keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Psykoterapiaan tutustuminen

Mun oli tarkotus tehdä tää postaus jo eilen, mutta jotenkin terpiakäynti imi kaikki mehut, eikä mulla ollut loppupäivästä kiinnostusta yhtään mitään, tai ketään kohtaan. Pahoittelen.

Eilen aamulla torkutin kelloa voidakseni keksiä jonkun tarpeeksi pätevän syyn jäädä nukkumaan ja unohtaa koko terapian. En keksinyt yhtäkään ja yhdeksältä nousin ylös vatsa ja pää sekaisin. Otin pitkästä aikaa propralin ja meinasin nukahtaa bussiin. Oksettikin.

Malmilla olin vähintään hukassa, kuin punahilkka mummolassa ja meinasin jo soittaa kaverille, että missä ihmeessä se mesta oikein on, mutta hetken harhailtuani löysin, kuin löysinkin omin avuin perille.

Mua hämmensi, pelotti ja ahdisti se, ettei paikalla ollut mitään varsinaista vastaanottotiskiä, enkä täten ollut yhtään varma olinko oikeassa kerroksessa, vai en. Hetken ympärilleni hermostuneena vilkuillessani hoksasin kuitenkin ensikertalaisten ilmoittautumislomakkeet ja tuumin, etten ainakaan pahasti ollut voinut erehtyä paikasta. Käsialani näytti harakanvarpailta ja se ahdisti minua lisää. Mikä tässäkin nyt mättää!? Olen mä ennen osannut kirjottaa selvästi.

Hetken odoteltuani mua tultiin hakemaan. Vähän ahdisti ja jänskätti, mutta terapeutti oli todella mukava ja sille oli yllättävän helppo puhua. Käytiin mun tän hetkistä tilannetta läpi aika nopeasti ja loppuajasta keskityttiin lähinnä ihmissuhdekiemuroihin ja pohdiskeltiin mun ahdistukseni tasoja. Mikä ahdistusta aiheutti ja mikä sen sai laskemaan? Tunnin kuluttua olo oli helpottunut. Olin pelännyt vähintäänkin oksentavani avatessani suuni, mutta ihan hyvinhän tutustumiskäynti oli kuitenkin sujunut. Sovittiin seuraava aika heti ensi viikolle.

Olo on vähän ristriitainen. Terapeutti vaikutti mukavalta ja sille oli suht helppo puhua, mutta riittääkö se? Mistä tietää, milloin on kohdannut sen oikean terapeutin? Takaraivossa jyskyttää edelleen psykologini suositus psykoanalyyttisesta psykoterapiasta, mutta tapaamani terapeutti on keskittynyt trauma- ja kriisipsykoterapiaan. Mistä tiedän, mikä terapiamuoto on minulle oikeasti paras? Mulla halkeaa pää!

Olin reissullani törmännyt myös kaveriini, jolta tuli istuntoni päätteeksi tekstarilla kahvittelukutsu. Tätä olin juuri kaivannutkin! Olin iloinen, ettei minun tarvinnut vielä palata kotiin. Minut hemmoteltiin taas piloille, kun kaveri tarjosi mulle "aamiaista", jottei mun tarvitsisi stressata rahasta. Mitä mä olen tehnyt ansaitakseni näin ihania ystäviä? Vatsa täynnä leipää ja pullaa, sekä mieli täynnä tuoreimpia kuulumisia, vietettiin aikaa vielä tovi pienellä shoppailukierroksella. Tiistai piristykseksi sain uudet ihanat korvakorut. ♥


Viimeöisen episodin jälkeen oon vähän zombi ja pä lyö aikalailla tyhjää. Ainoa tunne mitä tunnen, on nälän tunne. Jotain kai sekin.

♥: Tintti

12 kommenttia:

  1. Jos se terapeutti tuntuu osaavansa kuunnella sua, eikä tunnu siltä, että vähättelisi sun ongelmia, niin voit olla varma, että oot oikeassa paikassa. Alkuunsa terapia ottaa sitten voimille ja jälkikäteen voi olla tosi paha olo (nimim. kokemusta on) ja sitä oloa voi kestää tilanteesta riippuen useamman päivänkin. Yleensä terapeutti suosittelee myös, miten voit auttaa itseäsi tuntemaan olosi paremmaksi ettet vaan ahdistu ja ahdistu. Toivottavasti hän saa sinuun luotua niin luottamuksellisen suhteen, että pystyt puhumaan kaikesta etkä teeskentele muuta kuin mitä olet! Niin ja kahvittelu on aina yhtä kivaa kun sut saa seurakseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähättelystä häntä ei ainakaan voi syyttää, päin vastoin, hän sai minut tajuamaan, että olen itse vähätellyt ainakin osaa ongelmistani. Sitä vähän ihmetytti, kun suhtauduin joihinkin asioihin kovin tyynesti, enkä ollut kertonut kellekään, saati pyytänyt apua sellasissakaan tilanteissa, joissa olisi oikeasti voinut sattua pahastikin. (En itsekään tiedä enkö vaan oo tajunnut tilanteiden vakavuutta, vai eikö mua vaan oo yksinkertasesti kiinnostanu pätkän vertaa, vaikka henki lähtisi.)

      Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Olisihan se aika onni ja hieno juttu, jos mulle sopiva terapeutti on löytynyt näinkin helposti. :>

      Poista
  2. Oletko ottanut tarkkaan selville, mitä joudut maksamaan tästä terapiasta, tutulleni kävi, vaikka terapian piti olla Kelan korvaamaa, niin joutui silti itse maksamaan 160 ekua kk, ajttelin vaan, että tuollaiset yllärit on ikäviä ja syö motivaatiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan psykologin kanssa käyty näitä läpi ja tosiaan tarkoituksena olisi saada kelalta tukea kuntoutuspsykoterapiaan, jonka jälkeen itselle jää maksettavaksi n. parikymppiä per kerta. Olen siis perillä siitä, että minun maksettavakseni jää juurikin jotakuinkin tuo 160€/kk. Onhan se aika paljon, kun ottaa huomioon, ettei minulla ole tuloja, mutta terveyden kannalta katsottuna summa ei tunnu kovinkaan kohtuuttomalta.

      Poista
  3. Olen yleensä varovainen olemaan mitään mieltä sellaisen ihmisen tilanteesta, jota en henkilökohtaisesti tunne, mutta pitkään ja tiiviisti blogiasi seuranneena uskallan sanoa olevani ilahtunut, että kävit nimenomaan trauma- ja kriisipsykoterapeutin pakeilla. Olen melko vakuuttunut, että ongelmasi ovat pitkälle traumaperäisiä. Sitkeyttä ja rohkeutta toivotan sinulle tulevaan terapiatyöskentelyysi! -Noga

    VastaaPoista
  4. Rahapuoleen vielä: Kela ei tätä taida yleisesti mainostaa, mutta terapiakustannusten kattamiseen on mahdollista hakea kuntoutuspsykoterapiakorvauksen (http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/301204150015KM?OpenDocument) LISÄKSI 16 vuotta täyttäneen vammaistukea (http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/090108135040HL?OpenDocument). Vammaistukea voi siis saada kuntoutuspsykoterapiakorvauksen jälkeen itselle maksettavaksi jääneelle osuudelle. Perusvammaistuki on 92,31 eur/kk, korotettu vammaistuki 215,40 eur/kk ja ylin vammaistuki 417,68 eur/kk. Älä ihmeessä jätä terapiatyöskentelyä rahan vuoksi! -Noga

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta kuntoutuspsykoterapiakorvauksesta onkin jo psykologin kanssa ollut puhetta, mutta vammaistuki tuli ihan uutena asiana. Kiitoksia vinkistä!

      Poista
  5. Tsemppiä kovasti! Kannattaa varmasti pari kertaa käydä ja rauhassa miettiä miltä itsestä tuntuu, mutta tuo että jo ensimmäisellä kerralla tuntui hyvältä on aika hyvä merkki. Uskoisin, että monessa tapauksessa terapiassa on tärkeintä päästä keskustelemaan ymmärtävän ihmisen kanssa eikä suuntauksella ole niin suurta merkitystä. Omalla kohdallani tuo psykoanalyyttinen suuntaus on toiminut koska itse omaan sen maailmankuvan ja hurahdin Freudiin jo teininä. Tosin siltä pohjalta osasin itse myös hakeutua nimenomaan sen suuntauksen pariin. -Peach-

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...