keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä parannus, joten ei mitään kiirettä

Tappelin viime yönä taas mummin kanssa. "Vitut mä mitään kuolen! Ja jos kuolenkin, niin kuolenpahan ainakin ilosena!" Yeah, that's the spirit! Siinä sivussa se ehti kuitenkin myös läksyttää M:ää siitä, et jos se ei kohtele mua hyvin, niin hän tulee omatoimisesti hirttämään sen munista kattoon. Ihan niin kuin se uhkasi eläessäänkin. Voi niitä aikoja! Pitäis ehkä käydä sen haudallakin joskus. Sillä alkaa varmaan olemaan jo janokin... (Eräät kävi sille kerran juottamassa vähän kaljaa.)

Sen lisäksi, että olen alkanut näkemään unia, olen selvästi myös alkanut nukkumaan kunnolla. Parhaimmillaan pärjään 9 tunnin yöunilla ja heräilen jo reippaasti ennen puolta päivää. Toki se vaatii yhä verokseen päiväunet, mutta niin kauan, kuin ne eivät pitkitä yöunia iltapäivään asti kaikki on paremmin kuin hyvin. Alan taas ymmärtää, kuinka paljon stressi vaikuttaa unen saamiseen ja sen laatuun. Olen nimittäin nukkunut paljon paremmin sen jälkeen, kun tein suullisen hoitosopimuksen psykoterapeutin kanssa.

Stressaan perjantain lääkärikäyntiä, mutta vielä enemmän taidan olla ahdistunut koirulin huomisesta lekurireissusta. Tiedän kyllä, että se pääsee osaaviin käsiin ja kyseessä on ihan rutiinitoiminpiteitä, mutta kunhan nyt pitää taas ahdistua kaikesta mahdollisesta. Sillä aikaa, kun koiruli on uinumassa, kaveri lupas esitellä vähän uusia kotiseutujaan. Sinällään siis jotain kivaakin tiedossa.

Ns. normaalin unirytmin lisäksi olen onnistunut saavuttamaan jotain muutakin. Eilen luin yli puolet kirjasta, joka minulla on kesken. Lukemistani on jarruttanut ennakkoluulo siitä, etten kuitenkaan pysty keskittymään, enkä ymmärrä lukemaani, jolloin lukeminen ylipäätään on ollut ihan yhtä tyhjän kanssa. Eilen kuitenkin heitin ennakkoluulot nurkkaan ja annoin itseni vain lukea välittämättä siitä muistaisinko enää hetken päästä mitä pari sivua sitten tapahtui. Yllätyksekseni minä muistin. En toki kaikkea, mutta osan ainakin.

Paikka vapaana on ehkä turhan hankalaa luettavaa näin alkuun, koska se vilisee niin paljon sellaisia politiikkaan liittyviä asioita ja sivistyssanoja, että joudun minimaalisen sanavarastoni tähden vähän väliä tarkistamaan googlesta mistä on kyse. Toisaalta nimenomaan tämä kirja on kuitenkin herättänyt uudelleen lukemisen himon. Sen tunteen, että on vielä pakko lukea seuraavakin luku ja sitä seuraava, ennen kuin pystyy menemään yöpuulle. (Pahimmassa tapauksessa joudut lukemaan koko kirjan yhteen putkeen, ennen kuin maltat laskea sen käsistäsi.)

Toki menen edelleen sekaisin osasta henkilöhahmoja - siitä, kuka oli kenenkin veli, äiti, tai lapsenlapsi, mutta olen antanut tämän anteeksi itselleni. Toki on myös hyvin häiritsevää, että kuvittelee jonkun henkilön ruskeatukkaiseksi ja hiukan pyyleväksi läpi lähes koko opuksen ja vasta loppumetreillä selviää, että kyseessä onkin hintelä, punakeltatukkainen mies. Mitä ihmettä!? Ei mulle ole ennen tällaista sattunut. En pysty olemaan miettimättä mistä tämä johtuu. Potter on täynnä erilaisia henkilöhahmoja, samoin Taru sormusten herrasta, mutta ei minulla ole niidenkään nimien muistamisen kanssa ollut koskaan mitään ongelmia. Toisaalta olen lukenut ne silloin, kun muistini vielä toimi (ainakin melkein) kunnolla ja toki kyse oli silloin fantasiakirjallisuudesta. Onko "vika" nyt minussa, vai kirjassa?

Rowling saa ainakin minun armahdukseni. Senkin härski täti!


♥: Tintti

2 kommenttia:

  1. tää sun blogis ulkoasu on aivan ihana! :) oot muutenki tosi kaunis ja jään seurailee tätä sun blogias :> + rakastuin sun hiuksiis! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isosti kiitos! Johan tässä ihan punastuu kaikkien kehujen määrästä! :D♥

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...