maanantai 30. joulukuuta 2013

Kooste vuodelta 2013


Joka vuoden lopulla tuntuu, ettei ole saanut tänäkään vuonna aikaiseksi yhtään mitään. Asiaa tarkemmin ajattellessa huomaa kuitenkin saaneensa aikaan vaikka ja mitä! Tälle vuodelle on mahtunut paljon hyviä ja huonoja asioita, mutta niistä huonoistakin hetkistä on onneksi selvitty ihanien ystävien ja suuren sisun avulla. Alla muutamia vuoden kohokohtia.




Työ on vienyt suurimman osan ajasta, kuten varmasti kaikilla muillakin. Olen ollut töissä yhteensä 104 päivää, joka on tasan 104 päivää enemmän, kuin lääkäri suositteli. Alkuvuodesta tuntui, ettei musta ole ikinä töihin, mutta teinkin paljon enemmän hommia, kuin olin osannut edes kuvitella. Oon melko ylpeä itestäni, ettäs tiedätte!




♦ Aloitin terapian
♦ Lopetin masennuslääkkeiden syömisen
♦ Päihitin munasarjasyövän




♦ Kolumnini julkaistiin lehdessä
♦ Innostuin taas piirtämisestä ja maalaamisesta
♦ Blogi sai paljon uusia lukijoita. Bloggerin kautta teitä on jo 114! Kiitos teille kaikille ihanille vakiolukijoille, anonyymeille, satunnaisille vierailijoille ja kommentoijille kuluneesta vuodesta. Olette piristäneet päiviäni monesti kommenteillanne ja pelkällä olemassa olollanne. 

Hyvää uutta vuotta murut! ♥

Luetuimmat blogitekstit:

Air Wick Black Edition - Kynttilät testissä
"Hurja muodonmuutos"
Avunhuuto kirjeitse
Kun tyttö ei juo hän on varmaankin raskaana
Päivä kolumnistina






sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Jouluextra: annetut lahjat

Tänä vuonna tein paljon joululahjoja itse. Mitä tulee lahjoihin, ei niiden merkitys ole niinkään niiden saamisessa, vaan antamisessa. Parasta on, jos pääsee näkemään lahjan saajan ilahtuneen ilmeen, sillä se on sellainen asia jota ei voi rahalla ostaa.

Ystäväpariskunnan pakettiin sujahti kuvat heidän kahdesta karvaisesta perheenjäsenestään. Minula oli kokonainen vuosi aikaa tehdä nämä, mutta kuten tavallista havahduin miettimään lahjoja vasta viikkoa ennen joulua.


Vanhemmille tein omakuvat. Lisäksi tein M:n äidille ja omille vanhemmilleni kalenterit ensi vuodelle.



Paljon meni aikaa, hampaita sai kiristellä ja pensseleitä lensi, mutta oli se sen arvoista.


lauantai 28. joulukuuta 2013

Pakollinen joululahjapostaus

Tämän vuoden lahjasaalis on huomattavasti pienempi kuin viime vuoden vastaava, koska suurin osa lahjoista tuli tänä vuonna rahana. Rahalle on toki aina käyttöä, mutta parastahan perinteisissä paketeissa on se, ettei koskaan tiedä mitä sieltä löytyy!




Tämän joulun paras ja rahallisesti arvokkain lahja lienee vanhemmilta saatu HerStyler-kiharrin. Se on nimittäin sellainen vehje, että jos sillä ei tule kestäviä kiharoita, niin ei sitten millään! Ystäväni näyttävät myös tuntevan minun makuni, sillä mikä olisikaan parempi kirjavalinta kenkäfriikille, kuin Karen Homerin - Mitä naisen tulee tietää kengistä.



Lisäksi pukin kontista löytyi mm. pyyhkeitä, jotka tulevat tottavie tarpeeseen. Suihkusaippuaa ja vartalovoidettakaan tuskin tarvitsee ostaa ainakaan seuraavaan vuoteen - on niitä saatu nyt lahjaksi sen verran paljon. Hemmottelulahjoista puheen ollen, siskolta sain tänä vuonna lahjaksi lahjakortin ripsien pidennykseen.


Ja mitä olisikaan joulu ilman suklaata? Ei yhtikäs mitään.

Joulumieltä etsimässä



Minulla oli tänä vuonna erityisen hankalaa hankkia joulumieltä. En ole jaksanut koristella kämppää, enkä itseasiassa edes siivota. Ulkona ei ole lunta, eikä mikään muutenkaan viitannut siihen, että kyseessä olisi mitään muuta, kuin tuikitavallinen arkipäivä. Maanantaina valmistauduttiin Jasun kanssa jouluun paistamalla pipareita ja torttuja, Joulupukki ja noitarumpu elokuvan pyöriessä taustalla ja joulufiilis alkoi jo vähän nostella päätään.

Aatto


Mies tuli kotiin kahdelta yöllä ja pilasi mun fiilikset heti alkuunsa sekoittamalla aikataulut. Mun oli alun alkaenkin ollut hankalaa saada se ylipäätään viettämään mitään joulua. Se olis halunnut jäädä mieluumin kotiin yksinään pelaamaan ja mököttämään. Siksi olikin yllätys, että se yhtäkkiä päätti, että mentäis käymään sen äidillä. Ei siinä mitään, mutta kun se olis halunnut sinne heti aamusta ja oli menossa vaikka ilman mua. Meillä oli sovittu kyyti vasta puoli yhdeksi ja tarkoitus oli viettää koko aatto mun porukoilla, joten paha mielihän siitä tuli. Viime jouluna en nähnyt miestä kuin vilaukselta ja nytkin se oli heti joulupäivänä karkaamassa sukuloimaan ja mulla oli pahamieli jo siitä, ettei se halunnut mua sinne mukaan, joten sen suunnitelmat hylätä mut yksin aattonakin ei kauheesti lämmittäneet.

Muutaman tunnin unet ja aattoaamuna hirveä stressi, älytön väsymys ja siitä johtuva itkuherkkyys ja ärsytys. Sain sumplittua kyydin tuntia aikaisemmaksi ja miehen suostuteltua tulemaan samalla kyydillä. Lähtöä valmistellessa yritin taas virittäytyä tunnelmaan Joulupukin kuumalinjan avulla. Pukki vain oli väärä.

Porukoilla oli joulu. Kuusi oli jo koristeltu, joka hiukka harmitti, koska sen koristeleminen äipän kanssa yhdessä on kuulunut perinteisiin ja juuri ne perinteet tekee joulun. Aikaisimmista jouluista on jäljellä enää kuusi, ruoat ja lahjat. Ei vierailuja isovanhemmilla, ei haudoilla käyntiä, ei joululauluja, ei jouluelokuvia, ei joulutunnelmaa. Sen sijaan hirveää stressiä ja M:n kanssa tappelua.

Mulla on ikävä niitä jouluja, kun aattona sai rauhassa heräillä ja odotella pyjama päällä puuron valmistumista. Kuusi oli koristeltu edellisenä iltana, tai koristeltiin viimeistään aattona. Tuoksui joululta. Tuntui joululta. Taustalla pyöri koko päivän jouluohjelmia. Joulupukin kuumalinja, Lumiukko, Samu Sirkan joulutervehdys.

Saatiin pian aamiaiseksi riisipuuroa ja heti perään torttua ja pipareita. Sitten pitikin kiirehtiä M:n äidille. Iskä olis voinu heittää meidät, mutta M halus välttämättä kävellä. Vesisateessa.


M leikki veljensä kanssa itse rakennettavilla kilpa-autoilla ja me muut kateltiin Myytinmurtajia. Ihan oikeesti. Miksi telkkarista tulee jouluna ihan tavallisia ohjelmia? Mun joulusuunnitelmiin ei todellakaan ollut kuulunut ohjelmat joissa räjäytellään vatsalaukkuja. Missä kaikki jouluohjelmat on!?Porukoille palatessa satoi taas vettä. Mun keuhko pihisi, puristi ja oli vaikea hengittää. Ahdisti kaikin puolin. Sisko odotteli jo ruokaa ja kohta siirryttiinkin joulupöytään. Sen jälkeen taas piparia ja torttuja ja suklaata ja älytön ähky ja pahaolo. Mulla oli tosin ollut paha olo jo maanantai aamusta lähtien, eikä se ole helpottanut vielä joulun jälkeenkään. Katottiin sellanen pätkä, kuin Joulubileet. Ei mikään varsinainen jouluelokuva. Känninen äijälauma viettää joulua keskellä kesää. Yks saarnaa vessanpönttöön, porukka saa turpaansa ja meno on muutenkin melko päätöntä.

Leffan jälkeen jaettiin lahjat ja sisko lähti kotiin. Kello oli jotain yhdeksän-kymmenen maissa ja mä olin jo ihan valmis petiin, koska mun tarvittavien 12tunnin yöunien sijaan olin nukkunut vain kuusi ja nekin hyvin huonosti. M keksi, että se haluaa lähteä käymään sen äidillä. TAAS. Mun ymmärrys ei oikein riittänyt siihen ravaamiseen. Mua väsytti, keuhko pihisi entistä enemmän, oli myöhä ja oli sitä paitsi jo pimeää ja ulkona tuli vettä. Suostuin kuitenkin lähtemään jos saatais kyyti, mutta M:n mielestä sen veljeltä ei voinu ees kysyä voisko se tulla hakemaan. Sitten se uhosi lähteä yksin ja riitahan siitähän taas tuli. Sen oli helvetin vaikea käsittää miks mun oli tärkeetä saada olla sen kanssa just jouluna, koska sille joulu ei merkkaa yhtään mitään. Mun taas oli helvetin vaikeeta käsittää miks sen piti saada ravata sen äidillä, kun siellä oltiin just käyty ja se oli lupautunut viettämään aaton nimenomaan mun porukoilla, koska joulupäivän se olis isänsä suvun kanssa ja tapanin äitinsä suvun kanssa.

Hirveesti yritin saada kiinni joulufiiliksistä, mutta M teki siitä ja rentoutumisesta ihan mahdotonta. Jasu oli varmaan ainoo joka osas nauttia olostaan täysin rinnoin.



Joulupäivä



M lähti heti aamusta. Kahvit se ehti juoda ja sitten sillä oli hirveä kiire. Mä olin sille edelleen ihan helvetin vihanen, koska se ei vieläkään tajunnu. Ei mua haitannut se, että se lähtee sukuloimaan. Mua vaivasi se, että se vaan ilmotti lähtevänsä, eikä sen pieneen mieleen ollu koskaan tullu mieleenkään kysyä haluisinko lähteä sen mukaan, koska se ei halunnut mua mukaansa. Ei tänä jouluna, ei viime jouluna, eikä yhtenäkään jouluna sitä ennen, eikä varmaan tule koskaan haluamaankaan. Ja joulun piti muka olla perhejuhla. Onneksi meillä ei ole lapsia. Olis hirveen kiva aina selittää miksei isi halua olla jouluna meidän kanssa.



Turrutin mieleni ja yritin saada joulufiiliksestä jälleen kiinni ahmimalla lisää torttuja, pipareita ja suklaata. Katottiin iskän kanssa joku random tappopätkä jossa suolenpätkät lenteli. Ei hirveesti nostattanu fiilistä.

Sisko tuli illalla miehensä kanssa syömään. Katottiin Myrsky, jota Jasukin seurasi hyvin tiiviisti. Sen jälkeen katottiin Kekkonen tulee! Olin trailerin perusteella odottanu siltä vähän enempi, mutta ihan passeli se oli kotimaiseksi.



Toinen joulupäivä

Nukuin pitkään ja mielessä kävi jäädä sänkyyn koko päiväksi. Joulu olisi pian ohi, enkä vieläkään ollut tavoittanut sitä kaipaamaani fiilistä. Kolmas yritys. Kuusen tuoksuttelua, pipareita, torttua ja suklaata. Ähky.

Katsottiin Pentujengi ja joulupentu. Jasu otti vähän liian tosissaan ja olis halunnut mennä ruudun läpi leikkimään niiden kanssa. Lassieta se katteli jo paljon nätimmin.

Lumiukko jäi aattona välistä joten katsoin sen nyt. Hirveän surullinen sekin. Miksi sen lumiukon pitää sulaa. Tyhmää. Katsoin lumiukon ja lumikoiran heti siihen perään, eikä tuntunut enää niin pahalta - kunnes se lumiukko suli taas. Himputti. Miksi kaikista kivoista joulujutuista pitää tehdä niin surullisia?

Iskä heitti mut illalla kotiin. M oli kotona, mutta ei sitä kiinnostanut. Ajattelin, että oltais voitu vielä vähän fiilistellä ja kattoa joku leffa yhessä, mutta ei. Se lähti poikien kanssa baariin ja jätti mut tänne yksin. Yksin kotona 2, pipareita, torttuja ja suklaata. Verta ja kyyneliä. Josko sitten ens jouluna...


tiistai 24. joulukuuta 2013

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille! ♥



maanantai 23. joulukuuta 2013

Parhaat jouluelokuvat

Tästäkin joulusta on tulossa musta. Se vähentää rutkasti ainakin minun joulumieltäni. Onneksi aina voi sulkea sälekaihtimet, käpertyä peiton alle kaakaomukillisen, sekä suklaakonvehtirasian kera ja katsella jouluelokuvia teeskennellen, että täälläkin olisi lunta. Jouluaiheiset elokuvat kuuluvat muutenkin minun jouluuni ja jotkut elokuvat on suorastaan PAKKO katsoa jouluna, tai sen lähipäivinä joka ikinen vuosi. Minulle joulumieltä tuovat vuosittain seuraavat jouluklassikot:


  


Kuvat: Wikipedia

Mistä jouluelokuvista te pidätte?

perjantai 20. joulukuuta 2013

Hei nyt mua väsyttää, mä en jaksa selittää


Ensimmäinen työviikko uudessa työpaikassa takana. Mun kaikki päivät on alkaneet samalla tavalla. Herätys klo: 6.30. Vaatteet päälle, aamupalaksi huuhdon vitamiinicocktailin alas appelsiinimehulla, meikkaan ja kiirehdin bussiin. Tämä aamu poikkesi muista vain sillä, että taivaalta tippui jotakin, joka yritti kovasti teeskennellä olevansa räntää, mutta läsähteli maahan nyrkin kokoisina lätäköinä. Kaikille muille näytti olevan itsestään selvää, että joulukuussa sataa vettä, kuin saavista kaatamalla ja sateenvarjoja käveli vastaan, kuin sieniä sateella. Minä sen sijaan leikin mieluummin uitettua rottaa. Ihana tämä Suomen talvi.

Olin jotenkin kuvitellut, että kun tekee töitä vain kuusi tuntia päivässä, olisi töiden jälkeen pirteä ja halukas tekemään jos jotain, kun aikaakin kerrankin olisi. Vielä mitä. Olen entistä väsyneempi. Haukottelen koko päivän ja kotiin päästessä olisin jo ihan valmis sänkyyn. Siis puoli kolmelta. Pitäisi kai mennä lääkäriin, mutta koska en tiedä onko tämä enemmän henkistä, vai fyysistä väsymystä - en tiedä pitäisikö mennä psykiatrille, vai terveyskeskuslääkärille. Mitä jos tällä onkin jotain tekemistä edes menneen Teuvon kanssa? Silloin taas pitäisi olla yhteydessä syöpäosastolle. En tiedä mitä pitäisi tehdä, joten en tee mitään. Yksinkertaista. Sitäpaitsi antaisivat kuitenkin sairaslomaa. Mikäli sattuisi vielä niin kehnosti, että sairasloman syy olisi f32.2, voisi sanoa hyvästit työpaikalle. Kukaan ei halua palkata masentunutta. Masentuneet ovat epäluotettavia. Voivat ruveta laiskottelemaan koska tahansa, kun vähän sattuu väsyttämään. 

Ihan tosissaan. Toisin kuin useampien fyysisten sairauksien kohdalla, on masennuksen kohdalla aika hankalaa lähteä arvioimaan milloin sitä sitten olisi taas tarpeeksi hyvässä kunnossa palatakseen töihin. Siihen voi mennä viikkoja, kuukausia, jopa vuosia. Jotkut eivät palaa töihin enää ollenkaan.

Tänään oli terapiaa. Itkin glögiini, että väsyttää, enkä tiedä mitä tehdä. Perus. Kovasti terapeutti yritti keksiä mulle jotain positiivista mantraa tähän tapaan: "vaikka minua väsyttää hyvin paljon, hyväksyn itseni sellaisena kuin olen" ja "vaikka olen väsynyt ymmärrän itseäni". No en todellakaan hyväksy, enkä ymmärrä. Väsymys vaan pahenee koko ajan. Pari vuotta sitten riitti päikkärit. Sitten se, että meni vähän aikaisemmin nukkumaan. Nyt pitäis päästä petiin jo kolmelta. Tätä menoa nukun pian koko päivän. Ketä mä yritän huijata? Jos mulla olis vapaata niin varmaan nukkuisinkin.

Maanantaina vielä töihin ja sitten pieni loma. Toivottavasti ensi vuonna olen pirteämpi.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Mikä-mikä-loman väliaikakatsaus

Mun "lomaviikko" on jo puolessavälissä. Maanantaina kävin tulevalla työpaikalla perehtymässä talon tapoihin. Muuten oonki sitten mm. pyyhkiny pölyjä, pessy pyykkiä, pessy pyykkiä ja pessy pyykkiä, juossu kaupoilla ostelemassa joululahjoja ja maalannu kaverille taulua. Millonkohan mä saisin tehdä jotain omia juttuja? Olis hirveen kivaa kirjoittaa, lukea kirjoja, tai edes katsoa elokuvia ilman, että pitää stressata samalla kaikista tekemättömistä asioista. Tiedän, etten voi saavuttaa haaveitani, jos en tee mitään niiden eteen, mutta kun kaikki aika menee aina pakollisten asioiden hoitamiseen ja muiden miellyttämiseen. No ehkä sitten eläkkeellä, jos elän niin vanhaksi. Puhumattakaan siitä, että sais joskus vaan olla ja nollata.

Maanantaina alkais tosiaan hommat sörnäisissä ja ne kestänee arviolta n. kolme viikkoa. Sen jälkeen meen samantien Itellalle. Kesällä en sitten saletisti tee yhtään mitään. Mikäli mun pää siis kestää sinne asti, kun nytkin tekee vähän tiukkaa. Muutamaan otteeseen oon huomannu, etten ymmärrä puhetta. Kauheesti yritän tsempata, mutta hetkittäin kaikki puuroutuu ja kuulostaa pelkältä siansaksalta. Itse puhun siansaksaa, kun koko ajan menee senat sakasin. Muutenkaan musta ei oikein irtoo mitään järkevää. Siks en oo tännekään kirjotellu, vaikka kauheesti niin suunnittelin. "Heti kun on lomaa." "Heti kun on aikaa."

Mutta niin... en tiedä miten tässä taas kävi niin, että suostuin maalaamaan taulun. Ilmaseks tietty, koska kavereilta ei kuulemma saa pyytää rahaa. Pitää vaan antaa. Mutta mitäpä mä rahalla. Aikaa mä tarttisin.

Jos nyt jostain pitää olla ilosia niin ollaan sit vaikka siitä, että oon saanu jotain valmiiksi. Pyykkikorissa on jäljellä vain käsinpestävät vaatteet, oon maalannu taulun ja saanu ostettua porukoille joululahjat, vaikka koko viikon onkin ollut vittu-saatana-perkele-jumalauta-helvetti-kun-kaikki-on-perseestä-eikä-mistään-tuu-mitään-olo. Nyt on voittajafiilis! Not.


Huomenna pitäis käydä viemässä pulloja kauppaan, käydä terveysasemalla uusimassa resepti, maalata vielä pari juttua vaikka hampaat irvessä ja jatkaa tän sikolätin siivousta. Perjantaina tiedossa työsopparin kirjottamista ja terapiaa. Lauantaina olis ollut yhet pikkujoulut, mutta pakko jättää väliin, että ehdin edes hetken hengähtää. Olen huono ystävä, pahoittelen. Lievitän huonoa omaatuntoani laittamalla pikkujoulujen järjestäjän hiukset pippaloita varten ojennukseen.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyttä ja Suomi-suklaata

Eilen oli vihdoin ja viimein viimeinen työpäivä. Alunperinhän tarkoitus oli lopettaa jo lokakuun lopussa, mutta sopparia aina vaan jatkettiin ja jatkettiin ja jatkettiin... Kiitettävän työtodistuksen lisäksi sain mukaani suklaarasian ja kutsun palata hommiin ensi vuonna. Onpahan varasuunnitelma valmiina, mikäli ei muita hommia löydy. Ens viikko muka-muka-lomaa, eli ohjelmassa työhaastattelu, terapiaa, lääkärissä käynti, joulusiivousta ja muuta mukavaa.

Töitten jälkeen suunnistin Suvelaan, jossa olen nämä pari päivää kanivahtina. Haukku pääsi mökille riehumaan, joten olen täällä taas vaihtarina. Sisko tulee vaihtamaan vuoroa tänään, tai viimeistään huomenna.

Mikäs meillä on täällä ollessa. Pötkötellään, herkutellaan ja tunnelmoidaan vaan. Pitkästä aikaa saa oikeasti ihan vaan olla. Hyvää itsenäisyyspäivää vaan kaikille! ♥






sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Marilyn, Marilyn, milloin riisut jumpperin


Vihdoin on joulukuu, vaikkei sitä ulos katsoessa uskoisi. Joulun odotuksessa parasta lienee joulukalenteri (ja pahinta lahjojen metsästäminen ruuhkaisessa ostoskeskuksessa). Pitkästä aikaa minullakin on käytössä perinteinen suklaakalenteri, jonka sain tuliaisiksi kaveriltani. 


Tottahan toki lapsellakin pitää olla oma joulukalenteri ja kuten useimmat lapset koirakin olisi halunnut hotkaista koko kalenterinsa sisällön kerralla suihinsa.




Ystävälläni olisi ollut eilen pikkujoulut, mutta olin niin väsynyt ja pahoinvoiva, etten saanut puettua kunnolla edes päälle, saati että olisin jaksanut lähteä mihinkään. Niinpä vietin lauantain kotisohvalla telkkua töllötellen ja piirrellen. Mun olis tehny mieli viettää teemailtaa ja piirtää Uuno, mutta ei siitä löytynyt hyvää mallia. Kaija Koon kanssa koin perinteiset vittuperkelesaatanahelvettitästämitääntule-fiilikset, joten tyydyin tällä kertaa Marilyniin. Mun keskittyminen ei todellakaan ole edeleenkään parhaimmillaan, joten innostus loppui ennen kuin pääsin kunnolla edes alkuun ja jälki on vähän sen mukaista.


Väritetty versio. Läppärin tasohiiri ja jumittava photari ei edelleenkään ole mun parhaita kavereita näissä hommissa. 

perjantai 29. marraskuuta 2013

Kyllä töitä tekevälle riittää


Kolmas kerta toden sanoo! Viimeinen työviikko, kyllä tämän vielä jaksaa pusertaa, ajatteli Tintti maanantaiaamuna autuaantietämättömänä kaikesta. Optimistisuus kunniaan, mutta niin se vain on, että pessimisti ei pety. Pian koitti nimittäin keskiviikko, jolloin pomo ilmoitti, että hänellä olisi esittää yksi kysymys. Sellainen kysymys tietää tunnetusti joko jotain todella hyvää, tai todella huonoa. Minun kantiltani usein kumpaakin.

Ensimmäinen kysymys kuului, kuinka olen toipunut siitä syksyisestä. Mieleni teki korjata, että syövästä, koska tuollainen kaartelu vähän ärsyttää, mutta kuten tavallista koin parhaaksi pitää mölyt mahassani ja vastata kysymykseen. En minä varsinaisesti valehdellut vastatessani ihan hyvin. Niinpä seurasi kysymys, jonka olin jo aavistanutkin.
-Mitäs sulla on ensi viikolla? Astuin ansaan sen enempää ajattelematta.
-Ei niin mitään. Se oli valkoinen vale, koska olisihan mulla ollut ohjelmassa muunmuassa terapiaa ja purkkiin pissaamista.
-Onnistuisiko, että jatkaisit vielä ensi viikon?
-No onnistuuhan se! Miksei onnistuisi, eihän mulla ole parempaakaan tekemistä. Mitä nyt pitäis kuurata tää kämppä lattiasta kattoon, mutta mihinkäs ne pölyt katoaisi. Ei mihinkään. Niin. Ja levätähän mä ehdin sitten vaikka ens vuonna, tai ainakin viimeistään haudassa. Sitäpaitsi töistä ei voi, eikä saa kieltäytyä. Ei varsinkaan tällaisina aikoina.

Torstaina kroppa päätti tehdä tenän. On valitettava tosiasia, että jos pää ei kuuntele, niin lopulta kroppa tilttaa. Minun tapauksessani se tarkoittaa yleensä sitä, että ensimmäisenä alta lähtevät jalat. Siinähän olet sitten. Loppu se hiki hatussa juokseminen justiinsa siihen. Pää parkani epäonneksi jalat menevät epäkuntoon vain hetkeksi ja pian voi taas rientää paikasta toiseen pää kolmantena jalkana. Tässä kohtaa moni kai yleensä hidastaisi tahtia, mutta vielä mitä. Sähköpostiini kolahti hakuilmoitus, johon ei voinut olla vastaamatta MÄ HALUUN TÄN! Etsivät tallentajaa Sörnäisiin. Kahden viikon keissi, kuusi tuntia päivässä, eikä joulun välipäivinä tarvitse mennä töihin, ellei välttämättä itse halua. Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta olen toistaiseksi ainoa, jota on hommaan suositeltu. Toivotaan siis parasta.

Töiden jatkumisen takia jouduin perumaan ensi viikon terapian. Toki oltais voitu siirtää aika iltaan , mutta ainoa vapaa-aika oli keskiviikolle ja lupasin värjätä silloin kaverin hiukset. Tässäpä annos halpaa ironiaa: käyn terapiassa, jotta jaksaisin käydä töissä, mutta koska käyn töissä en ehdi, enkä jaksa käydä terapiassa.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Synttäripostaus part 2


Porukat pistäytyivät eilen synttärikaffella ja toivat mukanaan kasan herkkuja kokonaiselle armeijalle. Tarkemmin sanottuna siis kaksi pakettia suklaalehtiä, pari pussillista korvapuusteja, rasiallisen Suomi suklaata ja pari kappaletta unelmakääretorttuja.


Toki meillä oli tarjolla myös M:n tekemää kakkua, josta se yritti veistellä pahiten palaneen kerroksen irti ja pelastaa tilanteen strömssimäisesti suklaakuorrutuksella. Ei mikään varsinainen taidonnäyte, kun vertaa edellisviikonlopun miesvieraille  tarjottuun pekonisuklaakakkuun. Kyllä! Luitte oikein, siinä oli pekonia.

Isukki oli käynyt kolmessa eri mestassa metsästämässä mulle lahjaksi parit bebe-leivokset.


Lisäksi sain niiiiiin kauan kaivatun kolmijalan ja 50€ rahaa. Tripodin kaveriksi tänne muutti toinenkin kolmijalkainen kaveri, nimittäin kummitädiltä jo useamman vuoden lainassa ollut maalausteline. Tyypeistä tuli heti ihan bestiksiä.



Tuumailin ensin, että meen porukoitten lähdettyä suoraan nukkumaan, mutta lonkero neuvoi toisin ja päädyin lähtemään parille. Suunnattiin kaverin kanssa ensin Shakeriin drinksuille. Ajatus oli hyvä siihen asti, että mun kylkeä alko pistämään niin perkeleesti. Onneksi se meni ohi matkan jatkuessa Bruuveriin. Jotkut kolme kundia eksyi meidän pöytään ja nimettiin yks niistä Junioriks. Se ei oikein dikkaillu, kun oli kuulemma porukan toisiksi vanhin. Ajokorttien tsekkaamisen jälkeen paljastui, että ne oli tavallaan kaikki junioreita, vaikka yksikin niistä näytti niin hitosti paljon vanhemmalta ja loppuilta menikin ihmetellessä sitä, että miten ihmeessä ne saattoi olla meitä vuoden nuorempia, kun ei ne yhtään näyttäneet siltä!?



Muille aikaisin, mulle suht myöhään pääsin kotiin joskus vähän ennen kahta ja kahtelin vielä näkijän viimeisen jakson ennen nukkumaanmenoa. Ihan mukiinmenevä ilta etten sanoisi. Ensiviikonloppuna voisi harkita kuokkimista eräisiin pikkujouluihin... Se alkaa nähkääs olemaan jo perinne.

Ps. mun synttärilahja mulle oli tänä vuonna Diorin uudet meikkisiveltimet, koska koirallani on niin hyvä maku, että se popsi edelliset.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...