The Precious Little Things in Life

Unohdin mainita eilisestä psyko käynnistä yhden erittäin oleellisen seikan. Se nimittäin näkyi kasvoiltani ja kuului puheestani sen verran selvästi, että psykologiki totesi sen oikein ääneen. Olin selkeästi pirteämpi, kuin yleensä. Suorastaan hymyilin. Arvelin sen johtuvan työttömyyden tuomasta ajasta ja stressittömyydestä.

Psykologi veikkasi kuitenkin jotain muutakin ja hän oli aivan oikeassa. En vain ollut uskaltanut todeta sitä ääneen, koska yleensä silloin tapahtuu jotakin hirveyksiä ja kaikki alkaa menemään päin mäntyä!

Minulla ja M:llä menee paremmin. Se mistä se johtuu, on mysteeri minulle itsellenikin. Toki meillä on edelleen pieniä tyhmiä kinoja (viimeksi se veti kilarit, kun VÄHÄN lainasin yhtä sen partahöylän irtoteristä) mutta ne unohtuu ihan yhtä nopeasti, kuin ovat alkaneetkin.

En ehkä tiedä mitään parempaa tapaa herätä, kuin se, että M viheltelee keittiössä. Se saa hymyn huulille kerta toisensa jälkeen ja helpottaa ylös nousemista. No hyvä on, ehkä vielä parempi tapa on herätä miehen kainalosta, mutta se ei kyllä auta ylös nousemista sitten yhtään, päin vastoin.

Eilen M opetti minua käyttämään meidän kahvinkeitintä, jotta voin kestitä lauantaina vieraitani. (M on itse töissä.) Kyllä, luitte ihan oikein. En juo kahvia, joten en ole koskaan kokenut tarpeelliseksi opetella sitä keittämäänkään. Oppia ikä kaikki.



♥: Tintti


Kommentit

Suositut tekstit