lauantai 5. tammikuuta 2013

Ystävä on ihminen, johon ei tarvitse yritää tehdä vaikutusta.

Otteeni on alkanut lipsumaan. Siinä vaiheessa, kun siskoni joutui muistuttamaan, etten ole mikään s****nan hyväntekeväisyysjärjestö, muistin taas - osin vastahakoisesti, mutta kuitenkin - mitä olin itselleni luvannut. Minun oli määrä pitää elämästäni kaukana kaikki energiasyöpöt ihmiset, jotka saavat minut tuntemaan itseni kurjaksi, tai muuten vain stressaantuneeksi. Silti ne tuntuivat lisääntyvän elämässäni tuplavauhtia.

En voisi olla itseäni satuttamatta mitenkään kaikkien kaveri, vaikka kuinka haluaisin. En voi ryhtyä jokaisen kaveriksi vain sillä perusteella, ettei heillä ole muita ystäviä. En edes siksi, ettei minulla itselläni olisi ystäviä, sillä kyllä niitä on, vaikka välillä olo kovin yksinäiseltä tuntuukin. (Sekin tosin johtuu yleensä ihan vain siitä, että olen itse halunnut olla yksin.)

Olisin varmasti erinomainen hyväntekeväisyysjärjestö. Sellainen, joka vastaa aina, kun kysytään, kysyy, kun vastataan ja juttelee silloinkin, kun ei kysytä. Sellainen, joka jaksaa jauhaa itselleen turhanpäiväisistä asioista ja esittää kiinnostunutta vain, että toiselle tulisi parempi mieli ja silloinkin, kun itsellä olisi jotakin parempaa tekemistä. Sellainen, joka suostuu tekemään kaikkea sellaista, mitä ei oikeastaan haluaisi, muttei kehtaa kieltäytyäkään, ettei toiselle tulisi paha mieli. Sellainen, joka on kaikesta samaa mieltä, tai on ainakin myöntäilevinään, jottei vain tulisi loukanneeksi toista omilla mielipiteillään. Sellainen hyväntekeväisyysjärjestö minä olen.

Ystävänä en tosin ole hääppöinen. Otan itse yhteyttä ihmisiin yleensä vain silloin, kun on oikeaa asiaa, enkä välttämättä vastaa puhelimeen päiväkausiin, koska en tykkää puhua puhelimessa, tai kaipaan muuten vain omaa rauhaa. Olen sellainen, joka kinaa joskus vain kinaamisen vuoksi, kertoo asioista rehellisen mielipiteensä ja uskaltaa sanoa myös ei (ainakin joskus). Saatan perua tapaamisen vain siksi, että itselläni sattuu olemaan todella huono päivä ja kiukutella sitten muille, kun elämä on yhtä helvettiä. Toisaalta olen myös sellainen ystävä, joka kuuntelee ja auttaa parhaansa mukaan, vastaa kännipuheluihin neljältä aamulla ja taluttaa kaatokännissä olevan kaverinsa luokseen nukkumaan.

Kaikkien ihmisten ei tarvitse tulla toimeen minun kanssani, joten miksi minulla sitten on niin suuri tarve olla kaikkien kaveri? Miksi minulla on tarve miellyttää niitäkin ihmisiä, jotka saavat stressitasoni nousemaan pilviin? Sitä pohtiessani aion yrittää alkaa elää enemmän itseäni, kuin muita varten.


♥: Tintti

5 kommenttia:

  1. Minusta tuntuu, että pitäisi yrittää itse samaistua sinuun, jolloin elämä olisi ehkä hieman mukavampaa, eikä tulisi ristiriitoja muiden kanssa. Minulla on tapana yleensä sanoa asiat aina suoraan ja juuri niinkuin se minun päässäni on. Eli minusta joko pitää tai ei pidä. Mitään välimuotoa tuskin on olemassakaan. Tämän takia minulla ei varmaan montaa ystävää olekkaan, mutta ne jotka pysyvät rinnallani sanomisistani huolimatta, olen kiitollinen niistä.

    ssiinnii.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Muiden miellyttämisessä on vielä sekin huono puoli, että sitä haluaa usein olla muille niin paljon mieliksi, ettei koskaan ehdi olemaan rehellisesti täysin oma itsensä, vaan aina tulee valehdeltua muiden lisäksi itselleen. Tässä mielessä siis arvostan suorapuheisia ihmisiä, vaikka kaikkea ei toki aina olekaan soveliasta lausua ääneen. :D Haluaisin kovasti opetella ajattelemaan, että minun tulisi kelvata ystävilleni juuri sellaisena kuin olen, tai olla kokonaan kelpaamatta, silläkin uhalla, etten tosiaan kelpaakaan kellekään.

      Poista
    2. Joskus nuorempana yritin olla kiva kaikille, loppupeleissä en enään tiennyt mitä kenenkin kanssa tehdä. Olin niin tekipyhä kaikille kun olla ja voi. Ja varsinkin nyt, vanhemmuuden myötä olen oppinut elämään juuri niin kuin tuntuu hyvältä. En enään kehu muiden tekemisiä tai muutakaan sekä uskallan antaa ystävilleni kritiikkiä myös sillä uhalla, että lausahdus jää viimeiseksi. Ja jo sen takia, että asun näinkin "pienessä" kaupungissa olisi ehkä hyvä osata pitää mölyt mahassa. Juttu kiertää yllättävän hyvin ja nopeasti. Tosin meiningillä - rikkinäinen puhelin. Nojaa, kerranhan sitä vain eletään!

      Poista
  2. Moikka Tintti. Kuulostaa kyllä niin tutulta tuo toisten ihmisten miellyttäminen ja ein sanomisen vaikeus... Mutta pikkuhiljaa on varmaan vain pakko lakata elämästä toisten ihmisten kautta. Mulla ainakin kertyy sisälle vihaa niitä ihmisiä kohtaan, joita yritän kaikin tavoin miellyttää, ja sitten ne on ihmetelleet, jos se viha on purkautunut jotenkin yhtäkkiä. <:D Ikään kuin mä en saisi olla ihminen jolla on negatiivisiakin tunteita...

    VastaaPoista
  3. Tämä on sulle nyt ERITTÄIN tärkeä asia, kun olet terapiaa aloittamassa, että uskallat siellä olla oma itsesi, etkä ala miellyttämään terapeuttia, ne ovat tottuneet kaikkeen,ei yhtään parempaa siellä terapiassa tarvii esittää!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...