi. Kyllähän minä huomasin, kuinka hän tajusi heti, että minulla menee huonommin ja näytän entistä väsyneemmältä. Toisaalta taisin kyllä avautuakin vähän liikaa. Livejournalissani totesinkin, että joskus olisi vain parempi pitää suunsa kiinni.



(Tossa kuvan koodissa on muuten kohta jossa lukee AxuJua)


Kerroin ja selitin psykologille juurta jaksaen viime viikon perjantaista kaiken minkä muistin siitä lähtien, että olin ensin itse käskenyt M:n menemään pitämään hauskaa sen kavereiden kanssa ja kuinka olin sitten yöllä kuitenkin vaatinut sitä tulemaan kotiin. Psykologi nauroi, ei minulle, vaan minun kanssani sille, kuinka epäreilusti olin toiminut. Pidän hänen tavastaan suhtautua pikku virheisiini, siitä, ettei hän ole tylysti heti tuomitsemassa minua. Siitä, että voin myös nauraa itselleni ja typeryydelleni hänen kanssaan. Toki siinä vaiheessa, kun hän on minusta oikeasti huolissaan ilme ja ääni vakavoituu. Näin kävi viimeksi eilen.

"Onko sulla niitä (lääkkeitä) kotona paljonkin?"
"En mä tiedä..."
"Muutamia, kymmeniä, satoja?"
"Muutamia kymmeniä...?"

Psykologi halusi varmistaa oliko minun turvallista pitää sellaista lääkemäärää kotona ja vannotti minut lupaamaan, etten ottaisi ylimääräisiä. Minä lupasin. Ei mulla ole koskaan ollut aikomuksena napsia niitä lääkkeitä kuoleman hakuisesti (kai). Lähinnä olen haaveillut siitä, että pääsisin pahasta olosta eroon edes hetkellisesti. Siitä, ettei minun tarvitsisi ajatella, eikä tuntea mitään. Vähän niin kuin nukkuessakin sitä on hetkellisesti poissa pelissä. Vähän niin kuin ei olisi missään. (Kai tätä voisi verrata siihen, että toivoisi jonkun välillä lyövän pesäpallomailalla tajun kankaalle, kun uni ei muuten tunnu tulevan.)

Psykologi totesi, että tästä yksinäisyydestä ja kykenemättömyydestä pärjätä yksin olisi hyvä puhua myös terapiassa. Toisaalta hän kyllä muistutti, että pääsääntöisesti pystyn kyllä pitämään huolta itsestäni, (käymään kaupassa, tekemään ruokaa ja syömään, peseytymään, maksamaan laskut ajallaan jne.) mutta välillä annan itseni vajota jonnekin tyhjiöön.

En tiedä miksi, mutta pahimmillaan yksin ollessani yhdistän yksinäisyyteni hetkeen jolloin vietin viikon sairaalassa keuhkokuumeen takia. Yhtäkkiä se kaikki henkinen ja fyysinen tuska ja toivottomuus on taas läsnä tässä hetkessä ja haluaisin vain pois. Keinolla millä hyvänsä.

♥: Tintti

6 kommenttia:

  1. Nämä jutut pitää ottaa vakavasti, vie kaikki lääkkeesi jollekkin ystävällesi, jätä itsellesi vain parin päivän hätävara, viinaa ei nyt ole syytä ottaa ollenkaan, siis ei lasiakaan!Joskus vaan se sairaalahoito on paikallaan ja kannattaa siihen nöyrtyä, jos ei jaksa arkea, mietin tossa liittyykö toi sun takapakki siihen saamaasi työpaikkaan, tuntuuko susta, ettet jaksaisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se työ nyt alkaa vasta huhtikuussa, mutta kyllä mua se työssä jalsaminenkin vähän pelottaa. Enemmän mua kuitenkin ahdistaa se, että laskuja tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista ja mä olen niitä ihmisiä jotka maksaa ne samana päivänä, eikä jätä viime tippaan, mutta kelan tuilla ei oo varaa edes vuokraan. Sikäli siis stressaan tällä hetkellä enemmän sitä, ettei töitä ole jo nyt.

      Jotenkin kai vaan iski sellanen yleinen toivottomuus ja alemmuudentunne, että oon ihan paska eikä musta oo mihinkään. En kykene töihin, oon paska avovaimo, en osaa rakastaa, epäonnistun kaikessa mitä yritän jne. Siihen päälle toki vielä se että olin väsynyt, nälkänen, humalassa ja seurannut vierestä ns. Ihanne parisuhdetta.

      Poista
  2. Koita Tintti rakas jaksaa<3 Osittain tiedän tunteesi, mutta osittain kai en. :/ Itse yritän olla väkisinkin pirteä, vaikka en olisikaa, sillälailla saan avomieheni kiukut pois minusta, mutta täällä mennään keinolla millä hyvänsä eteen päin vaan, vaikka ei aina jaksaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän! ♥ Ei kannata liian pitkään teeskennellä, että kaikki on hyvin, vaikkei olisikaan. Jossain vaiheessa ne tunteet saattaa muuten räjähtää kerralla... :/

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...