keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Cesar Millan, tarvitsemme apuasi

Aamulla totesin maassa olevan jotain lumentapaista juuri sen verran, että se riitti peittämään alamäessä olevan pienen jäälautan. Annoin vihdoin periksi ja kävin heittämässä talvikengät suutarille, sillä tuumailin, että se tulisi kuitenkin halvemmaksi, kuin murtunut käsi, tai jalka.

Muuten en sitten olekaan pahemmin uskaltanut poistua kotoa, koska noi hoitokoirat ei osaa käyttäytyä hetkeään, jos niitä ei ole koko ajan käskemässä ja torumassa. Oma koira on ainoa, joka tottelee, edes jotenkin, mutta silläkin on joko uhmaikä, tai tarve näyttää tytöille olevansa cool ja että täällä saa tehdä ihan mitä haluaa! Juuri kun olen saanut sen makaamaan paikallaan, se alkaa joko ryömimään tyttöjä kohden, tai joku on jo näykkimässä sen leuasta ja taas mennään... Uhkasin myydä sen mustalaisille, mutta rontti kai tietää, etten ole tosissani.

Olen hermoromahduksen partaalla ja vankina omassa kodissani. Tänään jouduin poistumaan kotoa tunniksi käydäkseni psykologin juttusilla ja kaupassa. Arvatenkin koirasirkus kilpaili koko poissaoloni ajan siitä, kellä on kuuluvin ääni. Oma koira sai leikistä mitä ilmeisemmin tarpeekseen ja alkoi ulvomaan ikäväänsä. Toiset eivät arvatenkaan arvostaneet tätä elettä, vaan alkoivat räksyttää entistä kovemmin. Välillä toivoisin olevani kuuro.

Psykologilla vietin aikaa poikkeuksellisesti vain puolisen tuntia, koska mietin vain mitä kotona tapahtuu. Lisäksi olin taas vaisu, enkä saanut mitään sanottua. Väsyttää ja ahdistaa, ahdistaa ja väsyttää. Siinä se. En ole saanut lauantain jälkeen tehtyä mitään järkevää. Oikeastaan en koirien hoitamisen ja käskyttämisen lisäksi ole tehnyt muuta kuin katsonut telkkaria. Väsyttää niin, ettei voimat riitä mihinkään, mutta nukkuakaan ei voi, kun ei tule uni. Päätäkin on särkenyt viimeiset neljä päivää. Diagnosoin itselleni synttäreiden jälkeisen masennuksen.

ps. Ostin piparitaikinaa ja voin kertoa, ettei mulla ole aikomustakaan leipoa siitä pipareita.
pps. Älkää pliis taas ottako liian vakavasti, on noi koirat ihan kivoja - ainakin silloin, kun ovat hiljaa.

♥: Tintti

maanantai 26. marraskuuta 2012

Pilalle lahjottu

Lupasin esitellä teille lahjasaaliini. Vanhemmiltani olin tosiaan saanut lahjan jo etukäteen, mutta he toivat kuitenkin mukanaan vielä kimpun ihania ruusuja!


Siskolta sain vähän-erilaisen-herkkukorin.



Korin sisältö:

♥ I love... strawberries & milkshake shower smoothie
♥ I love... strawberries & milkshake bubble bath & shower créme

♥ Montagne Jeunesse kasvonaamioita 2 kpl

♥ Montagne Jeunesse silmänympäryslaput turvotusta vastaan

Vaaleanpunaisia tuikkuja

♥ Duroy meikkisiveltimiä 4kpl

♥ MaxFactor Colour X-pert Waterproof eyeliner

♥ Twix Xtra suklaapatukka

♥ Siskon tekemä kranssi

Meillä on ehkä naapuruston hienoin ovikoriste! Vihertykää kateudesta!

Geisha selection suklaarasia ja Stockmannin lahjakortti

Ja koska teille tuskin on minkäänlaista merkitystä sillä keiltä nämä lahjat olen saanut, esittelen teille loput lahjoista ilman nimiä.

Yhdestä lahjakassista ilmestyi söpön pinkki vedenkeitin. Kuori sen sijaan pitää sisällään pari kappaletta Finnkinon leffalippuja.

Partylite tuikkukynttilöitä kolmea eri tuoksua ja aivan ihanan muotosia kuppeja ja kippoja. 

Lisää suklaata, (sitä ei voi koskaan olla liikaa!!!) Lumene Natural Code trio eyeshadow, pinnejä ja ponnareita, sekä Oriflame Aqua-Rhythm Tinted Moisturiser - sävyttävä kosteusvoide.

Lisää kukkia! ♥

Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisempänä...

The Body Shopin joulukalenteri! 

Myönnettäkööt, että koskaan ennen ei ole ollut yhtä suurta kiusausta avata luukkuja ennen aikojaan...

♥: Tintti

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kaikki tiet vievät Pinokkioon

Eilen tosiaan vietettiin mun (ja Yksisilmä Pertin) synttäreitä ja oli kyllä aivan mahtavat kinkerit! Koska kärsin pienimuotoisesta krapulasta ja loppuilta on pelkkää muistipeliä ajattelin valottaa teille (ja itselleni) eilisen kulkua kuvin.

Kalteva kakku...

...jonka pohjaan oli ilmeisesti sekoitettu sementtiä, sillä kakkulapiolla leikkaaminen aiheutti täytteiden totaalisen pursuamisen. Kätevät emännät sai kuitenkin leikattua siitä paloja saksilla! Vaikka kakun leikkaaminen oli vaivalloista, oli se myös kaiken vaivan arvoista, sillä se oli niin mielettömän hyvän makuinen!


Raiskattu kakku ♥
Ilmaista viinaa ja pikkusuolasta

Ensimmäinen booli oli raikkaan appelsiininen
Viimeinen satsi puolestaan sisälsi jotakin sinistä...

Yksisilmä Pertti sammui kaatuessaan
Jossakin välissä iltaa miehet hoksasivat hyllyn päällä olleet peruukit ja suvun perinteiden mukaisesti jokainen sai nautiskella kutreista vuoronperään. Ja joo, pääsin tanssii Kirkan kans!

"JOO NY SE TURPA JO KIINNI"!! "OOLRAIT!! BILEET!!"

Päivänsankarit
Yksimielisellä huutoäänestyksellä jatkoimme matkaa Leppävaaraan Pinokkioon...

...jossa juotiin näköjään shotteja
Sit siellä soitti huuliharppua joku tollanen setä...

ja lainasin vissiin jonku hattua?

Illan viimeinen otos. Näytän ihmeen freesiltä viskiä juoneeksi

Lahjapostaus tulossa tuonnenpana! Nyt ajattelin pitää itsekseni rääppiäisiä ja käpertyä parantamaan oloani sohvan nurkkaan.

♥: Tintti

perjantai 23. marraskuuta 2012

Vastaus naiseuden mysteeriin löytyy jostain keskustelun ja suklaan välimaastosta

Mulla oli eilen henkisesti aika rankka päivä. Meillä on nimittäin hoidossa kaks ihanaa pikku hauvelia, joista toinen on koko ajan meidän pojan kimpussa (siis koiran!). Ei siinä muuten mitään, hyvä vaan, jos haluavat leikkiä keskenään, mutta kun se ei osaa leikkiä hiljaa, vaan räksyttää koko ajan! Mulla menee hermot, M:llä menee hermot ja naapureilla menee hermot.

Lisäksi tää meidän vierailija on ilmeisesti oikea sirkus diiva, sillä se seisoi tyytyväisenä keittiön pöydällä räksyttämässä muille, kun saavuin kaupungilta hemmottelemasta itseäni. Pitäisi varmaan asentaa ne videokamerat, jotta näkisi mitä ne koirat täällä oikein keskenään puuhailevat.

Onneksi mulla on niin ihana ja fiksu mies, että kotiin tullessaan se ojensi mulle heti ensimmäisenä kaksi fazerin sinistä suklaalevyä. Halleluja!



Loppupäivä pitänee taas siivoilla ja laittaa paikkoja kuntoon huomista varten. Olen varmaan jotenkin taantunut, kun olo on synttärikesteistä johtuen yhtä toiveikas ja innostunut, kuin lapsena. Aijai, kun jänskättää!

♥: Tintti

torstai 22. marraskuuta 2012

Hyvää syntymäpäivää mulle, hyvää syntymättömyyspäivää sulle!

Jei. Hyvää synttäriä mulle! Se olisi sitten neljännesvuosisata täynnä. Huih. Mun kehokin oli vanhenemisesta niin innoissaan, että antoi lahjaksi menkat. Voi tätä ilon päivää!

Postiluukusta on kanssa kolahdellut kivoja ylläreitä. Kuten ny vaikka synttärikortit porukoilta ja mummOlta. ♥


Olen myös saanut yhden synttärilahjan etukäteen ja se onkin ollut kovin kaivattu (ja nyt jo kovassa käytössä ollut) härveli, nimittäin tallentava digiboksi! Nyt voin nauhotella sinne niin paljon leffoja, kuin mieli tekee ilman, että telkkaria pitäisi pitää päällä ja kaikenlisäksi samalla kanavalla. 

Tänään ajattelin hemmotella itseäni käymällä yksinäni syömässä ja sitten palata kotisohvalle noudattamaan perinteitä ja katsomaan viisi vuotta sitten mummIn lähettämän leffan, sillä mummi kyllä tiesi mitä nainen haluaa.


ps. Muistattehan, että Tähtibloggaaja kisa on yhä käynnissä. Minua äänestämään(=tykkäämään) pääset tästä.

♥: Tintti

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Typerä nainen, ei siivoaminen mitään auta

Moikka moi. Omistin alkuviikon siivoukselle. Oon aina ollu sitä mieltä, että siivoaminen on ihan turhaa, koska kohta on taas ihan yhtä sotkuista ja olen tässä asiassa aivan oikeassa!

Tässä tulevat todisteet. 

Viisi minuuttia imuroimisen jälkeen lattialle oli jo ilmestynyt kummallisia vanupaloja...
Seuraavana päivänä mies päätti hankkiutua eroon tästä vanhasta rotiskosta...
...ja purkaa kaiken sen sisällön ympäri olohuonetta...

Eilen päätin järkätä pinnit, ponnarit, harjat jne. omiin pieniin purkkeihin ja osioihinsa. Tänään sen sijaan päätin jättää ne pesukoneen päälle pestessäni pyykkiä ja lopputulos oli tämä.
Kädet rupesivat taas luomaan nahkaansa...
Päivän psotiivisuuspläjäys: sain vuoden odotuksen jälkeen sentään taulun seinälle! Hurraa!
♥: Tintti

tiistai 20. marraskuuta 2012

The Precious Little Things in Life

Unohdin mainita eilisestä psyko käynnistä yhden erittäin oleellisen seikan. Se nimittäin näkyi kasvoiltani ja kuului puheestani sen verran selvästi, että psykologiki totesi sen oikein ääneen. Olin selkeästi pirteämpi, kuin yleensä. Suorastaan hymyilin. Arvelin sen johtuvan työttömyyden tuomasta ajasta ja stressittömyydestä.

Psykologi veikkasi kuitenkin jotain muutakin ja hän oli aivan oikeassa. En vain ollut uskaltanut todeta sitä ääneen, koska yleensä silloin tapahtuu jotakin hirveyksiä ja kaikki alkaa menemään päin mäntyä!

Minulla ja M:llä menee paremmin. Se mistä se johtuu, on mysteeri minulle itsellenikin. Toki meillä on edelleen pieniä tyhmiä kinoja (viimeksi se veti kilarit, kun VÄHÄN lainasin yhtä sen partahöylän irtoteristä) mutta ne unohtuu ihan yhtä nopeasti, kuin ovat alkaneetkin.

En ehkä tiedä mitään parempaa tapaa herätä, kuin se, että M viheltelee keittiössä. Se saa hymyn huulille kerta toisensa jälkeen ja helpottaa ylös nousemista. No hyvä on, ehkä vielä parempi tapa on herätä miehen kainalosta, mutta se ei kyllä auta ylös nousemista sitten yhtään, päin vastoin.

Eilen M opetti minua käyttämään meidän kahvinkeitintä, jotta voin kestitä lauantaina vieraitani. (M on itse töissä.) Kyllä, luitte ihan oikein. En juo kahvia, joten en ole koskaan kokenut tarpeelliseksi opetella sitä keittämäänkään. Oppia ikä kaikki.



♥: Tintti


Pää kiinni painajainen

Mulla on ihan törkeä mustasukkaisuus ongelma. Sille on kyllä olemassa oikein hyvät perusteet, jotka on varmasti tulleet jo aikaisemmin teille oikein selviksi.

Eilen olin ihan järjettömän mustasukkainen yhdestä tyypistä, jonka tajusin vasta jälkeenpäin olevan naimisissa. Jeah. Onneksi pidän epäilykseni yleensä omana tietonani, mutta oishan se silti kiva, ettei tää homma mene ihan överiksi.

Se miksi paniikki iski johtuu unesta, jonka näin tässä pari yötä taaksepäin. Aina ennen tämän sortin unet ovat osoittautuneet myöhemmin pettämisen osalta todeksi (ja joskus nainenkin on ollut sama, kuin unessani), joten voitte vain kuvitella millainen pyörremyrsky päässäni on myllertänyt.

Unessani olin juuri saanut M:n kiinni pettämisestä. Tällä kertaa hänen sänkykumppaninsa osoittautui hänen työkaverikseen, joka selitti aika hyvin merkillisen pitkiksi venyneitä työvuoroja. Nainen ei tuntunut olevan moksiskaan. Hän vain kihersi mieheni vieressä, kuin olisi omistanut tämän. Kaunis, nuori ja hoikka. Ruskeat korkkiruuvikiharat ja täydellinen hymy. Tunsin itseni rupikonnaksi.

M myönsi viettäneensä öitä hänen kanssaan. Olivat oikein vuokranneet jonkun kivan pikku mökin jostakin. Voi kuinka suloista. 

Tunsin itseni petetyksi, en vain siksi, että M oli harrastanut seksiä toisen naisen kanssa, vaan myös siksi, että kuukautiseni olivat myöhässä jo toista viikkoa ja epäilin olevani raskaana. Emme olleet käyttäneet ehkäisyä, koska M oli todennut jotakin siihen suuntaan, ettei se (mahdollinen raskaus) haittaisi häntä. Nyt vasta käsitin, ettei se haittaisi häntä siksi, ettei häntä kiinnostanut pätkän vertaa, eikä suinkaan sen takia, että hän haluaisi lapsia, kuten olin jostakin kumman syystä pienessä päässäni kuvitellut.

"Haluatko sä olla mun vai sen kanssa?" minä tivasin naama punaisena. M sen sijaan näytti rauhalliselta ja mietteliäältä, ikään kuin hän olisi ollut puoliksi unessa. Lopulta hän vastasi: "Mä en tiedä..."
"Siis miten niin et tiedä!?"
"No en vaan tiedä.. vielä."
"Vielä!? Aiotko sä jatkaa sen tapailua?"
"No kyllä mä ajattelin... äh! Älä nyt mökötä siinä! Tule tänne niin halataan..."

Siinä vaiheessa heräsin siihen, että M kaappasi minut kainaloonsa. Lähellä oli, etten vetänyt sitä turpaan.

Nyt en uskalla mennä nukkumaan.

♥: Tintti

maanantai 19. marraskuuta 2012

Kyllästyn nopeasti...

Heipsan! Kuten huomata saattaa, päivitin blogin ulkoasun TAAS. En voi sille mitään, mutta edellinen alkoi jo kyllästyttää. Haha.

Infotkaa, jos jotkut fontit on liian pienellä, tai muuten vain epäselkeitä, niin korjaan asian! :)

♥: Tintti

Ihminen kuluttaa elämänsä pohtimalla menneitä, tuskailemalla nykyhetkeä ja pelkäämällä tulevaisuutta

Kävin tänään taas psykologilla. Puhuttiin asiasta, josta mun ei taas vaihteeksi pitäisi edes tietää mitään. Haha. Tästä päästiin taas pohtimaan aihetta, kuinka tulla toimeen ihmisen kanssa, joka ei halua tulla toimeen sinun kanssasi. Siinäpä vasta pulma.

Purkasin myös synttäreistä aiheutuvia paineita. Omat synttärit kun menee perinteisesti ihan mönkään ja jostain syystä olin kuvitellut, että nyt ne voisivat oikeasti jopa onnistua! Tämä ajatus kai kumpusi siitä, etten viime vuonna pitänyt mitään kestejä, koska olin niin rikkipoikki vietettyäni virallisen synttäripäivän lääkärillä itkiessä, saanut saikkua masennukseen ja tullut vielä myöhemmin haukutuksi ko. asian takia. Siitä ei kai voi kuin pistää paremmaksi.

Tänä vuonna päätin kutsua kesteille vain ne tärkeimmät ja läheisemmät, mutta tottahan toki mun tuurilla kaikilla oli jo samalle päivälle muita suunnitelmia ja tällä hetkellä näyttää siltä, että vieraita on tulossa alle kymmenen.

Eihän se määrä toki merkitse, vaan laatu ja ihan huipputyyppejä onkin tulossa! ♥ Syyllisyys painaa ja tunnen itseni itsekkääksi, kun haluaisin niin kovasti juhlistaa ikääntymistäni (hei mä selvisin taas yhden vuoden!) minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Tiedän, että on vallan inhimillistä toivoa moista, mutten silti voi syyllisyyden tunteilleni mitään. Samaan aikaan vähän pelottaa, että käy kuin Vilijaanalle juhannuksena: istun yksinäni kaikkien herkkujen keskellä odottamassa turhaan, että edes joku tulisi. Ei välttämättä kovin realistinen pelko, mutta kuitenkin.

Sitten päästiin itse asiaan. Mun pääni humisi tyhjyyttään heti, kun olisi pitänyt tehdä tulevaisuuden suunnitelmia.

Sain kolme vaihtoehtoa: mielialaryhmä, terapia, tai hoidon lopettaminen. Suljettiin kolmas vaihtoehto pois siltä istumalta ja päädyttiin pian molemmat siihen tulokseen, että terapia olisi minulle se paras vaihtoehto, eikä b-lausunnon saaminen sitä varten tosiaankaan olisi mikään ongelma. Siinä vain olisi se pieni mutta, että terapeutti pitää etsiä itse ja hoidosta pitää maksaa. Joskin hyvänä puolena olisi se, että hoito sovittaisiin samantien seuraavalle kolmelle vuodelle ja hoito olisi sen verran tiivistä, että terapeutille pääsisi luultavasti jopa kaksi kertaa viikossa.

Tuumittiin, että tiivis hoito on minulle parempi, kuin harvakseltaan käynti, jota taasen olisi ollut mielialaryhmässä tarjolla, sillä minulla menee aikani lämmetä ja luottaa uusiin ihmisiin. Tuntuisi sitäpaitsi ihan hölmöltä käydä ensin puolivuotta mielialaryhmässä ja sitten vaihtaa taas hoitavaa tahoa siirtyessäni terapiaan, sillä sinne tässä tähdätään joka tapauksessa.

Ensi kuussa olisi sitten tapaaminen lääkärin kanssa, jolloin pitäisi lyödä tulevaisuus hoidon suhteen lukkoon.

♥: Tintti

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Jos sua ei ois ollut niin olisin keksinyt sut


Viikonloppu meni nopeasti. Perjantaina tosiaan kävin vähän kaupoilla ja kuolasin valmistuvaa synttärikakkuani. Sain sentään nuolla kulhot, ihan niin kuin lapsena. Tosin äklymakeaa marenkia ja suklaa juttua (jolla oli joku tosi hieno nimi) ei pystynyt syömään ihan yhtä paljon, kuin joskus kakarana olisi kyennyt.

Lauantaina kävin kaverin kanssa Fazerin kahvilassa herkuttelemassa ja vaihtamassa kuulumisia (= uusimmat ja kuumimmat juorut). Saatiin ainakin hersyvät naurut.

Iltasella sisko tuli kaverinsa kanssa toimittamaan mulle boolimaljan ja mukeja, ennen kuin lähdettiin yhdessä tuumin keskustaan syömään ja keikalle. Meidän oli tarkoitus mennä Bravuriaan, mutta siellä oli niin täyttä, että päädyttiin mäkkiin. Ylläri!

Kaija Koo oli ihan mahtava, kuten aina. Vähän harmittaa, ettei keikalle saanut tuoda kameroita, joten mitään kuvamatskua mulla ei valitettavasti ole teille antaa.



Kaija sen sijaan on antanut minulle hyvinkin paljon. KK:n musiikki on aina ollut lähellä sydäntä ja hänen tuotannostaan tuntuu löytyvän biisi joka tilanteseen: suruun, ikävään, vitutukseen ja no, etenkin siihen rakkauden kaipuuseen.






Lisäksi hänen musiikkinsa on inspiroinut minua monella tapaa. Esittelen teille siitä yhden esimerkin. En valitettavasti osaa sanoa minä vuonna olen tämän tekstinpätkän alunperin kirjoittanut. Hyvin todennäköisesti aikavälillä 2000-2011 ja suoraan sanottuna jotkut kohdat suorastaan hävettää mua, joten voi olla, että tulen kirjoittamaan koko kappaleen, ellen koko stoorinkin ihan uusiksi. En tiedä saako tästä mitään irti, sillä kyseinen kappale löytyy tällä hetkellä word-tiedoston sivulta 418. Mut ehkä tää on niinku kauniit ja rohkeat johon messiin pääsee aina, vaikkei sitä olis kattonu moneen vuoteen..

Anyway, teitä viihdyttämään ja minua kirjoitushankkeissani motivoimaan:



Jalokivimeri
~Kahdeskymmeneskuudes luku~
Menneen voi unohtaa, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi, koskaan
Tiia R.


Oli huhtikuinen lauantai-iltapäivä, kun yöperhoset liitelivät vatsassani. Frodolla oli palava halu päästä haltiasoturien mukaan, ratsastamaan noilla upeilla sotaratsuilla joilla he olivat koulun ohi karauttaneet.
”Olen ratsastanut niillä ennenkin, enkö saisi jälleen?” oli Frodo kysynyt, mutta opettaja oli sanonut, että ”sota ja huvi ratsastelut olivat kaksi eri asiaa ja että ne pitäisi tuossa iässä osata jo erottaa toisistaan.”
Frodolla oli syntymäpäivä ja hän oli saanut lahjaksi itsestään täyttyvän pullon alkoholipitoista punaviiniä sillä ehdolla, että käyttäisi sitä sivistyneesti. Hän oli kuitenkin tarjonnut pullosta nuoremmillekin Darcheille ja minusta tuntui nyt, että veren siasta suonissa virtasi vain viini.
Ystävykset olivat lähteneet kävelylle koulun maille. Rehtori oli antanut meille erityisluvan ulkona liikkumiseen, sillä hän luotti meihin kaikesta huolimatta, lähes koko sydämestään. Osin se saattoi johtua myös siitä taiasta, jonka Frodo oli houkuttelut Jasminin tekemään. Yhtä kaikki, me kävelimme nyt keskellä metsää, emmekä tienneet ollenkaan missä olimme. Varmaa oli vain se, että olimme ainakin sen verran kaukana, ettei kartanoa enää näkynyt. Aurinko oli jo painunut mailleen ja pimeä alkoi laskeutua.
Frodo oli saanut minut aivan sekaisin punaviininsä ansiosta. Tarkastelin kiinnostuneena Frodon ilmaa leikkaavaa katsetta.
”Frodo, silmäsi ovat punaiset kuin rubiinit!” Jasmin kikatti. Olimme sittenkin löytäneet aina niin elegantin Jasminin heikkouden, viinin.
”Olet juonut liikaa viiniä, näet vain punaista”, Shaina kuittasi Jasminille.
”Kohta on maanantai”, Tuija valitti.
”Kohta on kesä!” Shaina riemuitsi.
”Mutta lauantaina alkaa taas elämä”, Taija sanoi iloisesti hörpäten lisää viiniä.
”Lainaa sitten elämän kirja, niin se alkaa varmaan jo maanantaina”, Tom narisi, hän oli selvästi ainut, jolla oli vähääkään järkeä jäljellä. Tai niin hän ainakin itse ajatteli.
”Ei sitä saa lainata”, Taija muistutti hiukan harmilliseen sävyyn.
”Muistatko kun kerran yritettiin?” Tuija nauroi nyt hysteerisesti.
”Joo muistan!” Taija nauroi. Muut olivat vähän ulkona tilanteesta ja tyytyivät vaihtamaan kulmankurtistuksia pysyen vaiti.
Yhtäkkiä ympärillämme syttyivät tuhannet kirkkaat valot. Yö oli hiipinyt yllemme lähes huomaamatta. Ystävykset unohtivat olevansa hiprakassa, sillä tämä ilmapiiri oli humalluttanut meidät täysin. Viinipullo putosi Jasminin kädestä räsähtäen rikki, lasinsirpaleet levisivät pihamaalle ja viini värjäsi jalkojemme alla olevat valkeat laatat punaisiksi.
”Sinne meni hyvä viini”, Frodo surkutteli.
”Olet ilmeisesti jo tarpeeksi päissäsi, etkö huomaa kuinka kaunista täällä on?!” Jasmin henkäisi.
Taivaalla tähdet loistivat kirkkaina kuin miljoonat jalokivet. Valoja syttyi lisää ja huomasimme nyt eksyneemme jonkinlaiseen kylään. Tom otti askeleen taaksepäin ja kuului loiskahdus. Vilkaisimme Tomiin päin, hän oli astunut lampeen.
”Kylmää!” Tom uikutti vetäisten jalkansa pois hyytävästä vedestä. Tähdet heijastuivat sen lähes tyyneen pintaan.
Siinä me seisoimme kuin noiduttuina katsellen mustan puhuvaa vettä, unohtaen ympärillämme olevat valot, vaikka osa niistä heijastui lampeen. Lasse sytytti liekin kämmenelleen.
Vesi oli nyt peilityyni.
”Voi Jeesus”, Shaina henkäisi vilkaistessaan lammen pohjaan, aluetta jonka liekki oli valaissut.
”Jalokivimeri”, sanoin ajattelemattomasti.
”Lampi”, Tom korjasi oitis.
”Tuonne tahtoisin sukeltaa”, Frodo sanoi. Hänen silmiinsä oli palannut se kiilto, intohimo. Silloin kun Frodo jotain halusi, sen hän myös sai, tavalla, tai toisella.
Frodo kavahti astuessaan kylmään veteen. Pinta värähteli hänen kahlatessaan yhä syvemmälle ja syvemmälle. Näytti kuin jalokivet olisivat liplattaneet lammen aalloilla hänen liikkeittensä mukaan. Poika tihrusi alas, muttei nähnyt kuin tummalla taustalla liikehtelevien tähtien kuvajaiset.
”Lasse, valoa!” Frodo huusi, mutta ennen kuin Lasse oli ehtinyt edes sulkea kämmentään, syttyi lammen keskelle suuri ja kirkas valo. Frodo peitti silmänsä kädellään ja katsahti sitten alas. Jalokivet kimalsivat hänen jalkojensa alla sateenkaaren värein.
”Poimi nyt yksi ja tule pois sieltä!” Shaina komensi.
”On vaikea valita”, Frodo hymisi valossa säihkyvien lasinpalasten keskeltä.
”Valitse kirkkain”, Jasmin kuiskasi hiljaa.
Frodo, ole kiltti. Jäinen vesi käy vielä turmaksesi, ajattelin pidellen kädessäni juuri Lasselta saamaani kynttilää. Puiden latvoihin pesiytynyt tuuli lehahti yhtäkkiä matkaan sammuttaen lepattavan kynttilän. Lasse laski kätensä harteilleni. Vilkaisin Frodoa, tämä piteli rintaansa hämmentyneen näköisenä.
”Frodo?!” Shaina huusi Lassen sytyttäessä kynttiläni sydämen taas lämpimään liekkiin.
”On vähän kylmä”, Frodo totesi hajamielisesti enemmän itselleen kuin muille ja vilkaisi suurta ja kirkasta valoa takanaan. Päättäväisin askelein hän kääntyi ympäri ja kahlasi sitä kohden. Silmiään siristellen hän nousi pienelle tasanteelle lammen keskelle, jonne tämä suuri ja kirkas valo oli asetettu.
”Frodo mihin sinä menet?!” Jasmin huusi huolestuneena rannalta, tähyillen ystävänsä perään. Jasmin lähti kahlaamaan pojan perään ja seisoi pian tämän vierellä, kirkkaan valon loisteessa.
”Mitä sinä täällä?” Frodo kysyi säpsähtäen.
”Tulin hakemaan sinua”, Jasmin totesi hymyillen. He tuijottivat hetken toisiaan, muiden katsellessaan heitä rannalta.
”Menervetúlen”, kuului helisevä, mutta totinen ääni kahden nuorukaisen edessä. Frodo säpsähti kaatuen veteen.
”Frodo!” Jasmin kiljaisi yrittäen etsiä katseellaan ystäväänsä hyisestä vedestä. Kirkas valo oli heikentynyt, eikä se tarjonnut apuaan tällaisessa pulmatilanteessa.
”Auta häntä!” Jasmin kiljaisi tälle vieraalle neidolle, joka häntä sinisillä silmillään tarkkaili.
”Are hiilen”, Neito sanoi kylmästi, se ei selvästikään ollut pyyntö. Jasmin vaikeni, ei siksi että hän olisi totellut tätä vierasta, vaan siksi, että hän oli niin kiukkuinen. Viinikin oli loppu. Miksi viini oli aina loppu, kun sitä eniten janosi?
”Hena mínar ánaren, túla talen a lithen”, neito sanoi ojentaen kätensä hyytävän veden ylle. Jasmin huomasi nyt hehkuvan esineen olevan suuri kristalli, joka oli maalatuilla kaarevilla oksilla kiinni suuressa koristeellisessa kivijalassa.
Kristalli alkoi taas hehkua. Jasmin erotti vedessä pojan kasvot. Haltia ojensi kätensä lausuen outoja sanoja ja kuin ilmasta koostuvat kädet vetäisivät pojan ylös. Frodo heittäytyi rannalle Jasminin ja neidon väliin.
”Eleanír?” Frodo kuiskasi kunnioittavan ja hämmennyksen sekaisella äänellä uskomatta silmiään. Neito nyökkäsi laskien hopeisen huppunsa alas paljastaen kullankeltaiset pitkät hiuksensa ja virheettömät kasvonsa. Frodo huomasi haltiassa myös jotakin uutta. Neidon otsalla kimmelsi kristallinen pisaran muotoinen helmi. Jasmin tunnisti helmen oitis ja niiasi nopeasti. Hän tunnisti kyllä Galadmirin kun sellaisen näki. Säteilevä jalokivi oli aina ollut suurhaltioiden merkki, prinsessan sydän.
”Voi hyvä haltiani, tarkoitan pelastajani, ei kun siis prinsessa, arvon neito”, Frodo sopersi yrittäen kammeta jaloilleen. Eleanír ojensi hymyillen kätensä poikaa kohti, epävarmasti poika tarttui siihen ja neito auttoi hänet ylös.
Jossakin kaikui sotatorven tuttu toitotus. Haltia käänsi päätään äänen suuntaan. Pimeässä syttyivät tuhannet valot, ne kirkastuivat. Darchejen ympärille paljastui laajahko valkoinen kaupunki. Rakennukset oli valmistettu suurimmalta osaltaan puihin, mutta lampea kiersi suuri linnake. Jokainen kaari, holviaukko, ikkunan peitteet ja ovin karmit olivat kauniin koristeellisia. kaupunki loisti hetken kirkkaan valkoisena kuin lumi, ennen kuin hukkui taas pimeään yöhön. Vain tarkkasilmäinen pystyisi erottamaan sisäänkäynnin yön verhoamaan kaupunkiin.
”Teidän on mentävä nyt”, Eleanír kiirehti heleästi, mutta vaativasti. Jasmin ja Frodo nyökkäsivät pikaisesti ja alkoivat kahlata takaisin muiden luokse. Frodo vilkaisi vielä kerran tummaa hahmoa sammuneen kristallin vierellä.
Jasminin ja Frodon hämmästykseksi Eleanír seisoi heitä vastassa. Jasmin tiesi, ettei tämä ollut kahlannut heidän takanaan. Hän oli ilmestynyt kuin tyhjästä.
”Tarvitsette ratsut päästäksenne takaisin varjoja nopeammin”, Eleanír sanoi heristäen korviaan, hän kuuli ratsujen lähestyvät nopeasti.
”Ja Frodo, tuo naarmu poskessasi pitää poistaa, tai ihmiset alkavat ihmetellä”, Eleanír sanoi ja ennen kuin Frodo oli ymmärtänyt mistä neito puhui, oli haltiatar vetänyt viittansa kätköstä samankaltaisen kiven, kuin Frodo oli juuri poiminut vedestä ja painanut sen pojan poskea vasten mumisten jotakin heleällä kielellään. Kirkas valon välähdys ja naarmu oli poissa. Poika hipaisi sileää poskeaan ja oli kiittämässä Eleanír neitoa, mutta huomasi tällä olevan kiireellisempiä asioita kuin pojan kiitoksen sanat. Kiittää ehtisi myöhemminkin, pelastautua vain siltä istumalta.
”Manatha, i nettan!” haltia huusi kutsuvasti ja hetkeä myöhemmin rinnallemme ilmestyi ääntäkin nopeammin, kahdeksan tummanpuhuvaa ratsua.
Niin me laukkasimme varjoja ja ääniä nopeammin läpi metsän ja nurmikentän. Kuulimme kaikkonevat torven toitotukset ja sotaratsujen heikentyvät äänet. Frodo puristi löytämäänsä kiveä, se oli lähes samanmuotoinen, kuin Eleanírin hopeisessa pannassa.

Vaikka elämässä tapahtuisi odottamattomia käänteitä, vaikka ystävät eivät olisi tyytyväisiä toistensa päätöksiin, yhtä kaikki he olivat ystäviä siitä huolimatta ja nauttivat niistä iloisista asioista ja naurun rippeistä, jotka heille oli suotu.
Makasimme pimeässä huoneessa yrittäen pidätellä naurua, jotta muut saisivat nukkua.
”Jasmin oli ihan huppelissa”, Shaina räkätti viereisessä sängyssä pidellen vatsaansa.
”Niinpä!” totesin nauruni välistä.
”Me puhuttiin Susanin kanssa silloin kun oltiin siellä luolassa”, Shaina sanoi, kun oli saanut tyynnytetty hiukan nauruaan.
”Tiedän, teillä näytti riittävän juttua, enkä viitsinyt sitten häiritä teitä”, sanoin lempeästi, vaikka tiesinkin, että keskustelun aiheena oli ollut Lasse.
”Me puhuttiin vähän kaikesta, niin kuin esimerkiksi – ”
” – Lassesta”, lopetin lauseen sisareni puolesta ja tuijotin Shainan hämärässä kiiluvia silmiä.
”No siitäkin”, Shaina myönsi. Hän oli vihdoin lopettanut nauramisen. Minäkin aloin vakavoitua, hymy oli pyyhkiytynyt kasvoiltani ja tiesin, että saisin nyt kuulla totuuden, tai ainakin osan siitä.
”Kerro”, kehotin ja valmistauduin kuulemaan jotakin, jota en haluaisi kuulla, vaikken tiennytkään vielä tarkalleen mitä olisi tulossa.
”No silloin kun minä itkin ja se lohdutti mua…” Shaina aloitti, hän näytti tarkasti puntaroivan sanoja.
Lohdutti miten? Minä mietin jossakin mieleni sopukoissa.
”Ja sitten me suudeltiin – ” Shaina jatkoi, kun siinä ei olisi ollut mitään ihmeellistä. Minä hätkähdin ja tunsin kuinka palanen minusta kuoli, tätä minä en ollut odottanut, mitä tahansa muuta, mutta ei tätä. Kuinka Shaina saattoi?
”Shaina, sinähän seurustelet”, totesin nopeasti, koska en halunnut vaikuttaa järkyttyneeltä.
”Niin, mutta kun minä en voinut mitään.”
Selityksiä, selityksiä…
”Miten niin et voinut? Olisit työntänyt sen pois tai jotakin”, sanoin ajattelemattoman kireään sävyyn.
”Minä…”
”Se olit sinä! Sinä halusit että hän suutelisi sinua!” kivahdin turhan kovaäänisesti.
”Anteeksi, minä vain ajattelin…”
       Ajattelit ja ajattelit, mikseivät ihmiset muuta tehneet, kuin ajattelivat. Ajatteleminen on pahasta.
”…Että siinä olisikin joku muu”, Shaina sanoi sellaiseen äänensävyyn, että vihani alkoi uhkaavasti horjua sääliä kohti.
”Voi Shaina…” sanoin lähes säälivästi, vaikka kyyneleet polttelivat jo silmiäni.
”No se vain tapahtui”, Shaina selitteli, kuin ei olisi tehnyt sen kummempaa kuin rikkonut lasin, todellisuudessa hän oli melkein särkenyt sydämeni.
”Anteeksi.”
Minä havahduin. Tuo alakuloinen ja vilpitön ääni sai kyyneleen valahtamaan poskelleni. Pyyhin sen huomaamattani.
”Menneet on menneitä, ehkä pitäisi vaan keskittyä tulevaan”, minä mutisin, tietämättäni yritinkö vakuuttaa enemmän Shainaa vai itseäni.
”Minä lupaan, etten tee sitä enää ikinä”, Shainan äänessä oli jotakin niin tarmokasta päättäväisyyttä ja myrkyllistä vivahdetta, että halusin uskoa tytön olevan tosissaan.
”Kiitos”, minä kuiskasin niin ystävälliseen sävyyn, kuin suinkin siinä tilassa kykenin.
”Minä lupaan”, Shaina toisti vakaana.
”Ja minä uskon sinua ja olen siitä hyvin kiitollinen”, sanoin ja ojensin kättäni kuin lupauksen merkiksi. Pian Shainan käsi tarttui siihen pimeässä ja näkymätön hymy kiiri kummankin kasvoille.
”Miten minä pärjäisinkään ilman sinua?” Shaina kysyi kunnioittavan ystävälliseen sävyyn.
”Ja miten minä pärjäisin ilman sinua?” kuulin ääneni kysyvän.
Niin me hiljenimme rauhan merkeissä, miettimään asioita rauhassa itseksemme. Kumpikaan meistä ei sanoisi sinä yönä enää sanaakaan.



Okei.. tää oli ehdotommasti 2000-luvun alkupään matskua, lukuunottamatta myöhemmin lisättyä loppua. Ehkä musta ei tulekaan kirjailijaa. :p


T: Tintti, joka luki itsekin tämän (ties kuinka monen vuoden jälkeen) vasta pastettuaan tämän tänne. Muumitikkari sille, joka jaksoi lukea koko paskan! :))

lauantai 17. marraskuuta 2012

Makeampi makeaa...

Moikka... täällä toi yks ihana taiko mulle eilen synttärikakkua valmiiksi pakkaseen...

Ensteks laitettiin kilokaupalla sokeria...

ja sit vähän suklaata...


...ja marenkia!
Sit sopivasti täytettä...

Koristelua...
Ja valmiina pakkaseen!
Tämmöstä herkkua täällä sitten viikon päästä tarjoillaan! Niin tosiaan, mikäli sitä on vielä jäljellä... ;)

ps. Oon kuulemma ihan paska valokuvaaja, mut ehkä se ei haitanne, kun en tee sitä työkseni.

♥ Tintti 

perjantai 16. marraskuuta 2012

Kaikille teille, joilla ei ole omaa elämää

Sain tunnustuksen, joka ei tosin ollut osoitettu suoraan minulle: olen fiksu ja kaunis nuori nainen. Tosin siihen liittyi taas ihmetys siitä, että miten ihmeessä tällainennuori ihminen voi olla masentunut.

Onhan se toki ihmeellistä, että herkkä, koulukiusattu, yksinäinen, selkään puukotettu, hyväksikäytetty, (sekä henkisesti, että fyysisesti,) pariin kertaan hukkumaisillaan ollut, moneen kertaan petetty, niin parisuhteessa, kuin muutenkin, useasti hakattu, elinikäisestä sairaudesta kärsivä (se skolioosi hyvät ihmiset), tärkeimmän ihmisen ja turvapaikkansa menettänyt ihminen on masentunut. Lisätään siihen päälle vielä miellyttämisen halu, maahan poljettu itsetunto ja muut lapsuuden traumat. Ihmehän tämä on, suorastaan!

Samaan aikaan kuitenkin kirjoitetaan siitä, kuinka yhä useampi nuori hakeutuu psykiatriseen hoitoon ja kuinka yhä useampi nuori jää työkyvyttömyyseläkkeelle. Surullista, muttei mielestäni mitenkään omituista.

Jääkää te taputtelemaan kiusaajien olkapäitä, kun heillä on vaikeaa, kun kiusatut eivät suostu enää alistumaan ja pysymään hiljaa. Minä olen antanut ihmisten kohdella itseäni kuin paskaa, hakkaamaan, nimittelemään, varastamaan tavaroita, jättämään ulkopuolelle ja pysynyt tästä kaikesta ihan hiljaa siinä pelossa, että jos avaisin suuni tapahtuisi jotain vielä kamalampaa. Mikä pahinta olen tehnyt heidän tehtäviään, valehdellut heidän puolestaan ja väittänyt heitä hyviksi tyypeiksi, etten vain saisi turpaani, mutta sain silti.

Minä en suostu siihen enää.

Sillä aikaa, kun te juoruatte ja valitatte elämästäni ja asioistani muille, koska ette syystä tai toisesta kehtaa, tai uskalla sanoa sitä itse, minä nautin avokkini tekemästä herkullisesta illallisesta. ♥


Hyvä ruoka, parempi mieli! Suosittelen lämpimästi teillekin! :)

ps. kiitos kannustuksesta, ilman teitä tätä tekstiä ei olisi syntynyt.

♥: Tintti

torstai 15. marraskuuta 2012

Tota me vähän katsellaan, ollaan turisteja. Turistii!

Mulla oli tänään vaan yksi tehtävä, jonka olin itse antanut itselleni: käy ruokakaupassa. Ruokaa en oo saanu ostetuksi, mutta kaikkea muuta kylläkin. Niin kuin esimerkiksi Lumenen tehtaanmyymälästä pari alennuksessa ollutta puuteria ja yhdet ylihinnoitellut jouluvalot Anttilasta.

Niin ja taisin mä käydä pitsallakin...?
Tänään oon myös leikkinyt turistia. Ensin vähän hävetti, mutta sitten innostuin niin, että unohdin kaikki muut ihmiset.

Jokaisen turistin pakollinen otos ja ehkä yksi Helsingin suurimmista nähtävyyksistä.

Suomen Big Ben, tai joku sellanen












Hetken päästä olin jo ihan oikea turisti. Ei mulla ollu mitään hajua mitä ne rakennukset oli, mutta ne nyt vaan oli pakko kuvata, kun ne oli niin nättejä!

Tää on ehkä yks mun lempparitaloista. Miksei enää rakenneta mitään näin nättiä?




Ehkä mä teen ne ruokaostokset sitten huomenna...?

♥: Tintti
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...