"Millon sä alat saamaan rahaa?"

Sängystä nousemisesta on tullut taas kovin vaikeaa. Vaatteiden pukemisesta lähes vastenmielistä. Mulla menee "aamuisin" aina vähintään tunti käynnistyä. Päätä ja hampaita särkee, koska olen purrut niitä koko yön yhteen. Lääkkeet eivät tunnu tehoavan, vaikka syön niitä maksimi annoksen. Tämä tunti on sellaista aikaa, kun istun ihan rauhassa ja hiljaa ajattelematta yhtään mitään.

Sitten joku pahuksen taulapää tulee ja pamauttaa, että mun pitäis mennä töihin! Eikä kyse tietenkään ole mistään osa- tai määräaikaisesta hommasta, vaan ihan vakkariduunista. En tiennyt pitäisikö itkeä, vai nauraa. Tässä kunnossako? Oikeasti?

No toki menen töihin heti, kun herra keksii työn, jossa ei haittaa nukahdella, vaipua ajatuksissaan olemattomiin, saada itkukohtauksia, paniikkikohtauksia, unohdella asioita, joita on juuri tekemässä ja sitä rataa. Toisinsanoen sellainen paikka, missä ei tarvitse ajatella mitä tekee olis hirveen hyvä. En tosin itse keksi yhtän sellaista. Keksittekö te?

Älkääkä käsittäkö väärin. Kyllä mä olen hakenut töitä. Tosin nimenomaan noita osa- ja määräaikasia, vaikka pelkään kuollakseni, kuinka selviäisin edes niistä vajoamatta taas pohjalle, jossa makaan sängyssä tuijottamassa päivä tolkulla kattoon, enkä käy viikkoihin suihkussa saati missään muualla.

Onhan se ihan ymmärrettävää, ettei herra halua maksaa vuokraa yksinään, mutta minkäs minä sille voin, että kela on sitä mieltä, että se on sen homma, eikä täten myönnä mulle senttiäkään asumistukea. En mäkään tästä tykkää. Kyllä mäkin tarvitsen rahaa. Herra ei taida tajuta, että mulla menee rahaa myös lääkkeisiin ja terapiaan ja toi koirakin maksaa. Tietenkään se ei tajua, koska se ei osallistu koiran kuluihin sentilläkään. Minä elätän minut ja koiran, herran tarvitsee huolehtia vain itsestään.

Nyt on lauantai pahus soikoon. Ei kai kukaan ajatelle töitä lauantaisin?

♥: Tintti

Kommentit

  1. Tiedän tuntee Tintti. Tämä on vaikeaa ja ärsyttävää/ahistaa kun miehet pakottaa mennä töihin vaikka ei pystyisi tehdä sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta ois "kivaa", että ne olis joskus sairaita. Ne varmaan tykkäis, kun niitä käskis samassa tilanteessa menemään töihin. :))

      Poista
  2. Vain ihminen joka miettii viikon verran jotain fucking ympyrää, voi yksinkertaistaa asioita tyyliin, ota ittees niskasta kiinni. Jos itse ei ole sairas, ei muutkaan voi olla. Masentavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit! Se on kyllä kumma miten jotkut ihmiset ei ymmärrä mitään asioista, joita ne ei ole itse kokeneet, mutta ovat sitäkin innokkaimpia jakamaan mielipiteitä ja neuvoja, kuin mitkäkin kaikkitietävät! Se on paitsi masentavaa, myös aika hemmetin ärsyttävää.

      Poista
  3. Anonyymi
    Hieman turha kommentti.
    Oletko lukennut muita
    postauksia vaiko
    perustuuko mielipiteesi
    vain tähän postaukseen hmm
    Ei kenenkään elämä ole
    ruusuista ja jos kerran
    on niin masentavaa minkä
    takia ylipäätänsä luet sit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärsinköhän sinä (vai minä) nyt jotain hiukan väärin? : D

      Poista
    2. Joo juuri aloin miettiä et jokin ei täsmää nyt oikein.. :D

      Poista
  4. Ootko miettiny jotain kuntouttavaa työtä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa olen. Noilla työkkärin tyypeilläkin vaan on joku pakollinen tarve saada mut ensisijaisesti vakkarityöhön ja oon vähän huono kinaamaan niiden kanssa asioista. :'s

      Poista
  5. Mikä sulla siis on? :D Anteeksi suora kysymys, en oo sun blogia ennen lukenut. Ja tällee anonyyminä onkin varmaan tosi helppo sanoa mitään kun en mistään tiiä, mutta mun mielestä ihminen pystyy kaikkeen jos se vaan haluaa. Ehkä ensimmäinen askel voisi olla säännöllinen hygieniasta huolehtiminen ja vaikka ulkoilu päivittäin? :D Siitä se lähtis siihen että alkaa ajtukset oleen reilassa kun päivissä on tietty rytmi. Mutta mikäs minä olen neuvomaan, kun en mistään tiedäkkään. On vaan kurjaa, kun ihmiset ovat ns. hakoteillä. Ei oo kiva kun kaikki ei ole hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään, hyvä vaan, että uskaltaa kysyä! :D Pitäis ehkä muistaa valottaa mun taustoja aina välillä vähän paremmin, että uudetkin lukijat pääsee ees jotenkin kärryille.

      Mulla on siis reilu vuosi sitten todettu vakava masennus (F32.2) ja siitä tässä yritetään edelleen parantua. Välilä on vähän parempia kausia ja välillä vähän huonompia. Tällä hetkellä hygieniasta huolehtiminen on vielä ihan reilassa ja "pakkoulkoiluakin" tulee harrastettua koiran kanssa muutaman kerran päivässä. :) Lisäksi mulla on skolioosi, joka aiheuttaa toisinaan sellasia selkäsärkyjä, että saan viettää puolet päivästä sängyn pohjalla. Näin sairaskertomukseni lyhyesti. :D

      Ja oot kyllä ihan oikeassa siinä, että päivärytmillä on iso merkitys. :)

      Poista
    2. Just olin tulossa hoilottamaan rutiineja, vaikka niitä onkin tuossa tilassa varmasti todella vaikea luoda, mutta ne rauhoittavat. Käytkö psykoterapiassa vai ns. normiterapiassa? Puhu, puhu, puhu miehelle sun ajatuksista ja ahdistuksesta, ehkä se sitä myötä huomaa, ettet oo valmis normaaliin työelämään. Aika monihan jää nuorena masennuksen vuoksi sairaseläkkeellekin. Voimia!♥

      Poista
    3. Tällä hetkellä käyn pääsääntöisesti psykologin juttusilla, eli varsinainen terapeutti on vielä hakusessa. Psykoterapia olisi kuitenkin tarkoitus aloittaa tässä parin kuukauden sisään, kunhan vain sopiva psykoteapeutti löytyy.

      Miehelle voi yrittää selittää ja vääntää asioita rautalangasta miten päin vain, mutta se vain jankuttaa, että "ihminen jaksaa, jos se ajattelee jaksavansa" ja että masennus on muutenkin vain laiskuutta, eikä suinkaan sairaus.

      Kiitos, voimia tässä tosiaan tarvitaankin! ♥

      Poista
  6. auts, toivon ettei mulle tuu koskaan tollasta tilannetta. Pärjää, kyllä löydät työn jos oikein kunnolla etsit. Toivottavasti masennus katoaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yritän pärjäillä. Toivonmukaan terapia tuee auttamaan edes jossain määrin masennuksesta paranemiseen. :)

      Poista
  7. Kuulostaa varsin tutulta tuo aamujen vaikeus. Itse kyllä kärsin täysin erilaisesta jutusta, mutta joissain määrin aika samanlainen, joten voin sen osin samaistua tilanteeseesi.
    Toivon kuitenkin, että löydät työn josta nautit ja jota voit tehdä ilman liiallisia huolia! :)

    Törmäsin blogiisi joskus aiemminkin ja olen sitä aina välillä lukenutkin, koska tykkään blogisi ulkoasusta ja asiallisista teksteistäsi. Voisin sitä varmaan liittyä vihdoin ja viimein lukijaksesi, heh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin toivon, joskin tällä hetkellä tuntuu, että voisi tehdä kovin epämieluisikian duuneja, kunhan vain saisin rahaa, jotta olis varaa edes peruselämiseen.

      Tervetuloa! Toivottavasti tykkäät vastaisuudessakin. :)

      Poista
  8. Oletko tietoinen, että joihinkin noihin Kelan etuuksiin tuli muutos nyt vuoden alusta, mun mielestä Kelan maksamaan työmarkkinatukeen ei vaikuta enää puolison tulot? En tosin tiedä, mitä saat. Asiantuntijat sanovat, että masennus puolittuu, jos ihmisellä olisi noi arjen kuviot ok ja sulla ei todellakaan ole, että, kyllä se raha rauhoittaa, toivottavasti keksit jonkin ratkaisun arkesi pyörittämiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työmarkkinatukeen ei tosiaan puolison tulot enää vaikuta ja saankin nyt ruhtinaallisesti vähän reilu 400€ kuussa. Wuhuu! Muita tukia mulle ei sitten herukkaan, eli aika heikoilla mennään. Toivon mukaan kela alkaa jossain vaiheessa tukemaan kuntoutustani, niin että ainakin terapia käynnit halpenee, joskin silloinkin mennnään vielä miinuksilla, kun ei tuosta 400€:sta vaan mitenkään riitä kaikkeen. Yritän nyt kovasti luottaa väittämään "asioilla on tapana järjestyä". :)

      Poista
  9. Löysin tän blogin äsken ja lueskelin hetkin. Heti ensisilmäyksellä mietin, että kuinka upee tää blogi on! Aivan ihana tuo banneri ja säkin olet todella kaunis!
    Jaksamisia masennuksen kanssa ! :)

    http://kultainenkeskitiee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. Tähän täytyy sanoa, että ihmisille jotka eivät ole koskaan olleet itse masentuneita voi olla TODELLA vaikea käsittää ja ymmärtää, että se sairaus vie oikeasti voimat eikä kaikki ole enää kiinni omasta tahdosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä huomattu. Luulisi kuitenkin, että vuodessa ehtisi alkaa edes vähän yrittää ymmärtää.

      Poista
    2. Tämä on nyt vain tyhjänpäiväistä spekulointia ja ajatusten heittoa ilmoille, mutta toisen mielenterveyshäiriöisen (varsinkin masentuneen, joka ei itse ole tietoinen sairaudestaan) voi olla kaikkein vaikein ymmärtää masennusta. Mielenterveyshäiriöt on yleensä niin käsittämättömän minäkeskeisiä (älä ota tätä itseesi, yleisesti vaan lärpätän), ettei välttämättä osaa katsoa itsensä ja oman pahan olonsa ympärille.

      Toivottavasti asiat lutviutuvat, oman masennukseni aikoihin osa läheisistäni eivät koskaan oikein käsittäneet, ettei kyse ole pelkästä laiskuudesta ja turhanpäiväisestä pahassa olossa piehtaroinnista.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit