Ei yhdessä, ei erikseen

Minulle suivaannuttiin eilen siitä, että olin itse suivaantunut tullessani jälleen kerran väheksytyksi ja torjutuksi parisuhteessani. Ilmeisesti ihminen ei voi enää loukkaantuakkaan loukkaamatta siinä samalla jotakuta muuta. (Kiitos taas ymmärtäväisille lukijoille, jotka pitivät jälleen kerran puoliani. ♥)

On ihan ymmärrettävää, että jokainen on saanut lapsuudessaan oppia erilaisen parisuhdemallin, mutta on myös omalla tavallaan valitettavaa, että parisuhdemalli usein periytyy vanhemmilta lapsille. Näin ollen on tosinaan aika ongelmallista elää suhteessa, jossa toinen on tottunut, ettei pariskunta tee yhdessä mitään ja toinen taas, että yhdessä tehdään lähes kaikki. Tässä kohtaa en ihan yhdy väittämään, että vastakohdat täydentäisivät toisiaan.

Minulle on ihan itsestään selvää, että asioita tehdään yhdessä pariskuntana. Juhliin mennään yhdessä, kylässä käydään yhdessä. Toiselta kysytään tarvitseeko kaupasta tuoda jotakin, lomasuunnitelmat tehdään yhdessä jne. Ainoa mitä meidän perheessämme jaettiin olivat kotityöt. Isä kävi kaupassa ja teki ruoan, äiti siivosi.

En minä muista, että vanhemmillani olisi koskaan ollut riitaa siitä, voiko äiti lähteä isän mukana sukuloimaan. On ollut ihan itsestään selvyys, että koko perhe lähtee yhdessä, lukkun ottamatta tietenkin niitä tapauksia, kun joku perheenjäsenistä on ollut sairaana. Enkä kyllä muista, että isäni olisi koskaan nähnyt tarpeelliseksi lähteä viettämään jotain äijien viikonloppua ja jättää äitiä yksin kotiin. Sen sijaan muistan kyllä monta kertaa, jolloin äitiä on yritetty oikein houkuttelemalla houkutella baariin.

M:n oppima parisuhdemalli on selkeästi erilainen, suorastaan ihan toisesta ääripäästä. En nyt väitä tietäväni mitään hänen lapsuudestaan, mutta se miten hän käyttäytyy tässä suhteessa kertoo luultavasti enemmän, kuin sanat. Se millainen suhde lapsella on ollut vanhempiinsa peilautuu ihmissuhteissa aikuisena. Mikäli lapsi on tuntenut itsensä esimerkiksi torjutuksi, tai suhde on muuten ollut etäinen se voi näkyä aikuisena vaikeutena luoda läheisiä suhteita, joka M:lle selkeästi on vaikeaa. Toki on ihan luonnollista, että pelottaa päästää ihmisiä lähelleen peläten tulevansa jälleen hylätyksi. Ne ovat kuitenkin sellaisia asioita, jotka pitäisi ensin itse sisäistää, jotta niitä voisi käsitellä ja mahdollisesti muuttaa. Muutoksen pitäisi kuitenkin lähteä itsestä, eikä toisen painostuksesta.

M:n mielestä tuntuu olevan ihan okei, ettei juhliin mennä koskaan yhdessä ja että kummatkin ovat vain omien ystäviensä kanssa. Kumpikin siivoaa omat sotkunsa, pesee omat pyykkinsä ja käy tekemässä omat ostoksensa. Itseasiassa hänen mielestään yhdessä ei tarvitse tehdä yhtään mitään, paitsi ehkä vähän joskus pussailla. En sano, että sellaisessa menettelyssä olisi välttämättä mitään vikaa, mutta ei silloin ole kyse avoliitosta, vaan kämppiksistä, enkä minä halua olla kämppis.

Minä haluan rakastaa ja olla rakastettu. Haluan, että asioita tehdään yhdessä ja minua ja toiveitani kunnioitetaan. Ennen kaikkea en halua olla ja jäädä yksin, eikö parisuhteessa kuitenkin olla nimenomaan sen takia, että halutaan olla jonkun kanssa? Mikäli haluaisin olla yksinäni olisin sinkku. En  minä halua erota, minä haluan, että tämä suhde toimii. Onko se todellakin niin väärin?


♥: Tintti

Kommentit

  1. Luoja, miten M kuulostaa aivan kuin minun eksältäni - ja minulta vei 3 vuotta kyetä tajuamaan, ettei se muutu ikinä ja etten minä tule koskaan rakastetuksi, kuten haluaisin, jos jään sen ihmisen luokse. Onneksi tajusin lähteä. Hän sai aikaiseksi enemmän traumoja kuin iloa minulle ja niitä sotkuja joudun siivoamaan vielä tänä päivänäkin.

    Onneni oli, kun löysin paljon parempaa ja voin vihdoin olla onnellinen. Nykyinene haluaa tehdä asioita yhdessä ja jakaa niitä kanssani eikä pidä minua myöskään itsestäänselvänä osana, joka on olemassa, kun vain tarvitaan (esim. siihen pussailuun).

    Jos haluat muuttaa elämääsi, mieti näitä: Mitä elämässäsi todella haluat, mikä on sinulle hyväksi, voitko elää ilman sitä, mitä haluat ja sitten, voitko saavuttaa niitä asioita, joista unelmoit M:n kanssa? Voiko ja haluaako hän samoja asioita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun tietäisinkin mitä haluan... Minussa on se vika, että mitä huonommin M minua kohtelee, sitä suurempi tarve minulla on saada hänet pitämään itsestäni. Turhauttavaa... niin turhauttavaa!

      Poista
  2. Voi,että harmittaa sun puolesta!Olet verbaalisesti ja taiteellisesti lahjakas, mutte et yhtään ymmärrä omaa arvoasi, kun annat noin polkea itseäsi, meillä naisilla on usein tapana hinnoitella itsemme väärin, olet paljon, paljon arvokkaampi ja sitä sun on oikeus vaatia parisuhteelta, jos se ei tässä onnistu on aika lähteä.

    VastaaPoista
  3. Olet ihan oikeessa siinä, että rakkauteen kuuluu myös yhdessäolo, asioiden ja kokemusten jakaminen, sekä toisen kunnioitus ja arvostus. Omassakin suhteessani kuulin ensimmäisten riitojen aikana sanoja "miten sä voit loukkaantua ja suuttua noin pienestä?" Sitten sanoin suoraan toiselle, ettei niin voi sanoa, koska ihmisillä on yksityinen tunnemaailma, se mikä toiselle on pientä, voi olla toiselle suuri asia, eikä parisuhteessa saa olettaa että toinen tuntee samoin kuin itse, vaan toista pitää kunnioittaa vaikka tuntemukset jossain tilanteessa eroaisivatkin. Eikä toisen tunteita saisi koskaan ikinä vähätellä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit