torstai 28. helmikuuta 2013

Taas näitä päiviä

Heräsin tänään ensin yhdeksältä, mutta koska minulla on lupa nukkua kymmeneen ummistin vielä hetkeksi silmäni. Ei olisi kannattanut.

Näin kummallista unta, jossa meidän mökillä vietettiin kolmia eri häitä ja mulla oli kaukoputken mallinen kamera, joka valitettavasti syttyi itsekseen tuleen.

Heräsin kymmentä vaille yksi. Viisi minuuttia myöhemmin katsoin puhelinta ja totesin, että mun pitäis olla kahdelta Espoossa. Saattoi tulla pikkasen kiire. En oo varmaan ikinä käynyt suihkussa, pukenut ja lenkittänyt koiraa yhtä nopeasti kuin tänään.

Seitsemää yli yksi juoksin bussipysäkille ja soitin siinä samassa äidille. Se vastasi vähintään yhtä turhautuneesti,  kuin Marja-Leena Leevin biisissä. "No mitä nyt?"

Kävi ilmi, että ne olisikin kotona vasta kolmen-neljän aikaan. Hienoa. En kuitenkaan enää aikonut kääntyä takaisin, joten kuset melkein housuissa riensin postiin noutamaan pakettia.

Tottakai just tänään, kun mulla on tukka märkä ja sekasin ja kaks päivää vanhat ripsarin jämät pitkin naamaa siellä tiskin takana seisoo se maailman sulosin postipoika. (Mulla on VÄHÄN itsetunto ongelmia hyvännäköisten ihmisten seurassa riippumatta siitä onko ne miehiä vai naisia.)

Sain änkytettyä sille kiitokset ja jatkoin matkaani Herttoniemen metroasemalle. Nyt istun bussissa ja yritän olla pissaamatta housuun. Vaikeaa tämä hevosen elämä.

Ostinkohan mä seutulipun..?

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Whatever you do, don't eat the fuckin' candy

M lupasi, että sen lomaviikolla tehtäisiin jotain yhdessä. Se ei kuitenkaan saanut taaskaan mitään itse aikaiseksi, joten päätin sen puolesta, että lähdetään leffaan. Tasapuolisuuden nimessä annoin sille kuitenkin mahdollisuuden valita mitä mennään kattomaan. Toisin sanoen annoin sille kolme vaihtoehtoa, joista sen piti valita.


Olen aina pitänyt klassikkosaduista. Hannu ja Kerttu: Noitajahti oli siis vallan luonnollinen valinta miettiessämme mitä leffaa lähtisimme katsastamaan. Oli kyllä kieltämättä vähän erilainen satu. Taisivat Grimmin veljeksetkin jäädä kakkoseksi mitä tuli raakuuteen. Verta ja suolenpätkiä vaan lenteli, kun tyypit räjähteli kappaleiksi. Njami! Nyt ehkä ymmärrän paremmin miksi niitä lapsosia käännytettiin takaisin salin ovelta.

Noitien sarjatulittaminen on toki ihan kivaa vaihtelua zombien tappamiselle, mutta olisin mä ehkä kuitenkin kaivannut jotain muutakin, kuin raakoja murhia. Juoni oli kuitenkin sinällään ihan toimiva, joten ihan hyvin olisi voitu keskittyä vielä vähän enemmän hahmojen välisiin suhteisiin sen jatkuvan räiskimisen sijaan.

Hyvä on, myönnetään. Osittain kiinnostukseni leffaa kohtaa saattoi alun alkaenkin johtua lähinnä sivuosaa näyttelevästä suomalaiskaunottaresta Pihla Viitalasta. Pitihän se päästä katsomaan, kuinka suomityttö suoriutuu Hollywood-tähtösten kansssa ja oikein hyvinhän se pärjäsi. Englanti taittui ja roolikin oli yllättävän iso, joskaan tuskin kovin mieleen jäävä. Ei sillä, etteikö pääosia näyttelevien Jeremyn ja Gemman roolisuorituksetkaan olisi olleet kovin kummoisia. Hahmot jäivät kovin kylmiksi ja etäisiksi.

Ihana Pihla Viitala (©)


Tennarissa oli muuten uusia 3D-laseja. Tai no en mä tiedä kuinka uusia ne oikeasti on, kun niin harvoin leffassa käyn, mutta noi mustat yksinkertasemmat mallit oli kyllä paljon miellyttävämmät, kun ne painavat ja särisevät punaset. Ei tarvinnut jälkikäteen kärsiä päänsärystä. Pointsit siitä!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Grease is the word

Mun päässä soi heti aamusta Frankie Vallin Grease ja siitä se ajatus sitten lähti...


Tänään tukkaa hoidettiin ja tapettiin näillä. Kovat on aineet!




Olen tullut siihen tulokseen, että teippipidennykset on kivoja tasan niin kauan, kun ne on päässä. Siinä vaiheessa, kun ne pitäis ottaa pois ne on suoraan helvetistä. Kaadoin päähäni yhtään liioittelematta lähemmäs kolme desiä rypsiöljyä, jotta teipit antaisivat helpommin myöten. Pian mulla oli öljyä hiusten lisäksi mm. silmässä ja ympäri kroppaa niin, että olin varmasti paremmin öljytty, kuin yksikään kehonrakentaja ikinä.

Pidennykset kyllä irtosivat päästä, mutta vastakappaleiden latvat sotkeentuivat toisiinsa ja omaan tukkaan ja varsinaiset teipit jäivät kivasti kiinni päähän. (Simply Naturalin teippiä ei siis turhaan kehuttu kestäväksi!) Vähäsen saattoi turhauttaa, eikä asiaa auttanut se, että koira olis mieluusti halunnut syödä mut elävältä.

Tuntia myöhemmin olin kuitenkin selviytynyt tehtävästä melko kunniakkaasti. Ainoastaan yksi teippipari oli ahmaissut mukanaan annoksen omaa tukkaa, mutta muuten teipit irtosivat päästä melko kivuttomasti.

Menetetty tukka parka 

Olo on kyllä kieltämättä aika kalju. Ei ainoastaan säälittävän pituuden takia, vaan nimenomaan paksuuden. Mun hiukset on kyllä yks mitätön rotan häntä. Enää ei kuitenkaan ihme ja kumma harmita enää yhtään niin paljoa, etten kiusauksesta huolimatta valinnutkaan ruskean värin sijaan ihanaista värinpoistoa, kuin kaupassa ihania vaalennustuotteita hipelöidessä. (Enks mä millään vois? Jos nyt kuitenki blondais!? TINTTI EI! ET VOI! ET MILLÄÄN!)

Jonkinnäköstä ennen ja jälkeen kuvaa... (Voisko joku kertoa mikä mun poskia vaivaa!? Ihanku jollain hamsterilla. OIkeesti!)



Lisäkepolot odottelevat uutta kiinnitystä torstaihin asti. Ne pääsivät siksi aikaa aurinkomatkalle nauttimaan hoitsikkakylvyistä ja hiusset lekotteleekin nyt enemmän, tai vähemmän tyytyväisenä meitin pyykkinarulla.

Toi valkonen mähmä on sit sitä hoitoainetta, ettei kellekään vaan tule mitään väärinkäsityksiä...


sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Talvipäivä (osa 2)

Eilen oltiin siis viettelemässä M:n suvun talvipäivää, kuten edellisestä postauksesta käy ilmi. Mulla oli monta päivää aikasemmin ihan hirveä stressi siitä, että piti jaksaa herätä niin hirmuisen aikaisin ja valvoa myöhään. Miten ihmeessä mä jaksaisin koko päivän ilman päikkäreitä!? Vastaus: ihmeen hyvin, varsinkin kun "pirskeet" päättyivät meidän osalta jo yhdeksän aikoihin illalla.

Ohjelmaa oli päivän aikana monenmoista totosta makkaranpaistoon ja curlingista mäkikisoihin. Kuvia mulla ei luonnollisestikaan juurikaan ole teille näyttää, koska kukaan tuskin haluaa omaa lärviään koko maailman nähtäville. (Paitsi nyt tietenkin minä ite, kun oon tämmönen hirvee huomiohuora!) Joten saatte tyytyä tylsiin makkaranpaisto kuviin ja arpalipukkeisiin. Muah!

Mitään urheilulajehan ei toki suoritettu ns. normaaliin tapaan, vaan totossa hevosen osaa saivat vuoroin esittää ruunat ja sonnit,  miehet, naiset ja lapset. Hevoskärryinä toimivat pulkat ja ohjastajina kulloin kukakin. Meitsikin pääsi yhden voittajaorin kyytiin. Välillä kieltämättä hyödyttää olla tällainen keijukainen! Yritettiin mua saada tammaksikin, mutta ei mun selällä valitettavasti vedetä edes niitä lapsia. Totossa sai tosiaan veikata voittaja hepoa ja se joka oli päivän aikana veikannut useimmiten oikein voitti lopulta puolet veikkausrahoista.

Curlingissa ei suinkaan käytetty harjoja, eikä sitä pelattu jäällä, vaan lumisessa alamäessä. Tää variaatio on kyllä huomattavasti mielenkiintoisempaa seurattavaa, kuin normi meininki.

Tavoitteena päästä mahdollisimman lähelle tikkureppanaa
Grillissä paisteltiin nakkeja ja vaahtokarkkeja
Urheilun päätteeksi oli aika rentoutua saunassa ja tokihan naisten saunavuoro oli ensin. NAISET SAUNAAN! (Ei kun sori, nyt ei oltukaan mökillä...) Mun ei ollut aluksi tarkoitus saunoa ollenkaan, mutta parin lonkeron jälkeen mut oli helppo houkutella messiin. Savusaunassa en ollut koskaan ennen käynytkään ja neitsyyden menettäminen tässä asiassa huvitti sanavalintojeni takia fb tovereitani  (ja ehkä vähän myös itseäni).


Täytyy kyllä sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt. Mulla on ollut joitakin ennakkoluuloja saunoja ja etenkin savusaunoja kohtaan, mutta oon ollu niin väärässä! Olin ihan varma, että siellä on niin pimeää, kuumaa ja nokista, etten kestä siellä viittä sekuntia kauempaa. Ystäväni lonkeron avustuksella, hyvässä seurassa ja lempeissä löylyissä viihdyin savusaunassa kuitenkin hurjan paljon pidempään, kuin normisaunassa ikinä.

Saunomisen jälkeen oli vuorossa ruokailu ja kakkukahvit. Meitsi taas tapansa mukaan nirsoili ja veti vaan juustopaloja M:n lautaselta. Söin mä kuiteski palan kakkua, vaikka ei vissiin ois pitänyt. Oli nimittäin kotiin tullessa pikkasen heikko olo. Niin ja söinhän mä niitä pesuainetabletin näkösiä namusia. Ois vissiin pitänyt grillaillessa syödä kaksi hampparia yhden sijaan ja muistaa tankata muutakin juomista, kuin lonkeroa, varsinkin, kun tuli se ex tempore saunareissukin. Ens kerralla oon taas hitusen viisaampi!

Sillä aikaa kun muut keskitty syömiseen, niin me käytiin siskon kanssa jonkinlaista sukujen välistä vertauskeskustelua tekstiviestein teemalla meidän "vs" M:n suku.

Nimet sensuroitu, nottei kellekään tule paha mieli
M:n sukulaiset on kyllä ihan mahteja, eikä lainkaan epänormaaleja ainakaan meihin verrattuna! Tosin kai niissä vähän jotain samaakin on, kun niiden seurassa kuitenkin tuntee olonsa aina niin kovin kotoisaksi, vaikkei siltä ehkä päällepäin vaikutakkaan. Mä kun oon tämmönen hiljanen hissukka omienkin kanssa.

Tajusin muuten vasta eilen, ettei ole kaikille ihan täysin itsestäänselvää ja normaalia, että sukulaiset viettää aikaa keskenään. Olen elänyt tässä harhaluulossa koko ikäni vain, koska se on ollut jotakin minulle luonteista koko pienen ikäni. Koko vuoden kohokohtiahan ovat nimenomaan Juhannus ja joka vuotinen lentismatsi, jolloin koko isänpuoleinen suku kokoontuu yhteen. Silloin toki sattuu ja tapahtuu kaikenmoista, koska ei varmaan olla niitä kaikkein rauhallisimpia juhlioita, mutta pääasiassa on kuitenkin aina ollut hauskaa.

Mutta takaisin asiaan! Ruokailun jälkeen jaettiin arpajaisvoittoja. Meikäläinen on ollut aina melko onnekas mitä tulee arpojen suhteen. Pikkasenakin meitsi sai aina valita ostettavat raaputusarvat, koska valkkasin vaan voittoarpoja. Kuka tyhmä nyt valkkais sellasia mistä ei voita mitään!?

Eilen arpaonni ei kyllä suosinut niin hyvin kuin yleensä, mutta melko hyvin kuitenkin, koska kaksi arpaa neljästä toi voiton kotiin. Meinasin ensin myydä M:lle kovaan hintaan voittamani Marimekon Paavo solmion (arvo 69€) mut koska oon niin ihana avovaimo annoin sen ilmasiks. Niin ja M:n eurollahan mä sen arvankin taisin ostaa, kun eihän mulla ollut omaa käteistä mukana. (M käski pakata mukaan vaan lämpöstä vaatetta.)

Ja voittaja arpa on...


Ihan hirveä sunnuntai lagaus päällänsä... Alla vielä pari pakollista (päivän viralliselta kuvaajalta pölittyä) kuvaa allekirjoittaneesta.
Allekirjoittanut nauttii lämmikettä ♦ Allekirjoittanut toimi hiusmallina ♦ Miehetkin toimi hyvinä harjotuspäinä. On muuten komia letti!

perjantai 22. helmikuuta 2013

Talvipäivä (osa 1)


Lauantain horoskooppi

Jos tilan, tai ajan puute saa sinut tuntemaan olosi ahdistuneeksi jossain vaiheessa päivää niin mikä estää sinua hiukan muuttamasta päivän rytmiä. Lääke mahdolliseen ahdistukseen on aina välittömässä läheisyydessäsi. Olotilan helpottaminen on joskus pienestä kiinni.


Vähäsen saattoi hymyilyttää. Se haluaako lääkkeen ottaa tablettina, vai nestemäisessä muodossa ei kuitenkaan liene päivän pääasia. Ketä mä yritän huijata? Mulle se lonkero varmaan oli nimenomaan se pääasia. Minä kun viihdyn mieluumin kannustusjoukoissa, kuin pelikentällä.


Tänään on siis M:n suvun perinteinen talvipäivä. Olen kyseiseen tapahtumaan osallistunut kerran ennenkin ja täytyy kyllä nostaa hattua. Meidän suvussa jos yritettäisiin samaa, niin painiksihan se menisi. Meidän suvun ainoa vuosittainen urheilutapahtuma kun on lentisottelu ja sekin karavaanareita vastaan. Kesällä. Meidän suvussa ei oikein osata pelata keskenään, kun aina tulee tappelu. Sen takia krokettiakin kutsutaan meillä kritekkikrotekiksi. Ihan vaan, ettei kellekään tule paha mieli, kun ei päästy yhteisymmärrykseen pelin oikeasta nimestä.




Ennen vanhaan kaikki oli paremmin

Sitähän tuntee itsensä kovin vanhaksi voidessaan jo tässä iässä käyttää sellaisia sanontoja kuin "ennen vanhaan" ja "minun lapsuudessani". Ikäkriisiä pukkaa päälle!

Minun lapsuudessani lastenohjelmat olivat opettavaisia. Tao Taon äitimuori kertoi lapsille tarinoita, joissa oli jokin opetus. Alwred J Kwakissa ottettiin kantaa moniin asioihin. Tietenkään sitä ei lapsena tullut ajattelleeksi, että kappas, valkoiset hanhet sortavat mustia ankkoja, tai että Korppi muistutti pienissä viiksissään Hitleriä itseään. Tohtori Sykerö oli ehkä hiukan liian surrealistinen, mutta kyllä siinäkin paha sai palkkansa ja hyvät oman osuutensa.

Kuva: mobypicture

Toisin on nykypäivänä. Nykyajan lastenohjelmat lähinnä sulattavat aivoni. Pikku Kakkoselta ei tule enää opettavaista Nalle luppakorvaa, tai mitään muutakaan ajattelemisen arvoista. Sen sijaan lastenohjelmat ovat vaihtuneet huonosti toteutettuihin, aivoja sulattaviin, sisällöttömiin ja lapsia aliarvioiviin "jippii, elämä on ihanaa" pläjäyksiin, joista kukaan ei varmasti opi yhtikäs mitään.  Toki löytyy myös poikkeuksia. En todellakaan väitä, ettei missään lastenohjelmissa olisi enää mitään sanomaa.

Vähän vanhemmille lapsille tarjotaan itseään toistavia ohjelmia, kuten Pokémonia ja Bratzeja. Bratzit on kyllä varmaan yksi pahimmista. Siinä missä vanhan ajan lastenohjelmissa opetettiin kunnioittamaan toisia, niin Bratzeissa opetetaan arvostamaan shoppailua ja biletystä. "Roolimalleina" toimivat Drag Queen meikeissä ja liian paljastavissa vaatteissa kulkevat pikkuliisat, joiden luksuselämästä päätellen raha näyttää kasvavan puussa.

Kuva. bratzfan.wikia

Samaan aikaan kauhistellaan, kuinka lapsilla on niin kiire aikuistua ja kolmasluokkalaiset kulkevat ympäriinsä tiukoissa ja paljastavissa vaatteissa, hirveä pakkelikerros naamalla ja huolehtivat enemmän ulkonäöstään sen sijaan, että leikkisivät, kuten normaalit lapset. Ainakin minun lapsuudessani leikkiminen oli normaalia. Nykyään se ei näytä olevan ja se on minusta hirmu surullista.

torstai 21. helmikuuta 2013

Sopivasti lihava..?

Pakollinen pikapäivitys täältä psykopolin odotustilasta, huomenta!

Havahduin tunti sitten siihen tosiseikkaan, ettei mitkään farkut mahdu mun jalkaan, jos alle laittaa sukkikset ja nehän on laitettava! Jumalauta. Mä olen lihonnut!

Muille tämä on varmasti ihan arkipäivää, mutta ei minulle. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että mun pitäis ostaa uusia vaatteita vaan sen takia, ettei edelliset mahdu mun päälle. Ennen kuulumatonta. Valehtelematta en oo joutunu ostamaan uusia housuja varmaan viimiseen kymmeneen vuoteen sen takia, että edelliset olis jääneet pieniksi.

Inhoan housujen ostoa. En ymmärrä niistä kokotaulukoista yhtään mitään. Inhoan housuja. Ne puristaa ja ahdistaa. Ehkä kuljen ulkohousut jalassa siihen asti, että ulkona tarkenee mekolla ja sukkahousuilla.

Tai sitten vaan laihdutan? No en kai!

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kommentoi facebook tunnuksillasi!

Hei te kaikki rakkaat lukijat ja ohikulkijat! Osa teistä on varmaan huomannutkin, että julkaisuihin on yön aikana ilmestynyt uusi kommentointimahdollisuus, nimittäin facebook tunnuksilla kommentointi! Halutessasi voit jättää kommentin vain blogin puolelle, mutta samalla vaivalla jakaa mielipiteesi myös facebookissa.

(Ps. Mikäli joku vähän vähemmän blondi koodivelho osaa kertoa kuinka saan kommentointimahdollisuuden näkymään vain postauksen omalla sivulla, eikä etusivulla kuten nyt, niin apua otetaan vastaan. Nim. onnistuin tekemään sen toisessa blogissa, mutten enää tässä. :)))))

Näetkö lisäyksen tarpeelliseksi, vai aivan turhanpäiväiseksi sivunlatauksen hidastajaksi? Kommentteja otetaan ilomielin vastaan!


tiistai 19. helmikuuta 2013

Miksi siivoaminen on niin vaikeaa?

Olen pitkään miettinyt miksi jotkut ihmiset ovat niin kamalan vihaisia siivotessaan? Miksi imurinvarressa täytyy huutaa ja tiuskia? Mikäli siivoaminen on tosiaan niin vastenmielistä, että kaikki lähellä olevat pitää suurinpiirtein kirota alimpaan helvettiin, tai vähintään haukkua pystyyn, eikö helpompaa olisi vain jättää siivoamatta?

En toki oleta, että kukaan laulelisi lattioita luututessaan, kuin Disneyn prinsessat, mutta ei siivoaminen silti oikeuta ketään kiukuttelemaan muille.



Minä pelkään siivoavia ihmisiä. Ihan oikeasti. Aina, kun joku ilmoittaa rupeavansa siivoamaan, minä yritän muuttua mahdollisimman huomaamattomaksi. Mieluiten kokonaan näkymättömäksi. Ei sillä, ettenkö haluaisi olla avuksi ja osallistua siivoamiseen. Minä vain pelkään vihaisia ihmisiä.

Oma äitinikin kuuluu niihin ihmisiin, joiden lähettyville en halua joutua, kun hän siivoaa. Ei sillä, että hän kuuluisi pahimpiin siivoajiin. Sitä vain tuntee olevansa kokoajan toisen tiellä. Isällä oli tapana viedä meidät pienempinä aina lauantaisin huvittelemaan, jotta "äiti saisi siivota rauhassa". Yleensä luvassa oli retki kirpputorille, huvipuistoon, tai eläinmuseoon.

Liekö asialla tekemistä sen kanssa, etten edelleenkään osaa siivota kenenkään kanssa yhdessä. Siivoan mieluiten ollessani yksin. Minulle siivoaminen ei ole mikään pikainen operaatio, vaan käyn ensin huolella läpi kaikki kaapit ja järjestelen tavarat. Vasta sen jälkeen voidaan alkaa miettiä pölyjen pyyhkimistä ja imurointia. Liekö mikään ihmekkään, että minun siivoamiseni saattaa toisinaan kestää useammankin päivän.

Silloin kun M siivoaa, minä lukittaudun siksi aikaa makuuhuoneeseen.  M siivoaa sellaisella vauhdilla ja tarmolla, että heikompaa alkaa hirvittää. Tiedän, että tämä kuulostaa joistakin todella naurettavalta, mutta minua ei naurata. Minua ahdistaa. Sydän lyö tuhatta ja sataa ja uskallan tuskin hengittää. Tältä normaalista ihmisestä varmaan tuntuisi piileskellä murhaajalta.

Tässä voisi olla jotakin järkeä, jos M kuuluisi äkäisiin siivoajiin, mutta ei hän kuulu. Hän viheltelee ja laulelee mennessään. Ihan niin kuin Disneyn prinsessat.


lauantai 16. helmikuuta 2013

Muutto

Mukamas reipas muuttoapulainen tunti terapiasession jälkeen

Perjantaina sisko kävi noutamassa mut ja Janitan luokseen kattelemaan läpi vanhoja vaatteitaan ja vaatteita, jotka olivat jo kertaalleen käyneet serkulla ja sen siskolla ja jotka täyden kehän kierrettyään päätyivät taas alkuperäiselle omistajalleen. Siinä samalla maisteltiin vähän karpalolonkeroa ja ihan vaan siitä syystä, että ne oli menossa vanhaksi. Ja tämä tarina on tosi!



Mun oli tosiaan ihan vaan tarkotus mennä KÄYMÄÄN siskolla vähän auttelemassa sitä muutossa, mutta yhtäkkiä mä olin jo naapuritalossa, vähän erilaisessa pikaruokalassa haalimassa mukaani mikroranskalaisia ja puolentoista litran cokista, koska olin havahtunut siihen todellisuuten, että mun piti jäädä siskolle yäks! Hirveen hyvä! Jäi taas aamulääkkeet ottamati ja hampaatkin on pesemättä, kun enhän mä tajunnu pakata mukaani mitään yökyläkamppeita.

Tänään ollaankin sitten vietetty porukoilla aikaa siivoamalla tuttuun "pällistellään-yhtä-tavaraa-kymmenen-minuuttia"- tapaan, äidin tyrkyttäessä vieressä samaa tavaraa kymmenennettä kertaa.

"Onks nyt IHAN varma, että tän voi heittää pois?" 
"NO ON!" 
"Okei mä laitan tän iskälle!"


Kaikkee tosi tärkeetä roinaa ja rompetta
Porukoitten mielestä oli myös äärimmäisen tärkeää säilyttää mm. Peppi Pitkätossu kirja ja äiti haali iskälle jotain epämääräsiä taideteoksia, niin kuin esimerkiksi siskon koulussa tekemän naamarin. (Eilen se oli ihan innoissaan ostamassa mökin mettään mallinukkeja. Siis sellasia mitä näkee pällistelemässä vaatekauppojen näyteikkunoissa. Ei välttämättä yhtään huonompi idea, kun oikein aattelee!) Me taidettiin siskon kanssa empiä lähinnä Tenkasen julisteiden kanssa. Ne oli täysin identtisiä keikkapäiviä lukuunottamatta, mutta varmasti kovalla tuskalla ja vaivalla nekin oli jostain mukaan aikanaan pöllitty ansaittu. Roskiin päätyivät, koska saahan niitä aina uusia.

Muuttomiehen päivällinen: TUPLAjauheliha pitsa ♥

Sillä aikaa, kun sisko ja iskä roudas kamoja paikasta A paikkaan B, me syötiin äiskän kanssa suklaalehti keksejä, juotiin limpparia ja heiteltiin koirulin kanssa vanhaa villasukkaa. Ihan reilu meininki!

Yks reissussa rähjääntynyt muuttoapulainen
Ja sen räjähtäny suppilo...


Olivat muuten hommanneet makkareihin uudet ovet. Nyt niissä on lukot, niin, että toisen voi kätsysti lukita sisään, kun itse lähtee baariin! No ei kai. Vitsi, vitsi.

Saatiin siskolta kyyti kotiin juuri sopivasti ennen Putouksen alkua ja oppuilta taidetaankin ihan vaan kölliä sohvalla.

♥: Tintti


Tyhjiö

Minulla oli eilen psykologitapaaminen psykopolilla. Sen sijaan, että minulla olisi kyseisiä psykologilla käyntejä ennen terapian aloittamista vielä kaksi kertaa, kuten aiemmin oli sovittu, kertoja tuleekin olemaan vielä kuusi. Onkohan tämä nyt hyvä, vai huono uutinen? Toki olen iloinen siitä, että pääsen juttelemaan psykologin kanssa kerran viikossa, mutta toisaalta minusta tuntuu, että se johtuu vain siitä, että psykologi on minusta entistä huolestuneenpi. Kyllähän minä huomasin, kuinka hän tajusi heti, että minulla menee huonommin ja näytän entistä väsyneemmältä. Toisaalta taisin kyllä avautuakin vähän liikaa. Livejournalissani totesinkin, että joskus olisi vain parempi pitää suunsa kiinni.



(Tossa kuvan koodissa on muuten kohta jossa lukee AxuJua)


Kerroin ja selitin psykologille juurta jaksaen viime viikon perjantaista kaiken minkä muistin siitä lähtien, että olin ensin itse käskenyt M:n menemään pitämään hauskaa sen kavereiden kanssa ja kuinka olin sitten yöllä kuitenkin vaatinut sitä tulemaan kotiin. Psykologi nauroi, ei minulle, vaan minun kanssani sille, kuinka epäreilusti olin toiminut. Pidän hänen tavastaan suhtautua pikku virheisiini, siitä, ettei hän ole tylysti heti tuomitsemassa minua. Siitä, että voin myös nauraa itselleni ja typeryydelleni hänen kanssaan. Toki siinä vaiheessa, kun hän on minusta oikeasti huolissaan ilme ja ääni vakavoituu. Näin kävi viimeksi eilen.

"Onko sulla niitä (lääkkeitä) kotona paljonkin?"
"En mä tiedä..."
"Muutamia, kymmeniä, satoja?"
"Muutamia kymmeniä...?"

Psykologi halusi varmistaa oliko minun turvallista pitää sellaista lääkemäärää kotona ja vannotti minut lupaamaan, etten ottaisi ylimääräisiä. Minä lupasin. Ei mulla ole koskaan ollut aikomuksena napsia niitä lääkkeitä kuoleman hakuisesti (kai). Lähinnä olen haaveillut siitä, että pääsisin pahasta olosta eroon edes hetkellisesti. Siitä, ettei minun tarvitsisi ajatella, eikä tuntea mitään. Vähän niin kuin nukkuessakin sitä on hetkellisesti poissa pelissä. Vähän niin kuin ei olisi missään. (Kai tätä voisi verrata siihen, että toivoisi jonkun välillä lyövän pesäpallomailalla tajun kankaalle, kun uni ei muuten tunnu tulevan.)

Psykologi totesi, että tästä yksinäisyydestä ja kykenemättömyydestä pärjätä yksin olisi hyvä puhua myös terapiassa. Toisaalta hän kyllä muistutti, että pääsääntöisesti pystyn kyllä pitämään huolta itsestäni, (käymään kaupassa, tekemään ruokaa ja syömään, peseytymään, maksamaan laskut ajallaan jne.) mutta välillä annan itseni vajota jonnekin tyhjiöön.

En tiedä miksi, mutta pahimmillaan yksin ollessani yhdistän yksinäisyyteni hetkeen jolloin vietin viikon sairaalassa keuhkokuumeen takia. Yhtäkkiä se kaikki henkinen ja fyysinen tuska ja toivottomuus on taas läsnä tässä hetkessä ja haluaisin vain pois. Keinolla millä hyvänsä.

♥: Tintti

torstai 14. helmikuuta 2013

Äiti tietää etten ole ihan normaali

Oon ollu pari päivää päästäni taas vähän vammanen. Eilen en vastannu puhelimeen, kun en tunnistanu numeroa (ja nyt mua toki ahistaa, että jos se ois ollu jotain töihin liittyvää. Numerotiedustelusta ei sitä numeroa löytyny...), enkä tänään kyenny menemään yksin kauppaan, joten jätin kokonaan menemättä, vaikka limu oli lopussa, eikä ruokaakaan oikein ollu. Mielessä toki kävi kysyä M:ltä lähtiskö se mun kanssa, mutta pelkäsin, ettei se taas ymmärrä. Toisin kuin minä, M oli kyennyt käymään kaupassa töistä tullessaan, joten söin sitten sen paistamia mustikkatassuja pahimpaan nälkääni.

Huomenna mulla olis psyko, mutten yhtään tiedä monelta ja koska oon taas vaihteeksi tavallista puhelinkammosempi en tietenkään kehtaa, enkä kykene soittamaan sinne ja kysyä. Vähän on taas sellanen *ammu itteäs päähän* fiilis. Taidan mennä nukkuun, ehkä huomenna on parempi päivä.

Anteeks ja näkemiin!

Hyvää ystävänpäivää!


"Ystävät ovat kuin tissit miehille. Vaikkei niitä aina näe, ne ovat silti aina mielessä"

Minulle ystävänpäivä on joka päivä. 14.2 taas on päivä jolloin vietetään tavarajuhlaa. Kaikki kaupat ovat olleet hyvän aikaa täynnä punaista ja vaalenapunaista tilpehööriä, on ystävänpäivä luistelua ja ystävänpäivä leivonnaisia ja ystävänpäivä sitä sun tätä. Minkä tahansa tuotteen, tai palvelun eteen voi kätevästi lisätä sanan ystävänpäivä ja se myy tähän aikaan vuodesta, kuin häkä! (On muuten harvinaisen tyhmä sanonta.) Voi kuinka nerokasta!

Minä sen sijaan en tarvitse ystäviltäni todistukseksi heidän ystävyydestään vaaleanpunaisia postikortteja, tai pehmoisia nallekarhuja. Minulle ystäväni ovat aivan yhtä tärkeitä vuoden jokaisena päivänä. Tokikaan en pane pahakseni palasta suklaata...

Kaiken rakkaushömpötykseen turhautuneena olen huvikseni lueskellut ystävänpäivän historiaa ja alkuperää mm. täältä. Uhrilahjat eivät kuulosta yhtään niin romanttisilta, kuin pehmonallet.

ps. Erään uskomuksen mukaan ensimmäinen mies, joka kävelee naista vastaan ystävänpäivänä, on Valentine, eli se heidän oikeansa. Mikäli olisin taikauskoinen, mun herra oikea olis aika karvanen.


Oikein hyvää ystävänpäivää tänään, huomenna ja vuoden jokaisena päivänä!




♥: Tintti

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

21 tapaa pilata avioliitto


Kuva: http://www.elokuva-opas.com




















Kuten otsikko ja kuva kertoo, 21 tapaa pilata avioliitto check. Oli muuten eka kerta, kun mulla oli leffaeväinä tikkareita, eikä poppareita niin kuin yleensä.

Se joka väittää, että kotimaiset komediat on perseestä on mäntti! Tietenkään mitään Uunon veroisia hupsutuksia tuskin enää tehdään, mutta on nää nykyajan komediatkin välillä aika muikeita. Varsinkin kun ne sisältävät suomileffan perusainekset: viinaa, seksiä ja väkivaltaa. Mikäs sen viihdyttävämpää?

21 tapaa pilata avioliitto oli ihanan romanttinen, sopivasti sarkastinen ja kutkutteli nauruhermoja kiitettävästi alusta loppuun. Roolihahmojen lisäksi pääsi toki paikoitellen nauramaan myös itselleen. En aio avata tätä tässä sen enempää, joten jokainen kyseisen pätkän nähnyt arvelkoot itse mitä minä tarkoitan. (Minut tuntevat arvaavat varmaan katsomattakin.)

Aluksi en oikein lämmennyt ajatuksesta Armin valitsemisesta päärooliin, mutta mimmihän veti osansa oikein mallikkaasti. En ole aikaisemmin osannut arvostaa myöskään Hannele Lauria niin hyvin, kuin nyt viimeisimpien rooliensa jälkeen hyvinkin suorasuisina äitihahmoina. Se vaan tuntuu hyvällä tavalla niin hirvittävän tutulta ja symppikseltä tyypiltä! Tollaset rääväsuut on vaan niin ihania! Harmi vaan, että sen roolit on niin kamalan pikkusia sivuosia.

Suosittelen pätkää ehdottomasti jokaiselle kotimaisen komedian ystävälle ja niille jotka haluavat tietää ne 21 syytä joilla voi joko pilata, tai päinvastoin toimittuna pelastaa niin avioliittonsa, kuin muutkin ihmissuhteensa. Jos diggasitte trailerista, diggaatte varmasti myös elokuvasta!



21 tapaa pilata avioliitto

1. OLE SOKEA
2. RIPUSTAUDU
3. SUHTAUDU PUOLISOON KUIN LAPSEEN
4. KONTROLLOI
5. VALEHTELE
6. NEUVO JA OPETA
7. ÄLÄ ARVOSTA
8. ÄLÄ OLE LÄSNÄ
9. HANKI PÄIHDEONGELMA
10. ÄLÄ PÄÄTÄ ITSE
11. PÄÄTÄ TOISEN PUOLESTA
12. NÖYRYYTÄ
13. ÄLÄ TAHDO
14. VÄISTÄ JA PAKENE
15. EPÄILE, ÄLÄ LUOTA
16. PETÄ
17. ÄLÄ PUHU
18. ÄLÄ KUUNTELE
19. OLE OMISTAVA
20. ÄLÄ PANOSTA
21. ÄLÄ USKALLA RAKASTAA


♥: Tintti


tiistai 12. helmikuuta 2013

Erehtyminen on inhimillistä, mukamas

Unohdin eilen kokonaan, että mulla olis ollu aika psykologille. Jostain syystä muistin sen olevan vasta tänään ja säikähdin ihan kamalasti, kun psykologi soitti ja kyseli perään. Sekin totesi, ettei ole yhtään mun tapaista jättää tulematta ja vaikka saatiin aika siirrettyä perjantaille, mua on ahdistanut tämä asia ihan kamalasti koko eilisen ja tämän päivän.

Mulle ei ole ikinä ennen käynyt näin! Tunnen oloni epäonnistuneeksi, vaikka realistisempi Tintti yrittää lohdutella toteamalla, että kuka tahansa saattaa joskus unohtaa, eikä maailma siihen kaadu.

Se sairaalloisempi puoleni ottaa kuitenkin jälleen ylivallan. Sitä varten sä olet kirjoittanut sen ajan muistiin! Tajuatko, että sä olet nyt haaskannut psykologis kallista työaikaa? Tajuatko sä, että vaikka psykolla käynti on muuten ilmasta, niin sä joudut maksamaan käyttämättömästä ajasta? Tajuatko sä paskakasa, ettei sulla ole varaa? Tajuatko sä, että sä olet epäluotettava, että sä olet itse pyytänyt lisäkertoja, joten eikö olis syytä muistaa myös mennä sinne!?

Iltasella otan vähän etäisyyttä itseeni ja vien siskon pitsalle ja leffaan. Ei sillä, että mulla olis hirveesti varaa tarjoilla muille, saati itse harrastella tämmösiä luksusiltamia käymällä ulkona. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että täytyyhän se sisko jotenkin palkita, kun se jaksaa tämmöstä hullua katella ja tulla vielä hoitamaan mun apinalastakin, jotta itse pääsen talviurheilemaan.

♥: Tintti

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Haloo Helsinki!

Kärsin taas perinteisestä naisten vaivasta. Siitä, että kaappi on täynnä vaatteita, muttei kuitenkaan sisällä mitään päälle pantavaa. Kaikessa on yhtäkkiä jotain vikaa. Liian kesäinen, liian jouluinen, liian lyhyt, liian pitkä, ei istu kunnolla, väärän värinen, tän kanssa ei sovi mikään... jne.

Kuvittelin löytäneeni sopivan asun, mutta aavistelin siitä tulevan sanomista. Nortin tyylisääntö numero yksi: ei kultaisia ja hopeisia vetoketjuja sekaisin.








Niin ja onhan toi mekkokin tosiaan aika makkarankuori. (Älkää välittäkö tosta suppilosta. Se ei vaan malta pystyä poissa kameran edestä.)

Sisko stailasi mut uudestaan ja alkuperäisestä asusta jäi jäljelle vaan kaulakoru ja sukkahousut. Korviksetkin meni vaihtoon, koska pallot ei kuulemma sopinu ton korun kanssa. Nortin tyylisääntö numero kaksi: koruissa vähemmän on AINA enemmän, paitsi jos on glammari. Ihan hyvin olisin voinut  vetää illan teemalla päiväni glammarina ja hippailla sulkakorviksissa ja kilisevissä rannerenkaissa.

Kävästiin Jaanan kanssa mäkkärissä tankkaamassa, nottei ihan tyhjään vatsaan sitä viinaa kaadettaisi.
Aloitteluaikaa oli vain pari tuntia, joten yhden lonkeron jälkeen siirryinkin jo kirkkaisiin, joka ei tiettävästi tälläkään kertaa ollut hyvä idea. (Loppuilta on yks paska muistipeli ja olin kuulemma sammunu sohvalle, josta mut oli kannettu sänkyyn nukkumaan.) Juodessa alkaa tunnetusti laulattaa, joten vedettiin hauvan kanssa parit SingStar biisit ennen lähtöä.


Vodka oli tehnyt tehtävänsä ja olin ihan kivassa huppelissa jo ennen keikkaa ja Tavastialla otin kyytipojaksi vielä vähän lonkeroa. Keikka oli mainio, vaikka jouduttiinkin katselemaan esitystä hitusen kauempaa.











Keikan jälkeen päädyttiin Onnelaan, josta sain kuulla tovereilta vähän kuittailua. Onneks olin kuitenkin sen verran hyvässä kuosissa, ettei paikalla ollut sillä hetkellä niinkään merkitystä kunhan pääsi tanssimaan. Ei kai kukaan täysijärkinen Onnelaan selvinpäin meniskään. Mulla ei kyseisestä paikasta sitten muita muistikuvia olekaan. Muistikortilta sen sijaan löyty mielenkiintonen kuva. Sain näköjään uusia kavereita...!?


Tänään ollaankin sitten koottu palapeliä. Jaana tiesi kertoa, että mun kimpussa oli ollut kundeja vähän enemmänkin ja jonkun kanssa oon näköjään jotain viestitellytkin. Yhden tyypin taisin käskeä painumaan vittuun, koska se ei ollu tarpeeks hyvän näkönen...!?

Pääsin Jaanan ja sen miehen kyydillä kotiin. Yksin jäätyäni taisin vetää jotkut drama queenin itkupotkuraivarit ja siinä vaiheessa, kun mun teki mieli survasta keittiöveitsi rintani läpi tulin siihen tulokseen, ettei mun ole turvallista olla nyt yksikseen. Iskän piti tulla mua hakemaan, mut ilmeisesti olin ehtinyt sammua ennen sitä. Hyvin oon taas vetäny! Vois ehkä ens kerralla muistaa jättää sen viinan niille viisaammille ihmisille ja pysytellä lonkerossa.

Pahoittelut niille muillekin ihmisille joita oon mahdollisesti yöllä häirinny. ♥

Täytyy kyllä myöntää, että tänään oli paras krapula aamu ikinä. Sain paljon lämpöä ja läheisyyttä, sekä särkylääkkeitä ja aamupalaa sänkyyn tarjoiltuna. Pitkästä aikaa me myös ihan oikeasti puhuttiin M:n kanssa. Se tuntui yllättävän hyvältä, vaikka M tekikin Derekit ja mainitsi kauneuden luetellessaan syitä rakkaudelleen minua kohtaan. ("Kauneusko on sinulle tärkeintä?" "Mitä muuta sitten?")


♥: Tintti

torstai 7. helmikuuta 2013

Perjantaifiilis

Viikon toinen työhaastattelu takana. Tällä kertaa hakijoita oli paikalla 20 ja oman vuoron odottelu ja haastattelutahti sen mukainen. Haastattelu kesti ehkä sen 3minuuttia ja odottelu varmaan yhteensä 1h 30min.

Tukka sekasin, kuin Hermionella ikään

Paras osuus oli ehkä kuitenkin tallennustesti. Saatoin vähän hörähtää siinä vaiheessa, kun harjoitusversio kertoi yhden kentän tallentamisen tavoitenopeuden olevan 60sekuntia. Olin varma, että siinä täytyi olla virhe. Ihan vaan vertailun vuoksi: mulla meni yhden kentän tallentamiseen n. 5sekuntia.

Toki ymmärrän, että joidenkin käsialoista ei saa mitään tolkkua ja niitä koukeroita pitää tutkailla välillä ajan kanssa, ennen kuin niistä ottaa selvää, mutta joku roti sentään. Tulipahan ainakin selväksi mikä siellä Itellalla kestää. No vitsi, vitsi.

Tänään pitäisi sitten vissiin oikeesti siivota. Huomenna nimittäin sihahtaa auki lonkero, jos toinenkin, kun kaveri tulee tänne aloittelemaan ennen kuin suuntaamme Tavastialle kuulemaan Haloo Helsinkiä. Toisaalta ei kai yks siivouslonkero koskaan pahaa tee...? Suu ainakin nappais jo.




//ps. sain sen duunin.

T: Postimiehen tytär

tiistai 5. helmikuuta 2013

Siivouspäivä, vaan kuinkas sitten kävikään?

Se on aika jännä, miten siivouspäivisin iskee aina ihan hirveä tarve tehdä kaikkea muuta! Oikeastaan mikä tahansa tekeminen siivoamiseen välttelyyn käy. Tarpeen tullessa, vaikka nukkuminen. Tiedän, että nyt ollaan vasta tiistaissa, mutta tiedän, että huomenna ja torstaina mun kaikki energia menee työhaastattelun stressaamisen, joten tänään mulla on ollut tarkoitus siivota, koska kaveri on tulossa perjantaina meille.

Oon tunnetusti hidas siivoamaan, (Ai kato mul on tämmönenkin!? Mikähän tää on?) joten mun oli tarkotus alottaa siivousprojekti heti aamusta. Sen sijaan söin ensin mukamas kunnollisen aamupalan nauttien siitä pitkään ja hartaasti. Tämän jälkeen päivitin koirulin blogin, koska se on ollut työn alla joulusta asti. Sitten söin vähän suklaata ja melkein jo meinasin alkaa viikkaamaan poistamaan pyykkejä narulta, kunnes mulle iski suunnaton tarve piirtää! Mulla olis kesken sellanen koiraprojektikin, mutta mähän en tunnetusti tee mitään ikinä loppuun vaan alotan aina uuden homman.

Tänään päätin piirtää itelleni uuden miehen. Eiku...?


Koittakaa olla välittämättä skannerin raiskauksesta, siitä tosiseikasta, että tääkin jäi kesken ja siitä että nenä ja korvat on ihan karmeet. Tää likka ei nimittäin harrasta ollenkaan kumeja.


♥: Tintti

maanantai 4. helmikuuta 2013

Elämän valttikortit

Haastattelu vakuutusyhtiössä takana. Ne "huijasi" mut kertomaan mun haaveista graafikkona, enkä jotenkin saanut sanotuksi, että haaveiksi ja harrasteluksi ajattelin ne jättääkin, koska se olisi kuulostanut siltä, että annan liian helposti periksi. Oikeesti oon vaan hyväksynyt sen, ettei mun taidot riitä ja sen tosiseikan, että on turha kouluttautua alalle, jolla ei kuitenkaan riitä töitä. En kuitenkaan saanut sitä sanotuksi, koska olen idiootti.

Yhyy


Musta tuntuu, ettei mun koulutus ja työhistoria oikein vakuuttaneet niitä mun innokkuudesta pelkkään postinkäsittelyyn ja skannaukseen. Tuli sellanen fiilis, että ne ajatteli mun tylsistyvän. En oikein voinu selittää, että just tämmöstä tylsää duunia mä just tällä hetkellä kaipasin, koska masennus tuskin on kauheen hyvä valttikortti työhaastattelussa. Kaikille kun tuskin on itsestäänselvää, että mä siitä huolimatta panostan työhöni täysillä, joka näkyy mun suosituksissakin. En vain halua aloittaa uutta työputkea sellaisessa ammatissa jossa tarvitsisi heti ihan hirveästi pohtia asioita.

Ne ei kyselleet edes mun työtodistuksia vaan tyytyivät cv:hen. Ei vaikuta kovin hyvältä.

Mua suututtaa, se että mun kieli menee solmuun ja ahdistun aina kun pitäis kehua itseään, koska mun vammapään mielestä itse kehu haisee, eikä mulla just nyt muutenkaan oo sellanen olo et kelpaisin yhtään mihinkään. Pilaan sillä kaikki mahikseni. Äsh!

Sisko laitto viestiä ja sano tulevansa kylään. Olin päässyt herttoniemen metroasemalle asti, kun se soitteli jo perään ja sano ajaneensa siitä just ohi. Haha. Hyvä tuuri jatkuu!



Ollaan innostuttu lautapeleistä, joten kävin pitkästä aikaa pelikätköllä kaivelemassa. Noita pelejä ei oikeasti ole pelattu varmaan kertaakaan sen jälkeen, kun ne on tänne raahattu ja se on fakta. Aloitettiin Arvaa kukalla (ihan sama saako sitä taivuttaa noin, taivutan kuitenkin) ja jatkettiin Compatibilityllä. Niille, joille ei ole hajuakaan siitä mistä pelissä on kyse, selitettäkööt lyhyesti. Kukin pelaaja nostaa pakasta vuorollaan kortin, jossa on jokin sana, esim "laillinen", jonka jälkeen jokainen pelaaja etsii omasta kuvakorttipakastaan ennalta määrätyn määrän mielestään laillisuutta kuvaavia kortteja. Mikäli pelaajat ovat valinneet samoja kortteja, saa niistä pisteitä ja pääsee liikkumaan eteenpäin.

"Arvopaperimarkkinat"

"Valttikortti"
Hauskaksihan tämän pelin teki se, että jossakin vaiheessa oli ihan sama mikä sana oli kyseessä, niin kummallakin, tai vähintään toisella oli aina valittuna se yksi ja sama kortti - mietteliään näköinen mies, joka kuvasti meidän mielestä mm. niin Brasiliaa, Herkkua, laillisuutta, kuin laittomuuttakin. Se oli kyllä sellanen valttikortti, jolla sai melkein aina itselleen vähintään sen yhden pisteen.

Eihän siinä toki muuten mitään, mutta mulla ei enää pitänyt pokka ja repeilin jo seuraavan sanan kuullessani, koska tiesin että ko. herra kuvaisi oikein hyvin tätäkin sanaa, joka oli muuten arvopaperimarkkinat. Hieno peli, ei voi muuta sanoa.

♥: Tintti

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Lautaset lentää, kohta sä raivostutat mua

Pahoittelen viimekertaista purkaustani. Tai no paskat pahoittelen, minun päiväkirjanihan tämä on ja juuri tätä varten olen tämän luonut: jotta voin purkaa tänne kaikki tunteeni ilosta suruun ja onnellisuudesta ketutukseen, jottei minun tarvitse purkaa niitä viattomiin ihmisiin, kuten eräällä on tapana. Huonoa kielenkäyttöäni voin sen sijaan vilpittömästi pahoitella. Ei ole minun tapaistani kiroilla näin paljoa, mutta mummi opettaa mut öisin pahoille tavoille.


Sen lisäksi, että M (2)5v antaa katteettomia lupauksia, se saa myös kummia raivokohtauksia. En tiedä, että eikö sillä ollut käynyt flaksi, vai mikä sitä niin kamalasti kismitti. (Huom. sarkasmi!) Aamuyöstä se kuitenkin tuli kotiin haisten vanhalle viinalle ja rupes paskomaan tiskialtaassa olevia astioita.

"Voit laittaa astiat suoraan roskiin ku oot käyttäny, ni ei tarvi tiskata!" M:n logiikkaa taas parhaimmillaan! Huomautettuani, ettei kukaan ole käskenyt sitä tiskaamaan ja että nekin astiat oli itseasiassa sen jäljiltä, se päätti viettää yönsä sohvalla. Onneksi se tajusi itse parhaansa. Vanhalta viinalta haisevan riitapukarin vieressä ei ole kenenkään kiva nukkua.

Tämmösinä hetkinä haaveilen muuttavani miehen poissa olessa pois niin vaivihkaa, ettei se ehdi aavistaakkaan mitä tapahtui ennen palaamistaan tyhjään kämppään. Se saattaisi jopa vähän säikähtää, vaikkei se mua kaipaamaan jäisikään. Harmi, että sellainen temppu on kuitenkin melko mahdoton toteuttaa.

Tähän kohtaan on varmaan hyvä tähdentää, että vaikka M riehuukin, se kohdistaa aggressionsa lähinnä astioihin, joten toistaiseksi en ole nähnyt tarvetta edes pelästyä, saati pelätä niin kauan, kun ne sirpaleet pysyy siellä tiskialtaassa, eikä lattialla koiran ja mun jaloissa. Lähinnä mua turhauttaa ja ketuttaa toi sen draamailu ja ehkä välillä vähän huvittaakin. Itsepä on astiansa maksanut.

ps. Eilen Neon2 - Polku sanoja etsiessäni, google ehdotti ensimmäisenä Aarne Tenkasen Kierosilmä Kirsiä. Onhan niissä toki aika samanlainen tarina, kun oikein ajattelee.

♥: Tintti

Vitutuksen multihuipentuma

Nyt seuraa avautuminen. Ne joita ei mun paska parisuhde ja mustasukkasuusdraamailu kiinnosta, skipatkaa tämä postaus suosiolla kokonaan! :))

Mun tekis taas mieli laittaa tää kämppä ihan uuteen uskoon, enkä nyt tarkoita huonekalujen ja tavaroiden siirtelyä ja uudelleen järjestelyä, vaan niiden paiskomista ja paskomista. Mä oon niin kyllästynyt kaikkiin näihin valheisiin, enkä mä vieläkään ymmärrä miksi pitää sanoa jotain mitä ei ole aikomustakaan toteuttaa!? Voisko joku selittää? Onko miehillä joku automaattinen toiminto, joka pistää ne sanomaan asioita, joita ne kuvittelevat naisten haluavan kuulla, vaikkei ne tarkottaisi sanomaansa lainkaan?

Tää on niin naurettavaa. Mua ei ees vituta niin paljoa se, että M valehtelee suoraan päin mun naamaa, mutta kun sen pitää tolle koiralle ruveta lässyttään, että "pappa pääsee yhdeltätoista töistä ja tulee sitten kotiin, niin mä oon joskus kahdentoista aikaa kotona ja lauantaina pääsen kahdeltatoista ja tuun sitte!" Joo okei, ei se koira ymmärrä, eikä osaa kelloa samalla tavalla kun ihmiset, mutta vituttaa silti. Voisin helposti kuvitella, että M syöttäis samanlaista paskaa lapsilleenkin.

Eilen herra tuli kotiin neljältä aamuyöllä, vaikka sille jo kerran yöllä soitettuani siinä vähän jälkeen kahdentoista se lupas juoda vielä yhden ja tulla heti sen jälkeen kotiin. Miksei voi suoraan sanoa, että pilkkuun asti menee!? Tänään, kas kummaa se on taas baarissa. En osaa päättää vituttaako mua eniten se, että se on siellä, se ettei se ilmottanu menevänsä sinne, se ettei se vastannu eka edes puhelimeensa, kun yritin sille kahdelta soittaa, vai se, että se on siellä kahdestaan naisen kanssa.

Kun taas saavuit aamuyöstä 
teeskentelin nukkuvaa 
ja pikkuhiljaa hiipien 
sä koitit käydä nukkumaan 

Sen missä yösi olitkaan 
en ehkä tietää tahtoiskaan...


Joo vali vali vali... Ei mulla muuta!

perjantai 1. helmikuuta 2013

Just Wait

Viimeinen lääkärikäynti psykopolin neljännessä kerroksessa takana. Lähinnä käytiin läpi B-lausuntoa varten tarvittavia juttuja ja kauheesti ne uteli mun kuulumisia. Sanoin, että oon nyt ollu pirteempi ja pärjänny aika pitkälti yheksän tunnin unilla, joskin painajaiset vaivaa yhä. Aikaisemmin olen ollut lähinnä vain ärtynyt, tai jopa huvittunut mitä tulee mummia koskeviin uniin, mutta kun niistä piti kertoa ääneen, pääsi itku.

Lääkäri myös kyseli olenko tyytyväinen lääkitykseeni ja mainitsin huoleni veritulpan riskistä, kun sitä kuitenkin suvussa on ja lääkkeeni pakkausselosteessa siitä kovasti varoitellaan. Lekuri oli kuitenkin sitä mieltä, ettei puutuminen ja tunnottomuus varsinaisia veritulpan oireita ole, eivätkä täten johdu lääkityksestäni. Tuli vähän turhautunut olo, koska oli syy vaivoihin mikä hyvänsä, puutuminen oli alkanut pian ketipinorin aloittamisen jälkeen ja loppunut, kun olin omatoimisessa kokeilumielessä ollut syömättä niitä pari viikkoa. Toki kyse voi olla sattumastakin, mutta olen silti taipuvainen uskomaan, että kyseisellä lääkkeellä on ainakin jotain tekemistä asian kanssa. Mua kehotettiin kuitenkin menemään keskustelemaan tästä puutumisesta terveysasemalle, jolloin totesin mielessäni samaan aikaan mummin kanssa paskan marjat menen.

Sanoin, että haluan odottaa terapian aloittamista siihen asti, että saan kelan tukipäätöksen, mutta siihen B-lausuntoon tarvitsee kuulemma joku aloituspäivämäärä laittaa. En ihan ymmärtänyt miksi, mutta se länttäsi sinne päivämääräksi 1.4, johon mennessä minun kuulemma pitäisi saada kelan tukipäätös, joka taas tarkoittaa sitä, että voin siitä lähtien alkaa käymään terapiassa. Kaksi kuukautta yksinään omien ajatusten kanssa tuntui kuitenkin sen verran pitkältä ajalta, että sovittiin psykologin kanssa, että voitaisiin siinä ajassa nähdä joku kolmisen kertaa. Kuulosti helpottavalta.

No nyt on tämäkin asia pois päiväjärjestyksestä. Vielä pitäisi laittaa sähköpostia psykoterapeutille ja sopia tarkemmin terapian alkamisesta. Sen jälkeen voikin vaan odotella, joka ei tosiaan ole vahvimpia puoliani.

Ai niin. Olishan mulla tosiaan ensiviikon ohjelmassa kaksi työhaastatteluakin. Iiks.


♥: Tintti
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...