keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Viimeistä vietiin taas...

Jee! Perjantai jee! Eikun hetkinen... nythän onkin vasta keskiviikko. Töissä oli aika hiljaista. Neljä ihmistä istui keittiönpöydän äärellä, kuin maansa myyneinä. Jokaisella meistä sama kohtalo, tunnit kävivät vähiin...



Pientä piristystä viimeiseen työpäivään toivat kuitenkin yhden kuvaajan tuomat herkut. Pääsimme leikkimään poliisiopistoa. Mitä parempaakaan tekemistä meillä olisi muka ollut, kuin syödä donitseja? Lattiat olisi kuulemma saanut mopata. Kukaan ei jostain kumman syystä innostunut ehdotuksesta.



Töitten jälkeen kävin pitkästä aikaa Omenassa ostoksilla. Mukaan tarttui kasa kaikkea hirveän kivaa ja etenkin tarpeellista. Mitähän mä taas ostinkaan...?


Neuleet H&M 
19,95€ ja 9,95€


Lindex
Bombshell rintaliivit 9.95€
Alushousut 5.95€

Sukat x 4 Lindex 7.95€
Alushousut Lindex 1.78€
Luotto ripsari: Maybelline New York Volum'express Turbo Boost Waterproof  Citymarket n. 14€

Lisäksi petin Seppälän lastenosastoa käymällä vieraissa H&M:n vastaavalla, josta löytyivät (162cm) farkut hintaan 19,95€. Niin ja Cittarista piti vielä noutaa cokista, koska enemmän on vähemmän ja tulee huomattavasti edullisemmaksi ostaa 4pack, kuin 2packi lähikaupasta. Voin kertoa, että kuuden litran raahaaminen muiden nyssäköiden ja pussukoiden lisäksi Omenasta laajasaloon käy melkein urheilusta.

Kotona olin seitsemältä. Ahkerasti ilmoitin itseni vielä työnhakijaksi netissä, notta saan pelivaraa ainakin sen verran, että voin huomenna vain olla ja laiskotella. Eipä mulla toisaalta paljon muuhun enää varaa olekaan...

♥: Tintti

tiistai 30. lokakuuta 2012

Tuttu ja tuntematon

Toiseksi viimeinen työpäivä. Havahduin aamulla siihen, että meinasin pestä hampaani koiran hammastahnalla. Ei siinä toki muuten mitään, mutta maksa ei ole koskaan kuulunut lempimakuihini.

Skippasin tänään valokuvausryhmän ja se tuntui kovin ikävältä päätökseltä. Kuvakin oli valittuna heti sillä sekuntilla, kun sain kuulla viikon aiheen: tuttu ja/tai tuntematon. Ohjaajan mielestä olisi liian vaikeaa sijoittaa kuvaan samaan aikaan tuttu ja tuntematon, mutta minusta se tuntui ehkä turhankin helpolta. Kuva tulee tässä, kertokoot se näin kovin kliseisesti enemmän, kuin tuhat sanaa...




♥: Tintti

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Rahan menoa ei voi estää...

Näin tulevana työttömänä on vissiinkin juuri oikea aika havahtua siihen, että tarvitsis jos jonkinlaisia asioita ja himoitsee kaikkea muuta, millä ei välttämättä oikeasti tee yhtään mitään.

Pakollisiin (ja pikaisiin) hankintoihini ja tehtävälistaani kuuluvat tällä hetkellä:
* Koiran ruoan tilaaminen, johon uppoaa taas kivasti vajaa pari sataa
* Sukkien ostaminen, koska pesukone on syönyt kaikki
* Alusvaatteiden ostaminen, koska koira on syönyt kaikki
* Vedonestopannan hankkiminen, ennen kuin murran käteni, tai jalkani
* Talvisaappaan vieminen suutarille, notta siihen saadaan uusi ja toimiva vetoketju. Operaatio ei toivonmukaan maksa sitä 50€:a.
* Uudet farkut, Seppälän lastenosastolla oletettavasti. Vanhat farkut alkavat kulua puhki.
*Vaaka. Mun on oikeasti pakko ruveta vahtimaan, että pysyn normaalipainon puolella, tai tästä ei tule yhtään mitään.
* Koira pitäisi käyttää eläinlääkärissä
* Meitsin pitäis käydä lääkärissä uusimassa e-pilleri resepti
(* Pitäis raahautua työkkäriin...)

En edes uskalla laskea kuinka paljon kaikkiin noihin tulee palamaan rahaa... Siitä huolimatta mun on kuitenkin ihan pakko himoita vielä paria juttua, joita kyllä ihan oikeasti myöskin tarvitsen, kun näin tarkemmin ajatellaan!

Ne ei niin pakolliset, mutta sitäkin himotuimmat:
* Viherkasveja, koska ne virkistävät mieltä ja puhdistavat huoneilmaa
* Zumba fitness paketti pleikkari kolmoselle, koska mun pitäisi harrastaa edes jonkinmoista liikuntaa ja ko. paketin hankinta on varmasti huomattavasti helpomaa, kuin tankotanssitangon asentaminen olohuoneeseen, eikä tule kuuloonkaan, että harrastaisin liikuntaa ihmisten ilmoilla
* Lämmin neule/villapusero, koska ilman on kylmä
* Untuvatakki, koska palelen jo nyt villapaidassa ja villakangastakissa, eikä pakkasta ole vielä nimeksikään
* Meikkisivellin setin, koska koira söi edelliset
* Ripsipidennykset, koska ne kohottaisivat itsetuntoani ja vähentäisivät myöhästymisriskiä + ripsarin unohtaminen ei enää haittaa!

Ai miten niin oli selityksen makua? Ihan päteviä syitä mun mielestä!


♥: Tintti

Keskiyön känkkäränkkä

Mua vituttaa. Anteeksi nyt ruma kielenkäyttöni, mutta mikään muu sana ei nyt tunnu tarpeeksi voimakkaalta kuvaamaan tämän hetkistä olotilaa.

Miehen ja naisen välinen ero on tänään näköjään se, että kun nainen lähtee juhlistamaan ystävänsä syntymäpäiviä hän tekee sen selvinpäin ja tulee yöksi kotiin, koska haluaa nukkua miehensä vieressä. Mies puolestaan lähtee viettämään poikieniltaa, on parin tunnin päästä jo kaatokännissä ja tälle soitettaessa ilmoittaa tulevansa kotiin vasta aamulla, koska tottahan toki on paljon mukavampaa punkata kaverin sohvalla, kuin omassa sängyssä, vaikka onkin ennen lähtöään luvannut tulla yöksi kotiin. Helvetin hienoa.

Me tosiaan sovittiin, että baarissa saa käydä kaksi kertaa viikossa ja vaikka toki tarkoitin rajata ylipäätään juomisen maksimissaan kahteen päivään, en kuitenkaan ilmeisesti ilmaissut itseäni tarpeeksi selkeästi. Mies nimittäin päätti käyttää sitä näppärästi porsaanreikänä ja näsäviisastella, että mehän sovittiin vaan baarissa käymisestä, eikä juomisesta yleensä.

Olin sille niin kiukkuinen, että raivosin sille puhelimen välityksellä bussissa, välittämättä siitä mitä ihmiset ajatteli. Aloin latelemaan sille sääntöjä siitä, mitä se ei saa tehdä ja mitä sen pitää tehdä, kuten, että jos siellä on yksikään nainen, niin se ei sinne yöksi todellakaan jää ja huomenna on parasta tulla kotiin aamulla, että ehditään tehdä jotakin yhdessä, ennen kuin se karkaa veljensä syntymäpäiville. "Ai mitä muka?" No vittu ihan mitä vaan!

"Oot rakas"
"No niin..."
"EI KÄY! Mä sanoin, että 'oot rakas'."
"No niin säki..."

Turhauttavaa, niin turhauttavaa... Mitä mä teen "rakkaudentunnustuksilla", jotka oon ite käskenyt sanomaan? Vaikka eihän "niin säki"-toteamusta voi edes sellaiseksi laskea. Tää on niin syvältä.



Kiitos, anteeks, näkemiin...

♥: Tintti

lauantai 27. lokakuuta 2012

Why Beige is The New Black

Mulla on kaksi uutta rakkautta - vaalea ja tumma, enkä puhu nyt miehistä, enkä edes suklaasta. Tällä viikolla postissa on sen sijaan tullut kaksi pakettia. Toinen Nellylta ja toinen honkkareista. Arvasitte varmaankin jo mistä on kyse.


Tällä alla olevalla vaalealla unelmalla ajattelin lähteä tänään juhlistamaan toverini syntymäpäiviä. Huhut myös kertovat, että illalla saattaa olla, tai olla olematta eräät toisetkin kinkerit. Tukka on vielä märkänä ja kampaamatta, mutta nappasin silti parit otokset teidän iloksenne, tai vihaksenne. Kummasta mekosta te tyksitte enemmän?

Nelly.com
Dangerous Dress - 15.95€




Eilisen mysteeripaketin sisältö:

ebay
Black Prom Sexy Boho Party V Neck Cream Lace Pleated Mini Dress - $17.98




Pahoittelen kuvien heikkoa laatua. Mun kameroiden linssit on jostain syystä aina ihan kuolassa...

♥: Tintti

perjantai 26. lokakuuta 2012

Ensimmäinen talvipäivä ♥

Maassa on parhaimmillaan 2cm lunta ja liikenne on heti ihan sekaisin. Bussit myöhässä ja metrolaiturilla enemmän ihmisiä, kuin olen koskaan siellä nähnyt olevan. Miten on mahdollista, että talvi yllättää ihmiset joka vuosi? Herranen aika, tämä on sentään Suomi! Myönnetään, että ensilumi tuli tavallista aikaisemmin, tai ainakin muistini mukaan odottelin sitä usein syntymäpäiväkseni marraskuun lopulle, mutta silti.

Parahin Talvi, voisitko kuitenkin mitenkään lakata satamasta lunta, ennen kuin talvisaappaassani on ehjä vetoketju? Kiitos, koroilla on ikävä luistella.

Tänään oltiin talvisten tunnelmien lisäksi jouluisissa tunnelmissa. Työtoveri toi taas perjantain kunniaksi pullaa, keksejä, teetä ja tättätättätättärää: PIPAREITA!


Piparikausi avattu!




Mun piti töitten jälkeen lähteä metsästämään mun iphonelle uutta usb-kaapelia, koska yks karvakasa on päättänyt varmistaa, etten unohtele kännykän latureita seinään silloin, kun niillä ei mitään ladata ja purrut jokaisen johdon poikki. Jokaisen, paitsi tän pienen nysän, joka onneksi löytyi yhden laukun pohjalta ja jonka kanssa saan nyt pärjäillä ainakin hetken aikaa, koska en millään raaskinut ostaa uutta piuhaa. Gigantissa mokoma maksaa: 12.90€ ebayssa: 1.50€. Arvatkaa kumman valkkasin?

Kipasin töiden jälkeen paitsi itiksessä, niin myös postissa, jossa mua odotti tämmönen pikkiriikkinen paketti. Ai mitäkö siellä on? Ai mitenkö pidetään hulluja jännityksessä? Kerron huomenna.


♥: Tintti

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Miten sä voitkaan olla noin tyhmä ja viisas samalla?

Käytiin taas eilen M:n kanssa ei-niin-kovin-kehittävä- kehityskeskustelu meidän suhteen tulevaisuudesta. Kysyin ihan suoraan mitä se tältä suhteelta oikein haluaa ja vastauksen sijaan se heitti saman kysymyksen bumerangina takaisin ja väitti, etten ole vastannut kysymykseen, kuin hypoteettisesti. Miten muuten siihen voi edes vastata? En kai minä voi etukäteen tietää mitä tulee tapahtumaan ja mitä ei. Saati sitten että osaisin lukea toisen ajatuksia, kun se ei niitä viitsi ääneenkään sanoa.

Minusta perheen perustaminen, naimisiin meno ja oman asunnon ostaminen ovat ihan hyviä ja mahdollisia tavoitteita, vaikkeivät kovin omaperäisiä olekaan. Mitä muuta tuohon kysymykseen sitten pitäisi vastata? Minun vastaukseni oli kuitenkin pidemmälle ja tarkemmin mietitty, kuin miehestä viimein puserrettu "mä haluan että tää toimii". Hirveen kiva joo, mutta miten se voi olettaa, että kaikki alkais toimia ihan itsekseen? Että tästä tulee vuosisdan rakkaustarina ilman, että sen eteen tarvitsee tehdä mitään? Niin, että se voi edelleen juosta baarissa ja polttaa ketjussa tavalliseen tapaansa ja eletään onnellisina elämämme loppuun asti?

M oli sitä mieltä, että on ihan sama mihinkä suuntaan sitä lähtee, kun kaikki menee kuitenkin vittuileen. On aina yhtä suuri ilo keskustella asioista rakentavasti noin kypsän ihmisen kanssa. Siihen miksi kaikki menisi vittuilleen M ei osannut sanoa mitään, niin vain kuulemma kävisi. En oikein uskonut M:n ennustajan taitoihin, enkä täten sulattanut vastausta, jolloin sain kuulla, etten ole kuusen kirkkain valo. Miksi mä edes yritän...?



Mua ahdistaa. Mua todella ahdistaa se, että tein mä miten hyvänsä, niin lopputulos on aina sama. Mä en jaksa olla koko ajan varpaillani ja miettiä, että mitä uskaltaa sanoa ja mitä ei, jottei mies suutu, katoa omille teilleen ja lakkaa vastaamass puhelimeen, kuten sillä oli ennen hyvinkin usein tapana tehdä. Möläytin ajatukseni ääneen ja vastaus oli odotettu, muttei toivottu.

"Ai, että tässä suhteessa ei saa enää suuttua, tai olla vihanen? Just just."
Miten joku osaakin olla noin rasittava?

Turhautuneena toistin saman vanhan kysymyksen, vain kuullakseni saman vanhan vastauksen.
"Miksi sä olet mun kanssa?"
"Koska mä rakastan sua"
"Ja missähän se näkyy? Siinä et mä odotan täällä yksinäni kun sä juoksentelet ties missä?"
"Miksi sä odotat?
"No että mä voisin olla sun kanssa!"
"Mikset sä oo sun kavereiden kanssa?"
"No koska mä haluaisin olla SUN kanssa ja ne ei halua, että mä oon sun kanssa".
"Onko ne sit jotain kavereita?"
Todellakin on.

Sain myös kuulla, että voisin odotellessani tehdä vaikka kotitöitä! Kyllä, sitähän mä olenkin aina halunnut tehdä. Siivota miestä varten, jotta sen olis kivempi tulla humalassa puhtaaseen kotiin.

M oli sitä mieltä, että kyllä hän yrittää tehdä suhteen eteen pieniä asioita, mutten kuulemma ole huomannut niitä. Voi kyllä minä huomaan, mutta riittääkö todella se, että mies osoittaa huomiotaan, kun on ensin ollut yön kateissa, tai valmistaa kerran vuodessa riisipuuroa? Niin, kun se ei riitä.

"Aha, eli nyt ei sit olekaan hyvä juttu et mä tulin kotiin ollenkaan!? Jos ei kelpaa niin voin mä lopettaa ne pikkujututkin!"

Kypsää. Todella kypsää.

Jotenkin kummasti saatiin kuitenkin sovittua, että baarissa saa käydä tästä lähin vain kaksi kertaa viikossa ja kerran viikossa me poistutaan kämpästä tekemään jotakin YHDESSÄ. Ei sen tarvitse olla välttämättä mitään erikoista. Viedään esim. Koira lenkille, tai käydään kaupassa. Pääasia, että tehdään edes jotain.

Ketään ei varmaankaan yllättynyt, että nää oli mun ehdotuksia? Niinpä. M:llä ei tunnu olevan mitään ideoita tämän parisuhteen parantamiseksi.



ps. Nukahdin taas aamulla bussiin. Ylläri? No ei..

♥: Tintti

tiistai 23. lokakuuta 2012

Tiiisshhhtaita

Yleiset tunnelmat

Myöhästyin taas töistä puolituntia (ja nukahdin bussiin. Again!) Ei siinä muuten mitään, mutta kun jouduin lähtemään tänään taas puoli kahdelta. Toisaalta tuntuu kyllä tosi hölmöltä istua töissäkään turhan panttina, kun mitään tehtävää ei yksinkertaisesti vain ole. Saadaan rahaa siitä että istutaan syömässä keksejä? Ei huono diili.

Kameraryhmä

Mulla oli hirveen hienot visiot vesipisaroista, mutta koska mulla oli niin kiire kuvata itteeni ja juosta miesten perässä ympäri kaupunkia, en sitten oikein ehtinyt. Valkkasin siis tosi hienosti kuvani kesän kuva-arkistosta, vaikken ollutkaan varma sopivatko ne sittenkään niin hyvin aiheen muottiin, joka siis oli edelleen se yksityiskohta. Toisaalta yksityiskohdan ei tarvitse olla lähikuva kärpäsen silmämunasta, vaan vaikkapa talo, joten kai se voi yhtähyvin olla laivakin.

Okei, paras yksityiskohta tässä ehkä on tuo valokeilassa oleva pullo...

Mua aikaspaljon harmistuttaa, etten pääse ensikerran kameraryhmään, vaikka aihekin oli niin herkullinen: tuttu ja/tai tuntematon. Meitä yritettiin toisinsanoen houkutella kuvaamaan ihmisiä. Mulla olisi ollut yksi kuva jo mielessäkin, mutta ei mahda mitään.

Ei kai mulla nyt tähän hätään sen ihmeempiä. Jotkut vie rahansa pankkiin ja toiset alkoon, meikäläinen kävi viemässä ne apteekkiin ja saippuakauppaan. Jälkimmäisestä ei tosin löytynyt tällä erää sitä mitä etsin, mutta tyhjin käsinhän sieltä ei tietenkään voinut lähteä, niinpä mukaan tarttui vain uusi 
hamppuvoide. Perjantaina uusi yritys.

♥: Tintti

maanantai 22. lokakuuta 2012

"Mörkö, olisimme iloisia jos lähtisit kotiin"

Unohdin ihan mainita, että aamuni kruunasi se, kun joret alkoivat kampin laiturilla linja-autoa odotellessa. Voi sitä ihanuutta, kun saa odotella puolisen tuntia ennen kuin pääsee vessaan. ♥

Juu ei, se ei ollut tämän postauksen pointti. Jorejen alkaminen nimittäin selitti sen, miksi nuppini on ollut viikonloppuna sekaisemmin, kuin tavallisesti. Vaikkakin masentuneena on välillä vähän sellainen olo, kuin olisi menkat koko ajan. Tunteet on yhtä vuoristorataa: yhdessä hetkessä olet iloinen ja hymyilet, kuin naantalin aurinko ja seuraavana sekuntina räjähdät räyhäämään, kuin atomipommi, tai mökötät ja mumiset itseksesi jossakin nurkassa, ellet sitten ole jo kyynelehtimässä, kuin niagaran putous.

Eilen tulin jollain merkillisellä Tintin logiikalla siihen lopputulemaan, ettei M loppujenlopuksi ehkä olekaan ihan niiiin huono mies, kuin sitä tulee usein ajatelleeksi. Toki se käyttäytyy edelleen paskasti, en minä sitä kiellä, mutta on siinä ne hyvätkin puolensa. (Enhän minä nyt muuten hänen kanssaan eläisi. Enhän minä nyt kuitenkaan mikään idiootti ole!) Se ei esimerkiksi ole painostanut mua yhtään mihinkään  muutamaan viime kuukauteen, eikä ole esimerkiksi vikissyt kertaakaan siitä, ettei ole saanut tarpeeksi läheisyyttä, tai mitään muutakaan. Eilen palkitsin M:n odotuksen. Sen jälkeen listasimme toisillemme omat menomme. Alku kai sekin.

Tänään tosiaan alkoivat sitten ne joret, kolme päivää myöhässä... Ne on aina olleetkin jotenkin M:stä riippuvaisia. Huvittavaa sinänsä.


 ♥: Tintti


What time is it?

Maanantai. Taas. Onneksi näitä on työn puolesta enää yksi jäljellä, koska tänään on ollut aika kurja päivä, joskin onnikin on ollut onnettomuuksissa matkassa.

Aamulla unohdin puhelimen kotiin. Ei sinällään vakava juttu, mutta on yllättävän vaikeaa elää edes paria tuntia ilman kelloa! Metrosta astuessani en tiennyt olisiko minulla aikaa maleksia, vai pitäisikö minun juosta ehtiäkseni bussiin. Laiturille päästessäni pääsin toteamaan, että olisin jopa ehtinyt kääntyä takaisin noutamaan luuriani, sillä bussini jätti vuoron välistä. Ratkiriemukasta.

Kellon lisäksi olisin palavasti tarvinnut musiikkia, tai jotain räpläiltävää pysyäkseni hereillä. Ilman puhelinta kävi kuten pelkäsinkin: nukahdin. Onneksi heräsin hyvissä ajoin ennen omaa pysäkkiäni, joskin ehdin siinäkin välissä nukahtaa vielä kahdesti uudestaan.

Pääsin töihin, jossa ei ollut töitä. Puolet päivästä siis lähinnä pelkkää hengailua. Yks ihana toi keksejä ja pullaa ja mussutettiin sitten tyytyväisenä niitä paremman tekemisen puutteessa.

Kotimatkalla nukahdin taas. Pitäis varmaan oikeesti vain nukkua viikonloppuisin, niin vois ehkä jaksaa vähän paremmin töissäkin? Tai ehkä ei.

Kotona mua odotti tämmönen kiva ylläri:


Lamppusilmän päivän saalis: nahkavyö, talouspaperirulla ja kengänkiillotuslaatikko.
Ei vissiin pitäis olla siellä töissä yhtään ylimäärästä, ettei tuo peto metsästä seuraavaksi mun viimeistäkin kenkäparia.

Suokaa anteeksi päivityksen tylsyys, minun on nyt poistuttava siivoamaan paperisilppua ja kuvailemaan yksityiskohtia huomista kameraryhmää varten.

♥: Tintti

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

What the hell...?

Mietin pitkään mitä kirjoittaisin eilisestä, vai kirjoittaisinko mitään. Enää mulla ei taida olla mitään hävittävää, joten sama kai kertoa kaikki.



Eilen tosiaan kävi niin, että illan suunnitelmat vaihtuivat jälleen kerran baarireissuun. Korkkasin kotona yhden neuvoa antavan, joka supisi, että kannattaisi varmaankin valita päällensä jotakin vähemmän riskialtista. Niinpä vaihdoin vaatteita uudemman kerran. (Oikeasti yhteensä varmaan kymmenen kertaa, mutta siitähän ei tarvitse kertoa kellekään...)

Meitsi ja neuvoa antava.
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, alkuperäiseen suunnitelmaan kuului leffaan meno. Deittini oli ehdottanut mahdollisimman myöhäistä ajankohtaa ja eilen minulle vasta selvisi sen syy: sillä oli alkuillan suunnitelmissa poikien saunailta. Ihan tosissaan, kuka lähtee miesten illasta kesken kasken jonkun muijan kanssa leffaan? Ei ainakaan ketään, jonka mä tunnen. Olin ehkä turhankin otettu saamastani huomiosta. Juttu oli liian hyvä ollakseen totta ja niinhän se lopulta olikin.

Mikäli oisin tiennyt poikienillasta aikaisemmin en olisi mitään tapaamista ehdottanutkaan. Nytkin oli lähellä, etten suoraan sanonut, että voidaan ihan hyvin siirtää tapaamista ja niin mun olis varmaan kannattanutkin tehdä lopputuloksen huomioon ottaen.

Baareilu itsessään sujui ihan mukavasti. Tutustuin tyypin kavereihin, jotka oli tosi mukavia. Kävästiin ensin Painobaarissa ja sitten siirryttiin Kokomoon, jossa en ollut aikaisemmin käynytkään. Aika jännä paikka ja niin erilainen tunnelma, kuin muissa baareissa. Vähän niin kuin olisi ollut ulkomailla.

Lähtiessä vettä satoi kaatamalla. Arvottiin taksin ja bussin välillä, mutta koska kumpikaan ei ollut sokerista valittiin bussi. Siitä huolimatta, että mun kengässä oli reikä ja sukka ensimmäisen askeleen jälkeen litimärkänä.

Tyyppi kokkas meille "pientä huikopalaa" viideltä aamulla. Kanaa kolmen pippurin kastikkeella, lisukkeena riisiä ja salaattia. Poltin kieleni teellä ja jätin pupun ruoat syömättä. Millaset ihmiset ylipäätään syö kännissä salaattia? Mun vatsani ainakin huutaa silloin vain ranskalaisia lähimmästä mäkkäristä, tai grilliltä.

Kuudelta nukkumaan. Siis ihan oikeasti nukkumaan. En ole varmaan täysi-ikäsenä valvonut kertaakaan noin myöhään (tai aikaiseen). Ihan oikeasti, olin ihan kuollut. Nytkin pyrin menemään normaalisti nukkumaan viimeistään yhdeksältä illalla ja ihan tosissani tarvitsisin ne kymmenen tunnin unet, etten nukahda kesken päivän.

Heräsin kai kahdeltatoista. En tiedä oliko kyse siitä, että multa ei herunut, vai siitä että kerroin masennuksestani, mutta juttu tyssäsi siihen. Sain taas kuulla, kuinka syömättömyys ja liikunnottomuus ovat masennuksen syy ja että syömällä paremmin ja liikkumalla enemmän voisin ehkä parantuakin. No shit sherlock. Elämästä tulikin just niin paljon helpompaa! Tokihan läheisten kuolemat, koulukiusaamiset, parisuhteessa kokemani henkinen ja fyysinen väkivalta ja kaikki muu paska unohtuvat kunhan vaan ajattelen positiivisesti! En jaksanut ruveta puimaan masennukseni syitä, koska tiesin, ettei siitä olisi mitään hyötyä, korkeintaan vain lisää haittaa, joten myötäilin vain vaisusti. Joopa joo.

Lähteminen oli hankalaa, koska tiesin mitä se tarkoittaisi. Sain lähtöni jälkeen rukkaset tekstiviestillä. Sen mielestä meidän ei pitäis enää tavata. Varmasti kaikkien kannalta parempi näin. Soppa olisi kuitenkin läikkynyt yli ennemmin, tai myöhemmin.

Krapularuokaa mäkkäristä. Jäin vaille himoitsemaani Mars McFlurrya, koska myyrmannin jätskikone oli rikki, taas.


Kotona mua odotti iloisena miehistä parhain. Se komea ja karvainen, joka ei petä, eikä jätä ja rakastaa mua aina yhtä paljon vaikka mikä olis. ♥

♥: Tintti

lauantai 20. lokakuuta 2012

Saturday Night Fever

Moikka. En tiedä miten mulle käy aina näin...? Olin siis koko päivän valmistautunut siihen, että olen menossa illalla leffaan ja päivän asu oli seuraava:


Mekko: Vero Moda
Paitapusero: Seppälä
Neulepusero: H&M
Sukkahousut: ebay
Korvakorut: ebay
Kaulakoru: ???
Vyö: Saatu toverilta.


Bongaa noutaja...











Mutta sitten tapahtui niin kuin mulle kumman usein viikonloppuisin tapahtuu. Sain puhelun, joka muutti illan suunnitelmat ja asuvalinnat. 


Ja hupsista keikkaa! Leffailu vaihtui baareiluun. Deitti toki ehdotti, että voitais mennä kattomaan se Ted vaikka huomenna, mutta ihanko tosissaan sunnuntaina? Krapulassa? Ei tuu tapahtuun... 


Menen nyt korkkaamaan sen siiderin, joka mua on odotellut jääkaapissa pari kuukautta. Arvoituksellista lauantaita vain itse kullekin säädylle!

♥: Tintti

perjantai 19. lokakuuta 2012

Pahimpia on aamut joiden päättymistä ei näy

Tämä viikko on ollut suoraan sanottuna aika helvetillinen. Niinä päivinä, kun mun ei oo pitänyt lähteä töistä aikasemmin, mun on pitänyt jäädä ylitöihin, jotta saan poissaolot paikattua. Liian paljon töitä ja liian vähän aikaa levätä ja se näkyy. (Paitsi siinä etten ole ehtinyt päivittelemään blogia, myös kaikessa muussa.) Teen taas ihan naurettavia virheitä, koska en ole henkisesti läsnä, toimin automaattivaihteella, eikä mulla ole suoraan sanottuna välillä hajuakaan siitä mitä oon päivän aikana tehnyt. Katoilen jonnekin ja sitten havahdun yhtäkkiä ilman minkäänlaista aavistusta siitä mitä olen juuri tehnyt ja mitähän ihmettä mun pitäis tehdä seuraavaksi. Muut yrittävät lohdutella sanomalla, että pitää vaan olla tarkkana, niin kyllä se siitä. Yritä siinä sitten keskittyä yhtään mihinkään, kun et kykene pysymään henkisesti edes läsnä. Puoleen päivään asti olen muutenkin jossain horroksessa ja meinaan nukahtaa jatkuvasti pystyyn.

Ihan näin ohimennen huomautan, että vaikka lähtisin töistä aikaisemmin, se ei toki tarkoita, että mulle jäis jotenkin enemmän vapaa-aikaa, tai että ne päivät olis jotenkin helpompia. Ehei. Päinvastoin. Töistä meen suoraan polille ja sitten pitäisi tehdä tunti, tai välillä jopa kaksi tuntia hommia oman itsensä ja mielensä kanssa ja itsensä työstäminen se vasta rankkaa puuhaa onkin. Kotiin päästyäni oon ihan rättipuhkiväsynyt.
Kameraryhmän aiheena oli tällä viikolla syksy

Ensi tiistaina pitäis taas lähteä töistä puoli kahdelta ja keskiviikkona kolmelta. Se tarkoittaa sitä, että mun pitäis maanantain, torstain ja perjantain aikana tehdä sisään 3h 30min. Sitä seuraavan viikon kameraryhmän taidan jättää suosiolla väliin, muuten joutuisin tekemään sisään viel 2h 30min, eli yhteensä 6 tuntia kolmen päivän aikana. Mission impossible.

Mikäli olisin yhtään paremmassa kuosissa voisin toki jaksaa olla kolmena päivänä töissä kahdeksasta kuuteen, mutta se tarkoittaisi sitä, että olisin vasta seitsemältä kotona ja nukkumaanmeno pitkittyisi. Ei onnistu. Tänäänkin nukuin pommiin.

Psykologin kanssa tuumailtiin, että mulle tekis tän työrypeaman jälkeen varmaan ihan hyvää vaan levätä muutama viikko ennen kuin edes harkitsen uudentyön aloittamista. Eipä toki sillä, että mulla olis vielä mitään uutta duunia tiedossakaan.

♥: Tintti

tiistai 16. lokakuuta 2012

He's Just Not That Into You

Mikäli miehet olisivat uskontoni, "Jätä se! Älä tuhlaa aikaasi vääriin miehiin" -kirja olisi raamattuni.

Behrendt ja Tuccillo käyvät läpi kaikki naisten uskomat nöyryyttävät tekosyyt ja päätyvät lopulta yksiselitteiseen lopputulokseen: Älä tuhlaa elämääsi vääriin miehiin, vaan käytä aikasi sen oikean löytämiseen.



Ironista sinänsä, olen totellut näitä kahtatoista käskyä kaikissa muissa suhteissani, paitsi siinä yhdessä. Siinä, jossa nämä kaikki "älä tuhlaa aikaasi mieheen, joka..." -kohdat täyttyvät. Luulisi sen jo soittavan joitakin hälytyskelloja, mutta ei. On niin kovin paljon mukavampaa (ja helpompaa) leikkiä olevansa helvetinmoinen poikkeus, kuin myöntää haksahtaneensa paskapäähän.

Greg on ärsyttävä. Hänen mielestään pitäisi juosta karkuun jokaista luuseria ja unohtaa jokainen mies, joka ei ole tarpeeksi kiinnostunut minusta, jokainen, joka loukkaa minua tavalla, tai toisella, jokainen, joka ei kunnioita minua ja tarpeitani. Greg on ärsyttävä, koska hän on oikeassa. Ketään ei vain jää jäljelle, jos joutuu hylkäämään jokaisen vastaantulevan miehen ensimmäisestä virheestä.

Toisaalta Greg on oikeassa myös siinä, että jää enemmän aikaa etsiä itselleen herra täydellistä, kun ei jää roikkumaan jokaiseen niljakkaaseen kusipäähän. Mieheen, joka kyllä vannoo rakastavansa, muttei osoita sitä millään tapaa. Mies kun tunnetusti jää mieluumin vaikka norsulauman tallomaksi, kuin sanoo suoraan, ettei ole kiinnostunut.

On Gregin neuvoissa tosiaan hyvätkin puolensa. Hänen mukaansa miehet haluavat jahdata naisia, joten meidän tehtäväksemme jää vain päättää, vastaammeko treffipyyntöihin myöntävästi, vai kieltävästi.  Vieläkö joku väittää, että miehet hallitsevat maailmaa?

♥; Tintti

Kahden vaiheilla

Minulla iskee aina toisinaan hirveä itsetunnon puute johtuen ulkonäöstäni. En pysty muuttamaan naamavärkkiäni, mutta se asia jolle on "helppo" tehdä muutoksia ovat hiukset. En vain edelleenkään tiedä mitä haluan, tai mikä minulle oikeasti sopii.

Toisaalta haluaisin ihan hirmusti olla blondi. Hipelöin ja katselen vaalennusaineita aina yhtä kaihoisasti ja olen kateellinen jokaiselle vastaantulevalle blondille. Tiedän kuitenkin, että vaalennusaineet ja tukan tuuheutusprojekti eivät onnistu mitenkään samaan aikaan. Tiedän myös sen, että itken ja kadun heti vaalennusmönjää päästä poistaessani sitä, että puolet tukasta huuhtoutuu aineen mukana viemäriin.

Toinen vaihtoehto, jota olen toisinaan miettinyt on huomattavasti hellävaraisempi. Nimittäin color maskin kahvin värinen, sävyttävä tehohoito. Putkilon hinta vain on aika kirpaiseva ja sävyn ilo hyvin lyhytaikainen. On siinä toki se hyväpuoli, että jos lopputulos ei miellytä värin saa muutamalla pesukerralla huuhdottua viemäriin. En vain haluaisi haaskata rahaa ostamalla koko tuubia vain sitä kerran kokeillakseni. On nimittäin varsin mahdollista, ettei tökötti tartu ja sävytä kuontaloani minkään vertaa.

VS  

Kolmas vaihtoehtokin on toki olemassa. Nimittäin tyytyä omaan kuontaloon sellaisena kuin se nyt on ja antaa oman värin kasvaa suunnitellusti täyteen pituuteensa. Kyse on kuitenkin loppujenlopuksi itsetunnostani, joten luultavasti olen ihan yhtä onneton ja epävarma oli tukka minkä värinen hyvänsä.

T: Tintti

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Sunnuntain skippaus

Huomenta! Heräsin tänään klo. 15.48 ja nukuin näin ollen ruhtinaalliset 16 tuntia.  En tiedä johtuneeko se eilisestä räkätaudissa tehdystä metsälenkistä, kahdesta ketipinorista, levottomasta yöstä, vai yleisestä kaaoksesta jota pääni on täynnä, vai kenties näistä kaikista. Eilisillan vietin koiran kanssa kaksin kotona kärsien räkätaudista ja järjettömästä puhelinriippuvuudesta.

Tänään olo on ollut aika töttöröö ja perinteiseen sunnuntaiseen tyyliin olen viettänyt iltani kylpytakissa. Ilmoitin tämän asian jo lauantaina, kun M ilmoitti ennen ryyppäysreissuaan, että hänen isänsä ja veljensä olisivat tulossa tänne sunnuntaina kahvittelemaan. Sunnuntaina vieraita? Et ole tosissasi.

Sunnuntai on lepopäivä, johon minulla on oikeus. Niinpä pidin pääni ja kyhjötin sohvan nurkassa vaaleanpunaisessa kylpytakissani syömässä dominokeksejä ja katselemassa hömppäsarjoja sillä välin, kun muut kahvittelivat keittiönpöydän äärellä ja kahvittelevat muuten edelleenkin.

Pitäisi ehkä tehdä jotain ruokaakin ennen kuin painelen taas pehkuihin, mutta vatsani tuntuu olevan niin täynnä perhosia, etten tiedä mahtuuko sinne enää mitään muuta.


Metsäretken satoa:


Lokakuu. Really, Are You Serious?


♥: Tintti

lauantai 13. lokakuuta 2012

Mikä on oikein ja mikä väärin?

Minulla on ollut viime lauantaisen tekstiviestien vaihdon jälkeen päällä pieni "kriisi" omatuntoni kanssa. Olisiko oikein lähteä kahvittelemaan vanhan... niin minkä kanssa? Yhdenyön jutun, kaverin, tuttavan...? Olkoon nyt tuttavallisesti sanottuna vanha toveri. Mikäli kyse olisi oikeasti vain kahvista voisin mennä, sen minä tiesin. Entä jos pidin hänestä? Olisiko oikein tavata ihmistä johon on ihastunut, vaikkei aikoisikaan tehdä varsinaisesti mitään väärää? Missä menee raja?

Pyysin apua moraalinvartijoiltani. Naisilta ja miehiltä. Kaikkien vastaus oli aikalailla sama: mitä sä enää odotat? Varmistusta sain kommentista, joka viimeistään herätti mut: "M on voinut käydä panemassa muita vaikka kuinka monta kertaa ilman sen pahempia seuraamuksia, mikset sä vois lähteä kahville?" No niinpä!

Eilen laittaessani itseäni ihmisen näköiseksi M kysyi mihin olen menossa ja vastasin rehellisesti meneväni tapaamaan sellaista, jota kiinnostaa. 
"Mikä?"
"Minä!"

Ja niine hyvineni lähdin päättäväisesti kohti itse keittämääni lientä. Metrossa mietin olikohan tämä nyt kuitenkaan viisasta. Tarvitsenko ihan oikeasti mitään ylimääräistä jännitystä elämääni juuri nyt? Pieni ääni päässäni kuitenkin vihjasi, että tämä saattaisi olla pakoporttini parempaan.



Olin unohtanut kuinka paljon hänestä pidän. 
Ystävällinen halaus. "Kiva nähdä pitkästä aikaa". 
Miksei me oltu nähty aikaisemmin?

Käytiin picnikissä ja seuralaiseni tarjosi minulle kaakaon. Ensimmäiset puolituntia meni kuin siivillä. Juttua riitti, mutta sen jälkeen alkoivat jutun aiheet loppua. Minua alkoi ahdistaa se, etten saanut enää sanaa suustani ja pelkäsin hänen saavan väärän kuvan, että olisin jotenkin välinpitämätön, vaikka olin kaikkea muuta. Voi kuinka mielelläni olisinkaan ottanut hänet seurakseni koiran ulkoilutuslenkille, mutta enhän minä voinut...

Yhdeksältä kauppakeskus sulkeutui ja minun taikani murtui. Oli aika palata takaisin kotiin. 
Halaus. "Oli kiva nähdä". Sovittiin, että nähtäisiin taas joku päivä. Mielessäni ajattelin, että toivottavasti pian.

Tunsin itseni pitkästä aikaa onnelliseksi. Kotiin päästessäni kävin hetken aikaa ihan ylikierroksilla. Sen jälkeen iski ihan järjetön väsymys ja painelinkin hyvillä mielin vällyjen väliin nukkumaan. Nukuin pitkästä aikaa hyvin ilman painajaisia. Yöni uneksin hänestä



Aamulla istuin M:n kanssa keittiönpöydän ääressä syömässä riisipuuroa vailla minkäänlaisia omantunnontuskia.


♥: Tintti

torstai 11. lokakuuta 2012

Ai mikä parisuhde?

Minua pyydettiin kertomaan enemmän parisuhteestani ja täältä pesee. Aihe tosin on aika vaikea, sillä täällä on vietetty aikamoista hiljaiseloa jo pidemmän aikaa. Kutsuvat sitä kuivaksi kaudeksi, mutten tiedä lasketaanko neljää kuukautta enää kaudeksi, vai ikuisuudeksi. Olen suoraan sanottuna aikamoisen turhautunut. Välillä tuntuu, että olen kuvitellut koko ihmissuhteen ja koko ihmisen, koska niin harvoin miestä edes näen ja tätä kutsutaan kuulemma avoliitoksi.

Toki se toinen osapuoli käy täällä toisinaan nukkumassa, mikäli baarireissuiltaan mitenkään malttaa ja muistaa tulla omaan sänkyyn. Yleensä muistaa, mutta sekin tapahtuu yleensä vasta hesarin kolahdettua postiluukusta. Toisinaan herra ei kuitenkaan löydä kotiin vielä aamuksikaan. Eikä se mukamas tiedä, että miten kummassa se on on onnistunut eksymään yhdeksän vuoden aikana vähintään kolmentoista eri naisen sänkyyn, ties kuinka monta kertaa - niin vain tapahtui. (Paskanmarjat.)  Toisinaan melkein toivon, ettei se kotiin tulisikaan, jotten joutuisi heräämään siihen järkyttävään kolinaan, enkä nukkumaan vanhalta viinalta ja halvalta tupakalta haisevan miehen vieressä.

Meidän arkihan menee niin, että mä herään aamulla ja se jää nukkumaan, kun itse lähden töihin. Töiden jälkeen tulen kotiin ja se on töissä (tai baarissa, jos sillä on vaapapäivä) ja jos oikein hyvä tuuri käy, se tulee kotiin juuri, kun olen menossa nukkumaan. Siinä ajassa ehtii oikein hyvin vaikka vähän tapella tiskeistä. Joinakin harvoina ja valittuina vapaapäivinään se on kotona, kun tulen töistä. Täällä se istuu pimeässä nurkassa koneen ääressä pelaamassa, tai katselemassa hassun hauskoja videoita riemurasiasta. Mikäli sillä on hyvä päivä, se saattaa sanoa jopa moi. Yleensä se ei sano mitään, hyvä jos huomaa minun edes tulleen.

Kerran viikossa käyn polilla haukkumassa kuinka paska mies mulla on ja sitten yritetään kauheasti miettiä, että mitä mä voisin omalta osaltani vielä tehdä tän suhteen eteen, mutta minkäs teet, kun näätkin miestä keskimäärin vain puolituntia viikossa. Ollaan me myös ihan tosissamme mietitty, että mikä siinä miehessä on vikana. Eikö se vain halua, tai tahdo sitoutua, vai onko se muuten vain ihan idiootti? Yleensä päädytään vastaukseksi sellaiseen kompromissiin, että se on idiootti joka ei halua, eikä kykene sitoutumaan.

Mitä me sitten teemme miehen kanssa yhdessä? No emme oikeastaan yhtikäs mitään. Välillä voidaan vähän riidellä, nukkua yhdessä ja jos miehen pakottaa tekemään ruokaa, voidaan jopa syödäkin yhdessä, mutta se on hyvin hyvin harvinaista. Kerran viikossa, tai kahdessa voidaan pussata kerran. Siis nimenomaan pussata, eikä missään nimessä suudella. Mieshän vois vaikka kuvitella, että haluaisin siltä jotain muutakin. Enkä halua, tai jaksa. Yleensä en kumpaakaan. Työ imee minusta kaikki voimat. Viikonloppuisin voisi ehkä huvittaa pussailla vähän enemmänkin, mutta mies on toki ehtinyt livahtaa jonnekin omille teilleen, ennen kuin asiaa on ehtinyt edes ajatella.

No ei kai meillä oikeasti noin kurjaa ole. Veihän se mut kaatosateella korkeasaareen ja käydäänhän me leffassakin - ainakin kerran vuodessa.



♥: Tintti

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Valokuvausryhmä - kerta 1.

Eilen mulla alkoi kameraryhmä aka valokuvauskurssi polilla. Aamulla ahdisti niin, että oksetti. Sitten meni vatsa sekaisin ja iski vielä suurempi paniikki. Entä jos en halua mennä? Mitä jos en vaan mene?

Menin silti ja ahdistus sen kuin kasvoi. Metrossa olin ihan varma, että oksennan. Herttoniemen kohdalla hätkähdin. Mitä jos sittenkin menisin kotiin nukkumaan?

Hissillä kolmoseen. Vieras kerros, vieraat tilat, vieraat ihmiset.

Näppäilin hermostuneena puhelinta. Samoin teki minun lisäkseni ainoa henkilö, joka odotushuoneessa istui. Minun ei tarvinnut nähdä häntä tietääkseni mitä hän teki, sillä tilan täytti ärsyttävä piipitys. *piip pip pi pip pii* KUKA P*****e PITÄÄ NÄPPÄINÄÄNIÄ PÄÄLLÄ!? Teki mieli työntää sormet korviin. Oli pakko vilkaista. Pelottavan näköinen tyyppi. Toivottavasti, tuo ei ainakaan kuulu ryhmään, ajattelin, vaikka olin varma että kuuluisi. (Ei mulla toki mitään ennakkoluuloja ole muita kohtaan...)

Kello tuli puoli kolme, eikä ohjaajaa näkynyt. Ei myöskään kaikkia muita ryhmäläisiä. Mitä jos muistin päivän väärin, tai kellon ajan, tai, tai, tai...?


En ehtinyt käydä vessassa toistamiseen, kun ohjaaja tuli päästämään meidät sisään. Oli aika hiljaista. Tuijotin suklaakeksejä, mutten uskaltanut ottaa ensimmäisenä. Kolmantena uskalsin, mutten vieläkään nostanut katsettani. Olisi pitänyt edes meikata...

Meitä pyydettiin kirjoittamaan ylös ryhmää koskevia kysymyksiä, tai ajatuksia. Tuijotin valkoista paperia, enkä kirjoittanut mitään. Pää löi tyhjää. Pakokauhu oli valtava. Itketti. Teki mieli sanoa, etten pysty ja karata paikalta. En kuitenkaan uskaltanut.

Käytiin läpi muiden kirjoittamia asioita, sitten käytiin läpi kuvia, joita meidän oli pitänyt ottaa mukaan. Kuvia, joiden piti kuvata itseään. Siinä vaiheessa, kun katseltiin muiden luonto- ja eläinkuvia omat valintani hävettivät. En selvästikään ollut tajunnut tehtävänkuvausta oikein. Olin tuonut kaksi kuvaa itsestäni. Yhden, jossa näytän siltä, kuin haluaisin näyttää ja toisen miltä näytän ja mitä olen nyt.



Sain kuitenkin vain positiivista palautetta. Olen kuulemma pystynyt ottamaan ison askeleen jakaessani niin henkilökohtaisia asioita. Itse en kuitenkaan näe sitä niin isona asiana. Ei minulle ole koskaan ollut erityisen vaikeaa näyttää valokuvia itsestäni muille, ehkä minä olen asian suhteen jopa turhankin huoleton. En tiedä? Ei masennuksenikaan ole mikään salaisuus, senhän takia minä kirjoitan tätä blogiakin. Toisaalta on asialla se hyvä puoli, että jos on sinut itsensä kanssa, muiden on vaikeampi kiusata. Ei tosin sillä, että olisin. Sinut itseni kanssa nimittäin.

Lopuksi saatiin pieni "kotitehtävä". Ensikerran aiheena olisi värit ja syksy. Käytiin inspiraation herättelymielessä pieni mielikuvakierros: jokaisen piti sanoa yksi sana, jonka syksy toi mieleen. Minua hymyilytti oma vastaukseni, enkä ensin kehdannut edes sanoa sitä, joten valitsin värit (märän ja kuoleman lisäsin mielessäni). Seuraavalla kierroksella jo uskalsin sanoa mitä minulla oli ensimmäisenä mielessäni: villasukat.

(Sori, oli pakko)

♥: Tintti
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...