torstai 24. tammikuuta 2013

Kolmas kerta toden sanoo

Jos olette saaneet tarpeeksi luulotautisuudestani, hypätkää suoraan kohtaan "Terapiaa".

Pissatautitinen Polle

Olin taas nukkumaanmennessäni turhan tietoinen siitä, että seitsemältä olisi pakko nousta ylös ehtiäkseni terapiaan. Menin sänkyyn jo yhdeksän pintaan, mutta olin hereillä vielä yhdeltä. Mua ei väsyttänyt, mua pissatti. Oon yks saatanan kusitautinen hevonen. Oikeasti. Yöllä heräsin kolmesti vain käydäkseni vessassa. Kyse ei edelleenkään ole pissataudista, koska sitä nestettä tulee ulos joka kerta ihan älyttömiä määriä.

Yritin jälleen kerran googlettaa syitä vaivalleni, mutta yhä vain ehdotukseksi tuli raskaus ja diabetes. Ensimmäiseen en usko, koska menkat tulee normaalisti, syön pillereitä, eikä niitä lapsia vissiin ihan itsekseen muutenkaan synny. Jälkimmäiseen vaihtoehtoon en suostu, koska mulla ei ole aikomustakaan alkaa piikittää itseäni. Kuulostaa ehkä tosi lapselliselta, mutta mieluumin vaikka kuolen.

"Tohtori T" ehdotti, että vaiva saattais johtua myös ruokavaliosta, siitä, että oon lopettanu ketipinorin syömisen (veritulpan pelossa), tai yksinkertaisesti siitä, että juon tavallista enemmän. Vitsihän on siinä, että juon päivässä hädin tuskin litran, joten mistä ihmeestä sitä tavaraa riittää!?

Oon muuten lihonnut. Pari kiloa vaa'assa ei tosin tietääkseni pitäisi näkyä juurikaan kropassa. Silti tuntuu, että mun vatsa on kamalan iso, mutta ehkä toi mystinen nestemäärä vaan turvottaa. Mulla ei olis nyt aikaa, eikä mielenkiintoa sairastua mihinkään syömishäiriöön. Ehkei pelko ole kovin aiheellinen, sillä olen kuitenkin hyvin tietoinen muutamista rintojen alapuolella törröttävistä kylkiluistani. Näytän vain väärin kootulta palapeliltä. Yläkroppa on oma, mutta alakroppa on mursun.


Terapiaa

Odotushuoneessa oli ensimmäistä kertaa minun lisäkseni nuori naisasiakas. Se oli nätti ja meikannut. Mä en ole pessyt tukkaani 5 päivään. Nyt se pitää mua säälittävänä. Oon sen mielestä oksettava, ruma ja laiska paska! Terapeutti tuli hakemaan minua juuri parahiksi ennen kuin ehdin keksiä lisää surkeita tapoja haukkua itseäni.

Puhuttiin mun väsymyksestä, kuinkas ollakaan. Siitä kuinka mun tarvitsee ottaa päiväunet kauppareissunkin jälkeen, koska kokemus on niin ahdistava ja raskas. Puhuttiin siitä kuinka kuvittelen kaikkien arvostelevan minua ja siitä kuinka tyhmältä se omasta mielestänikin kuulosti.

Puhuttiin myös siitä, kuinka mun olo on koko ajan sekava ja ahdistunut, koska tulevaisuus on kaikilta osin epävarmaa, enkä mä kestä sellasta. Mun pitää aina tietää mitä tapahtuu, varsinkin jos kyse on terveydestä, tai rahasta. Saanko mä hoitoa ja jos saan, niin millä se maksetaan?

Päätettiin helpottaa mun elämää ainakin yhdeltä osin. Tehtiin suullinen hoitosopimus ja nyt mulla on valmiina psykoterapeutti. Lääkärin lausunnon saan ensi viikon perjantaina. Sitten pitäisi päättää aloitanko terapian samantien, vai vasta sitten, kun Kela on myöntänyt tuen. Kela toki maksaa käyntejä takautuvasti päätöksen ollessa myönteinen, mutta Kelan tuntien ne voi yhtä hyvin kieltäytyä antamasta mitään tukea ja sittenkös mä vasta pulassa olenkin.

Täytyy selvittää, voisinko tavata psykopolin psykologia siihen asti, että Kelan päätös tulee ja uskallan aloittaa terapian. Muussa tapauksessa joudun ottamaan riskin ja aloittamaan terapian samantien, sillä jos jään kahdeksi kuukaudeksi yksin ajatusteni kanssa siitä ei kyllä seuraa yhtään mitään hyvää.

Ylös noustessani jalat tutisivat ja oksennus tuntui nousevan kurkkuun. Ahdistus paheni, kun pääsin ulos huoneesta. Paniikkikohtaus jäi lopultakin vain lieväksi, mutta tuntui silti melko surkuhupaisalta saada moinen kohtaus heti, kun oli saanut yhden asian järjestykseen.

♥: Tintti




2 kommenttia:

  1. Ihanaa kun kirjoitat blogiasi. Auttaa itseäni hirveästi kun luen tekstiäsi, tiedän että muillakin samoja Jtuksia. Hyviä vuoden alkuja (ylipäätään tuo toivotus vituttaa itseäni,koska kuullostaa jotenkin niin persoonattomalta, mutta eipä tule muuta mieleen tähän hätään):). T: terveisiä Hämeenlinnasta

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos! Hienoa kuulla, että turinoistani on apua. :) Hyviä vuoden alkuja vaan sinullekin! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...