Home alone


Perjantai


Villimpiäkin viikonloppuja on nähty. Perjantaina kävin vaihtamassa koirani kauraleipään ja makkaraan.  Halvalla lähti!

Jäin hetkeksi hillumaan Espooseen, lellimään vanhaa kaniherraa ja odottelemaan siskoa, jota en kuitenkaan ehtinyt nähdä edes vilaukselta, vaikka tyyppi asuu viereisessä talossa.

Iltasella tehtiin siskon kanssa vaihto, se tuli kani vahdiksi ja minä lähdin kiirehtimään Itäkeskukseen toimittamaan lähetystä serkulleni, ennen kuin hänen työvuoronsa loppuisi ja hän suuntaisi vuorostaan Espooseen. Ihmeellistä ristiretkeilyä...

Loppuillan sitten istuinkin telkkarin äärellä pyjamaan pukeutuneena vetämässä sokeriövereitä. Meininki poikkesi amerkkilaisista elokuvista vain siten, että Ben & Jerry'sin sijaan vedin suoraan purkista kotimaista ainoa.

Välttelin nukkumaanmenoa niinkin hanakasti, että istuin vielä kolmelta yöllä koneella täyttämässä hakemuksia kelaan. Kyllä, just oikea aika hoidella ns. niitä tärkeitä asioita.

Perjantaina herkuttelin myös näillä kaverin tuomilla herkuilla ♥

Lauantai


Eilen käytiin kaverin kanssa Baker'sissa näpyttämässä pelikonetta pari tuntia niin innokkaasti, että silmiä särki. On muuten koukuttava vekotin! Lähtiessämme joku setä saapui siihen pöytään kyselemään onko vapaata ja ilmoitimme olevamme juuri lähdössä. "Hyvä! Sit mä pääsen pelaamaan!"

Leffaeväinä voin makusia poppareita ja colaa
Kotona yritin ottaa vielä päivän asukuvaa siinä onnistumatta. 50 epäonnistuneen otoksen jälkeen luovutin. Mun tarttee ehkä oikeesti palkata joku kuvaamaan mua pari kertaa viikossa. (Lue: niinä päivinä, kun jaksan näyttää ihmiseltä.) Vapaaehtoisia otetaan vastaan! Palkaksi hyvää mieltä.

Loppuillasta kattelin telkusta pätkän nimeltä "The Ugly Truth", vaikka se löytyisi meikäläiseltä dvd:näkin. Jotenkin se on vaan niin paljon helpompaa ja kivempaa katsoa elokuvia, kun ne tulevat suoraan telkkarista. Ei tarvitse nähdä sitä vaivaa, että etsisi leffan ensin sadan muun dvd:n joukosta ja pissatauotkin on valmiiksi määritelty. Kätsyä!

Toiset olis varmaan ilosia kun sais vapaata miehestä ja koirasta, mutta mulla on vaan ollu niitä kumpaakin ihan hirveä ikävä!

Tää oli ehkä surkein sunnuntai postaus ikinä. Ehkä maailman tylsintä kirjottaa tämmösiä arkipäiväsyyksiä. "Söin sitä ja sit tein vähän tätä". Siis kiinnostaako ketään edes lukea näitä? Mua ei ainakaan kiinnosta. Mä tarvitsen jotain actionia! Ens viikonloppua odotellessa... ja etenkin sitä seuraavaa!

ps. Hyvää isän päivää kaikille isille! Niillekin, jotka eivät sitä tiedä olevansa.


♥: Tintti

Kommentit

Suositut tekstit