Hei uneton, sun missä ajatukses on

Olin unohtanut, kuinka vaikeaa tässä talossa on nukkua. Ensimmäisen yön vietin sentään pyörien sängyssä, mutta viime yönä pelkällä lattialle asetetusta patjasta ei ollut minkäänlaiseksi unen takaajaksi. Patja oli liian kapea tällaiselle parisängyn valtaajalle ja vaikka järki kyllä erinomaisen hyvin tiesi, ettei patjalta voi varsinaisesti pudota, kroppani sai sätkyn aina, kun jalka ylitti patjan reunan. Peiton alla paleli ja olohuoneesta kuului taas kummallisia ääniä, vaikkei siellä ollut ketään. Ahdisti niin, että koko kehoni oli jännittynyt.

Yritin lukea, mutta tuntui, että nukahdan istualteen. Yritin nukkua, mutta uni ei tullut. Ahdistus tuli. Ajaukset tulivat. Juuri kun olin nukahtamaisillani, tuntui, että rakkoni räjähtää. Olen nyt kuukauden päivät kärsinyt tästä käsittämättömästä vessahädästä, joka iskee lähes tunnin välein. Kyse ei ole mistään pissataudista, koska minulla ei ole vain tunnetta, että minun tarvitsee mennä vessaan, vaan minun todella tarvitsee. En käsitä mistä se kaikki neste tulee, kun en ole edes juonut tavallista enempää. Mikä mua vaivaa!?

Ramppasin koko yön vessassa. Viimeisen kerran katsoin kelloa puoli seitsemältä aamulla. Kymmeneltä olin taas hereillä, mutta yritin sitkeästi saada unta vielä kahteentoista asti. Ei onnistunut. Tämä ei voi jatkua näin. Miksen mä vois olla ihan terve ja tavallinen?

♥: Tintti

Kommentit

  1. katsoin sun edellisestä postaukesta ja pakko sanoa että sulla on ihan mahtavat hiukset! :)

    http://diamondsinthesky-iida.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. rakastuin sun hiuksiin !!
    + liityin

    http://jsllranta.blogspot.fi/
    vilkaise ja liity :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa! :) Toivottavasti mäkin vielä rakastun näihin. nim. pakkomielteinen vaaleista hiuksista. : D

      Poista
  3. Mites koiruliini pärjäsi uuden vuoden paukuttelusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä se ollut juuri moksiskaan, ellei ihan vieressä paukkunut. :)

      Poista
  4. En tiedä, voi olla muutakin. Mutta tiedätkö mikä myös oireilee hirveällä pissahädällä? :D Se sellainen yhdeksän kuukauden prosessi :D ...hehe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha. :D Raskaus tuntuu nykyään olevan yleispätevä vastaus kaikkiin vaivoihin. "Sulla on paha olo, oot raskaana!" (Oikeasti mulla oli ihan vaan perinteinen krapula.) "Sua pissattaa koko ajan, oot raskaana!" "Ai maistuu metallilta suussa? oot raskaana!" (Ikenet vuotivat.) Mutta eihän sitä toki koskaan tiedä mikä Jeesuksen sisarus sieltä yhtäkkiä päättää maailmaan tupsahtaa... :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit